Terveisiä Saksasta! Ajattelin vähän kirjoitella tuntemuksiani uudessa työpaikassani... Olen nyt kolme viikkoa ollut harjoittelijana erään pankin kansainvälisellä osastolla. Syy Saksaan lähtöön oli lähinnä poikaystäväni. Suomesta kun ei oikein mitään löytynyt, päätin seurata häntä Saksaan. Hänen vanhempansa ystävällisesti avustivat minua paikanhaussa ja vain pari päivää ennen lähtöä selvisi, että saisin paikan. (Olin siis joka tapauksessa lähdössä - olisin sitten hakenut täältä käsin töitä vaikka tarjoilijaksi tms.)
En ilmeisesti kuitenkaan ollut tarpeeksi valmistanut itseäni vieraaseen kulttuuriin (ei tosin ole edes ensimmäinen pidempi oleskeluni ulkomailla) ja kieleen. Olen lukenut koulussa pitkän saksan ihan hyvällä menestyksellä, mutta siitä on jo muutama vuosi, joten paljon on unohtunut. Poikaystäväni kanssa olemme puhuneet lähinnä englanniksi. Passiivinen kielitaitoni on edelleen hyvä, mutta puhuminen on hankalaa.
Toisekseen tunnen itseni töissä tarpeettomaksi. Ensimmäisenä päivänä kaikki kuulosti hienolta, minulle oli suunniteltu kaikenlaista. Sen jälkeen kaikki onkin tökkinyt, pomoa näen vain vilaukselta silloin tällöin. Sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu, pankkitiliä avattu (pomo sanoi tekevänsä sen yhdessä kanssani), minulle ei sittenkään ole oikein ollut tehtäviä, suurimman osan ajasta surffaan netissä (onhan sekin ihan mukavaa, mutta töihin minä tänne tulin ja haluaisin olla hyödyksi - ja olen aina vähän väliä kysellytkin, oisko jotain mitä voisin tehdä) ja lisäksi olen aika yksinäinen. Työkaverit ovat toki ihan mukavia, mutta tuntuu, että heillä on omat kuvionsa, eivätkä he edes lounasta yhdessä. Lieköhän mulla ollut liian ruusuiset kuvitelmat, kun ajattelin, että täällä olisi alussa joku neuvonut mulle hommat ja oisin sitten päässyt tekemään töitä - ja että täällä olisi oikeasti ollut tarvetta lisäavulle...
Olen tietysti pettynyt itseenikin, kun tiedän että pitäisi olla itse aktiivisempi, kysellä vielä enemmän jne. Kieli takkuilee ja tuo sääkin on masentava...
Paras ystäväni on myös Saksassa kesätöissä, nyt jo kolmatta kesää. Hänellä on erittäin mukava työpaikka, työporukka tekee kaikenlaista yhdessä vapaa-ajallakin ja töissäkin saa oikeasti tehdä töitä. Hänellä on lisäksi erittäin hyvä saksantaito. On opiskellut kieltä yliopistossakin pari vuotta ennen alanvaihtoa. Tiesin toki, että minulla tuskin kävisi yhtä hyvä tuuri...
No, vasta kolme viikkoa takana, kaksi ja puoli kuukautta edessä... otan itseäni niskasta kiinni ja teen tästä itselleni mukavaa! :)
Jos joku jaksoi tämän valituksen loppuun asti lukea, kiitos, että jaoit masentuneen hetkeni. Ehkäpä vielä palaan jakamaan iloisetkin kokemukseni :)
Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen! :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsekin olen ollut Saksassa, tosin vaihtarina. Voin hyvin kuvitella miltä susta tuntuu, mutta rohkeutta sulta kyllä löytyy, kun olet ihan pankkiin päässyt töihin vieraalla kielellä! Ole onnellinen, että sulla on kuitenkin poikaystävä siellä etkä ole ihan yksin! Itse olen hakemassa työharjoittelupaikkaa kaupan alalta Saksasta ja menisin sinne ihan yksin puoleksi vuodeksi. En vain oikein tiedä, mistä yrityksistä kannattaisi hakea...
Moi, minä olen myös Saksassa ,harjoittelussa, ja vähän sama tilanne, että surffailen netissä ja teen kaikkia omia juttuja, kun ei työnantajan puolelta oikein mitään löydy. Olen sitä mieltä, että työnantajan on sitä työtä annettava eikä minun kinuttava. Toisaalta taitaa olla suomalaista luonnetta, että odotellaan josko joku tulisi sanomaan jotain, kun muunmaalaiset kyselevät itse aktiivisesti niitä töitä. Otahan reippaasti sellainen asenne, että jos ei töitä tipu, niin turhahan siellä toimistolla on roikkua. Sanot, että asia on nyt niin, että lähdet ulkosalle parantamaan kielitaitoasi, mistä on sinulle enemmän hyötyä kuin toimistolla roikkumisesta.
Onneksi olet siellä poikaystäväsi kanssa, ettei tarvitse ihan yksin olla. Ilmat saisivat tosin olla paremmat, että edes jonkinlaiseen kesätunnelmaan pääsisi. Tsemppiä työpäiviin!
Kiitos tsemppauksesta!
On taas paljon parempi mieli ja pomonkin näin, sopimuksen pitäisi vihdoin olla valmis maanantaina (no saas nähdä, olen jo niin monta kertaa kuullut "huomenna", "maanantaina"... :). Viikon päästä olis tarkotus tavata parhaan kaverini kanssa (olemme siis eri kaupungeissa),joten pääsee vaihtaan kuulumisia pitkästä aikaa (ja puhumaan suomea).
Ja näyttäis tuo aurinkokin vähän kurkkivan pilven takaa :)
Kun elät vanhemmaksi niin ymmärrät, ettei ihan vähästä kannata marista. Eli kyllä sun on siellä parempi on pankkiholvissa tyhjänpanttina kuin kotona.
>En ilmeisesti kuitenkaan ollut tarpeeksi valmistanut itseäni vieraaseen kulttuuriin
Ei oikein voikaan. Perustavoista pitää hankkia tietämys etukäteen ja sitten paikan päällä kun mokaa niin sulavasti vaan jatkaa eteenpäin.
>Olen lukenut koulussa pitkän saksan ihan hyvällä menestyksellä, mutta siitä on jo muutama vuosi, joten paljon on unohtunut.
Kaiva ne vanhat kirjat ja vilkaise ne läpi. Jos fyysisesti mahdollista.
Sun pitää ostaa paikallisia lehtiä ja lukea niitä sanakirjan kanssa läpi ja opetella sanoja. Kääntäminen saksa -> suomi -> saksa tekee myös kutaa.
>Poikaystäväni kanssa olemme puhuneet lähinnä englanniksi.
Pahoista tavoista olisi hyvä päästä eroon.
>Passiivinen kielitaitoni on edelleen hyvä, mutta puhuminen on hankalaa.
Pitkän saksan pohjalta ahkeralta menee 6 viikkoa ja laiska tai epäjärjestelmällinen ei opi ikinä puhumaan.
>pankkitiliä avattu (pomo sanoi tekevänsä sen yhdessä kanssani)
Tein tuon aikoinaan ihan itse ja sinä voit laittaa poikaystävän hommiin. Toisaalta, euroalueella voi käyttää suomalaista pankkitiliä?
Sinä voitkin selvittää tämän, kun olet pankissa töissä.
>ja olen aina vähän väliä kysellytkin, oisko jotain mitä voisin tehdä)
Ja kyselemistä.
>ja lisäksi olen aika yksinäinen. Työkaverit ovat toki ihan mukavia
Semmoinen neuvo elämää varten, että työstä ei välttämättä löydä kavereita eikä se aina ole edes hyväksi. Työkavereita voi tietysti yrittää kiusata hössöttämällä niille saksaksi ja samalla harjoitella omaa kielitaitoa.
>tuo sääkin on masentava...
Älä viitsi. Kuule täällä tulee vettä joka toinen päivä kuin legendaarisesta Esteristä.
>otan itseäni niskasta kiinni ja teen tästä itselleni mukavaa! :)
No ainakin siedettävää. Työstä maksetaan perinteisesti sen takia kun se ei ole kivaa.
Hei vaan taas!
Kiitos teille vastanneille! Mieleni piristyi, alakulo vaihtui enemmän realistiseen asenteeseen. :) Enkä tuon päivän jälkeen enää ole ollut töiden takia masentunut. :)
Ihana kesäinen sää ja sopimukset tehty, pankkitili avattu, tekemistäkin löytyy, kun pyysin omaa pikkuprojektia (tarvitsen sitä kouluakin varten) ja lounasseuraakin olen löytänyt. :)
Nyt istuskelen yksinäni täällä Geschäftsführerin toimistossa - äkillinen ylennys ;) Hän on siis lomalla ja teen projektiani täällä.
Kieli nyt edelleen tökkii (juu, olen joskus laiska ja epäjärjestelmällinen - ja useimmat täällä puhuvat liian mielellään ja hyvin englantia...), mutta en jaksa siitä enää niin paljon stressata.
"Masennus" iskee aika ajoin muista syistä; ilmeisesti koska olen tällä hetkellä jokseenkin tyytymätön elämäni peruspilareihin (koulu, ystävät, taloudellinen tilanne...), vaikka huonomminkin voisi olla. Tiedän kyllä, että minä itse olen vastuussa elämästäni ja onnestani.
Mutta tarkoitus oli siis kiittää ja kertoa, että hyvin menee! :) Omasta asenteestahan se on kiinni.
Aurinkoisia kesäpäiviä!