Asun mieheni kanssa eri maissa. Välillä tulee helposti riitaa ja sen jälkeen molemmat mököttää jonkun aikaa. Minä olen kuitenkin aina se, kun ottaa riidan jälkeen yhteyttä ja soittaa. Mieheni voi olla kolmekin päivää soittamatta, vaikka hän on mielestäni syypää riitaan. Itse inhoan olla riidoissa ja haluan sopia niin nopeasti kuin mahdollista. Suututtaa silti se, että miksi minä aina otan ekana yhteyttä ja jopa joudun pyytämään anteeksi miksi suutuin tai kysyin jotain asiaa. Esim. kysyin mieheltäni kenelle hän oli kirjoittanut tiettyjä facebook kommentteja ja vastaukseksi sain että, mitä minä tutkin hänen facebook sivujaan ja en luota häneen ym. Tämän jälkeen sain luurin korvaan. Kommentit olivat kuitenkin julkisia ja kaikkien luettavissa. Ei siis mitään yksityisviestejä. Mieheni tuntuu jotenkin ajattelevan tietävänsä kaiken ja olevansa aina oikeassa ja minä joudun aina myöntymään. Nyt en ole puhunut miehelleni kahteen päivään tuon facebook episodin jälkeen, enkä varmana soita. Ahdistaa ja kiukuttaa tämmönen mykkäkoulu, mutta jos aina myönnyn niin hän oppii siihen, että aina annan kuitenkin periksi. Mieheni on muslimimaasta ja erilaisesta kulttuurista. Hän on kuitenkin aika moderni muslimi, mutta tietyt käyttäytymistyypit ovat kai silti aika vahvasti esillä. Hän kuitenkin aina sanoo, että olemme tasavertaisia. Ei kuitenkaan aina siltä tunnu. Miten minun pitäisi nyt toimia? Soittaa ja yrittää sopia vai odottaa hänen yhteydenottoaan? Yleensä riidan jälkeen hän sanoo minun suuttuvan typeristä asioista, mutta ei se minun mielestäni ole typerää, jos se loukkaa minun tunteitani. Olen kuitenkin aika kiltti ja kai minua viedään kuin pässiä narussa? Yhdessä olemme olleet reilun vuoden.
Mies ei osaa pyytää anteeksi
VaikeaaOn
1
244
Vastaukset
- otan osaa
tuosta tuli mieleen kun yksi tuttu nainen oli suomessa naimisissa muslimin kanssa 35v ja kertoi että hänen tytär aikoo mennä naimisiin ulkomailla muslimin kanssa, äiti kertoi sanoneensa tyttärelleen, mieti 2 kertaa mitä olet tekemässä, ettei tarvi katua jälkeenpäin.
En ole kysynyt vielä äidiltä, miten kävi.
Asutteko työn vuoksi eri maissa vai miksi tuollainen järjestely?. Aika raskasta elää jatkuvasti näin, jos vielä aviomies on muslimi jolla on oma näkemys avioliitosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376