Mikä on "normaali" suhde exään? Olen nyt asunnut eri osoittessa exäni kanssa parisen vuotta. En vain pääse irti hänestä, en enää osaa eritellä mitä tunteeni ovat ja mikä on syy, että roikun entisessä elämässä. Meillä on hyvät välit, tai erinomaiset. Asumme lähellä toisiamme ja menen exälle kuin kotiini, Meillä on avaimet toistemme koteihin. Kaksi yhteistä lasta on suuri tekijä tässä, mutta ei sillä kaikkea voi selittää. Minulla on tunteita exää kohtaan, mutta en oikein tiedä hänen tunteistaa. Seksiä olemme harrastaneet muutaman kerran eron jälkeen. Yövyn myös hänen luonaan ja vietämme perhejuhlia yhdessä jne. Elämme kuin pariskunta, olematta oikeasti sitä. Käymme edelleen yhdessä yhteisten ystäviemme luona.
Ristiriitaiset tunnelmat valtaavat usein mielen, elän vain puoliksi todellisuudessa ja puoliksi jotain feikkielämää, joka on toivettani?!
"Harrastan" muita naisia, mutta vain seksiä saadakseni, en halua mitään rakkaussuhdetta, en kai pysty kun roikun entisessä kiinni kynsin hampain.
Kun yksinäisyys vaivaa tai maailma kaatuu päällee, tämä poika menee exän luo, turvasatama. Mutta kuitenkin elämästäni puuttuu rakkautta, läheisyyttä ja seksiä!
Näin tämä elämäni taitaa mennä? Ehkä tämä toimii näinkin, mutta sisimmässäni en ole onnellinen. Ihan kun leikkisin perhe-elämää ja aviomiestä? Emme ole edes virallisesti eronneet, kellumme ja roikumme molemmat tässä tilanteessa. MIkähän avuksi? Jos ulkopuolisen silmät näkisivät kirkkaammin tämän asian? Olen miettinyt sitäkin olenko jollain tasolla läheisriippuvainen?
Suhde Exään
2
251
Vastaukset
- Gerttu
Aika outo ja rasittava kuvio. Jos ollaan niin ollaan, tai sitten ei olla!
Tuossahan menee vähän "elämä hukkaan"!?
Jos kuitenkin koet , että jotain puuttuu? Tai jos on tunteita molemmilla, niin eikö olisi parempi asua saman katon alla, kun on lapsiakin?
Vai haluaako ex vaan sinusta työmiestä joka auttaa kaikessa ja on kiva kun on joku, ennekun löytyy "se oikea" ? Mene ja tiedä...Sinä päätät, jokainen päättää itse elämästään ja missä on hyvä olla! Minun neuvoni on : PUHUKAA asiat selviksi! - yksi1
Tuttu tunne ja tilanne. Meillä parisuhdetta eri osoitteissa on kesänyt jo viisi vuotta ja suhteemme tuntui voivan paremmin niin, että emme asu samassa osoitteessa.
Nyt kuitenkin alkaa aika olla muuttaa saman katon alle.
Yhdessä ollaan oltu parikymmentä vuotta ja lapsiakin on. Joillekin suhteille vain tarvitsee antaa aikaa kasvaa yhteen ei erikseen. Puolisosikin selvästi välittää sinusta jollain tasolla kun voitte viettää aikaa yhdessä ja perheenä. Puhu rohkeasti tunteistasi, ajatuksistasi, toiveistasi ja tulevaisuudensuunnitelmistasi ja kerro, että toivot niiden toteutuvan yhdessä perheenä. Jos niin itse tahdot. Älä huijaa itseäsi tai muita.
Elämä kuluu elämällä eikä tilanteesi vaikuta ollenkaan huonolta. Naisena voin sanoa, että vuosi kaksi ilman seksiä saattaa kulua ilman traumoja tai muita miehiä. Lasten saamisen jälkeen ja muiden elämän kiemuroiden seassa seksi ei aina ole se numero yksi, joka on mielessä.
Roikkuminen ei ole negatiivista vaan yhteen kasvamista ja tunne yhteenkuulumisesta. Mutta jos toinen osapuoli ei tunne samoin roikkuminen voi tuntua sairaalta ja silloin kuuluu lähteä elämään omaa elämää eteenpäin. Puhu, kirjoita, piirrä, keskustelkaa. Anna edelleen aikaa itsellesi ja puolisollesi.
Sinä päätät yhdessä kumppanisi kanssa miten suhteessa edetä. Meillä edettiin parisuhteen kunnioittamiseen ja yhdessäoloon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455020Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481159- 131073
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10106981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76959Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27723