EI Natolle, EI Guggenheimille, EI veropakolaisten sotahullujen pummieliitin ylläpidolle.
Veroparatiisit kiinni ja äärioikeiston kansan- ja maanpetturit Valtakunnanoikeuteen tuomittaviksi Suomen perustuslain rikkomisista.
Muistakaa ihmiset syksyn vaaleissa äänestää Vasemmistoliittoa, se on viimeinen mahdollisuutemme.
Veroparatiisit kiinni ja äärioikeiston kansan- ja maanpetturit Valtakunnanoikeuteen tuomittaviksi Suomen perustuslain rikkomisista.
Muistakaa ihmiset syksyn vaaleissa äänestää Vasemmistoliittoa, se on viimeinen mahdollisuutemme.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Niin ihmiset muistakaa syksyn vaaleissa äänestää Yrttiahoa ja Mustajärveä,
muuta vasemmistoahan ei enää olekaan.
Vasemmistoon mahtuu yrittäjistä opiskelijoihin ja kaikkea siltä ja väliltä, Yrttiaho ja Mustajärvi, kuten Arhinmäki ja Lapintiekin, tekevät mainiota työtä kansan oikeuksien puolustamiseksi, työväestön eteen.
Suomen valtion rahat tarvitaan Suomen kansan toimeentuloon, perusturvaan, terveydenhoitoon ja ihmisten hyväksi, ei veropakolaisten Natohullujen bisneksiin.
Niin teemmekin, nyt riittää äärioikeisto-sekopäitten touhut. Satoja miljardeja euroja ovat nyt ryöstämässä Natoon, Soini=Katainen todella löyhkää.
minun mielestäni nämä vasemmiston politikot eivät mitenkään eroa koko muusta edustajalaumasta. Samanlaisia omanedun ajajia he ovat kaikki! Ainoa oikea demokratian muoto olisi suorademokratia, jossa kansa äänestäisi kaikista tärkeistä päätöksistä, se olisi oikea ja oikeudenmukainen mutta eihän nää omanedun tavottelijat siihen suostu niiltähän menis hyvät apajat.
Valta Kansalle, sanon minä. Meitä ei pelasta vasemmisto, ei perussuomalaiset, eikä sosdem, eikä ainakaan riistokapitalistinen Kokoomus!
Olet oikeassa, suorademokratia on ainoa järkevä hallitsemismuoto ja jopa helppo toteutta tänäpäivänä, kun lähes joka mökissä on intternetti :)
tuollainen suora demokratia olisi helposti toteutettavissa.
Puolueet olisi lopetettava.
Jotkut äärivasemmistolaiset haikeilevat suoraa demokratiaa. Olisi kuulemma hyvä hallintomuoto uudenaikaisessa sosialismissa.
Mitä tuollainen kutistuva ja kohta puoluekartalta häviävä puolue pystyisi suomen hyväksi tekemään , etenkin kun Arhinmäki petti äänestäjänsä välittömästi vaalien jälkeen.
Arhinmäki on päin vastoin lunastanut kaikki lupaukset ja vielä enemmän, toisin kuin Soini=Katainen, joka on vain veroparatiiseista suunnitellun kansanpetoksen katolinen tekopyhä saarnaaja, löyhkäävä Petosjytky.
Vasemmiston Nousu kaikkialla maailmassa on täydessä vauhdissa ja Suomen kansalla on nyt viimeiset mahdollisuudet olla mukana tai kuolla äärioikeisto-sotahullujen mukana.
Et tiedä mistään mitään. Suomessa on todella hieno, moderni ja oikeudenmukainen Vasemmisto, joka todellakin vaatii aitoa demokratiaa, kunnollista toimeentuloa ja perusturvaa jokaiselle suomalaiselle ja se on ehdoton EI Natolle, EI Guggnheimille, EI Äärioikeiston sotahulluille veropakolaiseliitin etujen ajajille, Petosjytkyille.
Vasemmistoliitto, on siis Vasemmisto, ei äärioikeistodemarit=persut=kokoomus.
Täydellistä puoluetta ei ole keksittykään, mutta jos haluat, että 2 miljoonaa syrjäytettyä ei riitä ja ne sadat miljardit eurot, jotka Soini=Kataisen kahden Kokoomuksen -taktiikalla ryöstettiin kansalta, saavat lisäkseen vielä Naton loputtomat satojen miljardien eurojen menot, eli haluat ILMAISEKSI SUOMALAISEKSI ORJATYÖVOIMAKSI äärioikeiston sotahulluille, niin mene vaan massan mukana.
Onneksi ihmiset, joilla on vielä järki tallella, äänestävät EI Natolle ja KYLLÄ VASEMMISTOLLE.
Elintasopakolaiset ja sosiaaliloiset joita rahdataan tuhansittain Suomeen ja joiden ylläpidon joutuu maksamaan suomalainen työläinen joka myös joutuu kärsimään tämän edesvastuuttoman maahanmuuton aiheuttamat haitat, miten Vasemmistoliitto aikoo puolustaa suomalaista työläistä tämän sosiaalinomadien ivaasion edessä ja aikooko Vasemmistoliitto estää loisien maahantuloa ?
En nyt oikein osaa ottaa kantaa kysymykseen. Tuli niin äkkiä ja ikäänkuin nurkan takaa.
.
Soini=Katainen, Petosjytky=Kokoomuslaiset ne ovat pummien, nimittäin PUMMIELIITIN asialla.
Petosjytky oli veroparatiiseista suunniteltu kahden Kokoomuksen -taktiikka, jossa toinen Kokoomus=Persut löhöää lahnana oppositiossa valevastustamassa kaikkea, että toinen Kokoomus saa sen varjolla ryöstää kansan rahat.
Petosjytky on niiiiiiiiiiiiiin nähty ja läpimädäksi todettu. Tätä kansaa voi pettää kerran, mutta toista kertaa EI tule.
Syksyn kunnallisvaalien voittaja on Suomen Vasemmisto, työväestön, tavallisen kansan asialla.
Vasemmiston ensimmäinen tehtävä oli pettää äänestäjät hyväksymällä
perustuslakimuutos jonka seurauksena suomen asioista päättäminen voidaan
siirtä muille yhteisöille esm, eu,lle.
Miksi täällä aina syytetään persuja, eivät he ole olleet noita ikäviä päätöksiä
tekemässä vaan hallituspuolueet.
Itsenäinen Suomi on oma toiveeni, siksi IPU
Vasemmistoliittolainen vastaa työläisen maahanmuuttokysymykseen
Ei kommari kykene vastaamaan mihinkään järjelliseen kysymykseen , ainoastaan räksyttämään.
Petosjytkyn valheet ja selittelyt on jo nähty ja läpimädiksi todettu. Persut=Kokoomus, veroparatiiseista suunniteltu kansanpetos.
Rasismikortin heiluttelu ei enää tehoa, kun tiedetään, että Äärioikeisto on maahanmuuton aloittaja, ylläpitäjä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, "työperäisen maahanmuuton" katolisella, tekopyhällä virrellään, ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN perässä.
"Petosjytkyn valheet ja selittelyt on jo nähty ja läpimädiksi todettu. Persut=Kokoomus, veroparatiiseista suunniteltu kansanpetos.
Rasismikortin heiluttelu ei enää tehoa, kun tiedetään, että Äärioikeisto on maahanmuuton aloittaja, ylläpitäjä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, "työperäisen maahanmuuton" katolisella, tekopyhällä virrellään, ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN perässä."
Ei juma mikä pipipää.
Ota buranaa, jos päähäsi koskee, tulee nimittäin koskemaan vielä enemmän, sillä VASEMMISTON NOUSU kaikkialla maailmassa on kovassa vauhdissa, eivätkä suomalaiset aio jäädä siitä kyydistä !
Äärioikeiston markkinapellejen agenda oli veroparatiisien loiseliitin etujen huolehtiminen, sitä olivat Soini=Kataisen salaiset Bilderberg -neuvottelut, ennen hallituksen muodostusta.
Luulivat voivansa k-settaa tätä kansaa loputtomiin, mutta Petosjytky hajosi jo.
Vasemmiston Nousu on Suomen kansan, tavallisen työväestön ainut tie saada oikeudenmukaisuutta.
näistä suurin osa todellakin on. Hörhöjä ja avohoitopotilaita joita on hyvä vähän vedättää kun ovat niin töpinöissään.
Kreikassakin kuljetaan kohti sosialismin onnelaa ja velkojen unohtamista. Voi tätä onnea josta köyhäkin pääsee osalliseksi. Mitäs me veloista, nehän ovat vain numeroita tietokoneen ruudulla. Mitä ne ovat verrattuina tarpeisiimme.
Tässä keskustelussa on 20 viestiä ja niistä ainakin 11 on yhden ja saman palstalla jo pitkään riehuneen pöpipääspämmerin kirjoittamia. Taitaa olla vasemmiston kannattajajoukko aika suppea.