Kinkkinen exään liittyvä kysymys

sillitrooli

Alkuun täytyy pahoitella, että joudun anonymiteetin takia hiukan hämärtämään yksityiskohtia.

Tilanne on siis se, että olen menossa erääsen testi-/ haastattelutilaisuuteen, joka tapahtuu eri kaupungissa kuin asun (useamman sadan kilsan päässä itse asiassa). Sattuu olemaan, että se tapahtuu kaupungissa, jossa asuu aiempi lyhytaikainen tyttöystäväni. Meillä oli vajaa puolen vuoden suhde tässä muutaman vuoden sisään. Juttu, johon menen, kestää kaksi päivää, joten minun täytyisi olla paikanpäällä yötä vähintään kahden yön yli: ensimmäistä päivää edeltävä yö sekä toista päivää edeltävä yö. Olen aika pa, ja kahden yön yöpymisestä tulee yllättävän suolainen hinta ainakin siinä kaupungissa, kun matkakuluihin ja syömisiinkin täytyy varata rahaa jo aika paljon.

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin soittaa exälle, ja kysyä haluaako hän majoittaa minut olohuoneessaan. Näin säästäisin rahaa ja voisin ehkä tuurilla saada vielä aamiaistakin ennen tilaisuuteen lähtöä.

Toisaalta, tässä ratkaisuvaihtoehdossa on monia uhkia. Ensinnäkin, tuo ex voi kieltäytyä majoittamasta minua. Tällöin negatiivinen puoli on se, että hän saa tietää sen, että en ole mitenkään mairittelevassa elämäntilanteessa, ja voi sitten naureskella minulle sen jälkeen, kun on kylmästi lyönyt oven nenäni edestä kiinni. No, tämähän nyt on vielä pientä sinänsä... Suurimmat uhat liittyvät siihen, että hän oikeasti majoittaisi minut. Voi nimittäin olla, että aamiaisen sijaan saan lannistavaa vittuilua. Ex voi ilkeyttään alkaa sanoa, että ei minusta ole siihen juttuun, mihin testit ja haastattelut liittyvät. Tai hän voi ottaa esille ne erimielisyydet, joihin suhteemme loppui, ja käyttäytyä vihamielisesti minua kohtaan, niin että lähden sieltä exän luota aamulla mieli maassa, enkä tosiaankaan mitään virkistävää aamiaista syöneenä.

Kuulostaa varmaan ihan typerältä ongelmalta jonkun mielestä, mutta minulle tämä on ihan aito ongelma. En ole ikinä yöpynyt kenenkään ex-tyttöystävän tai ex-tapailukaverin luona sen jälkeen, kun suhde on päättynyt.

Millaisia kokemuksia muilla on exien luona yöpymisestä? Kannattaako vai eikö kannata?

11

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gloriana_demeter

      Täytyy kertoa, etten kykene samaistumaan lainkaan ongelmaasi. olen nimittäin exieni kanssa yhä ystävät.

      Kuitenkin miksi kukaan kutsuisi, jonkun henkilön luokseen vain vittuillakseen? Miksi ottaisit vittuilut nöyränä vastaan?

      • gloriana_demeter

        Ja jos tyyppi on oikeasti niiin mulkku, niin miksi hänen mielenhäiriönsä sinua liikuttaisivat?


      • sillitrooli

        Vaikka en ottaisi vittuiluja nöyränä vastaan vaan sanoisin takaisin, niin se testi-/ haastattelutilanne voi olla pilalla sen jälkeen.


    • fhkhjkdg

      kuviteltu tilanne menee niin, että se ex ottaa sut sinne yöksi. heti ku meet sinne ni sen uus mies kyselee et kuka sä oot ja miks tulit sinne yöski. kuultuaan vastauksen he yhdessä nauravat köyhyydellesi ja alkavat nussia silmiesi edessä

    • sillitrooli

      On se kyllä kummallista, että aina kun täällä avaa jotain asiallisia keskusteluita, niin kukaan ei kommentoi mitään. Ei edes ne (lähinnä naiset) jotka jatkuvasti haukkuvat palstan vakkareiden yleisjuttuja. Sitten taas, jos heittää jotain provoilua vaikka kurpista, niin heti on 50 kommenttia jonossa.

      • semikyyninenvastaaja

        No vastataan. Todennäköisesti exälläsi on poikakaveri, ja hän ei halua sinua sinne. Sun ei kuitenkaan tarvitse paljastaa elämäntilanteestasi oikein mitään kysyessäsi, muuta kuin että haet työpaikkaa. Tämä tietysti johtaa siihen, että k-päinen (sinkku)eksäsi tenttailee asioita kun olet vähiten varuillasi. Good luck!

        Toiseksi, jos eksäsi on aidosti kettumainen, hän järjestää jonkun kinan jommankumman testipäivän aamuna, tai päivien välissä. Hän aukoo päätään tavoitteena tiputtaa itseluottamuksesi pohjalukemiin. Pidä hauskaa!


    • hahmotelma

      En ole exieni kanssa hyvä ystävä.

      Välit eivät kuitenkaan järkyttävän huonot ole (tarkemmin välejä ei ole) , joten jos tietäisin että olisi vapaa, niin saattaisin ehkä kysyä tommosta. Minulla ei toki olisi mitään ongelmaa sanoa, että se on rahan säästämisestä kiinni, kun yöpymiset on aika kalliita.

      Vittuilisi?

      No en kyllä kysyisi jos välit ois huonot.

      • hahmotelma

        Exien luona käynnit ovat olleet enempi seksiin painottuvia, mitä on ollu... Yhden kanssa vähän aikaa ihan kavereitakin, kunnes tuo uudet mies kuvionsa järjesti... Sen jälkeen en sitten vieraillutkaan ku pari kertaa :]] ... kun niillä oli joku pikku riita ja "tauko".


      • iriudetyhjd
        hahmotelma kirjoitti:

        Exien luona käynnit ovat olleet enempi seksiin painottuvia, mitä on ollu... Yhden kanssa vähän aikaa ihan kavereitakin, kunnes tuo uudet mies kuvionsa järjesti... Sen jälkeen en sitten vieraillutkaan ku pari kertaa :]] ... kun niillä oli joku pikku riita ja "tauko".

        "kun niillä oli joku pikku riita ja "tauko". " että sellanen nainen. oliko teillä paljo riitoja kun olitte yhdessä?


    • Yövy muualla

      Minä en missään nimessä yöpyisi. Ja jotenkin kuulostaa tosi kummalle edes mennä sinne sillä ajatuksella, että exältä mahdollisesti kuulee "lannistavaa vittuilua". Jos on pelko tuollaisesta, niin välit ei sitten taida olla ihan kunnossa ja jättäisin ehdottomasti menemättä.. Minä hankkisin yöpymispaikkani ihan muualta kuin exäni luota, oli rahatilanne kuinka tiukka tahansa!

    • Kukin tavallaan mut

      itse nukkuisin ennemmin vaikka autossa jos rahat ois niin tiukilla ettei hotelliin ole varaa. Monilta paikkakunnilta löytyy sitä paitsi myös suht edullisia kesähostelleja. En missään nimessä tunkisi exän tai ylipäätään kenenkään entisen tuttavan tai sukulaisen luo jonka kanssa en aikoihin ole ollut tekemisissä, etenkään sellaisten joiden kanssa välit huonot. En tällaisia majoittaisi myöskään omaan kotiini.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe