Amerikkalainen nettisivu Collegecandy on laatinut listan niistä naisten tavoista, jotka ärsyttävät miehiä. Voit katsoa kahdetoista kohdan listan tästä.
1. Olettamus, että miehet osaavat lukea ajatuksia
Naisten pitäisi sanoa suoraan, mitä he haluavat. Miehet eivät osaa lukea naisen ajatuksia tai aina edes eleitä, jotka naisen mielestä ovat ilmiselviä.
2. "Näytänkö lihavalta tässä asussa?"
Kysymys, johon ei aina ole oikeaa vastausta. Jos mies vastaa myöntävästi, nainen suuttuu, mutta jos hän vastaa kieltävästi, nainen saattaa kääntää vastauksen päälaelleen. Samaan kategoriaan kuuluvat kysymykset ulkonäöstä, painosta, hiuksista ja meikeistä - jos tavoitteena on kerätä mieheltä kehuja.
3. Seksin käyttäminen neuvotteluvalttina
Se ei vain ole reilua.
4. Ikinvanhojen asioiden muisteleminen
Joillakuilla on tapana varsinkin riidoissa ottaa käsittelyyn asioita, jotka ovat tapahtuneet vuosia aikaisemmin. Naisen muisti näyttää olevan ikuinen, ja hän muistaa kaiken sellaisen, joka voidaan tulkita loukkaavaksi, ärsyttäväksi, epäkohteliaaksi tai tyhmäksi.
5. Aloitteen antaminen miehelle
Monet naiset olettavat treffeillä, että mies päättää puheenaiheista ja odottaa lisäksi niiden olevan mielenkiintoisia. Miehet pitävät tätä stressaavana.
6. Haluavat sanoa viimeisen sanan
Naiset haluavat lähes aina päästä sanomaan viimeisen sanan riidassa. Jos mies vielä sen jälkeen alkaa argumentoida, se tulkitaan uuden riidan aloittamiseksi.
7. Laittautuminen
Klassikko. Joskus naiset viettävät peilin edessä paljon aikaa - miesten mielestä liian paljon. Silloin kun mies odottaa eteisessä nälkään nääntyvänä, että he pääsisivät lähtemään ulos syömään, ei häneltä liikene ymmärrystä sille, että puoliso päättää korjata jo pariin kertaan tehtyä meikkiään tai kampaustaan.
8. Teennäiset ystävyyssuhteet
Miehet eivät voi ymmärtää joidenkin naisten tarvetta miellyttää toisia naisia. Kun nainen kohtaa inhoamansa naisen, saattaa hän puhua tälle todella mukavasti ja ilmoittaa, että "meidän pitäisi nähdä useammin". Inhokin poistuttua mies saa kuulla, että "huomasitko miten ylimielisesti tuo puhui?" Miehet ovat liian yksinkertaisia harrastaakseen tämän kaltaisia pelejä eivätkä ymmärrä naisia, jotka niin tekevät.
9. Miesten mielellä pelleily
Nainen saattaa kertoa miehelle, mitä odottaa parisuhteelta. Joskus tilannen johtaa kummalliseen soitamisee ja huopaamiseen. Jos mies on liian täydellinen, häntä syytetään esittämisestä, mutta jos hän oikeasti on juuri sellainen, pitäisikö hänen siis esittää jotain muuta? Ehkä täydellisin mies onkin juuri sellainen, joka täyttää useimmat naisen toiveet, mutta jossa on silti pieniä puutteita.
10. Juoruilu
Monet naiset rakastavat juoruilua ja tekevät sitä keskenään. Jos miehet joutuvat kuuntelemaan juoruja yhteisistä tutuista tai ihmisistä, joita he eivät edes tunne, menee heidän ärsytysmittarinsa nopeasti punaiselle.
11. Mies maksaa laskun
Eletään 2010-lukua, mutta silti on suuri joukko naisia, jotka eivät missään olosuhteissa suostu koskemaan yhteisen illallisen ravintolalaskuun. Useimmat miehet tarjoavat mielellään seuralaiselleen illallisen. Olisi kuitenkin suotavaa, että naiset edes ajoittain tarjoutuisivat maksamaan oman osuutensa laskusta - ainakin silloin mies saa tilaisuuden kokea olevansa herrasmies, kun hän silti ilmoittaa, että hän maksaa kaiken.
12. Muiden naisten ulkonäöstä kysely
Tämäkin on kiusallinen ansa. Monet naiset kyselevät miehiltään sitä, onko näiden mielestä joku kadulla vastaan tuleva tai tv:ssä tai lehdessä näkyvä nainen kaunis. Ongelma tulee eteen siinä, että kaikkien itsetunto ei kestä kuulla sitä, jos mies sanoo, että kysytty nainen onkin kaunis.
Te naiset..!!!!
5
193
Vastaukset
- girl22gr
tuosta neljännestä kohasta haluisin sanoa et yleensä sitä muistaa aika hyvin jos joku on sua loukannu, mä ainakin muistan varmaa kaikki loukkaukset mitä mulle on ikinä sanottu, ja sit jos on joku riitatilanne ni helposti tulee mielee se sama tunne, nii et ei se musta oo tahallista kuitenkaa et vetää noita vanhoja juttuja esiin.
- herrmasmies.
Opettele kirjoittamaan, typerä huora.
- et silleen
1. Olettamus, että miehet osaavat lukea ajatuksia
- Eipä mene perille vaikka suoraankin sanoo. Mikä miehissä on vikana etteivät tajua suoraa puhetta ?
2. "Näytänkö lihavalta tässä asussa?"
- En ole koskaan tuollaista kysymystä kysynyt, koska en ole lihava koskaan ollutkaan.
3. Seksin käyttäminen neuvotteluvalttina
- En ole käyttänyt
4. Ikinvanhojen asioiden muisteleminen
- Niin miehetkin muistavat, yrittävät käyttää riitatilanteessa omaan puolustukseensa, vaikka kyse olisi nykyhetkestä
5. Aloitteen antaminen miehelle
- Entä jos mies haluaa tehdä aloitteen ?
6. Haluavat sanoa viimeisen sanan
-Niin haluaa miehetkin
7. Laittautuminen
- Ei yleistetä, osalla miehistäkin menee kauan laittautumiseen.
8. Teennäiset ystävyyssuhteet
- Ei koske minua, minulla ei ole teennäisiä ystävyyssuhteita.
9. Miesten mielellä pelleily
- Ai jaa, katselkaapa peiliin.
10. Juoruilu
- Monet miehet juoruavat enemmän kuin naiset. Tunnen pari sellaista miestä, joille pitäisi hamekangasta ostaa. Ovat naapuruston pahimpia juoruämmiä.
11. Mies maksaa laskun
-- Se maksaa kenen idea on lähteä ulos syömään.
12. Muiden naisten ulkonäöstä kysely
- En kysele, ei miehenkään itsetunto kestä jos kehuisin vastaantulevia tai telkkarissa jne. näkyviä komeita miehiä. - laulutar
1. Minä kerron asiat ja tunteeni suoraan, niin negatiiviset kuin positiiviset. En jaksa edes meittiä mitään eleitä tai vihjailuita. Asiat puidaan kunnolla, asiallisessa ja hyvässä hengessä ja näin ollaan pärjätty hyvin. En jaksaisi mitään mökötyksiä, vihjailuja tai vittuiluja. Suora puhe, puolin ja toisin.
2. En kysele, mies kyllä sanoo mielipiteensä, olipa se hyvä tai huono. Minä itse sen sijaan luotan omaan silmääni. Itse valkkaan vaatteeni. Toki on ihana saada kuulla olevansa kaunis tms, mutta mitä merkitystä tuolla olisi jos se pitäisi kinuamalla kinuta miehen suusta?
3. En harrasta tuota, itsellä tekee mieli liikaa että kykenisin pihtailuun. Sitä paitsi pihtailu johtaa molemminpuoliseen puutteeseen ja avaa kuilun pariskunnan välille.
4. Katso kohta1. Kun asiat puidaan ja aidosti sovitaan, vanhoja ei tarvitse eikä pidä kaivella. Kun on sovittu, niihin asioihin ei palata. Muutenhan sovinnossa ei olisi mitään järkeä.
5. Olen sen verran puhelias että ei tainnut tuota ongelmaa olla sinkkuna, eikä mieheni ja minun suhteen alussa.
6. Viimeisen sanan sanoo se, joka pystyy perustelemaan asiansa parhaiten. Kompromissi on kyllä yleisempi lopputulos jos riitelemme. Ja siihen kylkeen se sovinto.
7.Meillä menee miehen kanssa laittautumiseen keskimäärin yhtä paljon aikaa. Olen aina aikataulussa, aloitan aikaisemmin kampailun ja meikkailun jos on juhliin lähtö. Miehen ei tarvitse minua odotella.
8.Käyttäydyn korrektisti kaikkia ihmisiä kohtaan, mutta en turhia kaveeraa sellaisten ihmisten kanssa joilla ei ole minulle merkitystä. Minulla ei ole tarvetta veljeillä "vihamiesten" kanssa, olen välinpitämätön.
9. Omana rehellisenä itsenään kannattaa miehenkin olla alusta asti, eikä mukailla sanomisiaan ja tekemisiään naisen, vaan oman mielipiteen ja moraalin mitoissa. Täydellistä ihmistä tai kumppania ei ole olemassakaan,virheet tekevät niin miehistä kuin naisistakin inhimillisiä. Avainkysymys on onko ihminen tarpeeksi aikuinen ja maailmaa nähnyt että pystyy antamaan toisen virheet ja epäkohdat anteeksi, jopa rakastamaan niitä.
10. Minäkin rakastan juoruilua, kunhan se ei satuta minulle tärkeitä ihmisiä. Tiedättekö mitä, parhaimmat juoruillat vietetään miehen kavereiden kanssa saunoessa ja iltaa viettäessä. Miehet ovat yhtä pahoja juoruamaan kuin naisetkin!
11. Meillä on yhteinen tili ja yhteinen talous, rahatkin ovat yhteisiä vaikka tienaan ja omistan enemmän kuin mieheni. Tottakai, perheemme on yhteinen yrityksemme. Meillä ei ole sinun tai minun vaan meidän rahoja.
12. En kysele, muodostan siitäkin oman mielipiteen. Jos näen jotenkin erikoisen kauniin naisen, sanon miehelle että katso miten mahtava takapuoli tuolla, tai että ihanat huulet tuolla naisella. Miksi kysyisin, mies pystyy kyllä minulle sanomaan itsekin jotain naista kauniiksi ilman että saa siitä silmilleen. En minä lähde arvioita silti kysymään. - Tunnustan
Ykköseen ja neloseen olen sortunut. Kyllä ne miehetkin osaa moniakin noista listan asioista, ei ainoastaan naiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672