Olen tuntenut tämän naispuolisen ystäväni nyt noin reilun vuoden. Miltei koko tämän ajan takaraivossani kummittelee ajatus siitä, että hän ei "osaa" olla ystävä ja kohtelee minua huonosti. En kuitenkaan ole lopettanut ystävyyttämme, sillä jotkut sanovat että kyseinen nainen on vain "tempperamenttinen".
Ystävälläni on ollut tapana haukkua minua ja läheisiäni. Haukkuminen keskittyy erityisesti ulkonäköön. Itse olen pitkä ja hoikka ja saan usein kuulla kehuja ulkonäöstäni. Ystävälleni olen kuitenkin "ruipelo". Olen useasti kuullut kuinka ruipelot kädet yms. minulla onkaan, mutta "älä suutu, ne sopivat sinulle". Myös shoppaillessa olen saanut kuulla vinkkejä tyyliin "näihin housuihin mahtuu vain todella pieni perse, että kannattasko sun kokeilla?".
Hän haukkuu minulle myös muita ystäviään ja heidän ulkonäköään. Lisäksi minua loukkaa suuresti se, kuinka ystäväni haukkuu veljeäni. "Miks sun veli ei voi olla hyvännäkönen?!!". Ystäväni itse näyttää mielestään tietysti hyvältä, ja toisinaan hänen on pukeuduttava ns. tyrkkymekkoon ja päästävä esittelemään itseään kaupungille.
Kerran hän lipsautti minulle "sinulla on minua parempi kroppa." Bingo, tottakai hän on kateellinen ja yrittää näin pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan.
Lisäksi hän on hyvin ylidramatisoiva ja joudun kuuntelemaan hänen jokapäiväistä vaahtoamistaan miessuhteistaan. Jos olen ystävällisesti sanonut totuuden, niin kamuni suuttuu. Joten siinäkin olisi vain mielisteltävä. Jos erehdyn kertomaan omista suhdeongelmistani, yleensä ystäväni vähättelee niitä. Siksi en edes jaksa puhua hänelle asioistani.
Plus, hän on vielä erittäin rahan perään ja muutenkin hyvin materialistinen tyyppi. Hänen syntymäpäivänsä ovat tuloillaan ja hän VAATII minua ostamaan hänelle kalliita lahjoja. Eikä minulla todellakaan ole sellaisia rahoja. Ja, kun minulla oli omat synttärini,ei ystäväni edes muistanut niitä!!! Kuukauden jälkikäteen hän kysyi,että milloin täytän vuosia ja tokaisi vastauksen saatuaan ivallisesti "hahaa, no onnea vaan sitten." Saman kysymyksen sain kuulla noin viikkoa myöhemmin, kun ystävä oli jälleen unohtanut sen.
Kirjoitettuani tuon, kysyn että miksi ihmeessä edes kutsun häntä ystäväkseni? Tuossa on vain muutama hänen luonteenpiirteensä ja "temperamenttisuutensa". Kaikenkaikkiaan hän saa minut tuntemaan itseni huonoksi. Enkai minä ole se ylidramatisoiva osapuoli? Olen kyllä kuunnellut ja jaksanut ystävääni viimeiseen asti, mutta rajansa kaikelle haukkumisella ja vaahtoamisella.
Huono ystävä?
5
542
Vastaukset
- Ystävä
Sensuroidussa kohtassa lukee per_se......
- 978689
Sensuroidut sanat kyl lukija saa näkyviin jos haluu.....
- sillanellen
Minulla oli aikanaan ystävänä ylitemperamenttinen draamakuningatar. Minun elämäni, työ ja parisuhde oli hänelle aina kovin tylsää ja hänen oma elämänsä-pari kertaa viikossa baarin ja joku jorgos kainaloon jännää seikkailua. Hän soitti minulle suhdesotkuistaan ja ongelmistaan lähes joka päivä ja sanoi oikeudekseen kaataa kaikki paska niskaani, koska ei halunnut teeskennellä. Lopulta en sitten jaksanut ja laitoin välit poikki, olin tosi helpottunuy tämän jälkeen.
- paras!
kuulostaa niin tutulta(huokaus)kirjoituksesi perusteella kaverillasi on ERITTÄIN huono itsetunto ja hän pitää sinua kauniimpana,laihempana eli parempana kun hän.joten häntä v**taa niin paljon sinä(täydellisyys)että hänen on pakko yrittää latistaa sinun itsetuntosi mahdollisimman huonoksi että hänellä itsellään olisi parempi olo ja hän tuntisi itsensä paremmaksi kuin sinä=)pdä etäisyyttä tuollaisiin ihmisiin eivät he ole hyviä kavereita löydät parempiakin..rakasta itseäsi!ja mene eteenpäin aina pää pystyssä,minua ainakin imartelee jos joku käyttäytyy noin minua kohtaan koska sillon tiedän olevani parempi=)
- Ystävä
Päätin tässä juuri, etten aio mennä tämän tyypin synttäreille ollenkaan. Alkoi jurppia niin paljon, kun sain miljoonannen kerran kuulla että "juhliini ei ole tulemista, jos ei ole lahjaa". No, enpä halua sitä hommata, joten en ilmeisesti ole tulossa :-D.
Viimeiset illat olen taas saanut kuunnella, kuinka häneen sattuu poistaa joku mies fb kavereistaan. Voivoi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455010Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481149- 131063
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10101981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713