Huono ystävä?

Olen tuntenut tämän naispuolisen ystäväni nyt noin reilun vuoden. Miltei koko tämän ajan takaraivossani kummittelee ajatus siitä, että hän ei "osaa" olla ystävä ja kohtelee minua huonosti. En kuitenkaan ole lopettanut ystävyyttämme, sillä jotkut sanovat että kyseinen nainen on vain "tempperamenttinen".

Ystävälläni on ollut tapana haukkua minua ja läheisiäni. Haukkuminen keskittyy erityisesti ulkonäköön. Itse olen pitkä ja hoikka ja saan usein kuulla kehuja ulkonäöstäni. Ystävälleni olen kuitenkin "ruipelo". Olen useasti kuullut kuinka ruipelot kädet yms. minulla onkaan, mutta "älä suutu, ne sopivat sinulle". Myös shoppaillessa olen saanut kuulla vinkkejä tyyliin "näihin housuihin mahtuu vain todella pieni perse, että kannattasko sun kokeilla?".

Hän haukkuu minulle myös muita ystäviään ja heidän ulkonäköään. Lisäksi minua loukkaa suuresti se, kuinka ystäväni haukkuu veljeäni. "Miks sun veli ei voi olla hyvännäkönen?!!". Ystäväni itse näyttää mielestään tietysti hyvältä, ja toisinaan hänen on pukeuduttava ns. tyrkkymekkoon ja päästävä esittelemään itseään kaupungille.

Kerran hän lipsautti minulle "sinulla on minua parempi kroppa." Bingo, tottakai hän on kateellinen ja yrittää näin pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan.


Lisäksi hän on hyvin ylidramatisoiva ja joudun kuuntelemaan hänen jokapäiväistä vaahtoamistaan miessuhteistaan. Jos olen ystävällisesti sanonut totuuden, niin kamuni suuttuu. Joten siinäkin olisi vain mielisteltävä. Jos erehdyn kertomaan omista suhdeongelmistani, yleensä ystäväni vähättelee niitä. Siksi en edes jaksa puhua hänelle asioistani.


Plus, hän on vielä erittäin rahan perään ja muutenkin hyvin materialistinen tyyppi. Hänen syntymäpäivänsä ovat tuloillaan ja hän VAATII minua ostamaan hänelle kalliita lahjoja. Eikä minulla todellakaan ole sellaisia rahoja. Ja, kun minulla oli omat synttärini,ei ystäväni edes muistanut niitä!!! Kuukauden jälkikäteen hän kysyi,että milloin täytän vuosia ja tokaisi vastauksen saatuaan ivallisesti "hahaa, no onnea vaan sitten." Saman kysymyksen sain kuulla noin viikkoa myöhemmin, kun ystävä oli jälleen unohtanut sen.


Kirjoitettuani tuon, kysyn että miksi ihmeessä edes kutsun häntä ystäväkseni? Tuossa on vain muutama hänen luonteenpiirteensä ja "temperamenttisuutensa". Kaikenkaikkiaan hän saa minut tuntemaan itseni huonoksi. Enkai minä ole se ylidramatisoiva osapuoli? Olen kyllä kuunnellut ja jaksanut ystävääni viimeiseen asti, mutta rajansa kaikelle haukkumisella ja vaahtoamisella.