Exän perään haikailun lopettaminen

Heippa,
mulla on kulunut vasta reilu kuukausi siitä kun erottiin ja vähän samoja fiiliksiä kuin sulla. Haluan pysyä ystävänä, mutta se on aivan älyttömän vaikeeta, kun toista kuitenkin rakastaa edelleen. Ja vihaaminenkaan ei oikeestaan edes ole vaihtoehto, koska olemme samassa työpaikassa ja kollegoja. Niin ja toisaalta kun ei ole syytäkään vihata. Uskon että juuri se viha kyllä veisi omaa elämää eteenpäin. Mun elämä pyöri lähes neljä vuotta miehen ympärillä...valitettavasti siinä oma elämä vähän jäi....ja tosiaan kaikki muistuttaa hänestä ja elämä tuntuu tällä hetkellä kyllä aivan hirveen tuskalliselta...kesä edessä ja kaikki.
No tästä ei sulle kovasti mitään vinkkejä tullut...lähinnä myötäelämistä, mitä ehkä tässä itse ainakin hakee.
Voimia sulle!

Kun on tunteita toista ihmistä kohtaan, niin ei niistä tunteista eroon pääse muiden antamilla vinkeillä :) Aika on se mikä parantaa parhaiten. Kun aikaa menee, huomaat kyllä, että ajattelet ihmistä kokoajan vähemmän ja vähemmän. Itke jos itkettää ja ikävöi, jos on ikävä, mutta älä väkisin tunge tunteitasi roskikseen. Elämä jatkuu, vaikka se tuntuisikin tällä hetkellä hankalalle :) Tsemppiä!

Kuulostaa kyllä, että kaipaatte sitä entistä elämää joka pyöri sen YHDEN ihmisen ympärillä, ette niinkään sitä ihmistä.
Mä ajattelen asian toisin, vaikka elämä menee eteenpäin tämä rakastamani ihminen pysyy mielessä, enkä häntä edes halua unohtaa.

Miksi jatkaa ystävänä. Minut jätettiin ja samalla ex ilmoitti, että voisimme jatkaa ystävinä. Pari kertaa tapasimme pelkästään "ystävyyden" merkeissä. Molempien tapaamisten jälkeen olin entistä enemmän rikki. Tein päätöksen, että ainakaan tässä vaiheessa en halua olla hänen ystävänsä, en vain pysty siihen, koska rakastan häntä edelleen.

älä ole enää ystävä

Kertoiko syytä siihen "äkilliseen jättämiseen"? Miksi edelleen kaveeraat hänen kanssaan? Jos haluat päästä niistä tunteista joskus eroon, niin suosittelen ottamaan etäisyyttä mieheen. Kannattaisi ehkä lopettaa yhteydenpito/yhdessäolo jopa kokonaan.

Itselläni on melkein sama tilanne kuin aloittajalla, suhde oli vain lyhyempi ja olen mies.

Kavereita ollaan ja sekös tästä vasta tekeekin vaikeaa. Kävin vähän aikaa sitten treffeillä ja kappas, ketäköhän taas ajattelinkaan edeltävänä iltana nukkumaan mennessäni. Exähän siellä ajatuksissa pyöri, siinä sitten kävin pohtimaan josko sanoisi kylmästi, että pistän välit poikki oman henkisen terveyteni vuoksi mutta jo ajatuskin siitä etten näkisi häntä enää sai aikaan melkein vastaanlaisen reaktion kuin silloin kun hän jätti minut. Enpä tiennyt ennen miten helposti aikuinen ihminenkin voi itkeä näiden asioiden takia.

Vinkkinä sanoisin, että pistä välit poikki jos sinusta on siihen, itse en pysty. Ei sekään varmasti tunteita muuta ihan tuosta noin vaan mutta voisin uskoa, että ainakin nopeuttaisi unohtamisprosessia.

Hei mä ätin exän noin puol vuotta sitten ja lupasin etten itke se perään enää ikinä.
Meillä oli ennen eroa 3 kuukautta on of juttua ja samoin 5 kuukautta kestänyt salasuhde. Ja lupasin itselleni että en itke hänen peräänsä mutta nyt olen aika ihastunut toiseen ja silti kaikki mitä teen ja mihin kosken muistuttaa hänestä ja löysin tavaroita jotka kuuluvat exälle ja en edes muistanut että minulla on ne.

En ymmärrä kaiken tämän historian jälkeen vaikka kaveritkin tietävät etten halua tavata exääni enää ikinä tai kuulla tämän nimeä niin silti pieni ikävä nousee kun kaverit kiusalla nostavat historiamme esille ja vielä enemmän raastaa että näen häntä aina kaupungilla. Se on kuin pumerangi heti kun olet vihdoin valmis päästämään irti ja unohtamaan ja heittää sen menemään niin kohta se taas kalahtaa otsaan.... Exä itse on ollut jo 6 kuukautta minulle vihainen mutta nyt huomasin että hänelläkin on ikävä takaisin mutta ei myönnä sitä niinkuin en minäkään ainakaan julkisesti.

Kolme vuotta sitten tapasin yhden tytön ja noin 3kk olitiin epävirallisesti yhdessä ja se aika oli jotain niin ihanaa ja mahtavaa, kunnes hänen perheensä joutui muuttamaan työn perässä.. Olin aivan rikki, mutta en olii silloin kyllä arvannut että kolmen vuoden jälkeen rakastan häntä vieläkin.. Tuon kolmen vuoden aikana ollaan kahdesti nähty.. Ja yksi suhde minulla on myös ollut, mutta eihän siitä tullut mitään kun toista ihmistä rakastaa.. Nyt olen yrittänyt olla häntä ajattelematta mutta ei siitä mitään tule, koska kaikki muistuttaa hänestä.. Olen myös päättänyt että en muiden naisten kanssa ala millekkään ennenkuin olen pystynyt päästämään irti ensirakkaudestani koska tiedän että siitä ei mitään tule..

Minä näin sen taas tänään. Pisti meidän välit poikki melkein puoli vuotta sitten, ja nyt kun vahingossa satuin samaan paikkaan, en pystynyt edes tervehtimään:( katselin vaan muualle. sisällä on vaan paha olla, kun toinen on niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Olen vihanen itselleni, kun en osaa olla näyttämättä pahaa oloani, osaisinpa olla kuin en olisikaan ja vaikka sanaparin vaihtaa, mutta ei. Joskus se luopuminen vain sattuu niin paljon. tai en osaa vielä edes luopua, koska tiedän, että hällekin oli vaikeaa, eikä kumpikaan ole vielä ainakaan kokonaan unohtanu.. Joku pieni toivo vielä elää, ja sekin tekee kaikesta niin ahdistavaa.
Itse olisin halunnut olla vielä edes kaveri, mutta en voi kiduttaa itseäni sillä. Emme siis ole enää mitään.

Mietin etten tänne palstelle hirveesti kirjottelis mut noh ku tuli näitä luettua niin omia kokemuksia kiva kirjotella, koska aika samanlaisia mietteitä. Alotetaan sillä etä tapailin viimeksi mimmiä ku olin 17.vuotta (first love) ei ollut pitkä suhde mut nainen oli sit ihmeellinen sai mut aina hymyilee ja hyvälle tuulelle. Mut niiden vanhemmat ei meiän suhteesta pitänyt ja lyhyestä virsi kaunis, mietin ennen sitä suhdetta ja neiti, ku en ollut seurustellut voiko joku ees pitää musta? Tai siis silleen ku ei naisiin hirveesti ollut kontaktia ennen sitä. Mut näköjään voi :)..Tämän jälkeen sit on ollut suhteita ja yrityksiin mut ei mitään hänenlaistaan joten annoin asian olla. Kunnes joskus Maaliskuussa 7.vuoden jälkeen räjähti, ihastuin yhdeltä istumalta ja tän naisen ympärillä oli miehiä, one of life time. Noh jostain syystä uskalsin yrittää en voinu olla yrittämättä. Ja treffattiin ja asiat meni ihan kivasti. En oikein tiedä syytä erolle, mut se vaan tapahtu. Ja en ensiksi ajatellu että se ois paha kolaus, mut nyt kun 3kk elämä ollut pyörremyrskkyy , tuntuu että kaikki jutut on vaan "ihan sama" asenne. ja korvikkeen löytämistä eikä muiden kanssa oleminen tunnu samalta tietää mitä menitti siin hommas. Eli olen nyt 24 ja juuri 3 kk sitten eronnut. Onhan niitä naisia muutama toki ollut mut ei se vaan samalta tunnu.

Ps. Mul niin kiusaantunut olo etten pysty nähdä exiä ihan rakastunut fiilis joihi ollut muiden seurassa, en vaan tiiä miksi? mut näköjään sitä ilmassa.

Miten sen haikailun sit lopettaa?
- Onko tähän yhtä oikeaa selitystä? Monet sanoo käy panee muita etsi uus? Oisko se noin yksinkertaista? Voin kertoa että ollaan yritetty mutta seksi tuntuu kun teknisen työn tunnilla hyöläispuuta aika tylsää hommaa meinaa, vaikka sainkin siitä 8 arvosanaksi.
Mulla meni toi ensiraukkaus ajanmyötä ohi, enkä tiedä kuinka kauan tässä jutussa menee toivottavasti ei uudelleen sitä 7.vuotta. Onhan täs kavereita ja ystäviä tuken mut helvetin paljon vaikeampaa kun kuvitteli. Että edellisten tavoin aika näyttää, kyllä uskon että kaikille annetaa sellanen taakka hartioille minkä jaksaa kantaa. Mut ei saa menettää toivoa raukkauden suhteen, vaikka se joskus tuntuu vaan niin helvetin vaikealta.

Hahahahah Olen puhunut.. Ihmettelin että sain tänne tälläsen määrän tekstii.