Olen tiedostanut uuden ikäkriisin saavuttaneen tietoisuuteni rannat, karahtaneen santaan ja sitoneen keulaköytensä läheiseen palmuun.
Uuden villityksen nimi on avomopoauto. Olen läkähtymäisilläni poikamaiseen intooni.
Uuden villityksen nimi on avomopoauto. Olen läkähtymäisilläni poikamaiseen intooni.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Ikäkriisithän menevät jotenkin näin:
On kympin kriisi, jossa huomaa olevansa itsensä hallitsemattomissa.
Sitten on kahdenkympin kriisi, jossa maisema sumenee.
Kolmenkympin kriisissä kaikki kirkastuu.
Neljänkympin kriisissä kaikki surkastuu.
Viidenkympin kriisissä on kuulemma ihan nastaa.
Kuudenkympin kriisi on takaisin kelauksen kriisi.
Loput on tilastollista tuhkaa.
Woah!
Mä voin siis odottaa elokuussa kirkastumista. Mielenkiintoista.
Toivoa saattaa, että se "kirkastuminen" tarkoittaisi jotain muuta kuin keskivertokansalaisena elämistä.
Jahas. Myönsit olevasi päälle nelikymppinen ?
Mä olin jo lapsena päälle nelikymppinen. Siis minä olen aikuinen ja te olette lapsia. Näin tämä täällä menee.
(dominoivaa naurua)
Nah, mä mitään myöntänyt. Totuuden näkee profiilista. Nääs.
Seura tekee kaltaisekseen, kait. Jos mä lopettaisin kaverisuhteet päälle kolmikymppisiin ja siirtyisin hengailemaan ostarilla teinien kanssa...hmm...
Noh mulla oli jokunen vuosi taaksepäin toi 30 kriisi.
Odotan nyt sitä 40 kriisiä. ;-) Ei mee enää kauaa siihin.
Älä huoli.
Kerkiät saada monta kriisiä sitä ennen. Nythän sinulla on yksi menossakin.
Mikä kriisi nyt on menossA? :-/
Sama täällä, en tiedä miten pitää pukeutua, on paljon lentänyt pois sellaisia tyttömäisiä vaatteita koska muuten näytän halvalta.
Ja haluan pukeutua kuitenkin rimpsuihinkin näyttämältä tytöltä, ja tämä ikä on tosi vaikea. Ei ne farkut ole enään ok.
Jännä juttu muuten tuo tyttömäisyys. Tai siis enemmänkin se, että myös kypsä nainen voi näyttää halvalta pukeutuessaan niin kuin kypsän ja aikuisen naisen kuuluu.
Farkut kyllä on aina ok. Ne vain vaatii toooooodella hyvän istuvuuden ;)
Siinä on joku sellainen juttu, mitä en osaa selittää se vaatii sen silmän.
Esimerkiksi meikit, hiukset ynnä muut kuuluu samaan pakettiin.
Vaikka olisi se vartalo kuinka mitoissa ( mulla on ) niin ei herreguud, kun kokeilin seppälässä niitä vaatteita, se kuva siinä irvisti.
Tämä on se suurin ulkoinen muutos, mitä tässä on tapahtunut.
Meinasin jo tuossa aiemmin mainita, mutta jätin sanomatta:
Jos halvalla tarkoitetaan jotenkin huorahtavaa luukkia, niin silloin se tyttömäisyys voi tarkoittaa jo jotain aivan muuta. Mutta siihen saakka...mun äidin ikäinen kypsä nainen voi käyttää halpoja kypsän naisen asusteita siinä missä nuoremmatkin.
Eihän Seppälä enää ole kaiken ikäisten (naisten) vaatekauppa...?
Mun muistaakseni, hamassa nuoruudessa, kokonaiset perheet kävi "kaupungin" ainoassa Seppälässä hankkimassa kerralla kaiken tulevaksi vuodeksi ja silleen. Sittemmin vissiin suurin osa noista pukineputiikeista on suunnattu korkeintaan kaksvitosille tytö....siis....naisille.
Istuin pari päivää sitten ystäväni kanssa kahvilassa ja ohi meni nainen 40 ja uskoiisn että elopainoa oli siinä ehkä 90.
Mutta niin tyylikäs se oli, sen kävelytyyli, hiukset, pukeutuminen pitkä ohutpuuvillainen paita joka ulottui liki polviin näyttävästi sen liperit hulmusi kävelytahdissa.
Ryhti oli uljas ja sääret näyttävät korkeissa koroissa, ja hiuksista puhumattakaan, lyhyet ja suoraan kuin salongista.
Harvinainen näky.
Harvinainen näky. Todella.
Se, miten itsensä kantaa, on aikalailla määrittävää. Vaikka se ilmenisikin vain niin sanotusti ihmisten ilmoilla.
Mistä ikäkriisi on peräisin? Useimmiten vissiin saavuttamattomista unelmista. Tai vaikka ne olisi saavutettukin, kysytään pettyneenä, että tässäkö tämä kaikki nyt olikin?
Vaikkei palstalla uskoisikaan, minä olen vähään tyytyväinen ihminen. Olen aina saavuttanut mielestäni enemmän kuin olisin vaivannäköni huomioiden ansainnut, joten ikäkriisit ja pettymykset ovat pysyneet loitolla.
Voitko kertoa mihin asioihin olet tyytyväinen?
Elämääni noin ylensä. Minulla on onnellinen avioliitto, paljon ystäviä, parempi työpaikka kuin ikinä luulin saavani, todella hyvä esimies, kiva koti, olen matkustellut enemmän kuin mihin luulin rahani riittävän ja olen testien mukaan terveempikin kuin ikinä olisin uskonut olevani keski-ikäisenä näillä elämäntavoilla.
Tosin mielestäni onnellisuuden avain on ollut ja tulee olemaankin sopivasti mitoitetut haasteet ja niiden toteuttaminen. Kun yksi on toteutettu, on jo seuraava tavoite valmiina. Asennekysymys siis.
Meneekö se niin kun on asiat suhteellisen hyvin, niitä alkaakin pitää itsestään selvyytenä ja onnen tunne katoaa? sun ikäiset miehet ovat suuressa riskissä menettää esimerkiksi perhe, kun katse suuntautuu nuoriin naisiin.
ps. tällä en tarkoita eilistä aloitusta. uskon että se oli pelleilyä.
Minusta tuntuu, että meidän jokaisen pitäisi säännöllisin väliajoin muistuttaa itseämme niistä asioista, joista olemme onnellisia. Muuten ne muuttuvat itsestäänselvyydeksi ja tilanteeseen turtuu. Sitten pitäisi aina olla joitain enemmän, että saavuttaisi onnen tunteteen. Onpa se sitten uusi auto tai nainen.
Minusta tuo heittosi nuoriin naisiin päin ei oikein vakuuta. Joku toki niin tekee, mutta väitän sen olevan melko harvinaista. Vai meinaatko, että naiset biologisen kellon tikittäessä ovat niin epätoivoisia, että kelpuuttavat isänsä ikäisen miehen? Tosin silloinhan mies ei menetä perhettään vaan vaihtaa sen uuteen.
Noh, minä olen koko ikäni katsellut miielummin itseäni vanhempia kuin nuorempia naisia, joten asia on minulle todella vieras.
Se riippunee hyvinkin paljon siitä ideologiasta mitä tahtoo toteuttaa. Vaikka mä olenkin sinäänsä samaa mieltä tuosta onnellisuuden avaimesta, se ei mulle olisi kuitenkaan niin tärkeä. Oma olo kun tuntuu paremmalta ilman kunnianhimoa toteutettavia haasteita kohtaan. Varsinkaan, jos ei saa vain haasteiden välissä olla ja tuhlata aikaa räkimällä kattoon.
...ja kaikki kuolee kuitenkin joskus jne. yms., joten miksi suorittaa sen oman (lyhyen) elämänsä ajan. Sanoo pieni nihilisti, joka pitää elämän realiteetit aina uomissaan ;)
Kyllä se äkkiä siihin menee. Turrutaan hyvään oloonkin. Tää nyt ei liity ystäväämme Ratikkaan, vaikka tänne väliin tulenkin taas sönkkäämään. Mutta mulla on muutama tuttava ollut joilla kaikki meni aina melko helpolla elämässä läpi. Aina terveenä ja ja aina kaikki meni niin, kun oli aikeissa. Sit yks kaks tuli syöpä ja tappoi kuukaudessa. Kaikki loppu siihin paikkaan.
No toisella oli eläkepäiviä puoli vuotta ja haaveita vielä edessä mielin määrin. Henki pois, pumppu petti ja piti olla terve. Tuntuu et usein ihmisille joille ei elämässä koskaan oikeen tuu mitään vastoinkäymisiä (eikä tarkota nyt taas täältä ketään) ne sitten saa laakista jotain sellasta mikä pysäyttää ne kuin seinään.
Toiset taas kitkuttaa koko ikänsä aina yks rappu ylös ja kaks takas alas. Tasaseen tahtiin jotain kapulaa rattaissa.
Olen kanssasi samaa mieltä. Pitäisi todella muistaa välillä ne hyvätkin asiat eikä vain huonoja. Sillä muistamisella mä olen elämässä selvinnyt tähän asti.
Heikkoinakin hetkinä. Mulla on silti hyviäkin asioita elämässä. Huonomminkin vois olla.
Minullakin on tuttavapiirissä joita elämä kohtelee kuin ruusua, ja toista kovan käden kautta.
Toiset puurtaa 40-vuotta työssä ja saa lahjaksi lopulta sen metallisen mitalin ja kunniakirjan seinälle, sitten kaikki on ohi. Tulee kuolema ja kukaan ei enään muista tätä ihmistä, sen työ oli tehty.
Jätelavalle heitetään omaisuus ja mitalit, hautapaikkakin hoitamaton.
Jotkut ovat kunnianhimoisempia kuin toiset. Jos ei ole luontaista kunnianhimoa, niin eihän silloin nauti ponnistelusta tavotteiden saavuttamiseksi. Jutun juoni on mielestäni siinä, että saavutettu nautinto on suurempi kuin siihen uhrattu aika ja vaiva.
Pitäisi pyrkiä elämään hetkessä eikä "sitten joskus". Kuten totesit, voi olla, ettei sitä hetkeä koskaan tule tai se ei olekaan sellainen kuin oli kuvitellut. Olisihan upeaa, jos saisi tietää kuolevansa huomenna ja voisi todeta levollisena, että olen jo tehnyt ja saavuttanut kaiken oleellisen. Siltä minusta on tuntunut jo vuosikymmenen.
Näinpä, ei ihmisen elämä ole minusta kauheeseen raatamiseen kannattavaa haaskata. Pitäs osata nauttia elämästä ja tehdä niitä asioita mitä haluaa tehdä. Sit kun se loppuu on ainakin elänyt, kuten on halunnut. Siks tää nykyin maailmanmeno tuntuu minusta välillä ihan pähkähullulta juoksemiselta. Ihan kun kaikilla olis kauhee kiire koko aika suorittaa jotain, tehdä jotain tulosta. Kelle? Pakkorako on pakkorako, et saa asiat kustannettua. Mut se semmonen rempominen, suoni päästä halkee ja stressiä pukkaa. Ei hyvä.
Ehkä noilla sitten oli just niin, ne sai kaiken ainakin puheidensa mukaan helpolla. Ja sitten se loppu vaan vähän aikasemmin, ikään kuin kesken se hauskuus.
Mies aina sanoo ettei se elämän pituus vaan sen täyteläisyys. Eli se miten täysin rinnoin sen elämänsä elää ja kokee. Minusta se kuulostaa ihan hyvälle kans. Kauheesti pelkäämällä ja paikollaan jurnuttamallakaan ei uskalla elää.
Eihän sekään mitään jos se ei tunnu kahleelta, eikä haluakkaan isoja asioita elämästään. Riittää ne pient kulmat joiden sisällä haluaa olla.
Niinpä tähänkin. Hetkessä kun osaisi aina elää. Toiset osaa.
Tietysti toiset ehkä nauttii rempomisesta ja stressistä. ;-)
Toimiva yhtälö. Vaikken mä tahtoisi sanoa mitään uhraamiseen viittaavaa.
Jos se saavutettu nautinto vastaa sitä mitä siitä tahtoi ennen vaivannäköä niin hienoa. Jos se taasen tuntuu hetkenkin siltä ettei saavutus olisi sen kaiken arvoista, se todennäköisesti ei olekaan.
Siis tällainen avomopoauto olisi aika helppo parkkeerata. Vakuutusmaksut ovat kuulema korkeat.
Tällainen pikku juttu ei tietenkään poikamaista intoani laannuta, vaan vain kiihdyttää.
Ai ne kolmepyöräiset kärryt, joihin on ahdettu huppu täyteen nuoria miehiä jotka nauravat ajaessaan katketakseen ja unohtavat muun liikenteen. Ja sen, että autoa ei ole tarkoitettu kuin yhdelle. Vai kahdelle? Kummin se on? :)
Juuri jotain tällaista. Siis mä tod. ymmärrän noita kansakunnan pinnallisisia rivejä.
- kaikella kunnioituksella -
Ei kyllä näissä on neljä pyörää.
Eiks ne ole invamopoja ne 3 pyöräset? :-)
Juu. Saattaahan se olla niin :) Muutamia olen siis nähnyt liikenteessä.
Sun jutusta tuli mieleen se vapauden ja ilon tunne, kun ensimmäistä kertaa kone liikkui alla ja totteli ohjausta. Ihan käsittämätön se huvin määrä, mitä siitä irotosi. Jonkin verran esteltyäkin touhua, kun bensaa ei ollut lupaa turhaan kuluttaa ja uutta tankillista piti odottaa kieltojen kanssa.
Mopoon verrattuna auto ei ollut mitään. Olin jopa vastentahtoinen autonajo opettelua kohtaan. Mut isä ajatti kortit minulle ja siskoille, niin se tuli hankittua vähän kuin pakosta.
Juu. On ne. Mun ajatuksiin sekoittui ilmeisesti inva-koira :)
"Lähdeks beibe kartsalle? Lördiksenä me Tenkan kaa sahataan täst katto veks."
http://www.tekniikkatalous.fi/multimedia/archive/00061/mopoauto_levea_61397a.jpg
Oho! Onpas kopsakka peli :D :D :D
Sitä mä en tiedä onks Tenkalla sahaa, tai että osaako se edes sahata. NO mutta jos siitä kiikastaa niin mä voin kilauttaa "tahoille". Tulee sitten sellaista peltileikkuria kehiin että millaiset putket tahansa katkeaa.
(naurua)
Kannattaa muistaa se ote Niko Kivelän Total Comedy-keikasta, missä puhuttiin mopoautoista. Ja esmes siitä että kuka hemmetti niitä tuunaa.
Toisaalta; jos männävuosina bemari tarkoitti pientä vehjettä, niin mitä mahtaa mopoauto tarkoittaa...?
Häh häh häh.
Sen lisäksi, että osaan tehdä hymiön, osaan myös hähhättää.
(naurua mopoautosta)
Oisko hähhättäminen sellaista mitä kuulee Rölli(tm)ltä?
Sellaista muutaman-kerran-liikaa-lapsena-päälleen-tippuneen hömelön naurua?
mää kävin kolmenkympin kriisiä läpi joskus pari vuotta sitten, ku olin just täyttänyt 28..
sit se meni ohi,
mur