Työharjoittelu ja työmarkkinatuen määrä, hjelppiä!

Eli olen nyt keväällä valmistunut ylioppilaaksi, ja pääsin työmarkkinatuella työharjoittelijaksi päiväkotiin, koska haluaisin lastentarhaopettajaksi (pääsykokeissa en kuitenkaan onnistunut, ensi vuonna uudelleen!). Päiväkodin johtajan kanssa ollaan sovittu työajat jne, hommat on lähtenyt käyntiin hyvin, olen ollut nyt kolme päivää töissä. Työkkäristä sain jonkun lomakkeen joka pitäisi kuulemma täytyyää ja lähettää Kelalle. No lueskelin tätä lappua sitten, ja huomasin että siinä kysytään vanhempien tuloja, jos asuu vielä kotona (ja asun kotona).

Kelan sivuilla sanotaan näin: "Myös vanhempiesi tulot otetaan huomioon, jos et ole täyttänyt työssäoloehtoa ja asut vanhempiesi kanssa samassa taloudessa" en tietenkään täytä työssäoloehtoa, koska olen ollut lukiossa opiskelemassa kokoajan peruskoulun jälk. ja olen korkeintaan kestätöitä tehnyt kolmena kesänä. Työkkärissä mulle ei sanottu mitään, että vanhempien tulot vaikuttaisi asiaan! Voiko tässä olu joku sivujuttu, esim että hakeudun alalle ja tarvitsen kyseisen harjoittelupaikan tai että olen ylioppilas tai muuta vastaavaa niin ettei siitä vähennetäkään mitään? Se työkkärin maksama työmarkkinatukihan on ihan naurettavan pieni jo ennestään!! Ja nyt jos siitä vielä vähennetän vanhempien tulojen takia, jäljelle jää varmaan 4e päivä.

Menin tuonne päikkäriin sillä työmarkkinatuella, koska en saanut mistään muualta kesätöitä vaikka hain. Nyt mietin, onko järkevää painaa 6,5h duunia 5 krt viikossa koko kesän jollain muutaman euron päiväpalkalla. Osaiskohan joku neuvoa tässä, onko teiltä vähennetty työmarkkinatukea vanhempien tulojen perusteella ja jos on, niin kuinka paljon?
6698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin ja kun enhän minä näistä tiedä, oon ihan untuvikko ja vierailin työkkkärissä ensimmäisen kerran ylioppilaana kun menin täyttämään sopimuspapruja. Virkailija kysyi, asunko vanhempien kanssa ja vastasin että kyllä. No tämä sanoi vaan että jaa, kyllä se semmoset vajaat 600e saat. Ei siis maininnut MITÄÄN tästä että porukoitten tulot vaikuttaa, uskomatonta.

Äänestä

Ei ne vaikuta harjoittelussa ollessa, silloin saa täyden tuen. Mutta jos asuu kotona, niin sitten vanhempien tulot vaikuttavat. Kelan sivuilta saat oikeaa tietoa:

http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/130608122314ML

Eli tuolla ihan lopussa on näin:
"Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta työmarkkinatuki maksetaan täysimääräisenä myös vanhempiensa taloudessa asuvalle."

tuossa sitten linkki mikä on noita työllistämistä edistäviä palveluja, eli työharjoittelu löytyy listalta. Ole huoletta, mutta muista katsoa täyttöohjeet ja palautussysteemi tarkasti.

Äänestä
  • No hitsi, pyysin vahingossa osan pois, se on tää läppärin hiiri..siis piti kirjoittaa että jos asuu kotona eikä ole missään toimenpiteissä, eli on täystyötön, niin silloin vanhempien tulot vaikuttaa, mutta silloinkin saa vähintään puolet täydestä.

    Äänestä

  • Asiallinen vastaaja kirjoitti:

    No hitsi, pyysin vahingossa osan pois, se on tää läppärin hiiri..siis piti kirjoittaa että jos asuu kotona eikä ole missään toimenpiteissä, eli on täystyötön, niin silloin vanhempien tulot vaikuttaa, mutta silloinkin saa vähintään puolet täydestä.

    Ja se toinen linkkikin putosi pois:'

    http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120202105623EH?OpenDocument

    Äänestä

Kiitos paljon vastauksesta! Pelastit mun vklp kyllä ihan täysin :). onkohan tää nyt varmasti sitten totta ja oikein....

Työllistymistä edistävät palvelut

Työttömänä työnhakijana sinulla on erilaisia vaihtoehtoja parantaa työllistymismahdollisuuksiasi. Työllistymistä edistäviin palveluihin osallistumisesta sovitaan työllistymissuunnitelmassa työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Työllistymistä edistäviä palveluita ovat

työvoimapoliittinen aikuiskoulutus

omaehtoinen opiskelu

työkokeilu

työelämävalmennus

työharjoittelu

työ- ja koulutuskokeilu

maahanmuuttajan omaehtoinen opiskelu ja

kuntouttava työtoiminta.

Äänestä

Jos olet ensimmäistä tukea hakemassa, kannattaa toimittaa ne kaikki pyydetyt liitteet. Tulet saamaan luultavasti kaksi lausuntoa, toisen työmarkkinatuesta, jossa on huomioitu vanhempien tulot, sekä heti sen perään toisen, jossa ilmoitetaan koulutustuen maksamisesta.

Kyllä tuo ihan totta on :). Itse en puolison tukien takia saanut valmistumisen jälkeen mitään, mutta lähdin työkkärin kurssille ja sain työmarkkinatuen täysimääräisenä ylläpitokorvauksen. Ylläpitokorvausta ei kuitenkaan sinun tapauksessasi taida valitettavasti saada, sillä ymmärsin tuolta kelan sivuilta, että harjoittelussa sitä saavat vain pitkäaikaistyöttömät, eli nuoret eivät saisi. Tämän olen kyllä kuullut aiemminkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hagres kirjoitti:

Eli olen nyt keväällä valmistunut ylioppilaaksi, ja pääsin työmarkkinatuella työharjoittelijaksi päiväkotiin, koska haluaisin lastentarhaopettajaksi (pääsykokeissa en kuitenkaan onnistunut, ensi vuonna uudelleen!). Päiväkodin johtajan kanssa ollaan sovittu työajat jne, hommat on lähtenyt käyntiin hyvin, olen ollut nyt kolme päivää töissä. Työkkäristä sain jonkun lomakkeen joka pitäisi kuulemma täytyyää ja lähettää Kelalle. No lueskelin tätä lappua sitten, ja huomasin että siinä kysytään vanhempien tuloja, jos asuu vielä kotona (ja asun kotona).

Kelan sivuilla sanotaan näin: "Myös vanhempiesi tulot otetaan huomioon, jos et ole täyttänyt työssäoloehtoa ja asut vanhempiesi kanssa samassa taloudessa" en tietenkään täytä työssäoloehtoa, koska olen ollut lukiossa opiskelemassa kokoajan peruskoulun jälk. ja olen korkeintaan kestätöitä tehnyt kolmena kesänä. Työkkärissä mulle ei sanottu mitään, että vanhempien tulot vaikuttaisi asiaan! Voiko tässä olu joku sivujuttu, esim että hakeudun alalle ja tarvitsen kyseisen harjoittelupaikan tai että olen ylioppilas tai muuta vastaavaa niin ettei siitä vähennetäkään mitään? Se työkkärin maksama työmarkkinatukihan on ihan naurettavan pieni jo ennestään!! Ja nyt jos siitä vielä vähennetän vanhempien tulojen takia, jäljelle jää varmaan 4e päivä.

Menin tuonne päikkäriin sillä työmarkkinatuella, koska en saanut mistään muualta kesätöitä vaikka hain. Nyt mietin, onko järkevää painaa 6,5h duunia 5 krt viikossa koko kesän jollain muutaman euron päiväpalkalla. Osaiskohan joku neuvoa tässä, onko teiltä vähennetty työmarkkinatukea vanhempien tulojen perusteella ja jos on, niin kuinka paljon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu