En halua elää maailmassa jossa suuryhtiöt omistavat valtiot ihmisineen. Tämä on mikä toteutuu HETI jos EVM-paketti lyödään läpi eduskunnassa.
EVM-paketti tarkoittaa toteutuessaan EU:n Uuden Maailmanjärjestyksen Voimaan Asettamista.
EVM-sopimus olisi EU:n uusi perustuslaki, koska EU on ensisijaisesti talousliitto.
Kaikki poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen ja ihmisoikeuksellinen lainsäädäntö romutettaisiin tuon yhden EVM-yhtiön ehdottoman monopolistisen saneluvallan alaisuuteen.
Tämä on näin koska VALUUTTA on yhteiskunnan VERI. Ilman verta mikään ei voi toimia, ja tämä yhtiö ottaa tuon veren ehdottomaan monopolihallintaansa, täysin kaiken valvonnan ja lain käden yläpuolelle.
EVM tarkoittaa esimerkiksi että jos valtiossa on miljoona ihmistä kuolemassa nälkään koska EVM-firma on vaatinut taas miljardeja, niin jos valtio saa apua ulkomailta, ne varat on ensisijaisesti käytettävä EVM-velan lyhentämiseen, ja vasta sitten saa ollenkaan ajatella "tyhjänpäiväisiä" asioita kuten hyödyttömien syöjien elinoloja.
Mikä toteutuu tänään, itsemurhani jossa samalla kuolee moni suomen rahavallalle pois antanut, vaiko Soinin suomen pelastus, jossa voimme jatkossa edes jotenkuten hoitaa ja omistaa valtionvarojamme???
Minut PAKOTETAAN Poliittiseen ITSEMURHAAN?
4
<50
Vastaukset
- Anna mennä, HETI !!!
Muista tappaa vain itsesi. Ei viattomia.
- EVM Sisältää:
"Sopimuksen mukaan osakeyhtiön kaikki omaisuus, rahoitus ja työntekijät nauttivat täydellistä koskemattomuutta ja syytesuojaa eli kukaan ei voi koskaan vetää heitä oikeuteen tai vastuuseen mistään, kävi miten kävi. Yhtiö on siis vapautettu kaikista rajoituksista, sääntelyistä, tarkastuksista ja maksujen keskeytyksistä. Työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus eikä heidän tarvitse maksaa veroja. Kaikki dokumentit ja kirjanpito ovat salaisia, samoin EVM:n tilat.
Kuulostaa aivan pankkiirin unelmaduunilta päästä pelaamaan uhkapeliä rajattomilla panoksilla vailla mitään riskiä sijoitustensa epäonnistumisesta. Vastuun siis kannamme me kansalaiset, mutta voitot hyödyttävät vain tuota pientä rulettia pelaavaa porukkaa.
Ovatkohan kaikki kansanedustajat todella tietoisia, millaiseen sopimukseen he ovat sitoutumassa painaessaan JAA-nappia suuressa salissa?
Tämän edellä kuvatun tietoni valossa en tule äänestämään missään vaaleissa enää ikinä sellaista henkilöä, joka antaa tämän tapahtua ja painaa sopimuksen kohdalla JAA-nappia."
http://heidikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107849-avoin-kirje-kansanedustajalle - Lumedemokratiaa!
EVM Sisältää: kirjoitti:
"Sopimuksen mukaan osakeyhtiön kaikki omaisuus, rahoitus ja työntekijät nauttivat täydellistä koskemattomuutta ja syytesuojaa eli kukaan ei voi koskaan vetää heitä oikeuteen tai vastuuseen mistään, kävi miten kävi. Yhtiö on siis vapautettu kaikista rajoituksista, sääntelyistä, tarkastuksista ja maksujen keskeytyksistä. Työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus eikä heidän tarvitse maksaa veroja. Kaikki dokumentit ja kirjanpito ovat salaisia, samoin EVM:n tilat.
Kuulostaa aivan pankkiirin unelmaduunilta päästä pelaamaan uhkapeliä rajattomilla panoksilla vailla mitään riskiä sijoitustensa epäonnistumisesta. Vastuun siis kannamme me kansalaiset, mutta voitot hyödyttävät vain tuota pientä rulettia pelaavaa porukkaa.
Ovatkohan kaikki kansanedustajat todella tietoisia, millaiseen sopimukseen he ovat sitoutumassa painaessaan JAA-nappia suuressa salissa?
Tämän edellä kuvatun tietoni valossa en tule äänestämään missään vaaleissa enää ikinä sellaista henkilöä, joka antaa tämän tapahtua ja painaa sopimuksen kohdalla JAA-nappia."
http://heidikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107849-avoin-kirje-kansanedustajalleMiten luulet että mitään olennaisia vaaleja olisi siinä vaiheessa kun eduskunta toteaa kylmästi vaikkapa että "Pudasjärven tuhat nälkäluoleman partaalla olevaa työtöntä emme voi auttaa, koska EVM vaati jälleen 4 miljardin paketin Espanjan auttamiseen".
- älä tapa itseäsi yks
in!
Eduskunnan portaille vaan odottamaan.
Tee kuten Breivik äläkä tapa itseäsi lainkaan! Nuo Arkadianmäen eliitinedustajat eivät ole viattomia pahaan oloosi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663