Mitä tehdä?

Olemme seurustelleet kaksi vuotta.Poikaystäväni meni inttiin tammikuussa ja joutuu olemaan vielä seuraavat puoli vuotta siellä.
Eli kokonaisen vuoden.
Kun hän lähti tammikuussa,ikävä oli hirveä.itkin usein ikävää ja sitten mietin että hän pääsee puolella vuodella.
Nyt hän joutuukin olemaan koko vuoden ja olen alkanut viihtymään yksin.
En kaipaa enää poikaystävääni vaan olen tottunut ajatukseen että hän on poissa.
Tunteeni häntä kohtaan on muuttunut ystävyydeksi.en vain tiedä miten kertoa hänelle koska hän rakastaa minua ja haluaa olla kanssani.Vietimme ennen kaiken ajan yhdessä ja nykyään emme koska emme näe toisiamme paljoakaan paitsi viikonloppuisin(jos pääsee lomalle).
Haluaisin kertoa asiasta hänelle mutta pelkään että hän suuttuu.
Rakastan häntä kyllä mutta eri tavalla kun ennen.
3631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Poissa silmistä - poissa sydämestä!

Oletko varma, että nyt on asiat näin? Tottakai se voi nyt tuntua siltä, ettet välitä hänestä enää samalla tavalla kuin ennen, mutta oletko varma, että tunteesi eivät muuttuisi takaisin ennalleen, kun rakkaasi tulee takaisin intistä?

Äänestä

mutta se ei välttämättä ole syy jättää...moni tekee sen virheen, ei vain tunnista mikä on tunteiden kuolemista, ja mikä taas normaalia ajan myötä tapahtuvaa kehitystä. voi olla että kadut myöhemmin jos nyt jätät hänet. Odota että hän tulee takaisin, jos silloinkin ajattelet yhtä lopullisesti, niin toimi sitten sen mukaan.

Äänestä
  • ...........

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juulia kirjoitti:

Olemme seurustelleet kaksi vuotta.Poikaystäväni meni inttiin tammikuussa ja joutuu olemaan vielä seuraavat puoli vuotta siellä.
Eli kokonaisen vuoden.
Kun hän lähti tammikuussa,ikävä oli hirveä.itkin usein ikävää ja sitten mietin että hän pääsee puolella vuodella.
Nyt hän joutuukin olemaan koko vuoden ja olen alkanut viihtymään yksin.
En kaipaa enää poikaystävääni vaan olen tottunut ajatukseen että hän on poissa.
Tunteeni häntä kohtaan on muuttunut ystävyydeksi.en vain tiedä miten kertoa hänelle koska hän rakastaa minua ja haluaa olla kanssani.Vietimme ennen kaiken ajan yhdessä ja nykyään emme koska emme näe toisiamme paljoakaan paitsi viikonloppuisin(jos pääsee lomalle).
Haluaisin kertoa asiasta hänelle mutta pelkään että hän suuttuu.
Rakastan häntä kyllä mutta eri tavalla kun ennen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu