Onko sinulla tatuointi

Mitä viestität sillä?
19168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei taas jaksa tätä, hei ihan oikeesti?

Äänestä
  • Joku katuu?

    Äänestä

Ei ole. Viestitän sillä että tatuoitseminen on alhaison ja roskaväen harrastus, ko. kansanryhmiin en siis kuulu.

Äänestä

On. Pikku kuvani lapaluussa jonka otin 17-vuotiaana. Tarinahan oli sellainen, etten enää asunut kotona.. Olin varannut ajan tatskaajalta ja se antoi lomakkeen ja sanoi "lupa sulla sitten pitää olla".. No menin kotiin ja äitini oli raivona. Sitten se lähti jonnekin pois ja isäni sanoi "No ota vaikka 15, jos tämä sama lappu käy niihin kaikkiin. Anna se tänne" ja kirjoitti nimensä. Tiesivät että alle vuoden päästä olisin ottanut kuitenkin..

Toinen kerta, otin pienen tribaalin nilkkaan 21-vuotiaana. Olin sen sitten ihan itse piirtänyt ja suunnitellut, toisin kuin edellisen joka oli vaan muokattu yhtä mallia.

En osaa sanoa kadunko, enkä osaa sanoa olenko iloinen niistä nykyään. Ne viestittää mennyttä elämää ja sitä että minä olen minä. Moni ei niistä edes tiedä! Yksi ystäväni jonka kanssa tunnettu monta vuotta, sai nyt vasta tietää että minulla moisia on.. Kunkin oma asia, miten haluaa huudella. Nykyään tatskakuvien laitto ja niillä lesottaminen sosiaalisessa mediassa ei todellakaan ole in. Eikä itsensä tatskaaminen ylipäätään. Nuoria neuvoisin, varsinkin alle 18v, että odottakaa sinne 18v asti ja jos sitten vielä haluatte kuvan, ottakaa se todella harkiten, sillä se on ja pysyy.

Äänestä

Ei ole, mutta jos ottaisin sen minkä ottaisin, niin en sillä muille juuri mitään pyrkisi viestittämään.

Äänestä

Väärä palsta.

Äänestä

On. Selässä siivet. Meinasin ottaa fenix linnun siivet mutta koska aivot ei riittänyt moisia suunnittelemaan, suunnittelin aivan normaalit siivet. (Miten nyt normaali määritelläänkään...) Halusin viestittää siivillä sitä, että vaikka olisi maassa, aina on mahdollista nousta ns takaisin ylös. (Olen kovia kokenut, mutta aina kaikesta on selvitty) Niinkuin fenixlintu, nousee tuhkasta, aina. Jos jotain haittaa se että moisen leiman omistan niin haitatkoon. Itelleni se on tärkee

Äänestä

Siksi että turhankyselijät saa kysellä, että miksi sinulla on tatuointi.

Äänestä

Itellä ei ole tatuointia ehkä usko että hankinkaan, mutta onhan se tavallaan aika syvällistä ja henkevää(en nyt löydä oikeita sanoja :P) hankkia tatuointi, jolla on merkitys - niinkuin leppanenannilla. En tiedä johtuiko se zen-musiikista, joka jäi päälle tässä kun luin näitä viestejä, mutta tuo siipi-idea oli todella hieno.

Äänestä

On. Olkapäässä Harley Davidson ja sen alla pääkallo. Koska Harrikat on minun juttu.

Äänestä

Tatuointi yleensä on henkilökohtanen. Sehän voi olla musiikkia mistä pidät. Intohimo, harrastukseen liittyvä. Oman lapsen kuva. Mitä ikinä. Tuo, että tatuointien laitto on alhaista roskaväen touhua.. ?Höpöhöpö ja lässynlää. Tatuoinnit on kauniita.. Jos on. Joskus on epäonnistuneitakin nähty.. Mä en ikinä luokittele ihmisiä tollasen perusteella huonommaks tai paremmaks. Oli ne sit tatuointeja tai lävistyksiä. Aivan sama. Mulla on molempia. En kadu mitään. Toisten mielestä tatskat on in ja toisten ei. :) INhottava sana. Sinä ihminen joka sanoit roskaväen touhuksi, et edes tiedä kenellä niitä voisi olla! Joku snobiystäväsi saattaa omata sellaisen ihan yhtä hyvin, kuin kuka tahansa, mutta et tiedä siitä. Mutta palatakseni vielä asiasta kukkaruukkuihin. Tatuoinnit todella kertoo eletystä elämästä.

Äänestä
  • Lisään vielä, että se on jokaisen oma asia. Miksi kysellä täällä moisesta? Tuolla on ihan palsta sitä varten :) Toki, jos ei uskalla niin ei sitten. Sieltä voi tulla kovaa palautetta.

    Äänestä

On. Iso ruusu oikeassa kannikassa, jonka päällä nauha, jossa lukee 'isin tyttö'.

Äänestä
  • Vaikka minä en takapuoltasi kohtaakaan... Niin ole kiltti ja sano että tuo on vitsi.

    Äänestä

en ole tatuoitu paska

Äänestä
  • Paska voi olla ilman tatuointiakin. ;-)

    Äänestä

On ja en yritä viestittää sillä mitään. Ne on mua varten, ei muita. :-)

Äänestä

Itse tatuoimattomana kysyn: miksi tatuoinnilla pitäisi jotain viestittää? Tai muullakaan tekemisellään? Miksei motivaatio voi olla yksinkertaisesti tyyppiä "minusta se on kiva ja vitut muista"? Niin tässä kuin kaikessa muussakin?

Äänestä

Ei ole eikä tule. Olen jo sen ikäinen, että kun olin lapsi/nuori, ei tatuointeja ollut kuin merimiehillä ja linnakundeilla. Nykyäänhän on tosiaan toisin, mutta en niissä edelleenkään nää mitään kaunista, tai tyylikästä ja kyllä ne edelleenkin edustaa itselleni sitä samaa mitä lapsenakin, vaikka niitä nykyään onkin ihan kenellä vaan.

Yhdelläkään naisella, kenen kanssa olen seurustellut, ei tatuoitia ole ollut ja kyllä se aika iso turn off on edelleenkin. Toki jos nyt joku pieni tatska on lapaluun kohdalla tai nilkassa, niin sen voisi jotenkin hyväksyäkin. Tosin ainakin se lapaluutatska pitäis jollain lapulla peittää takaapäin nainnin ajaksi, ettei lerssi lerpahda.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi? kirjoitti:

Mitä viestität sillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu