Rakastuin usalaiseen.

Tapasin viime syksynä usalaisen jätkän joka on minua pari vuotta vanhempi. Kiinnostuin miehestä heti alusta alkaen, hän oli niin kohtelias, kuunteli, neuvoi ja oli muutenkin kaikin puolin ihana. Hän myös kehui ulkonäköäni ja luonnettanu hyväksi, en osannut silloin aavistaa että kyseessä olisi mitään isompaa vaan ajattelin että ehkä nuo kohteliaisuudet naisia kohtaan kuuluvat kulttuuriin tai jotain. Lopulta hän kuitenkin osoitti pitävänsä minusta enemmän kuin kaverina ja itsekkin sanoin olevani ihastunut. Mitään suurempaa ei välillämme tapahtunut, hän suuteli minua 3 kertaa viimeisen viikon aikana ja sitte joutui lähtemään takaisin kotimaahan. Tietenkin hän jäi ajatuksiini niin että en ole vieläkään saanut häntä pois mielestäni, eikä kukaan muu mies tunnu niin ihanalta kuin hän. Pidämme yhteyttä facebookin kautta vain pari kertaa viikossa, koska aikaero on niin suuri. Kun olen kerennyt muutamaksi päiväksi unohtaa saatan nähdä unta ihan kuin muistutukseksi hänestä. Tietenkin haluaisin olla hänen kanssaan, mutta opiskelen suomessa eikä minulla ole varaa lennellä pitkin yhdysvaltoja. Kumpa sitä voisi vain unohtaa! Onko mitään keinoa?
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


uniikki, kirjoitti:

Tapasin viime syksynä usalaisen jätkän joka on minua pari vuotta vanhempi. Kiinnostuin miehestä heti alusta alkaen, hän oli niin kohtelias, kuunteli, neuvoi ja oli muutenkin kaikin puolin ihana. Hän myös kehui ulkonäköäni ja luonnettanu hyväksi, en osannut silloin aavistaa että kyseessä olisi mitään isompaa vaan ajattelin että ehkä nuo kohteliaisuudet naisia kohtaan kuuluvat kulttuuriin tai jotain. Lopulta hän kuitenkin osoitti pitävänsä minusta enemmän kuin kaverina ja itsekkin sanoin olevani ihastunut. Mitään suurempaa ei välillämme tapahtunut, hän suuteli minua 3 kertaa viimeisen viikon aikana ja sitte joutui lähtemään takaisin kotimaahan. Tietenkin hän jäi ajatuksiini niin että en ole vieläkään saanut häntä pois mielestäni, eikä kukaan muu mies tunnu niin ihanalta kuin hän. Pidämme yhteyttä facebookin kautta vain pari kertaa viikossa, koska aikaero on niin suuri. Kun olen kerennyt muutamaksi päiväksi unohtaa saatan nähdä unta ihan kuin muistutukseksi hänestä. Tietenkin haluaisin olla hänen kanssaan, mutta opiskelen suomessa eikä minulla ole varaa lennellä pitkin yhdysvaltoja. Kumpa sitä voisi vain unohtaa! Onko mitään keinoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu