Mies45

Kerronpa tässä oman tarinani.

Olen yksin asuva mies ja tapasin kolme vuotta sitten mukavan itseäni 15 vuotta vanhemman miehen. Meillä oli seksisuhde, joka syveni ystävyydeksi. Vietimme usein viikonloppuja yhdessä, mutta aina minun luonani, kotiinsa hän ei minua kutsunut koko aikana. Tiedän kyllä missä hän asuu, koska kyydin häntä usein asunnolleen. Kysyinkin tätä joskus, mutta en saanut selkeää vastausta, miksi eme viettäneet aikaa hänen luonaan.
Vietimme lomia ja yhden joulunkin yhdessä. Soittelimme ja tekstailimme miltei päivittäin. Yhtäkkiä yhteydenpito vain päättyi hänen puoleltaan. Tajusin, että minä olin se, joka piti yhteyttä. Tavata hän ei enää halunnut vapaa-aikanaan. Lounaalla kävimme ja kysyin asiasta, johon hän vastasi, että hän ei halua tehdä selkoa elämästään. Mielestäni tämä oli kummallinen vastaus.
Mitään suurempia riitoja meillä ei ollut. Emme olleet sopineet mitään uskollisuuteen ja vakavampaan suhteeseen liittyvää. Siitä huolimatta, minä hullu rakastuin häneen ja nyt kärvistelen sydänsurujen keskellä.
3115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tarinasi on juuri sellainen, miksi sydänsuruja tulee. Tunteet tai sitoumus eivät sittenkään kulje samaan tahtiin rakastetun kanssa, vaikka kuinka niin toivoisi. Silloin se enemmän tunteva jää altavastaajaksi, ja toisen vetäytyessä sydän särkyy.

Olisi niin kovin reilua, jos se toinen voisi silti ottaa vastuuta myös vastapuolen tunteista, mutta tuo kylmä häviäminen satuttaa kaikkein eniten. Olisipa suuta sanoa ja selvittää reilusti tilanne, mutta liian moni on jauhopöksy ja pakenee vaan paikalta.

Voimia sinulle! Itse kärvistelen vielä lähes puoli vuotta sitten tapahtuneen vastaavan jutun jäljiltä, mutta vähitellen täältäkin noustaan.... Joku päivä olet taas vahva kohtaamaan uuden rakkauden, usko pois - minäkin yritän... :)

Äänestä

Hyvin sanottu ja voimia sinulle ja aloittajalle. Itse yritän toipua myös jutusta, jossa olisi myös tarvittu hieman enemmän puhetta lopussa.

Äänestä

no mullakkin on ollut 6 kuukautta itse säälissä kun ekannaiseni jätti mut et koitatoipuu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gay kirjoitti:

Kerronpa tässä oman tarinani.

Olen yksin asuva mies ja tapasin kolme vuotta sitten mukavan itseäni 15 vuotta vanhemman miehen. Meillä oli seksisuhde, joka syveni ystävyydeksi. Vietimme usein viikonloppuja yhdessä, mutta aina minun luonani, kotiinsa hän ei minua kutsunut koko aikana. Tiedän kyllä missä hän asuu, koska kyydin häntä usein asunnolleen. Kysyinkin tätä joskus, mutta en saanut selkeää vastausta, miksi eme viettäneet aikaa hänen luonaan.
Vietimme lomia ja yhden joulunkin yhdessä. Soittelimme ja tekstailimme miltei päivittäin. Yhtäkkiä yhteydenpito vain päättyi hänen puoleltaan. Tajusin, että minä olin se, joka piti yhteyttä. Tavata hän ei enää halunnut vapaa-aikanaan. Lounaalla kävimme ja kysyin asiasta, johon hän vastasi, että hän ei halua tehdä selkoa elämästään. Mielestäni tämä oli kummallinen vastaus.
Mitään suurempia riitoja meillä ei ollut. Emme olleet sopineet mitään uskollisuuteen ja vakavampaan suhteeseen liittyvää. Siitä huolimatta, minä hullu rakastuin häneen ja nyt kärvistelen sydänsurujen keskellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu