Niinkuin otsikkokin sanoo haluan syksyksi kuntoon. Tämä rantakuntoon treenaaminen alkoi liian myöhään joten parempi olla rehellinen itselleen ja laittaa tavoite syksyyn.
Olen siis 20 vuotias nainen mitoiltani 163cm pitkä ja painoa on 60kg. En siis ole lihava, mutta haluaisin painoni 55kg eli viisi kiloa olis tarkoitus saada pois, mutta samalla lihaksia näkyviin. Tavoitteeni olisi saada vatalihakset jotka erottuvat, joten keskivartalosta täytyisi saada ylimääräinen pois.
Alku keväästä kävin juoksemassa, sitten tuli pidempi tauko siihen ja nyt juokseminen on jäännyt. Ostin itselleni levytangon jolla olen treenannut lähes päivittäin: kyykyjä, kulmasoutua, hauiskääntöä, pystypunnerrusta, askelkyykkyä, punnerrus selinmakuullaan, ojentajanpunnerrusta ja vartalonkirtoa istuen. Jonka lisäski vinoja vatsalihaksia.
Kysynkin onkohan tällä treenillä jota nyt teen mahdollista saada kiloja pois tai ainakin senttejä ja lihaksia näkyviin? haluaisin myös sisäreidet kiinteäksi, mutta tuntuu etteivät nuo kyykyt vaikuta sisäreisiin yhtä hyvin kuin muualle reisiin.
Onko muilla samoja tavoitteita että saisi painoa alas, mutta samalla lihaksia esille ja jos olette jo saavuttanut tämän kuinka se onnistui? Ihailen fitness kisaajien vartaloita ja haluaisinkin itse yhtä kiinteän, mutta tiedän että treeni pitäisi olla kova että sen saisin.
syksyksi 2012 kuntoon
syksyksi kuntoon
0
52
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652