yksinäisen kesä

Tyhmä paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä! Mene rannalle ja syö jätskiä paljon. Kyllä se siitä! :)

Oon joskus ollut tuossa samassa jamassa. Siitä on n. 10 vuotta, olin silloin 30-vuotias. Nyt on mukavat harrastusporukat, joissa käyn ja näen ihmisiä. On myös pari uutta ystävää. Nyt olen vanhoilla päivilläni löytänyt myös parisuhteen ja sen myötä uusia ihmisä elämääni.

2. neuvoa sinulle:

1. Kukaan ei tule hakemaan sinua sieltä kotoa, eikä soita sinulle jos olet sinne kotiisi pitkiksi ajoiksi hautautunut. Sun on itse otettava yhteyksiä, soitettava ihmisille, esim. niille vanhoille kavereille. Sun täytyy mennä maailmalle, hankkiuduttava jarjestöihin, johonkin harrastukseen tai sitten sun täytyy vaan notkua jossain kodin ulkopuolella säännöllisesti. Muu ei auta, kukaan ei hae sua kotoa. Jos olet siksi yksin, että olet muuttanut jonnekin, niin harkitse muuttamista takaisin sinne, missä oli enemmän kavereita.

2. Älä odota ihmeitä. Jos pääset yhteyksiin ihmisten kanssa, niin ei ne silti heti muutu sun parhaiksi kavereiksi. Mulla on kestänyt sen 10 vuotta, että voin sanoa paria entistä työkaveria ihan ystäviksi, eli nykyään näen heitä säännöllisesti vaikka ei ollakaan enää samoissa töissä. Ihmissuhteet, varsinkin kaverisuhteet vaatii loputtomiin aikaa, menee vuosia että löytää kunnolliset ystävät. Jos löytää. Voi olla, että yksinäinen joutuu tyytymään pinnallisiin kaverisuhteisiinkin, mutta ihan yksin tuskin tarvitsee olla, jos vain lähtee sieltä kotoa. Pitää siis opetella olemaan syvimpien ajatuksiensa kanssa ihan yksinkin, pääasia että on sovussa tämän elämän kanssa.

Tsemppiä sinulle ja hyvää kesää! Kyllä se elämä aina yllättää, kun vain antaa sille tilaisuuden.

Soitin aikoinaan ainakin miljoona kertaa eri ihmisille et tulee ko kylään, lähteekö kaljalle, lähteekö kalaan. Ei lähtenyt ja joten turhaa touhua

Ei mulla ole ollut oikeesti 10 vuoteen kavereita. Olen huomannut et kukaan ei halua viettää aikaa mun kaa. Eiole ikinä pyydetty mihinkään edes.

Miksi kukaan ei sitten halua viettää sun kanssa aikaansa? Heitä muutama arvaus kehiin.

Samat fiilikset. Vaikka 5 hengen kaveriporukka olis iha lottovoitto, mutta vaikeeta se on. Jotenkin ku mul on 2 kamuu nii jos oisin niitten kavereiden kamu nii helpottais.

Nyt oon iha kriisis vaa. Lue mun uusin blogiteksti osotteesta www.10friendsasummer.blogspot.com

mulla on ihan sama ongelma. En vain löydä kavereita. Olen koittanut soitella ja pyydellä että nähtäis mut ketää ei näytä kiinnostavan. En tiedä, jaksanko koko elämäni ajan olla yksin. Ei ole kivaa katsoa ja kuulla,kun ihmiset pitävät hauskaa yhdessä.

Kannattaa ehkä hiukan tutkia lähialueen tarjontaa. En tiedä kumpaa sukupuolta aloittaja on, mutta varmaan molemmille löytyy ainakin suuremmista kaupungeista tekemistä ja pienemmistä kylätoimikunnissa.
Elikkä monet työväneopistot järjestää kesällä erilaisia patikointi, retkin yms. kesäkursseja.
Seurakunnat järjestää saunailtojaan leirikeskuksiin. Monilla kyläyhteisöillä on kaikelaisia tempauksia "työväentalon" remppauksia,rantalentista, kalastuskilpailuja yms.
Kannattaa lähestyä tuota kesällä yksin ilman työtä kokonaisuutta uutena mahdollisuutena tehdä sellaista mitä ei yleensä työssäolija pysty.
Kesäyö jonkun retkihullun porukan kanssa jossain korvessa laavulla jne.!!
Siis suosittelen jotain sellaista repäisyä jota ei ihan joka päivä tehdä ja menee sillä rajalla pystynkö vai en. :)

Joo, sama homma mulla. 12 viime kesää meni töissä ja nyt ei tänä kesänä ole töitä eikä mitään. Ilman rahaa on vaikea tehdä mitään tai lähteä minnekkään.
Kavereita ei ole ollut aikoihin joten kotona varmaan olen koko kesän.

Pakko todeta ettei se raha tuo onnea. Kyllä se helpottaa arjen pyörittämistä kun ei tarvitse miettiä kun rahaa on mutta vaihtaisin taloudellisen tilanteen hyviin ystäviin heti.
Kun ikää on yli 30 vuotta ja koskaan en ole kokenut kuuluvani mihinkään kaveriporukkaan. Synttärijuhlia olen viimeksi viettänyt joskus lapsena. Kukaan ei ole vuosiin kutsunut minua kylään. Toisaalta enpä ole minäkään kutsunut kuin yhden ihmisen ja senkin orastavan ystävyyden menin pilaamaan suorapuheisuudellani.

On minulla sentään perhe. Vaimo joka raivoaa joka asiasta ja lapset joita pitäisi kasvattaa. Miten kasvatan niille sosiaalisia taitoja, joita minulla itsellänäi ei kerta kaikkiaan ole?

"Se ei kätellessä katso silmiin, jos se puhuu niin se puhuu hiljaa, sil on hiukset niin kuin heinäpelto, talven jälkeen huhtikuussa ...Mies jonka ympäriltä tuolit viedään-mies, jonka etunimi mieleen ei jää- mies jonka kasvot ovat raa-asti rautaa hioneet-mies jonka ympäriltä tuolit viedään-mies jonka sukunimi mieleen ei jää..."
TUo biisi tuntuu, joka kerta kuvailevan minua.