Minua vaadittiin välittömästi tälläiselle koulutukselle jo ennen kesäkuuta.
Työhön ja eri ammattialoille suuntaava ohjaava koulutus (nro 638525).
Minulle lähetettiin TYÖVOIMAKOULUTUSTARJOUS-kirje, vaikka
olen ollut aktiivinen ja ahkera työnhakija kotikaupungissani ja muualla.
Samana päivänä minulle soitettiin ja vaadittiin hakemaan kyseiseen
koulutukseen. Minulta lopuksi kysyttiin uhkaavasti: "Haetko vai et?"
Kysyin kouluttajalta asiasta ja sain seuraavan vastauksen.
Te-toimisto vastaa koulutuksen opiskelijavalinnoista joten tässä vaiheessa
emme voi niihin sen enempää vaikuttaa. Valintavaiheessa osallistumme
koulutushaastatteluun joihin kutsutaan hakemusten perusteella. Voitte toki
ilmoittaa te-toimistoon jos ette halua osallistua koulutukseen tai haluatte
vaihtaa ryhmää johon haette.
Ette erikseen maininnut viestissänne mihin koulutukseen olitte hakenut,
mutta tulkitsin että Hämeenlinnan 6.8.2012 alkavasta ohjaavasta
koulutuksesta on kysymys? Järjestämme n. 650 valmennusta vuodessa eri
paikkakunnilla joten vaihtoehtoja löytyy ja Hämeenlinnassakin on alkamassa
syksymmällä uusi ryhmä.
Koulutus joustaa kunkin henkilökohtaisten tarpeiden mukaan (millaista
työnhakua, mihin, millä keinoin yms.) ja mihinkään toimintaa ei pakoteta.
Jos ei ole innostusta koulutuksen sisältöjä kohtaan, siihen ei kannata
hakeutua. Verkostoituminen, työssäoppiminen yms. asiat kuuluvat koulutuksen
sisältöön ja niitä tehdään omista lähtökohdista käsin.
Voitte tehdä itse valinnan koulutuksen suhteen ja te-toimistosta tulee kutsu
haastatteluun jos valinta osuu sinuun.
EDELLINEN ON VASTOIN, MITÄ HÄMEENLINNAN SEUDUN TYÖVOIMA-
TOIMISTOSTA SANOTTIIN PUHELIMESSA SIELTÄ LÄHETYSSÄ KIRJEESSÄ.
HE EIVÄT ANNA TYÖTÄ, VAAN VAATIVAT MUKAAN KAIKENMAAILMAN
PELLEKURSSEILLE. ANTAKAA HETI KOULUTKSEENI SOPIVAA TYÖTÄ!
Hämeenlinnan seudun työvoimatoimisto vaati työpalvelukeskukseen.
Hömp'älinna (HML)
1
340
Vastaukset
- ...
menisit töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640