Moi kaikille,
Tämähän on kivan tuntuinen palsta. Jokainen voi olla vapaasti juuri sellainen kuin on.
Äsken kauppareissulleni lähtiessä mielessäni kangasteli tällainen ostoskori: suklaakeksit, jäätelötuutteja pakkaseen, ihanat irtokarkit, valmislaatikot, lettuja, lihapullat, pizzaa, irtopullia ja piirakoita sekä maustekahvia suklaalevyn kera. - Jotenkin mieli on vähän alalukemissa, siis lohtusyömistä ja herkuttelua meinasin alkaa toteuttaa.
Mutta! Haluan laihtua muutaman kilon ainakin. En ole tällä tavoin itseeni tyytyväinen!!.
Sain juuri ennen kauppaan astumista tehtyä hyvän päätöksen eli valinnan.. Toin kotiin kassissani marjoja, hedelmiä, kahvia, herkullisia valmiskeittoja, kevytjuustoa, kinkkuleikettä, pienen pussin luonnonlakua, maitolitran ja karjalanpiirakoita.
Nyt olen innoissani ja iloinen kun tein tämän valinnan. joka päivä on tehtävä itse uusi valinta...
Olen päättänyt 30.6- mennessä laihtua ensimmäiset 2-3 kg. Ensin on tämä etappi.
Kuka lähtee mukaani? Täällä olisi kiva tsemppailla ja seurata miten seuraavat 3 viikkoa sujuu..

Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo, muuten se päätös tehdään sielä kaupassa. Mulla on vielä 30 kg painon pudotuksen jälkeen pudotettavaa rutkasti...No, ei hätiä, en kärsi, en itke...elämä on ihanaa!
Hei!! Haluaisin lähteä mukaan. Haluisin kans laihtua väh. ton verran tossa ajassa.
moi,
Tuntuu tänään kivalta. Ei tee mielikään noita eilen luettelemiani "lohtuherkkuja. Olen aikaisemmin todennut, että jos syön liian suolapitoisia ruokia, niin vaakalukemassa ei tapahdu mitään, vaikka olisin laihtunut. Nestekertymää on silloin jatkuvasti ja lopulta alkaa tympimään kun olo on koko ajan niin "paksu" ja tunkkainen.! (Tämä pätee tietenkin myös makeaan.)
Ei minulla ole ollenkaan nyt semmoista yrittämisen tunnetta tässä hommassa. Olen relax ja kuitenkin innostunut omasta pienestä tavoitteestani, minkä olen asettanut.
Tuo ohjelma "Suurin pudottajakin" motivoi minua.
Olisi kiva tietää, mikä sinulle on omassa tilanteessasi jonkinlainen "tuttu kompastuskivi" tms.? Minulle on se, että olen aina tykännyt ostella herkkuja ym ruokaa kaappeihin ikään kuin varastoon. Tallaisesta tavasta olen nyt opettelemassa pois.( esim. vierasvara keksipaketit kaapissa...)
Jos ei ollut vitsi, niin hieno ja oikea päätös, painostasi ja mitoistasi riippumatta. :) Viestisi sai minut hyvälle tuulelle. Kyllä, aktiivinen valinta tulee ottaa itse - joka päivä. Ja kannattaa muistaa, että mitään ei yritetä. Se joko tehdään tai ei tehdä ja voit itse päättää mitä elämältäsi haluat!!
Esimerkiksi minua tsemppaa pitkillä lenkeillä lauseenpätkä "I should because I can. And I will because I can."
toivotan hyvää ja laihduttavaa kesää, muista juoda paljon nesteitä niin ei nälkäkään yllätä!:)
Hienoa. Tuollaiset omat "lauseet" toimivat vahvistavina itselle.
Minulla auttaa kun muistutan itseäni esim. " Tulen onnistumaan, koska haluan sitä. Haluan jotain parempaa kuin tämä nykyinen olotilani.
Sitä vaan ihmettelen, että miten karjalanpiirakat sopivat kuvaan? Riippuu tietysti piirakasta, mutta yleensähän se on aikamoinen hiilari- ja rasvapommi.
Älä turhaan ihmettele. Kaikki eivät laihduta hampaat irvessä kaikesta kieltäytyen, vaan pieniä muutoksia tehden.
Karjalanpiirakat ovat hyviä. Laihtua voi vaikka söisikin karjalanpiirakan joka päivä.