Miksi?

Kyseenalaistaja

Itse eronneena ja monen muun elämänvaiheita seurattuani olen alkanut ihmetellä koko systeemin mielekkyyttä. Miksi ihmiset menevät naimisiin? Miksi pitäisi lähteä omasta kivasta asunnostaan ja raahata tavaransa saman katon alle ja usein jo siinä vaiheessa alkaa riidellä siitä, kumman mikäkin tavara kelpuutetaan yhteiseen kotiin? Ja myöhemmin riidellä monesta muusta asiasta. Siitä että toinen jättää tavaransa lojumaan tai siitä, että toisella on siivousvimma. Ja siitä, kumpi tekee enemmän tai vähemmän kotitöitä. Siitä, mitä kaupasta ostetaan ja mitä syödään. Molemmat kokevat joutuvansa antamaan periksi ainakin ja tekemään kompromisseja. Yriteäänkö toisesta tehdä palvelija? Haluavatko molemmat vain hyötyä suhteesta ja toisesta ihmisestä?

Monissa suhteissa kaikkein parasta aikaa on sen alku. Kun tapaillaan silloin tällöin sen mukaan kuin omiin aikatauluihin sopii tai tapaamisille otetaan aikaa. Mikseivät suhteet voisi jäädä siihen tilanteeseen? Miksi niiden pitäisi aina "johtaa" johonkin, avioliittoon?

Toista voi rakastaa äärettömän paljon, vaikka ei asuttaisi yhteisessä taloudessa. Lapsia voi olla, vaikka ei asuttaisi saman katon alla. Niinhän eronneilla nytkin on. Toisen kanssa voi viettää öitä ja päiviäkin, vaikka ei asuttaisi samassa osoitteessa.

Ei olisi liikoja odotuksia eikä vaatimuksia, jotka toisen pitäisi täyttää. Ei niin paljon pettymyksiä. Yhdessä oltaisiin niin paljon kun halutaan. Eivät monet avioliitossa ja perheenä asuvat parit nytkään ehdi aina niin kovin paljon olla yhdessä. Lomat voitaisiin viettää yhdessä - tai erikseen, miten vain kukin haluaa. Jos toinen haluaa asua omakotitalossa, toinen kaupungissa kerrostalossa, siitäkään ei tarvitsisi riidellä eikä toisen "voittaa" tai toisen "alistua", ja yhteistä aikaa voitaisiin viettää kummassakin paikassa tarpeen ja tilanteen mukaan.

Ei tulisi eroja, kun ei olisi liittojakaan. Ei olisi liian suuria odotuksia. Ei tarvitsisi miettiä lainsäädäntöä erilaisten suhteiden luonteesta eikä verotusta, kun niitä ei olisi laissa. Ei tarvitsisi miettiä presidenttien puolisoiden roolleja tai muita edustuspuolisoiden asemia, kun puolisous-käsitettä ei olisi. Yhteiskunnan perusyksikkö olisi ihminen, ei pari eikä perhe.

Ei rakkautta tarvitse virallistaa. Uskonpa, että virallistaminen vaikuttaa usein siihen, että se loppuu. Avioliitto on jäänne vanhoilta ajoilta, kun naiset olivat kauppatavaraa ja suvut solmivat sopimuksia, vaimot ilmaista tövoimaa taloon, miehensä sukanparsijoita ja paidanpesijöitä. Rakastaa voi yhtä tai useampaa samaan aikaan, eri tai samaa sukupuolta, kuinka ja ketä itse kukin sattuu rakastamaan. Tunteet menevät niin kuin menevät, alkavat ja loppuvat.

Joku voi väittää, että lapsen asema kärsisi. Miten niin? Se voidaan määritellä ihan niin kuin tähänkin asti, lapsilla olisi kaksi vanhempaa aivan niin kuin nytkin, tai joskus yksi. Monella lapsella on nytkin kaksi kotia, jopa ihan hyvää kotia. Asiat eivät varmasti olisi yhtään huonommin kuin nytkään.

Yhteiskunta muodostuisi vapaista ihmisistä, vapaista naisista ja vapaista miehistä, joilla olisi sellaisia keskinäisiä suhteita ja ihmissuhteita kuin he itse haluavat, ilman että niitä tarvitsee määritellä jotenkin. Määritteleminen on usein omistamista ja kahlitseminen alkua.

Alkaako ihmetyttää, kenellä on näin hurjia ajatuksia? En ole mies, joka haluaa lennellä kukasta kukkaan ja seikkailla. Olen eronnut nainen, jolla on lapsia, laaja ystävä- ja tuttavaverkosto, harrastuksia, oma koti ja elämä. Juuri nyt taidan tykätä yhdestä miehestä. Ja toisestakin.

34

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnellinen Vaimo.

      Irrallisuus ja sitoutumattomuus ovat arvoja sinällään kuin sitoutuminenkin tai halu rakastaa toista sekä myötä että vastoinkäymisissä. Nykyäänhän ollaan menossa haluamaasi suuntaan, erotaan kun ei ole enää kivaa tai kun tulee ensimmäinen iso ongelma eli vaihdetaan puolisoa kun siltä tuntuu. KUmmallista tosin on se, että ihmiset tuntuvat olevan onnettomampia kuin silloin kun heillä on yksi hyvä ja toimivat parisuhde, jossa jokaisella on myös niitä vastoinkäymisiä.

      Minä olen viihtynyt naimissa vuosikymmeniä enkä voisi kuvitella vaihtavani osaani yksinelämiseen. Minulle ajatus surujen ja ilojen jakamisesta on totta. Uskon myös vakaasti siihen, että pitkä parisuhde kehittää parisuhdetaitoja.

      • onnekkuus on onnea

        Sä olet onnekas, jos sulla on noin hyvin. Toisille ne "vastoinkäymiset" on pettämistä, väkivaltaa, lyttäämistä tms. josta ei ikinä "päästä yli" suhdetta rikkomatta. Ei tuo ole eroamista, "kun ei ole kivaa" vaan silkkaa itsepuolustusta. Älä tuomitse niitä, joiden liiton ongelmat lienee olleet eri kokoluokkaa kuin omasi! On ongelmia, joista mennään yhdessä yli (työttömyys, sairaudet, läheisten kuolemat....jne.) ja niitä, joista ei päästä useinkaan (juoppous, väkivalta, petokset...).


    • Kyseenalaistaja

      En tarkoittanut että tarvitsisi olla yksin. Vaan sitä, että ei tarvitse mennä naimisiin eikä asua yhdessä. Siitä huolimatta voi sitoutua, olla yhdessä ja rakastaa toista.

      Monet perustelevat täysin päinvastaista toimintaansa, naimisiin menemistään tai menemättä jättämistään, periaatteessa lähes samalla tavalla: Kun oikein rakastaa ja haluaa sitoitua, haluaa näyttää sen menemällä naimisiin. Kun oikein rakastaa ja on sitoutunut, ja voisi lähteä koska tahansa, mutta ei lähde.

      • mfedlqgj

        Kyllähän nytkin voi tehdä miten haluaa. Ei mikään laki määrää, että pitää mennä naimisiin, tai muuttaa saman katon alle, tai seurustella vain yhden kanssa. Kukin tehköön niinkuin tykkää, järkevää olisi tietysti pitää kumppaniehdokas ajan tasalla omista elämänarvoista :)

        Ei nykyään pidetä outona avoliittolaisia tai erillään asuvia pariskuntia, ainakaan nuoremman polven keskuudessa. Mutta kannattaa muistaa aina, se mikää sopii toiselle, ei välttämättä sovi itselle, ja sama toisinpäin. Ihmisiäkin on monenlaista sorttia, toiset nauttivat viettäessään koko elämänsä saman katon alla avioliitossa, ihan oikeasti.

        Uskon että monet haluavat asua saman katon alla, puhtaasti pikkulapsiajan vuoksi, aika voi kullata monilla muistot, mutta tosiasia on että vauva- ja pikkulapsiaika on monille rankkaa ja siinä tarvitsee tiimityöskentelyä ja sitoutumista. Näin myös molemmat saavat olla tasapuolisesti yhtä paljon lapsen kanssa, eroperheissähän tämä ei varsinkaan Suomessa tunnu toteutuvan -> lapsesta tehdään eron pelinappula, ja toinen saa tyytyä viikonloppuisyyteen/-äitiyteen. Ymmärrän silti mitä ajat takaa, mutta argumentti siitä että hoitavathan avioeroperheetkin lapsensa eri kattojen alta ei toimi, koska se käytäntö ei todellakaan toimi 90% tapauksista. Aina joku jää ilman, ja sitä myötä lapsi jää varmasti ilman.

        Avioliitolla on monia juridisia turvia perheille, kuten leskeneläke, joka turvaa ensisijaisesti lapsia. Fakta on että yhteiskunta pyritään rakentamaan perusyksiköistä, perheistä, toimivaksi koska näin on helpoin turvata lasten oikeudet. Jos kaikki olisivat vapaissa suhteissa ja lapselle merkittäisiin vain "vanhemmat" rekisteriin, niin monet asiat hankaloituisivat. Ihminen myös on yhteisöllinen olento, ja monet kaipaavaat pienempää yksikköä rinnalleen. Mustasukkaisuuskin on tietyllä tapaa ihmisluonnolle ominaista, ja ajatus rajattomasta rakkaudesta, ei välttämättä käytännössä toteutuisi.Tämän kaiken vuoksi siis ymmärrän, enkä lainkaan ihmettele, miksi monet edelleen tänä päivänä valitsevat yhteen muuttamisen ja avioliiton instituutiona.

        En kyllä edelleenkään pidä millään tapaa pahana asiana että asutaan erillään , jopa kasvatetaan lapset ereistä kodeista, mutta utopistisena yhteiskuntana se ei välttämättä toimi kuin pienemmässä muodossa, ns heimossa. Ja näissäkin .jo olemassa olevissa- alkuperäisväestöjenkin heimoissa, on suurimmissa osissa paljon sellaisia sosiaalisia rakenteita jotka muistuttavat meidän avioliittolupauksiamme.

        Ytimekkäästi siis (liian pitkän litanian jälkeen): kukin tehköö niinkuin tykkää, ei mikään laki estä tuollaista, vai haluaisitko että laki määräisi ettei saa mennä naimisiin ja muuttaa saman katon alle?


      • Evoluutio?
        mfedlqgj kirjoitti:

        Kyllähän nytkin voi tehdä miten haluaa. Ei mikään laki määrää, että pitää mennä naimisiin, tai muuttaa saman katon alle, tai seurustella vain yhden kanssa. Kukin tehköön niinkuin tykkää, järkevää olisi tietysti pitää kumppaniehdokas ajan tasalla omista elämänarvoista :)

        Ei nykyään pidetä outona avoliittolaisia tai erillään asuvia pariskuntia, ainakaan nuoremman polven keskuudessa. Mutta kannattaa muistaa aina, se mikää sopii toiselle, ei välttämättä sovi itselle, ja sama toisinpäin. Ihmisiäkin on monenlaista sorttia, toiset nauttivat viettäessään koko elämänsä saman katon alla avioliitossa, ihan oikeasti.

        Uskon että monet haluavat asua saman katon alla, puhtaasti pikkulapsiajan vuoksi, aika voi kullata monilla muistot, mutta tosiasia on että vauva- ja pikkulapsiaika on monille rankkaa ja siinä tarvitsee tiimityöskentelyä ja sitoutumista. Näin myös molemmat saavat olla tasapuolisesti yhtä paljon lapsen kanssa, eroperheissähän tämä ei varsinkaan Suomessa tunnu toteutuvan -> lapsesta tehdään eron pelinappula, ja toinen saa tyytyä viikonloppuisyyteen/-äitiyteen. Ymmärrän silti mitä ajat takaa, mutta argumentti siitä että hoitavathan avioeroperheetkin lapsensa eri kattojen alta ei toimi, koska se käytäntö ei todellakaan toimi 90% tapauksista. Aina joku jää ilman, ja sitä myötä lapsi jää varmasti ilman.

        Avioliitolla on monia juridisia turvia perheille, kuten leskeneläke, joka turvaa ensisijaisesti lapsia. Fakta on että yhteiskunta pyritään rakentamaan perusyksiköistä, perheistä, toimivaksi koska näin on helpoin turvata lasten oikeudet. Jos kaikki olisivat vapaissa suhteissa ja lapselle merkittäisiin vain "vanhemmat" rekisteriin, niin monet asiat hankaloituisivat. Ihminen myös on yhteisöllinen olento, ja monet kaipaavaat pienempää yksikköä rinnalleen. Mustasukkaisuuskin on tietyllä tapaa ihmisluonnolle ominaista, ja ajatus rajattomasta rakkaudesta, ei välttämättä käytännössä toteutuisi.Tämän kaiken vuoksi siis ymmärrän, enkä lainkaan ihmettele, miksi monet edelleen tänä päivänä valitsevat yhteen muuttamisen ja avioliiton instituutiona.

        En kyllä edelleenkään pidä millään tapaa pahana asiana että asutaan erillään , jopa kasvatetaan lapset ereistä kodeista, mutta utopistisena yhteiskuntana se ei välttämättä toimi kuin pienemmässä muodossa, ns heimossa. Ja näissäkin .jo olemassa olevissa- alkuperäisväestöjenkin heimoissa, on suurimmissa osissa paljon sellaisia sosiaalisia rakenteita jotka muistuttavat meidän avioliittolupauksiamme.

        Ytimekkäästi siis (liian pitkän litanian jälkeen): kukin tehköö niinkuin tykkää, ei mikään laki estä tuollaista, vai haluaisitko että laki määräisi ettei saa mennä naimisiin ja muuttaa saman katon alle?

        Juuri pikkulapsiaika ja sen raskaus tuntuu usein olleen se, mikä hajottaa liiton. Vanhemmat eivät jaksa, eivät huolehdi enää suhteestaan, kun siihen ei ole aikaa ja energiaa. Jos jokutai jotkut lapsista on sairas fyysisesti tai neurologisesti, se lisää riskiä että vanhemmat eivät jaksa ja eroavat. Olen joskus miettinyt, mikä evoluutio on jättänyt sellaiset ihmiset jatkoon, se ei ole tarkoituksenmukaista ja lasten kannalta edullisinta.


      • Toisineläjä
        mfedlqgj kirjoitti:

        Kyllähän nytkin voi tehdä miten haluaa. Ei mikään laki määrää, että pitää mennä naimisiin, tai muuttaa saman katon alle, tai seurustella vain yhden kanssa. Kukin tehköön niinkuin tykkää, järkevää olisi tietysti pitää kumppaniehdokas ajan tasalla omista elämänarvoista :)

        Ei nykyään pidetä outona avoliittolaisia tai erillään asuvia pariskuntia, ainakaan nuoremman polven keskuudessa. Mutta kannattaa muistaa aina, se mikää sopii toiselle, ei välttämättä sovi itselle, ja sama toisinpäin. Ihmisiäkin on monenlaista sorttia, toiset nauttivat viettäessään koko elämänsä saman katon alla avioliitossa, ihan oikeasti.

        Uskon että monet haluavat asua saman katon alla, puhtaasti pikkulapsiajan vuoksi, aika voi kullata monilla muistot, mutta tosiasia on että vauva- ja pikkulapsiaika on monille rankkaa ja siinä tarvitsee tiimityöskentelyä ja sitoutumista. Näin myös molemmat saavat olla tasapuolisesti yhtä paljon lapsen kanssa, eroperheissähän tämä ei varsinkaan Suomessa tunnu toteutuvan -> lapsesta tehdään eron pelinappula, ja toinen saa tyytyä viikonloppuisyyteen/-äitiyteen. Ymmärrän silti mitä ajat takaa, mutta argumentti siitä että hoitavathan avioeroperheetkin lapsensa eri kattojen alta ei toimi, koska se käytäntö ei todellakaan toimi 90% tapauksista. Aina joku jää ilman, ja sitä myötä lapsi jää varmasti ilman.

        Avioliitolla on monia juridisia turvia perheille, kuten leskeneläke, joka turvaa ensisijaisesti lapsia. Fakta on että yhteiskunta pyritään rakentamaan perusyksiköistä, perheistä, toimivaksi koska näin on helpoin turvata lasten oikeudet. Jos kaikki olisivat vapaissa suhteissa ja lapselle merkittäisiin vain "vanhemmat" rekisteriin, niin monet asiat hankaloituisivat. Ihminen myös on yhteisöllinen olento, ja monet kaipaavaat pienempää yksikköä rinnalleen. Mustasukkaisuuskin on tietyllä tapaa ihmisluonnolle ominaista, ja ajatus rajattomasta rakkaudesta, ei välttämättä käytännössä toteutuisi.Tämän kaiken vuoksi siis ymmärrän, enkä lainkaan ihmettele, miksi monet edelleen tänä päivänä valitsevat yhteen muuttamisen ja avioliiton instituutiona.

        En kyllä edelleenkään pidä millään tapaa pahana asiana että asutaan erillään , jopa kasvatetaan lapset ereistä kodeista, mutta utopistisena yhteiskuntana se ei välttämättä toimi kuin pienemmässä muodossa, ns heimossa. Ja näissäkin .jo olemassa olevissa- alkuperäisväestöjenkin heimoissa, on suurimmissa osissa paljon sellaisia sosiaalisia rakenteita jotka muistuttavat meidän avioliittolupauksiamme.

        Ytimekkäästi siis (liian pitkän litanian jälkeen): kukin tehköö niinkuin tykkää, ei mikään laki estä tuollaista, vai haluaisitko että laki määräisi ettei saa mennä naimisiin ja muuttaa saman katon alle?

        Ei määrääkään, mutta ihmisille opetetaan sitä mallia pienestä pitäen, eikä heille tule ehkä koskaan mieleen, että voisi elää toisinkin.


    • JustiinJuu

      Asioiden teoretisoiminen ja älyllistäminen sinänsä ovat hyvää aivojumppaa, mutta todellisuuden edessä filosofiset pohdinnat yleensä haihtuvat kuin tuhka tuuleen.

      Eivätkä nuo sitäpaitsi ole kovinkaan hurjia ajatuksia, vaan lähinnä ns. Marxilaista utopia-filosofiaa.

      • Kyseenalaistaja

        Ilmankos olenkin aina pohtinut myös ihanneyhteiskuntaa ja ilmankos olen aina ollut enemmän kallellaan vasemmalle kuin oikealle. Ne oikeanpuoleiset piirit sanoisivat tuota enemmänkin hajottamiseksi ja yhteiskunnan murentamiseksi ja perinnäisten arvojen tuhoamiseksi.

        En ollut koskaan aikaisemmin kuullut Emma Goldmanista kunnes luin hänestä vähän aikaa sitten. Hänellä oli jo kauan sitten samantapaisia oikein hienoja ajatuksia.

        Uskon kuitenkin, että tuohon suuntaan asioita pitäisi muuttaa, niin maailma olisi parempi. Utopiaa ei ehkä ole mahdollista saavuttaa koskaan, mutta aina voi päästä vähän lähemmäksi sitä.

        Utopiat toteutuisivat, jos ihmiset eivät olisi niin inhimillisiä kaikkinen alhaisine pikkumaisine tunteineen, omistushaluineen ja mustasukkaisuuksineen. Paljon riippuu myös siitä, millaisia ajatuksia ja arvoja lapsena on opetettu ja sisäistänyt.

        Kaikkina aikoina ei myöskään ole ollut tämä patriarkaalinen länsimainen kulttuuri, vaan myös toisenlaisia yhteiskuntia ja kulttuureita. Ja tulee joskus kaukaisessa tulevaisuudessa olemaan. Kaikki muuttuu aina johonkin suuntaan, toivottavasti parempaan.


      • Cloetta...
        Kyseenalaistaja kirjoitti:

        Ilmankos olenkin aina pohtinut myös ihanneyhteiskuntaa ja ilmankos olen aina ollut enemmän kallellaan vasemmalle kuin oikealle. Ne oikeanpuoleiset piirit sanoisivat tuota enemmänkin hajottamiseksi ja yhteiskunnan murentamiseksi ja perinnäisten arvojen tuhoamiseksi.

        En ollut koskaan aikaisemmin kuullut Emma Goldmanista kunnes luin hänestä vähän aikaa sitten. Hänellä oli jo kauan sitten samantapaisia oikein hienoja ajatuksia.

        Uskon kuitenkin, että tuohon suuntaan asioita pitäisi muuttaa, niin maailma olisi parempi. Utopiaa ei ehkä ole mahdollista saavuttaa koskaan, mutta aina voi päästä vähän lähemmäksi sitä.

        Utopiat toteutuisivat, jos ihmiset eivät olisi niin inhimillisiä kaikkinen alhaisine pikkumaisine tunteineen, omistushaluineen ja mustasukkaisuuksineen. Paljon riippuu myös siitä, millaisia ajatuksia ja arvoja lapsena on opetettu ja sisäistänyt.

        Kaikkina aikoina ei myöskään ole ollut tämä patriarkaalinen länsimainen kulttuuri, vaan myös toisenlaisia yhteiskuntia ja kulttuureita. Ja tulee joskus kaukaisessa tulevaisuudessa olemaan. Kaikki muuttuu aina johonkin suuntaan, toivottavasti parempaan.

        TUtustupa vasiten faktoihin eikä niinkään fantasioihin. Tai no lähes faktoihin eli katsoitpa mitä tutkimusta tahansa (siis oikeita tutkimuksia, ei "iltasanomatutkimuksia") liittyen hyvinvointiin, tulokset ovat päin vastaisia eli yhteisöllisyys ja parisuhde lisää hyvinvointia kun taas itsekeskeinen elämäntyyli ja omien intressien jatkuva painottaminen eivät lisää hyvinvointia, itse asiassa jopa päin vastoin.

        Nykytietämyksen mukaan ihmisellä on liittymisen tarve ja tarve kuulua johonkin. En tiedä mitä tarvetta sekasuhteet ja sitoutumattomuus, jota kuvailemasi seurustelu joka tapauksessa on, palvelevat.

        Olen ollut naimissa useita vuosikymmeniä ja kuvailemasi käsitys avioliitosta on hyvin subjektiivinen. En usko, että tavaroiden paikka tai toisesta palvelijan tekeminen ovat kovinkaan monen avioliiton ydinkysymyksia, ennemminkin kyse on juuri tuosta hetkisestä mun-pitää-saada toteuttaa-itseäni ymv. asenteesta, joka on ikuinen oravanpyörä koska mikään ei riitä.

        Ikävää, että toteat ylimielisesti tiettyjen tuntemusten olevan pikkusieluista mutta sinä kuten muutkin liberaalit toteutat avoimuutta ja suvaitsevaisuutta vain itseäsi kohtaan ja vaadit sitä itsellesi muilta - sinä itse sitä vastoin olet hyvin ahdasmielinen ja suvaitsematon toisenlaiselle ajatusmaailmalle ja lokeroit sen konservatismiksi; asenne joka ei enää tänä päivänä ole trendikästä edes vaan on huomattu useaan otteeseen, että perinteet ovat vaalimisen arvoisia, samoin monet vanhat arvot toimivat vieläkin kunhan niitä vain uskaltaa toteuttaa.


      • Kyseenalaistaja
        Cloetta... kirjoitti:

        TUtustupa vasiten faktoihin eikä niinkään fantasioihin. Tai no lähes faktoihin eli katsoitpa mitä tutkimusta tahansa (siis oikeita tutkimuksia, ei "iltasanomatutkimuksia") liittyen hyvinvointiin, tulokset ovat päin vastaisia eli yhteisöllisyys ja parisuhde lisää hyvinvointia kun taas itsekeskeinen elämäntyyli ja omien intressien jatkuva painottaminen eivät lisää hyvinvointia, itse asiassa jopa päin vastoin.

        Nykytietämyksen mukaan ihmisellä on liittymisen tarve ja tarve kuulua johonkin. En tiedä mitä tarvetta sekasuhteet ja sitoutumattomuus, jota kuvailemasi seurustelu joka tapauksessa on, palvelevat.

        Olen ollut naimissa useita vuosikymmeniä ja kuvailemasi käsitys avioliitosta on hyvin subjektiivinen. En usko, että tavaroiden paikka tai toisesta palvelijan tekeminen ovat kovinkaan monen avioliiton ydinkysymyksia, ennemminkin kyse on juuri tuosta hetkisestä mun-pitää-saada toteuttaa-itseäni ymv. asenteesta, joka on ikuinen oravanpyörä koska mikään ei riitä.

        Ikävää, että toteat ylimielisesti tiettyjen tuntemusten olevan pikkusieluista mutta sinä kuten muutkin liberaalit toteutat avoimuutta ja suvaitsevaisuutta vain itseäsi kohtaan ja vaadit sitä itsellesi muilta - sinä itse sitä vastoin olet hyvin ahdasmielinen ja suvaitsematon toisenlaiselle ajatusmaailmalle ja lokeroit sen konservatismiksi; asenne joka ei enää tänä päivänä ole trendikästä edes vaan on huomattu useaan otteeseen, että perinteet ovat vaalimisen arvoisia, samoin monet vanhat arvot toimivat vieläkin kunhan niitä vain uskaltaa toteuttaa.

        Tuo on aika tavanomainen ja tyypillinen tapa käsittää ajatteluani ja lokeroida sitä: jos asia ei ole lokerossa x, siitä seuraa automaattisesti että se on lokerossa y, ja molempien lokeroiden sisältö on etukäteen määritelty mielikuvatasolla. Avioliitto < > holtittomat irtosuhteet ja uskottomuus.Ei ole kysymys noista vanhoista kaavamaisista vaihtoehdoista. Eikä tarvitse mennä kuin Keski- tai Etelä-Eurooppaan, kun törmää "kaavaan" jossa on mukana vähän muitakin elementtejä, siellä taustalla, julkisina salaisuuksina.

        Et sinä voi tietää, mihih tutkimuksiin olen tutustunut tai mikä oma kokemustaustani on. Tuollaisiin kommentteihin joutuu näköjään törmäämään aina. Halutaan väittää automaattisesti vastaan eikä perehdytä kunnolla, mitä toinen oikeastaan kirjoittaa, varsinkin jos se poikkeaa yleisistä vakiintuneista ja aika mustavalkoisista käsityksistä.

        En tuomitse muita, vaan tunnuslauseeni on Elä ja anna toisten elää. Sen pitäisi toimia suhteiden sisälläkin. Enkä ole edes itsekäs. Enkä tällä hetkellä edes elä noin, mutta minulle tuollainen olisi elämän ihannemalli. Olen ehkä idelisti, eikä olisi ensimmäinen kerta kun minua haukutaan sellaiseksi. Jos joku haluaa mennä avioliittoon, niin menköön minun puolestani, mutta en usko siihen ja sen onnelliseksi tekevyyteen, vaan kokeilisin noita muita ratkaisumalleja.

        Tarkoitin, että pitkiä ja kiinteitä ihmissuhteita on ja voi olla ilman virallisuutta eli avioliittoa. Eikä avioliitolla edes ole kovinkaan merkitystä, kun kuka tahansa pääsee lähtemään siitä heti kun haluaa. Rakkaus loppuu sitten kun se loppuu, oli avioliittoa tai ei. Miksei siis olla rehellisiä itselle ja muille? Suhde ja rakkaus voi jatkua vaikka kymmeniä vuosia ilman avioliittoa tai yhdessä asumista. Eivätkö ihmiset luota itseensä tai muihin, vaan kuvittelevat, että jokin ulkopuolinen voima (avilliitto) pitää heidän elämänsä koossa ja järjestyksessä ilman että heidän itsensä tarvitsee nähdä kovin paljon vaivaa sen hyväksi, ja vaikka yrittäisikin kaikkensa? Siksi he uskovat joihinkin jumallinkin, kun eivät luota omiin kykyihinsä seistä omilla jaloillaan ja uskalla ottaa vastuuta omasta elämästään: turha yrittää muuta jos kohtalo/jumala on toisin säätänyt.

        Mikään kirjoittamani ei sulje pois yhteisöllisyytä tai kuulumista johonkin. Mutta se kuuluminen voi olla muunkinlaista kuin avioliitto tai perhe. Nyt tarjolla on vain yhtä tai kahta "ainoaa oikeaa mallia".

        Minulla on takanani pitkä avioliitto. Tiedän mistä kirjoitan, kun tuli analysoitua ja pohdiskeltua noita asioita vuosien mittaan, millä tavalla ihmiset voisivat olla onnellisempia ja missä kohtaa heillä on ehkä liian suuret odotukset, miksi niin monet joutuvat pettymään ja ovat lopulta onnettomia?

        Mutta täällä palstalla on aina noita, jotka ymmärtävät hiukan väärin ja lyttäävät muita kirjoittajia, kunnes lopulta, lähes jokaisessa keskusteluketjussa, kaikki päätyvät sättimään toisiaan. Ei tänne paljon viitsisi kirjoitella.


      • Vanha mutta kokenut
        Kyseenalaistaja kirjoitti:

        Ilmankos olenkin aina pohtinut myös ihanneyhteiskuntaa ja ilmankos olen aina ollut enemmän kallellaan vasemmalle kuin oikealle. Ne oikeanpuoleiset piirit sanoisivat tuota enemmänkin hajottamiseksi ja yhteiskunnan murentamiseksi ja perinnäisten arvojen tuhoamiseksi.

        En ollut koskaan aikaisemmin kuullut Emma Goldmanista kunnes luin hänestä vähän aikaa sitten. Hänellä oli jo kauan sitten samantapaisia oikein hienoja ajatuksia.

        Uskon kuitenkin, että tuohon suuntaan asioita pitäisi muuttaa, niin maailma olisi parempi. Utopiaa ei ehkä ole mahdollista saavuttaa koskaan, mutta aina voi päästä vähän lähemmäksi sitä.

        Utopiat toteutuisivat, jos ihmiset eivät olisi niin inhimillisiä kaikkinen alhaisine pikkumaisine tunteineen, omistushaluineen ja mustasukkaisuuksineen. Paljon riippuu myös siitä, millaisia ajatuksia ja arvoja lapsena on opetettu ja sisäistänyt.

        Kaikkina aikoina ei myöskään ole ollut tämä patriarkaalinen länsimainen kulttuuri, vaan myös toisenlaisia yhteiskuntia ja kulttuureita. Ja tulee joskus kaukaisessa tulevaisuudessa olemaan. Kaikki muuttuu aina johonkin suuntaan, toivottavasti parempaan.

        "Kaikkina aikoina ei myöskään ole ollut tämä patriarkaalinen länsimainen kulttuuri, vaan myös toisenlaisia yhteiskuntia ja kulttuureita. Ja tulee joskus kaukaisessa tulevaisuudessa olemaan. Kaikki muuttuu aina johonkin suuntaan, toivottavasti parempaan"

        Miten yllämainittu lauseesi liittyy yhdessä elämiseen on allekirjoittaneen hiukan vaikea ymmärtää. Olen työni vuoksi kiertänyt maailmalla muutaman kymmenen vuoden ajan ja voin vakuttaa että avioliitto tai vastaava parisuhteessa yhdessä eläminen on hyvin selkeästi normi lähes kaikkialla eikä todella (puhumattakaan korostetusti) länsimaisessa kulttuurissa. Väittäisin myös että tämä patriarkaalisuus on lähes pienimmillään juuri siinä länsimaisessa kulttuurissa.

        Lopuksi, jokainen tulee onnelliseksi tavallaan ja jokainen vastaa itse omasta onnestaan elipä sitten saman katon alla tai ei, yksin kaksin tai polysuhteessa.

        Lauseesi "Utopiat toteutuisivat, jos ihmiset eivät olisi niin inhimillisiä kaikkinen alhaisine pikkumaisine tunteineen, omistushaluineen ja mustasukkaisuuksineen. Paljon riippuu myös siitä, millaisia ajatuksia ja arvoja lapsena on opetettu ja sisäistänyt". Aivan, ja keitä ovat sitten ne inhimillisyydestä, pikkumaisuudesta, omistushalusta ja mustasukkaisuudesta vapaat virhettömät joiden pitäisi luoda tämä kaipaamasi UTOPIA. Kyllähän yrittäjiä on riittänyt, myös suomalaisia ONNELAN luojia vaan aika lyhyeen ovat nämä yleensä vasemman laidan ideologiaan perustavat yritykset päättyneet.

        Olen itse toista kertaa naimisissa. Ensimmäinen avioliitto kesti 17 vuotta ja nykyinen on kestänyt reilut 25 vuotta. Olen toki oppinut siitä ensimmäisestä ja sen päättymisestä (sovussa) jotakin ja elän toivottavasti yhtä onnellisena kuin tähän asti loppuelämäni saman katon alla vaimoni kanssa.

        Kokemukseni näistä kahdesta avioliitosta ei kuitenkaan mielestäni ole riittävä tilastollinen pohja vetämään johtopäätöksiä siitä mikä elämäntapa sopisi muille kuin itselleni.

        Onni ei tule pohtien vaan eläen! (Hiukan mukaellen).


      • Kyseenalaistaja
        Vanha mutta kokenut kirjoitti:

        "Kaikkina aikoina ei myöskään ole ollut tämä patriarkaalinen länsimainen kulttuuri, vaan myös toisenlaisia yhteiskuntia ja kulttuureita. Ja tulee joskus kaukaisessa tulevaisuudessa olemaan. Kaikki muuttuu aina johonkin suuntaan, toivottavasti parempaan"

        Miten yllämainittu lauseesi liittyy yhdessä elämiseen on allekirjoittaneen hiukan vaikea ymmärtää. Olen työni vuoksi kiertänyt maailmalla muutaman kymmenen vuoden ajan ja voin vakuttaa että avioliitto tai vastaava parisuhteessa yhdessä eläminen on hyvin selkeästi normi lähes kaikkialla eikä todella (puhumattakaan korostetusti) länsimaisessa kulttuurissa. Väittäisin myös että tämä patriarkaalisuus on lähes pienimmillään juuri siinä länsimaisessa kulttuurissa.

        Lopuksi, jokainen tulee onnelliseksi tavallaan ja jokainen vastaa itse omasta onnestaan elipä sitten saman katon alla tai ei, yksin kaksin tai polysuhteessa.

        Lauseesi "Utopiat toteutuisivat, jos ihmiset eivät olisi niin inhimillisiä kaikkinen alhaisine pikkumaisine tunteineen, omistushaluineen ja mustasukkaisuuksineen. Paljon riippuu myös siitä, millaisia ajatuksia ja arvoja lapsena on opetettu ja sisäistänyt". Aivan, ja keitä ovat sitten ne inhimillisyydestä, pikkumaisuudesta, omistushalusta ja mustasukkaisuudesta vapaat virhettömät joiden pitäisi luoda tämä kaipaamasi UTOPIA. Kyllähän yrittäjiä on riittänyt, myös suomalaisia ONNELAN luojia vaan aika lyhyeen ovat nämä yleensä vasemman laidan ideologiaan perustavat yritykset päättyneet.

        Olen itse toista kertaa naimisissa. Ensimmäinen avioliitto kesti 17 vuotta ja nykyinen on kestänyt reilut 25 vuotta. Olen toki oppinut siitä ensimmäisestä ja sen päättymisestä (sovussa) jotakin ja elän toivottavasti yhtä onnellisena kuin tähän asti loppuelämäni saman katon alla vaimoni kanssa.

        Kokemukseni näistä kahdesta avioliitosta ei kuitenkaan mielestäni ole riittävä tilastollinen pohja vetämään johtopäätöksiä siitä mikä elämäntapa sopisi muille kuin itselleni.

        Onni ei tule pohtien vaan eläen! (Hiukan mukaellen).

        Vanha ja (kovia) kokenut olen itsekin. Elämä on muokannut minusta sellaisen kuin olen, en voi sille mitään. Moni muu varmaan tässä tilanteessa ei viitsisi kehitellä teorioita utopioista, mutta jostain syystä kehittelen, enkä vaivu kyynisyyten ja katkeruuteen, vaikka syytä voisi olla. Niitä tulee kehiteltyä siinä samalla kun miettii, kuinka itse omalla kohdallaan ratkaisi asiat mahdollisella seuraavalla kerralla, jos sellainen tulee, kuinka voisi elää mahdollisimman onnellisena ja estää mahdollisten ristiriita- ym. tilanteiden syntyminen: ei pidä odottaa eikä toivoa liikoja ja pitää rajata pois mahdolliset riskitekijät, kuten avioliitto.

        Viittaukseni noihin kulttuureihin taisivat olla hiukan ylimalkaisia, ajattelin vähän nopeammin kuin kirjoitin ja silloin kaikille jotka haluavat ymmärtää väärin, tarjoutuu oivallinen tilaisuus ymmärtää väärin. Tarkoitin länsimaisella kulttuurilla lähinnä amerikkalaistyyppistä kermakakkuhäätouhua ja perusperhekuviota, ydinperhe, omakotitalo, koira ja kesämökki, ja kaikkea siihen liittyvää. Ja patriarkaalisilla kulttuureilla lähinnä noita itäisempiä. Muinaisina aikoina on ollut joitakin ei-patriarkaalisia kulttuureita, mm. Kreetalla. Nykyisinkin sellaisia on joillakin Tyynen meren saarilla. Erittäin muinoin on ollut kulttuureita, joita voisi sanoa jopa lähes matriarkaalisiksi, joissa on kunnioitettu hedelmällisyyttä, äitiyttä ja naisia. Lapsena ihmettelin itsekin, kun en tuntenut biologisia tosiasiota, mihin miehiä tarvitaan, kun naiset kerran synnyttävät lapset. Elämä olisi todella ikävää ilman miehiä ja erotiikkaa.

        Kulttuurien ei pitäisi olla kumpaakaan. Vaikka olen joistakin asioista samaa mieltä feministien kanssa, näyttäisi siltä, että feministit vihaavat miehiä, eivät nauti seksistä ja haluavat syrjäyttää miehet ja ottaa miesten valta-aseman: vallankumous syö lapsensa, eikä siihen pidä pyrkiä. Ylipäätään kaikki -ismit ovat tavalla tai toisella rajoittuneita.

        Monessa liitossa miehet pyrkivät niskan päälle ja alistavat naisia ja näkevät naiset ja lapset itsensä jatkeina ja omaisuutena. Se kuuluu myös länsimaiseen periamerikkalaiseen 50-lukuiseen käsitykseen
        à la Mona Lisa Smile (Julia Roberts & co) eikä siitä mallista olla päästy vieläkään ihan kokonaan.

        Jos on olemassa paljon hyviä liittoja, miksi emme kuule niistä? Onko niin, että "kell' onni on, se onnen kätkeköön", ettei "kateus vie kalatkin vesistä"? Ja miksi kuulemme niin paljon niistä huonoista? Ennen, minunkin lapsuudessani, oli sellaisia liittoja, joissa oli periaatteena että likapyykki pestään hiljaa kotona eikä asioista puhuta maailmalle, ja naisilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kestää, ei ollut mihin lähteä. Niitä voitiin luulla hyviksi liitoiksi, "ennen oli kaikki paremmin", mutta ne vasta huonoja olivatkin!

        Jos maailma on muuttunut parempaan suuntaan, miksei tulevaisuus voisi olla vieläkin parempi, jos asioita vain yritetään kehittää paremmiksi! Idealisti, utopisti? So? Ja niin kuin sanoin, tulkoon itse kukin onnelliseksi ihan haluamallaan tavalla, mutta kaikki eivät tule aina ajatelleeksi vaihtoehtoisia toimintamalleja, jos niitä ei tuoda esille.


      • frewfre
        Kyseenalaistaja kirjoitti:

        Ilmankos olenkin aina pohtinut myös ihanneyhteiskuntaa ja ilmankos olen aina ollut enemmän kallellaan vasemmalle kuin oikealle. Ne oikeanpuoleiset piirit sanoisivat tuota enemmänkin hajottamiseksi ja yhteiskunnan murentamiseksi ja perinnäisten arvojen tuhoamiseksi.

        En ollut koskaan aikaisemmin kuullut Emma Goldmanista kunnes luin hänestä vähän aikaa sitten. Hänellä oli jo kauan sitten samantapaisia oikein hienoja ajatuksia.

        Uskon kuitenkin, että tuohon suuntaan asioita pitäisi muuttaa, niin maailma olisi parempi. Utopiaa ei ehkä ole mahdollista saavuttaa koskaan, mutta aina voi päästä vähän lähemmäksi sitä.

        Utopiat toteutuisivat, jos ihmiset eivät olisi niin inhimillisiä kaikkinen alhaisine pikkumaisine tunteineen, omistushaluineen ja mustasukkaisuuksineen. Paljon riippuu myös siitä, millaisia ajatuksia ja arvoja lapsena on opetettu ja sisäistänyt.

        Kaikkina aikoina ei myöskään ole ollut tämä patriarkaalinen länsimainen kulttuuri, vaan myös toisenlaisia yhteiskuntia ja kulttuureita. Ja tulee joskus kaukaisessa tulevaisuudessa olemaan. Kaikki muuttuu aina johonkin suuntaan, toivottavasti parempaan.

        No pakko kyllä sanoa tuohon (tai tarkemmin sanottuna toistaa sinua ;) että juuri senhän takia utopiat eivät toimi koska ihminen ei täytä sitä mitä utopia vaatii. Eli ihmisellä on (pikkumaisiakin) tunteita, mustasukkaisuutta, omistushalua, himoa jne. Minä näen tämän sellaisena, että mikä järki on haaveilla/yrittää rakentaa utopiaa joka ei toimi ihmisluonteelle? Anteeksi nyt vain, mutta tuo kuulostaan niin naurettavalta "utopiat toteutuisivat jos ihmiset....", vaan kun ihminen ei ole tunteeton kone! Kyllähän minäki voin väittää että ihminen osaisi lentää jos sillä olisi siivet, vaan kun ihmisellä ei ole siipiä!

        Voi olla että tulevaisuudessa ihmisluonne on erinlainen, mutta eikä mikään yhteiskunnallinen/rakenteellinen muutos itsessään muuta ihmisluonnetta, vaan päinvastoin; kun ihmisluonne muuttuu niin sitä myötä myös maailma tulee muuttumaan.

        Enkä myöskään usko, että voimme ikinä määritellä sitä onko avioliitto hyvä vai paha asia. Vaikka oletkin ilmeisesti elämää kokenut, koen ajatuksesi hieman naivina ja muiden ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä väheksyvänä. Koet ehkä oivaltaneesi jotain uutta ja vallankumouksellista, mutta tosiasia on, ettet ole ainoa jolla avioeron jälkeen herää ajatuksia siitä että avioliitto on ollut se kaiken pahan alku ja juuri, huomaamatta sitä tärkeää pointtia että se avioliitto ei ole ihmisistä erillään oleva ulkopuolinen olento. Avioliitossa on kaksi ihmistä, ja noiden ihmisten käytös ja päätöset ovat vaikuttaneet siihen miten heidän suhteelleen on käynyt. Vai uskotko ettet ikinä välttämättä olisi eronnutkaan jos et olisi mennyt naimisiin?

        Minun ihmissuhteissa on käynyt kaikenlaista, ja jos olen niistä ikinä halunnut mitään oppia, olen kantanut vastuuni ja ollut sysäämättä teoistani ja ajatuksistani vastuuta kenellekkään/millekkään muulle.


      • Kyseenalaistaja
        frewfre kirjoitti:

        No pakko kyllä sanoa tuohon (tai tarkemmin sanottuna toistaa sinua ;) että juuri senhän takia utopiat eivät toimi koska ihminen ei täytä sitä mitä utopia vaatii. Eli ihmisellä on (pikkumaisiakin) tunteita, mustasukkaisuutta, omistushalua, himoa jne. Minä näen tämän sellaisena, että mikä järki on haaveilla/yrittää rakentaa utopiaa joka ei toimi ihmisluonteelle? Anteeksi nyt vain, mutta tuo kuulostaan niin naurettavalta "utopiat toteutuisivat jos ihmiset....", vaan kun ihminen ei ole tunteeton kone! Kyllähän minäki voin väittää että ihminen osaisi lentää jos sillä olisi siivet, vaan kun ihmisellä ei ole siipiä!

        Voi olla että tulevaisuudessa ihmisluonne on erinlainen, mutta eikä mikään yhteiskunnallinen/rakenteellinen muutos itsessään muuta ihmisluonnetta, vaan päinvastoin; kun ihmisluonne muuttuu niin sitä myötä myös maailma tulee muuttumaan.

        Enkä myöskään usko, että voimme ikinä määritellä sitä onko avioliitto hyvä vai paha asia. Vaikka oletkin ilmeisesti elämää kokenut, koen ajatuksesi hieman naivina ja muiden ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä väheksyvänä. Koet ehkä oivaltaneesi jotain uutta ja vallankumouksellista, mutta tosiasia on, ettet ole ainoa jolla avioeron jälkeen herää ajatuksia siitä että avioliitto on ollut se kaiken pahan alku ja juuri, huomaamatta sitä tärkeää pointtia että se avioliitto ei ole ihmisistä erillään oleva ulkopuolinen olento. Avioliitossa on kaksi ihmistä, ja noiden ihmisten käytös ja päätöset ovat vaikuttaneet siihen miten heidän suhteelleen on käynyt. Vai uskotko ettet ikinä välttämättä olisi eronnutkaan jos et olisi mennyt naimisiin?

        Minun ihmissuhteissa on käynyt kaikenlaista, ja jos olen niistä ikinä halunnut mitään oppia, olen kantanut vastuuni ja ollut sysäämättä teoistani ja ajatuksistani vastuuta kenellekkään/millekkään muulle.

        Jokainen voi yrittää toteuttaa omaa pientä utopiaansa ainakin omalla kohdallaan ja pyrkiä elämään sen mukaan mihin uskoo, eikä yrittää sovittaa itseään muiden tekemiin muotteihin.

        Usein utoopikoilla (sanotaankohan utoopikko niin kuin sanotaan atopia - atoopikko? - no ei varmasti sanota, mutta sanonpahan tahallani) on taipumusta vaatia asioita muilta mutta ei itseltään ja he haluavat olla tasa-arvoisempia kuin jotkut muut.


    • Mieti sitä

      Tippuriin ei enään antibiootti aina tehoa!

    • Kyseenalaistaja

      Sama aihe on ollut mielessä ainakin Rosa Meriläisellä, joka kirjoittaa Hesarin sivuilla:
      http://www.hs.fi/kotimaa/En päässyt naimisiin/a1305574530512

      Itse keksin lisäksi yhden vastauksen tuohon Miksi?-kysymykseeni: laki pyrkii turvaamaan niiden aseman, jotka eivät osaa itse tehdä sopimuksiaan ja valvoa omia ja mahdollisten tulevien lastensa etuja. Kaikki tuo on kuitenkin jäännettä aikakaudelta, kun mies hankki perheen toimeentulon ja nainen hoiti kodin.

      Rosa Meriläisen mainitsema kelpaaminen voi toteutua oikein hyvin ilman virallista julkistustakin. Ja kyllä minäkin onnittelen häitään juhlivia nuoria ystäviäni ja tuttaviani, vaikka en itse uskokaan tuohon yhteiskuntamalliin.

      Mietin myös, mitä sanoisin, jos tykkäämiseni kohde ehdottaisi naimisiinmenoa. Kysyisin: miksi? Mutta todennäköisesti ei ole pelkoa, että kysyisi. Niin luulin kyllä edellisestäkin. Kun hän alkoi vihjailla sen suuntaisia ja sovitella minulle sukunimeään, sanoin ettei saa puhua tuollaisia.

      • pohdinpa

        Mielestäni idealisoit liikaa ihmistä. Nythän tilanne on sellainen että avoliittokin ollaan rinnastamassa juridisesti/taloudellisesti melkein kuin avioliitoksi. Tämä siksi koska ihmiset toimivat todellisuudessa usein vastoin omaa parastaan. Yhteiskunnan "viisaat" sitten joutuvat tekemään näitä omituisia laki-ratkaisuja heidän parhaakseen.

        Siinä olen kyllä samaa mieltä ettei Rakkautta voi laittaa lain alle, silloin se kuolee. Mutta en näe siinä mitään ihmeellistä jos rakastunut pari haluaa virallistaa suhteensa avioliitoksi, sillä järjen käyttö on sallittua rakastuneillekin. Avioliiton näet voi laittaa kyllä Rakkauden alaiseksi, eli avioliitto on ennemmin rakkauden seurausta, eikä toisinpäin.


      • Kyseenalaistaja
        pohdinpa kirjoitti:

        Mielestäni idealisoit liikaa ihmistä. Nythän tilanne on sellainen että avoliittokin ollaan rinnastamassa juridisesti/taloudellisesti melkein kuin avioliitoksi. Tämä siksi koska ihmiset toimivat todellisuudessa usein vastoin omaa parastaan. Yhteiskunnan "viisaat" sitten joutuvat tekemään näitä omituisia laki-ratkaisuja heidän parhaakseen.

        Siinä olen kyllä samaa mieltä ettei Rakkautta voi laittaa lain alle, silloin se kuolee. Mutta en näe siinä mitään ihmeellistä jos rakastunut pari haluaa virallistaa suhteensa avioliitoksi, sillä järjen käyttö on sallittua rakastuneillekin. Avioliiton näet voi laittaa kyllä Rakkauden alaiseksi, eli avioliitto on ennemmin rakkauden seurausta, eikä toisinpäin.

        Jos lakeja muutetaan, niin niiden jotka haluavat todella säilyttää vapautensa eivätkä tulla esimerkiksi verottajan pakkonaittamiksi tai avottamiksi yhteisen osoitteen vuoksi, kannattaa entistäkin suuremmalla syyllä pitää omat asuntonsa ja viettää niissä aikaa vaikka vuorotellen tai vuodenajan mukaan. Toisiinsa rakastuvien ihmisten ei tarvitse olla samanlaisia ja tykätä samoista asioista, vaan tietty määrä erilaisuutta on usein rikkautta. Siksi mielikuva ihanneasumisesta voi olla erilainen, ja pitäähän molempien saada toteuttaa unelmansa.

        Jos lakeja muutetaan, miksi siellä pitäisi olla erilaisia liittoja, jos niihin sovelletaan samoja lakeja? Olisi sitten vain yhdenlainen, olipa sen nimi mikä tahansa, vaikka pelkkä liitto, ja se olisi sallittu kaikille sukupuolesta riippumatta. Miksei heterot voisi nykyään mennä rekisteröityyn parisuhteeseen, miksi eri ihmisille pitäisi olla erilaiset liitot?

        Idealisoin ihmisiä, kyllä, ehkä, mutta so what, ehkä ihmisistä vielä joskus tulee ideaaleja. Osa ihmisistä pystyisi jo nyt toimimaan ilman ulkopuolista ohjausta, sopimaan itse omista suhteistaan, niin työ- kuin ihmis-.

        Rakastunut pari haluaa toimia sen mallin mukaan, minkä ovat lapsuudesta lähtien oppineet "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti". Nykyinen rakkausavioliitto on aika uusi keksintö, ennen ne olivat kahden kauppoja, eivätkä kaupan sopijaosapuolet olleet se pari vaan heidän sukunsa. Siinä sitten oli parasta oppia rakastamaan tai ainakin sietämään toista. Ja aviolittojen tarkoitus oli perillisten synnyttäminen tai uuden työvoiman synnyttäminen, ei onnellisina yhdessä eläminen. Nykyään kun tuo onnellisuus on noussut tavoitteeksi, avioliitto ei välttämättä ole paras keino saavuttaa se.


      • Vanha mutta kokenut
        Kyseenalaistaja kirjoitti:

        Jos lakeja muutetaan, niin niiden jotka haluavat todella säilyttää vapautensa eivätkä tulla esimerkiksi verottajan pakkonaittamiksi tai avottamiksi yhteisen osoitteen vuoksi, kannattaa entistäkin suuremmalla syyllä pitää omat asuntonsa ja viettää niissä aikaa vaikka vuorotellen tai vuodenajan mukaan. Toisiinsa rakastuvien ihmisten ei tarvitse olla samanlaisia ja tykätä samoista asioista, vaan tietty määrä erilaisuutta on usein rikkautta. Siksi mielikuva ihanneasumisesta voi olla erilainen, ja pitäähän molempien saada toteuttaa unelmansa.

        Jos lakeja muutetaan, miksi siellä pitäisi olla erilaisia liittoja, jos niihin sovelletaan samoja lakeja? Olisi sitten vain yhdenlainen, olipa sen nimi mikä tahansa, vaikka pelkkä liitto, ja se olisi sallittu kaikille sukupuolesta riippumatta. Miksei heterot voisi nykyään mennä rekisteröityyn parisuhteeseen, miksi eri ihmisille pitäisi olla erilaiset liitot?

        Idealisoin ihmisiä, kyllä, ehkä, mutta so what, ehkä ihmisistä vielä joskus tulee ideaaleja. Osa ihmisistä pystyisi jo nyt toimimaan ilman ulkopuolista ohjausta, sopimaan itse omista suhteistaan, niin työ- kuin ihmis-.

        Rakastunut pari haluaa toimia sen mallin mukaan, minkä ovat lapsuudesta lähtien oppineet "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti". Nykyinen rakkausavioliitto on aika uusi keksintö, ennen ne olivat kahden kauppoja, eivätkä kaupan sopijaosapuolet olleet se pari vaan heidän sukunsa. Siinä sitten oli parasta oppia rakastamaan tai ainakin sietämään toista. Ja aviolittojen tarkoitus oli perillisten synnyttäminen tai uuden työvoiman synnyttäminen, ei onnellisina yhdessä eläminen. Nykyään kun tuo onnellisuus on noussut tavoitteeksi, avioliitto ei välttämättä ole paras keino saavuttaa se.

        Hei taas!

        Mikäpä estää elämästä elämäänsä niinkuin itsekukin haluaa. Yksin, kaksin tai miten vaan? Tuskin ne verottajan päätökset siihen parisuhteeseen kovin paljon vaikuttavat. Et ainakaan ole perustellut millä tavalla. Jos todella olet sitä mieltä että av(i)oliitto instituutiona on kaiken pahan alku ja juuri niin eihän kukaan pakota menemään naimisiin tässä armaassa maassa, eikä myöskään elämään yhdessä.
        En vieläkään ole päässyt selvyyteen siitä millä tavalla siviilisäätyä säätelevät lait tai niiden puuttuminen ratkaisevasti vaikuttaisivat ihmissuhteiden onnellisuuteen.
        Kaikenkaikkiaan tuntuu siltä että luulet keksineesi kaikenmullistavan ihmissuhteiden suhteellisuusteorian joka kertaheitolla muuttaisi kaiken ja tekisi kaikki onnellisiksi kunhan vain omaksuvat ajatuksesi. Mutta ihmiset ovat yksilöitä ja jokainen tulee onnelliseksi (tai ei) tavallaan. Siis miksi he olisivat sen kiinnostuneempia sinun ajatusmallistasi kuin näistä nykyisistä.

        Maailmanparantajia on historia täynnä. Harvat ovat saaneet mitään hyvää aikaiseksi, päinvastaisia tuloksia aika monet.

        Kaikesta huolimatta - kiva että joku jaksaa näitä miettiä!


      • Kyseenalaistaja
        Vanha mutta kokenut kirjoitti:

        Hei taas!

        Mikäpä estää elämästä elämäänsä niinkuin itsekukin haluaa. Yksin, kaksin tai miten vaan? Tuskin ne verottajan päätökset siihen parisuhteeseen kovin paljon vaikuttavat. Et ainakaan ole perustellut millä tavalla. Jos todella olet sitä mieltä että av(i)oliitto instituutiona on kaiken pahan alku ja juuri niin eihän kukaan pakota menemään naimisiin tässä armaassa maassa, eikä myöskään elämään yhdessä.
        En vieläkään ole päässyt selvyyteen siitä millä tavalla siviilisäätyä säätelevät lait tai niiden puuttuminen ratkaisevasti vaikuttaisivat ihmissuhteiden onnellisuuteen.
        Kaikenkaikkiaan tuntuu siltä että luulet keksineesi kaikenmullistavan ihmissuhteiden suhteellisuusteorian joka kertaheitolla muuttaisi kaiken ja tekisi kaikki onnellisiksi kunhan vain omaksuvat ajatuksesi. Mutta ihmiset ovat yksilöitä ja jokainen tulee onnelliseksi (tai ei) tavallaan. Siis miksi he olisivat sen kiinnostuneempia sinun ajatusmallistasi kuin näistä nykyisistä.

        Maailmanparantajia on historia täynnä. Harvat ovat saaneet mitään hyvää aikaiseksi, päinvastaisia tuloksia aika monet.

        Kaikesta huolimatta - kiva että joku jaksaa näitä miettiä!

        Olen koko ajan kirjoittanut, että kysymys on yleisestä ajattelusta ja sitä mihin ihmiset opetetaan uskomaan ja mitä odottamaan tulevaisuudeltaan ja omalta elämältään, millasia malleja ihmisille tarjotaan. En ole missään vaiheessa ehdottanut, että kaikkien pitäisi uskoa siihen mihin itse uskon tai toimia niin kuin itse toimin, vaan nimenomaan jokaisen pitäisi löytää omat ihanteensa, tavoitteensa, mallinsa ja odotuksensa. Avioliittoon ja ydinperheeseen on ladattu ihan liian paljon odotusten painolastia, kun niitä pidetään normina.

        Aika monet haluavat edelleenkin parisuhdetta ja yhdessä asumista, mutta yhä useammat eivät halua lapsia. Joku taas haluaa lapsen, mutta ei miestä - tai vaimoa. Ihan hyvää edistystä.

        Usein se estää elämästä niin kuin joku haluaa, että osapuolilla voi olla erilaiset odotukset suhteen luonteesta.


    • pioni

      "...alkaa riidellä siitä, kumman mikäkin tavara kelpuutetaan yhteiseen kotiin? Ja myöhemmin riidellä monesta muusta asiasta. Siitä että toinen jättää tavaransa lojumaan tai siitä, että toisella on siivousvimma. Ja siitä, kumpi tekee enemmän tai vähemmän kotitöitä. Siitä, mitä kaupasta ostetaan ja mitä syödään."

      Ei meillä ainakaan olla koskaan riidelty kyseisistä asioista. Eikä oikein muistakaan.
      Johtunee siitä, että olemme aikuisia ja osaamme keskustella asioista.

      Aikoinaan kun laitoimme 2 kotia yhdeksi niin kummankin huonekaluja otettiin uuteen kotiin. Tietysti.

      Se, kummalla on siivousvimma, siivotkoon. Emme onneksi kumpikaan ole sohvalla makaavaa tyyppiä, joten hyvin tämä toimii meillä.

      Siis ihan oikeasti! Riidelläänkö jossain perheessä ruuasta??
      Minä teen meillä ruuan ja ostokset, joten kun tiedän jääkaapin sisällönkin niin teen myös päätöksen, että mitä niistä syntyy. Toki jos mieheni sanoisi, että haluaa jotain tiettyä päivälliseksi, niin varmasti onnistuisi.

      Olemme tosin olleet vasta parikymmentä vuotta yhdessä, joten mistäs sitä tietää, että aletaanko vielä turhista toisillemme narisemaan...

      Itse en pystyisi rakastamaan kuin yhtä miestä kerrallaan. Enhän edes "näe" muita miehiä joten kuinka voisin heihin rakastua?

      • Kyseenalaistaja

        "Itse en pystyisi rakastamaan kuin yhtä miestä kerrallaan. Enhän edes "näe" muita miehiä joten kuinka voisin heihin rakastua?"

        En minäkään silloin joskus, mutta yhtenä kauniina keväänä aloin huomata.
        Olen nähnyt pariskuntia, jotka valikoivat tavaroita, yleensä toinen on nirsompi eikä ehkä kelpuuta mitään toisen tavaroista. Eikä toinen siinä rakastumisen huumassa tajua, että siinä voi olla tulevan ongelman siemen.
        Olen nähnyt monta kertaa kaupoissa, kuinka ihmiset, jos nyt eivät ihan riitele ruuasta, niin eivät keskustele siitä tasapuolisesti, vaan usein niin, että nainen kysyy, onko noi hyviä, ja mies nirsoilee ja vastustaa kaikkia naisen ehdotuksia.
        Jos meillä sen olisi pitänyt siivota, jota sotku enemmän häiritsee, olisin joutunut tekemään sitä koko ajan. Exä ei olisi tehnyt koskaan mitään, jos ei ollut pakko, eikä aina sittenkään.

        En minäkään ollut naimisissa kuin kolmekymmentä vuotta, mutta onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä erota. Minusta tuntui, että minua käytettiin hyväksi, olin yksin vastuussa kaikesta ja mies oli yksi lapsistani. Minulle valitettiin kaikesta ja kaikki oli minun syytä. Ehkä ongelma oli se, että meitä ei ollut kahta aikuista?

        Omani lisäksi olen kuullut niin paljon muiden ihmisten elämistä ja eroista ja jotenkin olen tullut vakuuttuneeksi, että sitten kun ollaan liian lähekkäin, alkaa helposti tulla ongelmia ja olisi viisaampaa pitää hiukan enemmän etäisyyttä. Ja jos ei ole muuten tullut pahempia riitoja ja ollaan vain kasvettu erilleen, niin eron yhteydessä viimeistään tulee, kun kumpikin haluaa viedä kaiken sen, mikä irti lähtee. Siksi olen kehittänyt teorioita siitä, kuinka nuo asiat voitaisiin välttää ja keksinytkin mielestäni oikein hyviä ratkaisuja, joissa ei ole avioliiton tai avoliitonkaan riskejä.

        Uskon kyllä hyviin rakkaussuhteisiin, mutta en virallisiin liittoihin enkä perinteisiin malleihin, vaan kaikki voisivat löytää oman onnellisimman tapansa olla yhdessä.


      • pioni
        Kyseenalaistaja kirjoitti:

        "Itse en pystyisi rakastamaan kuin yhtä miestä kerrallaan. Enhän edes "näe" muita miehiä joten kuinka voisin heihin rakastua?"

        En minäkään silloin joskus, mutta yhtenä kauniina keväänä aloin huomata.
        Olen nähnyt pariskuntia, jotka valikoivat tavaroita, yleensä toinen on nirsompi eikä ehkä kelpuuta mitään toisen tavaroista. Eikä toinen siinä rakastumisen huumassa tajua, että siinä voi olla tulevan ongelman siemen.
        Olen nähnyt monta kertaa kaupoissa, kuinka ihmiset, jos nyt eivät ihan riitele ruuasta, niin eivät keskustele siitä tasapuolisesti, vaan usein niin, että nainen kysyy, onko noi hyviä, ja mies nirsoilee ja vastustaa kaikkia naisen ehdotuksia.
        Jos meillä sen olisi pitänyt siivota, jota sotku enemmän häiritsee, olisin joutunut tekemään sitä koko ajan. Exä ei olisi tehnyt koskaan mitään, jos ei ollut pakko, eikä aina sittenkään.

        En minäkään ollut naimisissa kuin kolmekymmentä vuotta, mutta onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä erota. Minusta tuntui, että minua käytettiin hyväksi, olin yksin vastuussa kaikesta ja mies oli yksi lapsistani. Minulle valitettiin kaikesta ja kaikki oli minun syytä. Ehkä ongelma oli se, että meitä ei ollut kahta aikuista?

        Omani lisäksi olen kuullut niin paljon muiden ihmisten elämistä ja eroista ja jotenkin olen tullut vakuuttuneeksi, että sitten kun ollaan liian lähekkäin, alkaa helposti tulla ongelmia ja olisi viisaampaa pitää hiukan enemmän etäisyyttä. Ja jos ei ole muuten tullut pahempia riitoja ja ollaan vain kasvettu erilleen, niin eron yhteydessä viimeistään tulee, kun kumpikin haluaa viedä kaiken sen, mikä irti lähtee. Siksi olen kehittänyt teorioita siitä, kuinka nuo asiat voitaisiin välttää ja keksinytkin mielestäni oikein hyviä ratkaisuja, joissa ei ole avioliiton tai avoliitonkaan riskejä.

        Uskon kyllä hyviin rakkaussuhteisiin, mutta en virallisiin liittoihin enkä perinteisiin malleihin, vaan kaikki voisivat löytää oman onnellisimman tapansa olla yhdessä.

        "Minusta tuntui, että minua käytettiin hyväksi, olin yksin vastuussa kaikesta ja mies oli yksi lapsistani. Minulle valitettiin kaikesta ja kaikki oli minun syytä. Ehkä ongelma oli se, että meitä ei ollut kahta aikuista?"

        Täytyy sanoa, että siltä minustakin tuntuu. Ei tuo kuulosta kahden aikuisen suhteelta.

        Minullakin on yksi lyhyt avioliitto takanani ja tajusin aika pian, ettemme sovi yhteen. Juurikin tuo yhtenä asiana, että koin ex-mieheni taantuneen lapsen tasolle kun pappi oli aamenen sanonut.

        Nykyisessä liitossani ei ole tuota ongelmaa, vaan mieheni on unelmieni mies.
        En osaa kuvitella, että jompikumpi meistä alkaisi vaatimaan toiselta enemmän kuin itseltään.
        Meille tämä avioliitto sopii, muttei se olisi mitenkään pakollinen.


      • Onnellinen yhdessä..
        Kyseenalaistaja kirjoitti:

        "Itse en pystyisi rakastamaan kuin yhtä miestä kerrallaan. Enhän edes "näe" muita miehiä joten kuinka voisin heihin rakastua?"

        En minäkään silloin joskus, mutta yhtenä kauniina keväänä aloin huomata.
        Olen nähnyt pariskuntia, jotka valikoivat tavaroita, yleensä toinen on nirsompi eikä ehkä kelpuuta mitään toisen tavaroista. Eikä toinen siinä rakastumisen huumassa tajua, että siinä voi olla tulevan ongelman siemen.
        Olen nähnyt monta kertaa kaupoissa, kuinka ihmiset, jos nyt eivät ihan riitele ruuasta, niin eivät keskustele siitä tasapuolisesti, vaan usein niin, että nainen kysyy, onko noi hyviä, ja mies nirsoilee ja vastustaa kaikkia naisen ehdotuksia.
        Jos meillä sen olisi pitänyt siivota, jota sotku enemmän häiritsee, olisin joutunut tekemään sitä koko ajan. Exä ei olisi tehnyt koskaan mitään, jos ei ollut pakko, eikä aina sittenkään.

        En minäkään ollut naimisissa kuin kolmekymmentä vuotta, mutta onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä erota. Minusta tuntui, että minua käytettiin hyväksi, olin yksin vastuussa kaikesta ja mies oli yksi lapsistani. Minulle valitettiin kaikesta ja kaikki oli minun syytä. Ehkä ongelma oli se, että meitä ei ollut kahta aikuista?

        Omani lisäksi olen kuullut niin paljon muiden ihmisten elämistä ja eroista ja jotenkin olen tullut vakuuttuneeksi, että sitten kun ollaan liian lähekkäin, alkaa helposti tulla ongelmia ja olisi viisaampaa pitää hiukan enemmän etäisyyttä. Ja jos ei ole muuten tullut pahempia riitoja ja ollaan vain kasvettu erilleen, niin eron yhteydessä viimeistään tulee, kun kumpikin haluaa viedä kaiken sen, mikä irti lähtee. Siksi olen kehittänyt teorioita siitä, kuinka nuo asiat voitaisiin välttää ja keksinytkin mielestäni oikein hyviä ratkaisuja, joissa ei ole avioliiton tai avoliitonkaan riskejä.

        Uskon kyllä hyviin rakkaussuhteisiin, mutta en virallisiin liittoihin enkä perinteisiin malleihin, vaan kaikki voisivat löytää oman onnellisimman tapansa olla yhdessä.

        Ehkä nyt et ihan teorioita ole kehitellyt, näkökulmia kylläkin. SInällään mitään uutta ei ajatuksissasi ole; nykyään kun länsimaisissa yhteiskunnissa on mahdollista toteuttaa itseään melkein miten vain, tosin sillä kustannuksella, että lapset ja nuoriso voi entistä huonommin ja aikuisten onnellellisuuskin on vähentymään päin. Laajat onnellisuustutkimukset väittävät, että yhteisöllisissä kulttuureissa ollaan onnellisempia kuin yksilökeskeisissä, mutta eihän tiede tiedä kaikkea....

        Tämän päivän normeistä avioliitto alkaa olla kovin vähän arvostettu, ainakin julkisuudessa ja kaikenlainen erilaisuus ja poikkitieteellisyys on trendi ja hiljaisesti hyväksyttyä. Yhteiset tavat, tottumukset, laki ja normit luovat ihmiselle kuitenkin turvallisuutta ja antavat pohjan toimia omassa kulttuurissaan. Jos kaikki ajattelisivat sitä sun tätä ja toimisivat siten tai täten, riippuen fiiliksista, olisi yhteiskunta ja elämä aika sekasortoista ja arvotonta. Kun suurin osa ihmisistä arvostaa traditioita ja instituutioita, voivat ne, jotka haluavat kapinoida ja usein periaatteessakin vängetä kaikkea järjestystä vastaan, rauhassa pulikoida kun on turvalliset puitteet ympärillä.

        Filosofointi on hyväksi ja saa vaikuttavuutta ja vakuuttavuutta sillä, että ajattelija itse elää niin kuin ajattelee. Ja tämähän on kohdallasi täysin mahdollista - enää et tarvitse kuin miehen, joka ajattelee laillasi.


    • 13 + 12

      Minä olen tullut siihen tulokseen, että elämä on raakaa peliä, joka järjestään raunioittaa ihmiset (ja muutkin olennot). Systeemimuutoksin elämää ei voi selättää.

      • 5

        Vaikuttaa pahasti siltä että tämä nykyinen helvetti, elämäksikin kutsuttu projekti on edellisten elämien huonojen tekojen summa.

        Aiemmin viittasin tällaisille väitteille kinttaalla mutta nyt olen alkanut hiljalleen myöntää että totta taitaa olla, näillä kärsimyksillä mitä ainakin itse olen kokenut ja koen on tietty logiikka.


    • ... twelve points

      Ihanaa ja hienoa, sielunsisareni, että ajattelet 'ääneen'. Mikään muutos ei ikinä ala eikä tapahdu, jos ensin ei ole ajatuksia uuteen ja erilaiseen suuntaan. Kaikille kommenteillesi ...

      • Kyseenalaistaja

        Voi kiitos, ihanaa kannustuksesta, hienoa kun joku ymmärtää! Millainen ihminen olet, mies vai nainen, nuori vai vanha?


    • Ajattele lisää

      Olen naispuolinen, ikää on riittävästi, mutta vanha en ole - enkä tule. Olen väärähirsi ja vastarannan kiiski, aina eri mieltä kuin muut. Olen opetellut katsomaan asioiden toistakin puolta, mieluummin moneltakin kantilta.

      Oikein rrrakastan lukea sellaisen ihmisen kommentteja, joka uskaltaa olla tabuasioista muuta - ja uutta - mieltä kuin yleisesti ollaan. Liittoihin ja parisuhteisiin liittyvät mallit pitäisi ehdottomasti panna uusiksi täysin ja kokonaan. Nykymaailmassa parisuhteitten vanhat kaavat ja mallit eivät enää pelitä, ennen oli ennen ja nyt on nyt. Onneksi.

      • sillä lailla

        Erimieltä olemisessa on jotain mieltä kun se rakentaa elämää. Erimieltä oleminen vain periaatteen vuoksi on sitten jotain ihan muuta, yleensä elämää hajottavaa.

        Pitää olla tarkkana ettei myöhemmin huomaakin taistelleensa juuri niitä asioita vastaan, joiden puolesta luuli toimivansa.


      • Kyseenalaistaja
        sillä lailla kirjoitti:

        Erimieltä olemisessa on jotain mieltä kun se rakentaa elämää. Erimieltä oleminen vain periaatteen vuoksi on sitten jotain ihan muuta, yleensä elämää hajottavaa.

        Pitää olla tarkkana ettei myöhemmin huomaakin taistelleensa juuri niitä asioita vastaan, joiden puolesta luuli toimivansa.

        Emme me ole periaatteesta eri mieltä, vaan siksi, että pyrimme näkemään asioiden muutkin puolet. Ajat muuttuvat ja vanhat mallit eivät enää toimi uudenlaisissa olosuhteissa. Silloin niitä malleja pitää muuttaa.

        Avioliittomalli on perua sellaiselta aikakaudelta, kun miehet kävivät töissä ja toivat rahaa kotiin ja naiset olivat kotona ja hoitivat kotityöt ja lapset. Suomessa naiset ovat aina tehneet myös ansiotyötä enemmän kuin muissa maissa. Nykyään myös naiset käyvät töissä eikä kotirouvan asema ole normi niin kuin ennen. Avioliiton tarkoitus oli turvata naisen (vaimon) ja perheen asema ja miehen huolto, siis eräänlainen yya-sopimus, tai rya- (rakkaus, yhteistyö ja avunanto). Lain suomaa turvaa ei enää tarvita samalla tavalla, kun jokainen hoitaa omat (ja lastensa) asiat. Jos lapsia ei ole eikä tule tai jos ei enää olla perustamassa perhettä, on ihan turhaa mennä naimisiin. Ennen avioliiton rooli oli myös tehdä seksi luvalliseksi liiton solmineiden kesken, kun oli kiellettyä harrastaa sitä muuten ja muiden kanssa. Nykyään sekin syy on poistunut. Joissakin maissa naisia kivitetään vielä tänäkin päivänä hengiltä, jos jäävät kiinni laittomasta seksistä tai uskottomuudesta.

        Avioliiton mukanaan tuomasta avio-oikeudesta seuraa hirvittävä määrä juridisia kiemuroita, mikä tietysti työllistää juristeja. Aina voi tehdä avioehdon, niin kuin hyvin usein tehdäänkin, ja se työllistää juristeja vielä lisää. Voisi hyvin kuvitella, että juristit keksineet avioliiton omaksi ansiolähteekseen. Lisäksi avioliittoa käytetään apuna oleskelulupa- ja maahanmuuttoasioissa, mutta kaikissa laeissa on porsaanreikiä ja niiden hyödyntäjiä.

        Kun avioehto tehdään lähes poikkeuksetta, olisi järkevämpää muuttaa lakeja niin, että sitä ei tarvitse tehdä kuin päinvastaisissa tapauksissa. Ja jos koko avioliitto-käsite poistettaisiin, se lakikin tietysti poistuisi samalla.

        Ihmiset, maailma ja yhteiskunta muuttuvat hirvittävän hitaasti. Vaikka ihmiset eivät usko ns. korkeampiin olentoihin, kirkko senkun porskuttaa entiseen malliin ja ihmiset kastetaan, käyvät rippikoulun ja menevät avioliittoon niin kuin aina ennenkin, koskaan kyseenalaistamatta mitään ja pohtimatta mahdollisia vaihtoehtoja. On vaikea kuollakaan ilman että joutuu kirkollisten toimitusten kohteeksi tai kirkon omistamaan maahan, kun niitä pidetään normeina. Vaihtoehtoja on tullut vähitellen, mutta tieto niistä on levinnyt hitaasti. Lähinnä siviilivihkimen on tunnetuin ja yleisin vaihtoehto. Vain virallinen väestökirjanpito on siirtynyt kokonaan pois kirkolta eikä enää ole kahta rinnakkaista, kirkollista ja sitä toista. Kaiken muunkin pitäisi olla neutraalia. Jos joku haluaa jonkun seremonian johonkin yhteyteen, voisi vapaasti kehittää sen itse eikä matkia perinteistä (kirkollista) mallia. Joku pariskuntahan voi päättää juhlia rakastumistaan ja sen vuosipäiviä, kunnes toteavat että siihen ei enää ole aihetta. Ihmiset ovat yksinäisiä yksilöitä, mutta jossain vaiheessa jotkut päättävät jollakin tavalla, että ovat "pari", nykyäänkin, ilman että ovat naimisissa tai kihloissa. Miksi tuo kolmivaiheinen malli, jossa eri vaiheiden on tarkoitus johtaa seuraaviin, ja neljäntenä tulevat vielä lapset? Tavoitteena, että niin kaikkien kuuluisi eää?

        Ne, jotka eivät enempiä pohdi asioita, noudattavat noita malleja, ja ne jotka pohtivat, usein vastustavat. Vastustus ei siis ole periaatteellista, vaan sen seurausta, että asioita on mietitty ja harkittu hyvinkin tarkkaan. Niin kuin sielunsisareni ja minä olemme tehneet.


    • htaohta

      No eihän tämä tosiaan mikään uusi asia ole. Suhteita on erilaisia, monien täytyy vain kokea kantapään kautta, mikä toimii. Itse olen aika perhekeskeinen ja epäsosiaalinen, ja tämä yhdessä perheen kanssa asuminen toimii mitä mainioimmin. Samoin mieheni nauttii siitä että voi tulla joka päivä kotiin perheensä luokse. Onhan se myös rahakysymys, harvalla on varaa pitää kahta asuntoa, lapsiperheillä ainakin sen toisen asunnon pitää kuitenkin olla riittävän suuri koko perheen yhteiseen oleiluun.

      Tiedän suhteita, jotka ovat vuosikausia toimineet siksi, että toinen aikuisista on kaukana töissä ja vain ajoittain perheen luona. Sitten kun tilanne muuttuu ja kaukoaikuinen muuttaa kokonaan kotiin, homma ei toimikaan. Tottumusta tai mitä lie. Ei mikään estä järjestämästä elämää just niin kuin haluaa, paitsi että ainahan se ei muulle perheelle ole sama se halu, ja toinen estäjä on sitten raha. Esim. itse olen polygaminen tai mikä se sana sitten oikeasti onkaan, pystyn rakastamaan useita miehiä samaan aikaan, mutta mies taas on mono, ja tottakai sen tiukemmin suhtautuvan mukaan mennään, varsinkin kun itsellä ei nyt niin hirmu mahtava flaksi ole että samoin ajattelevan toisen miehen löytäisin, jonka kanssa kemiat sattuisivat kohtaamaan.

      Kun ikää tulee, monilla kääntyvät ajatukset juuri tuohon kuin aloittajalla - ei ole enää tarvetta asua jonkun kanssa yhdessä, riittää kun on kumppani jossain olemassa tarvittaessa. Kun on eronnut tai leskeytynyt ja päässyt nauttimaan omasta rauhasta ja vapaudesta, ei siihen nurkkiin enää välttämättä halua tai tarvitse ketään, kun ei ole pieniä lapsiakaan, joiden vuoksi on käytännöllisintä ja helpointa asua yhdessä.

    • ahgtah

      Ja siis kysymyksen asettelu todellakin oli hassu, eihän avioliitto ja yhdessä asuminen ole mitenkään yhtäläisyysmerkin kanssa kulkevia. Avioliitto on kätevä tapa hoitaa juridiset asiat helpommin kuin miettiä testamentit sun muut.

      Itse ainakin nautin jakamisesta. En tykkäisi että on sun ja mun kahvinkeitin, sun asunto ja mun asunto. Edelleenkin pitkän yhdessäasumisen (ei siis pelkästään avioliiton;)) jälkeen on ihanaa miettiä yhdessä hankintoja. Alun alkaenkin huomattiin että makumme ovat aika samanlaiset. Ei tietenkään täysin, mutta kompromisseja sitten vain. Ihminen kehittyy siinäkin, kun joutuu ajattelemaan muitakin kuin itseään ja oppii luovuttamaan asioista, jotka eivät lopulta niin tärkeitä ole. Nämäkin ovat yhdessäasumisen hyötyjä, vaikkakin aina on ihmisiä, jotka eivät yhdessä asuessakaan halua millään luopua joutavista periaatteistaan.

      Joitakin hassuja riitoja tulee. Nekin kasvattavat! Joskus miettii myöhemmin miten lapsellisesti sitä suhtautuikin tai miten nerokkaasti saikin toisen tajuamaan asian tärkeyden/mitättömyyden. Riidan ei tarvitse olla verissäpäin ja suu vaahdossa tapahtuvaa, riita onkin ehkä vähän turhan voimakas sana, parempi olisi kiista. Ehkäpä se alkusuhde pitäisi lailla määrätä koeajaksi, jolloin pitää selvittää miten toisen kanssa asiat hoituvat ja osaako itse pitää puolensa. Kuherrusajan jälkeen siis. Ei pidä peitellä omaa itseään liikaa ja mielistellä toista turhaan, jotta molemmille tulee selväksi toisen todellinen luonne ja näkemykset. Jos toinen osoittautuu ratkasevissa asioissa ihan erilaiseksi kuin itse, niin mitäpä sitä jatkamaan. Itselle tämä tuntuu itsestäänselvältä nyt, mutta eipä sitä nuoruuden huumassa suhdetta aloittaessa monikaan osaa ajatella. Sitten tulee näitä katkeria purkauksia, miten joku asumismuoto on väärä, kun todellisuudessa se ihminen on ollut väärä!

      • Kyseenalaistaja

        En ole missään vaiheessa sanonut sitä tai tätä mallia tai muotoa vääräksi, vaan ihmisille pitäisi opettaa erilaisia malleja, joista jokainen saisi vapaasti etsiä itselleen sopivinta. Enkä ole edes katkera, vaan onnellinen että olen selviytynyt kaikesta olematta kovin kyyninen tai katkera.

        Koko elämän osaltahan ihmisten halutaan sisäistävän tietyt mallit, joiden mukaan "kuuluu" elää. Niitä muita tapoja sanotaan sitten "vaihtoehtoisiksi". Kaikkien vaihtoehtojen pitäisi vain olla samalla viivalla.

        Minua liitto ei opettanut epäitsekkääksi, kun olin sitä jo valmiiksi. Olen aina ottanut muut huomioon ja sitten jos joskus ajattelin edes vähän myös itseänikin, niin johan naristiin. Se on usein naisilla oletusarvo, naiset ja äidit ovat olemassa vain muita varten.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe