Lainansaantiimme rajoitus ja seuranta,eeeei!

http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2012/06/11/velkaiset-suomalaiset-pelottavat-imfaa/201231286/310

Lorenzo voisi keskittyä oman maansa ongelmiin vai onko
niin että pitää miettiä miten suomalaisia lypsetään EU:ssa ja siksi
pitää varmistaa kansalaisten maksukyky jotta voisivat lainata
aina uusille maille ja pankeille rahaa.

Ja että ihan oikein REKISTER!!!! no se meillä hoituu varmasti
jo lokakuussa, sillä mitä Suomen tyhmät päättäjät eivät tekisi
pitääkseen itsensä kuuliaisina EU-orjina.
856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Velka- ja asuntokupla on puhkeamassa. Suomalaisetkin ovat kohta kerjuulla kaduilla romppujen seassa.

Äänestä
  • Pahinta tuossa on että kaiken demokratian ulkopuolinen taho alkaa sanelemaan mitä kansalaiset saavat ja eivät saa tehdä. Tosiaan, 1984 muistuu mieleen?

    Äänestä

  • Ennen meillä oli vain korppuja, eli kodittomia orpoja juoppoja, nyt myös romppuja, eli romajeja sekä somppuja?

    Seuraavaksi saamme muistitikkuja, eli profeettansa esimerkkiä muistavia tikkuaan alaikäisiin työntäviä muselmaaneja?

    Äänestä

Hahah, eipä mennyt kauan!

Juu, iliman muuta. Kyllähän tämä koko soppa on vain ja ainoastaan asuntolainoista ja harmaasta taloudesta kiinni. Aivan kuten kreikassakin. Eihän se voisi olla siitä että pankkiirit juoksupoikineen (esim. Katainen) ovat liittoutuneet ja päättäneet järjestää maailman historian suurimman kuprun. Eheiiii, tietenkään.

Pankkiirit seurantaan ja röyhkeimmät häkkiin.

Äänestä
  • '

    kaikkea lainaa tarvitse ottaa mitä tyrkytetään.

    Pankkien toimintaan kuuluu antaa lainaa, mutta ei tietenkään jokaiselle idiootille, jolla ei ole mitään mahdolllisuuksia takaisinmaksúun.

    Äänestä

  • Ei sitä kirjoitti:

    '

    kaikkea lainaa tarvitse ottaa mitä tyrkytetään.

    Pankkien toimintaan kuuluu antaa lainaa, mutta ei tietenkään jokaiselle idiootille, jolla ei ole mitään mahdolllisuuksia takaisinmaksúun.

    Hyvä neuvo. Minä en ota minkäänlaista lainaa.

    Pankkien tuleva tehtävä on selkeästi toimia portinvartijana tulevassa järjestelmässä. "Raha" tulee olemaan näennäinen vaihtoväline - todellisuudessa pankki vain määrittelee minkälaiseen asuntoon, autoon, harrastuksiin kullakin on heidän mielestään "oikeus" sosiaalisen statuksen (ja epäilemättä vapaamuurariasteen) perusteella. Tähän on tultu kun lähes koko talous pyörii puhtaasti velkarahalla.

    Näinköhän tässä vielä käy niin että käteinen kielletään, eikä mitään voi ostaa suoraan, vaan aina on otettava ostosumman verran velkaa (näinhän se monilla jo menee kaiken maailman korttien takia). Absurdia, mutta juuri sen takia mahdollista.

    Taaskaan ei voi sanoa muuta kuin; hienosti pelattu veljeskunta!

    Äänestä

näillä Lorenzon ohjeilla halutaan varmistaa että suomalaisilla on
varaa kustantaa muiden maiden tappioita kun suunnitellaan liittovaltiota,
tämä on selvä suunnitelma siihen suuntaan

Äänestä

Missä oli Lorenzo ja IMF näine viisaine ajatuksineen silloin
kun Kreikka ja Espanja ajoivat itsensä karille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vihani kasvaa kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2012/06/11/velkaiset-suomalaiset-pelottavat-imfaa/201231286/310

Lorenzo voisi keskittyä oman maansa ongelmiin vai onko
niin että pitää miettiä miten suomalaisia lypsetään EU:ssa ja siksi
pitää varmistaa kansalaisten maksukyky jotta voisivat lainata
aina uusille maille ja pankeille rahaa.

Ja että ihan oikein REKISTER!!!! no se meillä hoituu varmasti
jo lokakuussa, sillä mitä Suomen tyhmät päättäjät eivät tekisi
pitääkseen itsensä kuuliaisina EU-orjina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu