Halla-aho halveksii korkeinta oikeutta

Järkyttävää!!!

Halla-ahon mielestä korkeimman oikeuden tuomio on vain muutaman ihmisen mielipide. Hän avoimesti halveksii maamme korkeinta oikeusistuinta. Rasistisesta rikoksesta saanut tuomion ja Halla-aho istuu sellaisen valiokunnan johdossa joka käsittelee rasismia. Ei Halla-aho voi jatkaa ylimielisten ja röyhkeiden lausuntojensa johdosta.

64

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jussurduur

      No eikös Kanervakin sanonut, että hänen tuomionsa oli väärä. Ei siihen kukaan oikeusoppinut reakoinut, melkoista populismia koko asiasta noussut kohu.

      • NÄIN MEKASSA

        euters

        Jedda. Saudi-Arabian valtiollinen ihmisoikeusvirasto on palkannut asianajajan selvittämään tapausta, jossa 12-vuotiaaksi uskottu tyttö joutui menemään naimisiin isänsä 80-vuotiaan serkun kanssa.

        Tytön äiti hakee tämän puolesta avioeroa, ja ihmisoikeusaktivistit toivovat asianajajan palkkaamisen merkitsevän ensimmäistä askelta lapsiavioliittojen kieltämiseksi Saudi-Arabiassa.

        Patriarkaalisessa Saudi-Arabiassa noudatetaan sunni-islamin vanhoillisia tapoja. Esimerkiksi naimisiinmenolle ei ole ikärajaa ja isät voivat päättää, kenelle tyttärensä naittavat.


      • Taivaallinen Totuus

        Ilmeisesti pikkasen eri asia. Kanerva väitti olevansa syytön väitettyihin rikoksiin. Sitten olisi noussut kohu, jos kanerva olisi väittänyt että tällaisista rikoksista (joihin hän mielestään oli syytön) annettu tuomio oli väärä.


    • vetäkää käteenne

      Halla-aho on oikeassa !! Suomen oikeuslaitos on korruptoitunut ja politisoitunut pas'kalaitos. KKO jäsenet on täytetty suomenhurreilla kiintösuojatyöpaikka periaatteella.Ei suomeksi sanottuna tuomarit ovat syvältä per'seestä.

      • ....................

        se on aikoinaan 50 luvulla punademijärjestö luoneet ja vieläkin punakoneisto ja päättäjät päättää kuinka mikäkin asia oikeudessa päätetään.
        Muuten kaikki on on vaan teatteria siellä.

        Tämäkin on ollut vaan Halla-ahon jahtia joitenkin päätäjien toimesta ja mustamaalata
        perusuomalaisia.Luulisi että näilläkin olis paljon muuta tekemistä jahdada oikeita rikollisia päätäjiä ja asettaa ne tuomiolle mutta niitä suojelee hyvä velijärjestelmä ja poliisivalta ja oikeuslaitokset.

        Monesti ajojahdissa suomessa suomessa ei anneta demokratialle oikeutta vaan se tuhotaan keinoja kaihtamatta.


      • ja me maksamme

        Korkein halinto-oikeus on myös täysin korruptoitunut: yhtään yksityisten tekemää kaavoitusvalitusta ei ole mennyt läpi.


      • raakkuna1

        Muistan kyllä hyvin Halla-aho on ensimmäisen kunnollisen netissä ilmestyneen esiintymisen, jossa hän hyvin professorimaisen arvokkaasti pukeutuneena, ja lausui lähes presidentillisen kantansa esiin hyvin juhlallisesti. Ja monesti se niin onkin että henkilön oma todellinen ohjelman luonne koitetaan monesti peittää.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10153842#comment-51462498

        Mutta silti haluan tähdentää aidon vallankumouksellisen toiminnan merkitystä, jolloin ollaan valmiita repäisemään alas valheellisen arvokas julkisivu esiintyminen, aivan vaikka keneltä virkavallan edustajalta hyvänsä Tuomarista Presidenttiin, jos todellinen toiminta on havaittavissa varsin korruptoituneeksi, eikä enää noudata oikeaa valtiosääntöä ja oikeusvaltio periaatetta, johon kansa voi aidosti luottaa. Ja jos yhteiskunnassamme näin tapahtuu jonkun kansalaisen toimesta, niin silloin asia on nostettava median kautta varsin hyvin esille, ja asia saa varmastikkin täydellisen arvioinnin. Mutta tässä tapauksessa, kun Halla-ahon blogi esitykset ovat kirjallisena todistusaineistona hyvinkin tarkoin tutkittavissa, niin hyväksyn oikeudenkäynnin päätöksen.


      • tump tump

        Sulla taitaa olla sitä kokemusta siitä käteen vedosta ja paljon koska olet persus!


      • raakkuna1
        tump tump kirjoitti:

        Sulla taitaa olla sitä kokemusta siitä käteen vedosta ja paljon koska olet persus!

        Perussuomalainen puolue on ollut jatkuvasti opposition nimittelyn kohteena, ja me emme hyväksy lainkaan "Persu" nimitystä minkäänlaisessa "Persus" muodossa. Ja olemme jo laatineet virallisen nimiesityksen, joka on rekisteröity "Finns" Ja Raakkuna on antanut vielä oman ehdotuksensa kansallisen puolueemme nimeksi "Conquer Finns" Ja uskon että Timo Soinin johtava päätösvalta hyväksyy ehdotukseni.


      • jouka
        .................... kirjoitti:

        se on aikoinaan 50 luvulla punademijärjestö luoneet ja vieläkin punakoneisto ja päättäjät päättää kuinka mikäkin asia oikeudessa päätetään.
        Muuten kaikki on on vaan teatteria siellä.

        Tämäkin on ollut vaan Halla-ahon jahtia joitenkin päätäjien toimesta ja mustamaalata
        perusuomalaisia.Luulisi että näilläkin olis paljon muuta tekemistä jahdada oikeita rikollisia päätäjiä ja asettaa ne tuomiolle mutta niitä suojelee hyvä velijärjestelmä ja poliisivalta ja oikeuslaitokset.

        Monesti ajojahdissa suomessa suomessa ei anneta demokratialle oikeutta vaan se tuhotaan keinoja kaihtamatta.

        ei perussuomalaisia voi mustamaalata - kyllä ne tekevät sen itse


    • Kenkää persuuksille

      Luuleeko se olevansa lain yläpuolella tai parempi kuin laki?!

      • Murtazin

        Oletko tyhmä vai yksinkertainen... vai peräti tavallisen kehno provoilija?


      • demo- rapinaa

        Suomessa pitäisi olla mielipidevapaus, ei vaan ole. Halla-aho esittää mielipiteensä yksityishenkilönä blokissaan ja tuomitaan. Onko se demokratiaa?


      • joop joop
        Murtazin kirjoitti:

        Oletko tyhmä vai yksinkertainen... vai peräti tavallisen kehno provoilija?

        amis propellipää neo-natsit sitten ovatkin niitä älykköjä?

        Hehehehaaa


      • Hyvä Halla-aho
        demo- rapinaa kirjoitti:

        Suomessa pitäisi olla mielipidevapaus, ei vaan ole. Halla-aho esittää mielipiteensä yksityishenkilönä blokissaan ja tuomitaan. Onko se demokratiaa?

        Onko suomessa sanan vapaus jo riistetty joitenkin toimesta?
        Varmaan on kun nämä islanklaani saa julkisesti julistaa sotaa muita uskontoja vastaan ja alistaa naista ja silpoa lapsia.tämäkö on oikeuden mukaista toimintaa.


      • raakkuna1
        demo- rapinaa kirjoitti:

        Suomessa pitäisi olla mielipidevapaus, ei vaan ole. Halla-aho esittää mielipiteensä yksityishenkilönä blokissaan ja tuomitaan. Onko se demokratiaa?

        Halla-ahon blogi kirjoitukset olivat osallistumista Perussuomalaiseen politiikkaan, ja silloin hän ei ole enää mikä tahansa yksityishenkilö. Ja kyllä demokratiassa vaalitaan ja vaaditaan sananvapauden oikeaa määritelmää.


      • HAHAHAAAA
        raakkuna1 kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        TÄÄLLÄ TAMPEREEN POLIISI HEI HEI RAAKKUNA NÄÄS NÄÄS


      • Jussuf (se sama)
        Hyvä Halla-aho kirjoitti:

        Onko suomessa sanan vapaus jo riistetty joitenkin toimesta?
        Varmaan on kun nämä islanklaani saa julkisesti julistaa sotaa muita uskontoja vastaan ja alistaa naista ja silpoa lapsia.tämäkö on oikeuden mukaista toimintaa.

        Kerropa missä paikkakunnalla Suomessa on tuollaista tapahtunut.


    • Joopee

      Mites tästä nyt näin poru on nostettu?
      Mitenkäs Tuija Brax, Tarja Halonen, Paavo Lipponen yms. ja heidän arvostelut KHO:ta ja KKO;ta vastaan?
      Onko mennyt ohi vai onko valikoiva muisti viherpunikeilla.

      • näin on

        Myös käteinen joka meinasi kanervalle saada syytesuojan kertoo paljon tästä korruptiopäätäjistä suomesta jonka voi jo luokitella rikollisjärjestöksi tai mafiaksi.


      • pyöröovi

        Porun nousuun on selkeä syy; Halla-aho on oppositiopoliitikko ja vaalit ovat lähestymässä. Silkkoa politiikkaa Venäjän tyyliin!


    • tuntematon nimetön.

      Toivottavasti tuosta Halla-ahosta ei nyt tehdä jotakin "marttyyriä" perussuomalaisten keskuudessa: näen jo sieluni silmin, kuinka perussuomalaiset tulevat pitämään älämölöä Halla-ahon mahdollisesta valituksesta saamastaan rikostuomiosta Europopan ihmisoikeustuomioistuimeen ( jos hän sinne päättää valittaa) ja jos Halla-aho saisi sieltä vapauttavan tuomion, niin sen jälkeen kaiken maailman rasisteja vihapuheineen, ei pidättele netissä enää mikään... Vaikkei varmaan kaikki perussuomalaisetkaan jaa Halla-ahon ajatuksia.

      Mitä tuohon tohtori Halla-ahoon tulee, niin se vähäinen mitä joskus olen hänen blogiaan silmmännyt, niin Halla-aholla ei liene ollut yhtäkään kirjoitusta, joissa hän pyrkisi ymmärtämään kanssaan poliittisesti erimielisiä poliittisen tavanomaisen diplomatian keinoin - esimerkiksi maahanmuuttokysymyksissä, aselainsäädäntökysymyksissä ja muussa, ja se jos mikä on poliittiselta merkittävältä toimijalta sangen outoa... Jussi Halla-ahoa tuskin sitäpaitsi ne, jotka eivät hänen ajatuksiaan jaa, ole millään tavalla "vainonneet", vaan esimerkiksi vaikkapa minäkin olen näissä nimettömissä kirjoituksissa joskus pikemminkin korostanut, että kyllä hänkin varmasti joissakin asioissa voi olla oikeassa ja etten epäile hänen älyään sinänsä, mutta jotkut puheet esimerkiksi somalien geneettisestä perimästä rasistisessa mielessä ovat niin vastenmielisiä, että sellaiset jutut ovat ilmiselvää rasismia kielitieteen tohtorilta - väitti Halla-aho itse mitä asiasta väittikään.

      Mut vielä vastenmielisempiä ovat Halla-ahon fanaattiset rasistikannattajat: voisi Jussi Halla-ahonsa niille kertoa, että tekevät Halla-ahonsa poliittiselle uralle ehkä suurenin karhunpalveluksen, jos jatkavat netissä tällaisilla palstoilla nimetöntä propagandaansa, missä ylistävät tuota Halla-ahoaan ja pilkkaavat suomalaista demokratiaa ja kaikkia muita merkkipoliitikoita, paitsi perussuomalaisia... Terveisin: tuntematon nimetön, jolla tuli vain mieleen yhdenlainen kommentti.

      Vaikea tietysti sanoa, että mikä jonkun Jussi Halla-ahon motiivi bloginsa pitämiseen on ollut, mutta ei hän ole ainakaan kulttuurintuntija. Ja jos Halla-aholta ei edes laajaa anteeksipyyntöä ja korjausta blogikirjoituksinsa tule, on oikeasti vaikea nähdä tai ymmärtää, miten hän voisi jatkaa tehtävässään hallintovaliokunnassa muiden ryhmien luottamuksen säilyttäen.

    • EN TAJUA

      MIKSI SOINI TIMO EI PUOLUSTA OMIAAN JA ANTAA MEDIAN RETUUTTAA HALLA AHOA? SOINI TIMO EI SANO YHTÄÄN MITÄÄN KORKEINTAOIKEUTTA MYÖTEN HALLA AHOA HAUKUTAAN? SORTAMINEN PITÄÄ LOPETTAA!

      • Ihan uteliaisuudesta

        Oletko käynyt keskikoulun läpi?


    • joku muisti nämä

      http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?s=1fa260e169b00feedf94ffb3c4ac0a49&p=11271355#post11271355

      Linkin tekstistä lainattu KKO:n arvostelijat:
      Lyhyt kertaus kuuluisimmista tapauksista:
      1) Tuija Brax, oikeusministerinä osallistui ns. isoäitijutussa KHO:n tuomion täytääntönpanoa vastustavaan mielenosoitukseen.
      2) Presidentti Tarja Halonen ilmoitti samassa jutussa KHO:n päätöksen rikkovan omaa ja kansanoikeustajua.
      3) Halosen lausumasta innostuneena KHO:n presidentti Pekka Hallberg kirjelmöi Paaterolle ja toivoi ettei KHO:n päätöstä toimeenpanna turhan nopeasti.
      4) Thors, Vanhanen ja monet muut ilmaisivat enemmän tai vähemmän suorasti pitävänsä ko. päätöstä vääränä.

      5) Paavo Lipposen vuotoshankkeen suhmurointi vastoin juuri tullutta KHO:n päätöstä.
      6) Oikeusministeri Johannes Koskinen launnot Alpo Rusin asiassa ja puuttuminen useisiin yksittäisiin oikeusjuttuihn.
      7)Poliitikkojen lausunnot Outi Kosken lapsenkaappausjutun ratkaisuista.
      8) Koiviston "ylikorkojutut" syyttäjien ohjeistaminen talousrikosjutuissa
      jne. jne.

    • poliittista peliä

      KHO :n HALLA-AHO sakkotuomio HAISKAHTAA poliittiselta "tiuomiolta" ,uskallan epäillä jos vastaavaa olisi kirjoittanut joku vasuri tai vihreä ei asiaa olisi noteerattu mitenkään ,mutta kun oli kyseessä perus-suomalainen niin tuli ns extratuomio

      • tuntematon nimetön.

        Nimimerkille "poliittista peliä": "vasurit" ja "vihreät" kun vaan eivät ole kirjoittelemassa laitonta rasismia... Ja ennen tämän tohtori- Halla-ahon blogeiluharrastuksia ei missään nettifoorumeilla koko ajan esiintynyt halventavia kirjoituksia vasemmistosta tai vihreistä, kuten on asian ikävä tola nykyään. Lisäksi on vaan niin, että jos missä tahansa muussa suomalaisessa vanhassa eduskuntapuolueessa joku olisi kirjoitellut ja puhunut julkisuudessa sellaisia tekstejä kuin esim. Halla-aho tai lukuisa muu perussuomalaisten merkkipoliitikko, niin sellaiset olisi varmasti tasan tarkkaan erotettu eduskuntaryhmästä heti, mutta ei perussuomalaisissa, mikä osoittaa, että siellä kai ihan oikeasti on olemassa jokin rasistinen siipi siinä puolueessa ja ikävä sekin asia on yksinomaan perussuomalaisten itsensä kannalta, jos ja kun kaikki siinäkään puolueessa tuskin ovat rasisteja.

        Ketkä on lanseeranneet laajan poliittisen vihakirjoittelun Suomessa - eivät ainakaan vanhat puolueet tai kukaan niistä... Itse pitäisi tyhmänä pitää yllä antisosiaalista poliittista vihamielistä nettikirjoittelua esim. maahanmuutosta, koska sellainen "kansalaiskeskustelu" ei hyödytä ketään. Enkä usko, että Suomessa olisi niin paljoa rasisteja, kuin perussuomalaiset ehkä väittävät.


    • asia on

      juuri noin ,kuin halla-aho ilmaisi. se totuus on todellinen ,ei halveksuntaa.

      halla-aho EI SAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA LOPETTAA valiokunnan puheenjohtajan hommasta. hän on ainoa oikea henkilö hoitamaan tointa tässä ajassa. muut ovat täydellisessä mamuhurmiossa,jota 90% suomalaisista vastustaa
      nykytavoin toimia.

      jonkun pitää tässäkin maassa pystyä olemaan oikeassa ja hän on halla-aho.
      mikään oikeus tässä maassa ei ole aina oikeassa ja tässä asiassa päätökseen sisältyy aivan varmasti valtapolitiikkaa.
      oikeus,myös korkein ei ole jumala ja liian monesti väärässä,koska oikeus on lähes aina vain arvio käsityskyvystä. päätöksiä tekee vain "putkinäköihmiset",sellaisia oikeuden edustajat yleensä ovat. monesti he eivät näe kuin oman mielipiteensä ja kuvilellut lait. todellista yhteiskunta-ajattelua ei ole läheskään kaikilla oikeusväestä tai hyvin vajavaista.

      jos halla poistetaan,se on pelkästään puolue- ja edustajavastaista toimintaa,eli
      persut pyritään mollaamaan ja pudottamaan alas,kuten on tuhansia kertoja tehty.

      on huvittavaa kuulla vastuusta,jota kellään eduskunnassa ei ole koskaan ollut.
      poliittinen vastuu ei ole,ei sisällä eikä tarkoita mitään.
      vastuu on täysin tuntematon sana ja asia,johon typerykset tarttuu itseään koskevissa pöljäilyissä.
      kun jokin toiminto koskee muita,silloin vastuuta perätään,mutta eivät ole kuulleetkaan heitä koskevan.
      heillä ei ole moraalia missään asiassa,kun tosipaikka tulee,moraali on täysin suolenmutkassa.

      persut ovat oikeassa ja halla-aho erityisen oikeassa. ns. instituutio on pelkkää son..taa höpötyksineen.
      nyt on kyse suomesta ja miten sitä "asutetaan" tulevaan aikaan.

      • tuntematon nimetön.

        Sinä joka höliset Suomen "asuttamisesta" rasistisia, sä nimetön kirjoittaja nimimerkki "asia on": Tykkäisitkö sä itse, että jos muuttaisit vaikkapa Italiaan tai Kiinaan tai Britanniaan, että niiden maiden pöllöpäät olisi vaatimassa, että et sä saa sinne muuttaa ja et tehdä siellä töitä ja että sun olisi mentävä "omaan" maahasi, muka? Rasistisesti ajattelevien logiikka on aina järjetön...

        Koska umpijuntteja rasistisia ajatuksia omaavia ihmisiä näemmä on maassa- Suomi senkin verran, kuin tän sortin nimettömät nettipalstat usein vihjaavat ( vaikkei se paikkaansa pidäkään, kun ei fiksut ihmiset ole netissä propagoimassa vihaa, vaan keskimäärin varmaankin lähinnä ehkä se jotenkin ns. "vähälahjaisempi" kansanosa suomalaisia enemmän), osoittaa se vain sen, että ehkä Suomi on kansainvälistynyt niin nopeasti, ettei ahdasmielisimmät pysy mukana. Mihinkään impivaaraan ei kuitenkaan enää ole paluuta ja olen varma, ettei useimmat suomalaisista tunne yhtäkään maahanmuuttajaa - miks just sellaset ulkomaalaisia vihaa?...

        Suomalaista oikeuslaitostakaan vastaan tuskin kenelläkään sellaisella on mitään, jolla ei ongelmia lain kanssa ole ollut.

        Suomeen ei edes halua juuri kukaan ulkomaalainen, koska tää maa on kallis, tässä maassa on vähän töitä ja nyttemmin ikävää mainetta myös rasistisena paikkana jossakin määrin. Maan oma väestörakenne taas ikääntyy, veronmaksajiksi nykyisistä pikkulapsista on vasta korkeintaan parinkymmenen vuoden päästä, joten mikä olisi tyhmempää, kuin vihata niitä harvoja maahanmuuttajia, jotka haluaa tulla tähän maahan elämään ja tekemään töitä. Ainoa missä Suomi voisi ryhdistäytyä, on ehkä Romanian romanien asia, koska siitä Suomi ei ole vastuullinen, että jos joku EU- valtio Romania ei itse saa romaniväestönsä asioita kunnolliselle tolalle, vaan että jos ne kerjäläiset tulee sieltä Keski- Euroopasta tähän maahan suomalaisen sosiaaliturvan toivossa laajamittaisesti.


    • ps kiellettävä

      Taas sataa ääniä SDP laariin.

    • PETOSHALLITUS

      SDP LAARI ON TÄYNNÄ P.A.S.K.A.A ,KÖYHDYTTÄVÄT SUOMENKANSAA JA NUOLEVAT EUHERROJEN AHTEREITA

    • hoh-hoijaa

      Hall-Aho nyt näköjään halveksii kaikkea paitsi itseään.

    • Hallanvaaraa!

      "Breivikin mukaan oikeuslaitos ei nauti tuomiovaltaa, koska se on saanut toimilupansa monipuoluejärjestelmältä, joka tukee monikulttuurisuutta."

      Onko Halla-Ahokin tätä mieltä Suomen oikeuslaitoksesta? Vähän siihen tuo halveksiva ylimielisyys viittaa.

    • eikä yhtään enempää

      Jussi Halla-aho osoittaa korkeimmalle oikeudelle täsmälleen kaiken sen kunnioituksen jonka se ansaitsee.

      • Naurussa pitelemistä

        Ha-ha!
        Siitä ei ole pitkä kun hommaporukat hehkuttivat, että kyllä korkein oikeus kumoaa ne alemman tason syytteet ja fanittivat etukäteen korkeinta oikeutta palstat kuumina. Nyt kun lopputolos olikin tämä, niin eiköhän kelkka kääntynyt! Woahhha-ha-ha!


    • Tuuliviiri?

      Mitenkäs suu pantaisiin, jos tuomio olisi ollut päinvastainen eli vapauttanut syytteistä? Olisiko korkein oikeus silloinkin halveksittavasti vain "muutaman ihmisen mielipide"? Vai sittenkin peräti oikeuden riemuvoitto?
      Sieltä mistä tuuli puhaltaa....

    • ....................

      Minun mielestä pitäisi joka vuosi myöntää jollekin suomalaiselle Mannerheim-ristin ritari merkin ja arvon joka edistää suomalaisuutta ja oikeus olla ylpeä suomalaisuudesta.

      Hallo -aho voisi saada tämän vuoden kunnia kirjan ja Mannerheim-ristin ritarin merkin jota voisi aina itsenäisyysjuhlissa kantaa ylpeänä.
      Tästä voisi olla joka vuotuinen suomalaisuuden asia.

      Olis kerrakin oikea teko.

      • Joku raja

        Eiköhän Halla-Aholla jo olekin ristirekeläisten nettikamujensa myöntämä ritarin arvo. Puuttuu vain ne nettiin ladatut poseeraukset uniformussa.


      • Jussuf (se sama)

        Juu. Suomessa on aina arvostettu sellaista joka keksii uusia haukkumasanoja kanssaihmisistä.


    • SDP is the best

      Taas sataa ääniä SDP laariin ja petospersujen&kakkakokoomuksen kannatus laskee kuin lehmänhäntä!

    • SDP suurin&kaunein

      persuksien kannatus siinä 4% ja kokoomuksen 6% eli kohta loppuu ne toivotalkoot(kusetustalkoot)!!!!!

    • me-262

      Jokunen tuossa aikaisemmin sen jo julki toikin:
      Suomen oikeuslaitos on korruptoitunut ja sisäänpäin kääntynyt hyväveli-instituutio, jota ei saa arvostella missään muodossa eikä tilanteessa.
      Paitsi tietysti silloin kun kyseessä on yhteiskunnan hyväkkäisiin kohdistuvat päätökset:
      http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/vapaavuori-kanervan-tuomiosta-jarkytys-mutta-myos-tervehdyttava-paatos/2012/04/1530896
      -Monet ovat järkyttyneitä tästä tuomiosta. Pidämme tätä erittäin valitettavana sekä yhteisön että Ilkka Kanervan kannalta.
      -Vapaavuori muistuttaa kuitenkin, että oikeusprosessi asiassa on yhä kesken.
      Eli taas tullaan tuossa Kanervankin tapauksessa näkemään kuinka Suomen korkeimmassa oikeudessa laki ei todellakaan ole sama kaikille.

    • Jussuf (sucks dick)

      Halla-Aho on METALLIMIES.

      • Jussuf (se sama)

        Ei Allah-Aho voi kuunnella ulkomaalaista mamu-musiikkia tai sellaista musiikkia joka on tehty sähköllä. Sähkö on maahanmuuttajien Suomeen tuomaa ja persujen kieltolistalla.


    • Prseennuolijat

      Kyllä persuilla on se rasistinen siipi Suomen Sisu nimeltään, johon myös Halla-aho lukeutui ennen kuin persut otti ne siipiensä suojaan viime eduskuntavalien alla. Kumpikin hyötyivät eli persut saivat suuremman äänisaaliin ja Suomen Sisu mahdollisuuden saada jäseniään eduskuntaan, koska puolueeksi se ei voi natsiasenteensa vuoksi rekisteröityä.

    • vain sinun kanta

      Se on muutaman ihmisen mielipide.
      Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Pasi Aarnio, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen ja Jukka Sippo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

      http://www.kko.fi/58715.htm

      • Taivaallinen Totuus

        Ja Halla-aho päätti asettua heidän ja samalla Suomen oikeusjärjestelmän yläpuolelle. Tästälähin mullekaan ei kelpaa kuin Taivaallinen Totuus (jonka päätän itse).


      • Jussuf (se sama)
        Taivaallinen Totuus kirjoitti:

        Ja Halla-aho päätti asettua heidän ja samalla Suomen oikeusjärjestelmän yläpuolelle. Tästälähin mullekaan ei kelpaa kuin Taivaallinen Totuus (jonka päätän itse).

        Mitähän ateistille tuo Taivaallinen mahtaa tarkoittaa?


    • Kansaa Edustamassa
    • Omalla Kielellä

      "2 §
      Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

      Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

      Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

      Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

      Käytäntöä muutetaan ja sen päättää kansa ei oikeusoppineet.

    • herää tollo

      Noh, tää
      "Halla-ahon mielestä korkeimman oikeuden tuomio on vain muutaman ihmisen mielipide."
      on totta!

      Ei siellä jumalia ole!

      Olis aika lopettaa tuo "herranpelko" ja virkamiesten nöyristely.

      • Taivaallinen Totuus

        Halla-aho on eduskunnassa joka säätää lakeja, joita tuomiovalta toteuttaa ja jota Halla-aho ei tunnusta. Jokin tässä mättää?


      • helvetillinen valhe
        Taivaallinen Totuus kirjoitti:

        Halla-aho on eduskunnassa joka säätää lakeja, joita tuomiovalta toteuttaa ja jota Halla-aho ei tunnusta. Jokin tässä mättää?

        Tskin Halla-aho yksin niitä lakeja säätää.

        Ja koska on pääkallopaikalla niin taitaa tietää totuuden koko Suomen lainsäädöstä.


      • Jussuf (se sama)
        helvetillinen valhe kirjoitti:

        Tskin Halla-aho yksin niitä lakeja säätää.

        Ja koska on pääkallopaikalla niin taitaa tietää totuuden koko Suomen lainsäädöstä.

        Mitähän "helvetillinen valhe" esittää tilalle? Lynkkauksia ja korpilakia?


      • haloo pahvi

        olet käsitännyt täysin väärin!

        On olemassa laki ja on olemassa Korkein Oikeus.

        Kyse ei ole mielipiteestä vaan LAISTA

        Poliisi pysäyttää sut ja sanoo että vaaransit liikennettä,
        vastaatko että se on vaan SUN mielipidet,et ole jumala?


    • Halla-Aho on oikeass

      On erittäinoikeassa!

      Tulen äänestämään Halla-Ahoa.

    • Neukkulan kandi

      Ei korkein oikeus ole arvostelun yläpuolella. Kyllä sitä saa ja voi arvostella ihan samaan tapaan kuin muitakin organisaatioita. Ei kai Suomi nyt mikään Neukkula ole?

      • rasistinen laitos

        oikeus on rasistinen laitos ja sisäpiirin omia ajetelmia tuottava maanantaikerho.
        rehellistä oikeutta saa hyvin harvoin ja jokaisella paikkakunnalla sama asia päätetään lähes poikkeuksesta eri tavalla.
        onko se oikeutta?
        ei,,vaan paikallista ylimielisyyttä,pilkkaa ja hyvävelijärjestelmää,jossa etukäteen päätetään,mitä minkin asian kohdalla päätetään välittämättä totuudesta.

        suolenmutkatoimintaa on todella paljon ja kuten halla-aho sanoi...pienen porukan
        mielipiteillä saa mitä sattuu,joista jumalallinen oikeus on niin kaukana kuin olla saattaa.
        kansalaiset eivät vain tiedä tuon sisäpiirin toiminnoista juuri mitään.


      • Jussuf (se sama)
        rasistinen laitos kirjoitti:

        oikeus on rasistinen laitos ja sisäpiirin omia ajetelmia tuottava maanantaikerho.
        rehellistä oikeutta saa hyvin harvoin ja jokaisella paikkakunnalla sama asia päätetään lähes poikkeuksesta eri tavalla.
        onko se oikeutta?
        ei,,vaan paikallista ylimielisyyttä,pilkkaa ja hyvävelijärjestelmää,jossa etukäteen päätetään,mitä minkin asian kohdalla päätetään välittämättä totuudesta.

        suolenmutkatoimintaa on todella paljon ja kuten halla-aho sanoi...pienen porukan
        mielipiteillä saa mitä sattuu,joista jumalallinen oikeus on niin kaukana kuin olla saattaa.
        kansalaiset eivät vain tiedä tuon sisäpiirin toiminnoista juuri mitään.

        Eipä kauaa kestänyt ennen kuin Suomen sivistyksen lisääntyminen haluttiin katkaista ja palata takaisin barbariaan. Korpilain voima! Tankit kaduille!


    • erittäinen vihainen

      halla-aho otettu uhriksi ,ettei nähtäis oikeita asioita mitä todella tapahtuu.....aina joku joutuu pataan .....pyöritellään nyt tätä halla.ahoa.....niin ei huomata mikä uusi kriisi maa on taas veronmaksajan sylissä........sääästetään vaan ,että pankkiherrat saa elää leveästi...ja heidän sukunsakin vielä........eduskunta hajotettava.......sa......tana

      • päättäjien renkejä

        päätös on raukkamaista politiikkaa ja persuja vastaan,nyt halla-ahon kasvoilla. siitä on käytännössä kyse,ei mistään todellisuudesta.
        tätä on suomen oikeus juuri nyt...sitä ei ole tai vain syvältä.

        kuinka hirvittäviä munauksia ja vääriä sanoja päätöksineen eduskunnat ja hallitukset ovat tuottaneet ? noita katsoen oikeuslaitos pitäisi lopettaa heti,niin paljon typeriä k-tolppia on palvottu ja vääryyksiä vatkattu, oikeus oikein palvoo huijariedustajia.

        eduskunnalla ei ole mitään arvovaltaa,kun katsoo ja kuulee niiden toimintaa päätöksineen. laitos instituutiona on typeryyden huipulla,jota saa hävetä aina.


    • Olli Oikeus

      Vanhat puolueet käyttävät tapausta perussuomalaisten ajojahdissa, sillä kuntavaalit ovat tulossa. Toinen syy on luonnollisesti tarve pimittää hallituksen harjoittamaa, kansan etujen valtaista rahojen lapioimista Vetelä-Euroopalle.

      Muutaman sadan euron sakolla ei kuitenkaan piiloteta jopa kymmenien tuhansien miljoonien eurojen lapioimista Espanjalle sekä muille paskamaille.

      Kurja tulee olemaan Kataisenkin poliittinen kohtalo,kun Suomi romahtaa vastuuttoman finanssisekoilun tuloksena.

      Case Halla-Ahossa on kivellä heittämässä ensimmäisenä väklvaltarikollinen ja rattijuoppo Jan Vapaavuori, jonka synkkä rikoshistoria on luettavissa täältä:

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista

      Outoa on myös se, että kuolemantuottamuksesta tuomittu Sasi on voinut jatkaa perustuslakivaliokunnan johdossa.

      Molemmat edellämainitut ovat kokoomuslaisia, kuten monet muutkin listalta löytyvät rötöstelijät. Häkämieskin on hakannut naista. Hyi h*****tti, mitä ketkuja!

    • Nolla-ahon luotto

      Kyse on siitä että eduskunta säätää lakeja.

      Ei eduskunnassa oleva edustaja voi aukoa päätään
      ja väittää lakia vääräksi! Missä uskottavuus?

      Jos on yli lakeja säätävä elin , pitää lakia toki noudattaa!
      Sehän on päivän selvä asia.

      Kyse on koko Nolla-ahon luotettavuudesta mikä on nolla!

      Ei kansanedustaja voi laukoa omasta laitoksestaan mitä vaan,
      eikä varsinkaan ylimmästä korkeusasteesta.

      Mitä se kertoo moraalista tai lain kunnioituksesta?
      Millaisen esimerkin se antaa kansalle?

    • Nolla-aho ulos

      porukka ei näytä tajuavan mistä tässä oikeasti on kyse!

      Kyse ei ole MIELIPITEESTÄ vaan LAISTA.
      Hyvin yksinkertaisesti.

      Korkein Oikeus ei kerro mielipiteitä vaan LAKEJA.
      Lait on säätänyt Eduskunta, missä Nolla-ahokin on.
      Korkeimman oikeuden on nimittänyt Presidentti.

      Kyse ei ole SANANVAPAUDESTA eikä oikeudesta kertoa mielipidettä.

      Halla-aho ei ole yksityishenkilö vaan kansanedustaja.

      esim. poliisi pysäyttää ja sanoo että olet ajanut liikennettä vaaranten.
      Vastaatko että se on vain SUN mielipidet, et ole jumala?
      Toki voit niin sanoa mutta sillä on oma seuraamus

      Kansanedustaja vaan ei voi moittia lakia ja korkeinta oikeutta julkisesti

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe