Miten pukeudutte helteellä kaupungille yms?

PlusSizeGirl

Joka kesä tämä sama ongelma...ei ole vaatteita! Kotona ja mökillä ihan sama, mitä on päällä. Mutta kun pitää ihmisten ilmoille lähteä,tuleekin aina eteen se, ettei ole oikein asiallista päälle pantavaa.

Kyllähän kaupoissa on vaatteita näin isokoisellekin (käyttämäni koot noin 50-54). Mutta en mie kyllä kehtaa vaikka hihattomia pitää kaikkien nähden. Allit vaan lepattaa..En voi käyttää shortseja enkä hameita. No ehkä nilkkoihin asti ulottuvaa hametta voisin pitää, mutta en oikein viihdy moisessa.

Jotain capreja käytän, mutta nekin pitää olla napakkaa kangasta. Mulla on tota ylimäärästä reisissä sen verran, että oikein ohuesta kankaasta muhkurat paistaa läpi..Vahva kangas on hyvä, mutta tietty melko kuuma.

Olen yrittänyt löytää kivoja t-paitoja tai tunikoita, sellaisia kevyitä, mutta ei oikein vaan löydy. Joko on hihaton, tai sitten kamala-kuvioinen (vihaan niitä suuria kuvia ja kuvioita). Mullaon tota takapuolta,mutta esim. vyötärö on suhteessa hirveän pieni. Harvemmin istuu noi isot koot.

Mä vihaan kesää! Ainakin jos pitää olla vähissä vaatteissa. Ja joskus on pakko mennä asioille helteelläkin ja koko ajan hävettää nää läskit. Talvella saan sentään hautautua toppatakin sisään eikä muhkurat ja lepattavat allit näy :(

Miten te muut isokokoisemmat pukeudutte????

166

12370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fjkl23ghg5235g23

      T-paita ja marokkolainen musta nahkatakki.

      • herraasiallinen

        Pukeudut miten haluat. Voithan tietenkin muitakin ajatella ettei mitään pirihuoravaatteita laita päällensä.

        Mutta jos et uskalla pukeutua miten haluat niin silloin kilosi ovat ongelma/haitaksi.
        Ja kuten kommenteista huomaa aina löytyy miehiä jotka pitää lihavista naisista. Kaikelle on ottaja.


      • M.V.S.

        normisti.


      • fsbshsfg19
        M.V.S. kirjoitti:

        normisti.

        Asukokonaisuusideoita:

        - Perustoppi ja sen päälle ohutta, läpinäkyvää kangasta oleva löysä tunika shortsit tai caprit.
        - T-paita, jossa isot löysät hihat housut.
        - Maksimekko sopii useimmille isokokoisille. Jos pelkäät alleja, laita olkavarsien peitoksi ohut huivi tai neule.
        - Kellohame korkokengät saavat sinut näyttämään naiselliselta.

        Muita vinkkejä:
        - Jos sinulla on rinnat, kuten yleensä isompikokoisilla naisilla tapaa olla, korosta niitä.
        - Laita leveä vyötärökoristevyö. Se korostaa tai tuo esiin vyötäröäsi.
        - Käytä kauniita koruja, mieluusi pitkiä helminauhoja ja pitkät korvakorut, ne saavat kaulasi näyttämään pidemmältä.
        - Hanki mahdollisimman mukavat korkokengät mutta myös niin korkeat kuin vain pystyt käyttämään. Ne pidentävät jalkojasi. Muista myös pitää rakkolaastareita aina käsilaukussasi mukana kun käytät uusia kenkiä pidemmän aikaa.
        - Kaikilla ihmisillä on kauniit nilkat. Korosta niitä ja osta nilkkaketju.
        - Onnistunut meikki saa ihmeitä aikaan. Muista myös kynnet!

        PS. Ei ne muhkurat ja allit niin paha juttu ole. Hoikillakin naisilla on selluliittia ja roikkuvaa nahkaa käsivarsissa. Silloin kun olet tyytyväinen itseesi, olet kauneimmillasi.


      • äläkälä
        fsbshsfg19 kirjoitti:

        Asukokonaisuusideoita:

        - Perustoppi ja sen päälle ohutta, läpinäkyvää kangasta oleva löysä tunika shortsit tai caprit.
        - T-paita, jossa isot löysät hihat housut.
        - Maksimekko sopii useimmille isokokoisille. Jos pelkäät alleja, laita olkavarsien peitoksi ohut huivi tai neule.
        - Kellohame korkokengät saavat sinut näyttämään naiselliselta.

        Muita vinkkejä:
        - Jos sinulla on rinnat, kuten yleensä isompikokoisilla naisilla tapaa olla, korosta niitä.
        - Laita leveä vyötärökoristevyö. Se korostaa tai tuo esiin vyötäröäsi.
        - Käytä kauniita koruja, mieluusi pitkiä helminauhoja ja pitkät korvakorut, ne saavat kaulasi näyttämään pidemmältä.
        - Hanki mahdollisimman mukavat korkokengät mutta myös niin korkeat kuin vain pystyt käyttämään. Ne pidentävät jalkojasi. Muista myös pitää rakkolaastareita aina käsilaukussasi mukana kun käytät uusia kenkiä pidemmän aikaa.
        - Kaikilla ihmisillä on kauniit nilkat. Korosta niitä ja osta nilkkaketju.
        - Onnistunut meikki saa ihmeitä aikaan. Muista myös kynnet!

        PS. Ei ne muhkurat ja allit niin paha juttu ole. Hoikillakin naisilla on selluliittia ja roikkuvaa nahkaa käsivarsissa. Silloin kun olet tyytyväinen itseesi, olet kauneimmillasi.

        Kommentoitavaa sulle:

        Miksi lihava koristaisi vyötäröä..se tuskin edes erottuu pullataikinan näköisestä olemuksesta?? Et edes tiedä kysyjän mittoja, et ole nähnyt vartaloa.

        Koruilla ei saa mitään hoikentavaa vaikutusta aikaan.

        Korkkarit lihavilla ovat koomisen näköisiä, ne eivät silmää huijaa, edes sokeilla.

        Kaikilla ei ole kauniita nilkkoja, varsinkin lihavilla ne tuppaa turpoamaan kesäkuumalla, et ole nähnyt kysyjän nilkkoja. Niitä ei voi korostaa nilkkaketjulla, ketjut vaativat sirot nilkat.
        Kuka edes osaa meikata kauniisti, pari prossaa naisista.

        Hirveesti olisi hommaa vetää katseet pois läskistä näillä keinoilla, mutta valitettavasti se ei onnistu.

        Kummallisia ohjeita sinulla. Neuvoisit ihan suoraan LAIHDUTTAMAAN eikä HUIJAAMAAN AINAKIN ITSEÄÄN!


      • kokoa 46
        äläkälä kirjoitti:

        Kommentoitavaa sulle:

        Miksi lihava koristaisi vyötäröä..se tuskin edes erottuu pullataikinan näköisestä olemuksesta?? Et edes tiedä kysyjän mittoja, et ole nähnyt vartaloa.

        Koruilla ei saa mitään hoikentavaa vaikutusta aikaan.

        Korkkarit lihavilla ovat koomisen näköisiä, ne eivät silmää huijaa, edes sokeilla.

        Kaikilla ei ole kauniita nilkkoja, varsinkin lihavilla ne tuppaa turpoamaan kesäkuumalla, et ole nähnyt kysyjän nilkkoja. Niitä ei voi korostaa nilkkaketjulla, ketjut vaativat sirot nilkat.
        Kuka edes osaa meikata kauniisti, pari prossaa naisista.

        Hirveesti olisi hommaa vetää katseet pois läskistä näillä keinoilla, mutta valitettavasti se ei onnistu.

        Kummallisia ohjeita sinulla. Neuvoisit ihan suoraan LAIHDUTTAMAAN eikä HUIJAAMAAN AINAKIN ITSEÄÄN!

        vastaus äläkällälle, satuin tänne sivustolle, mitä sä teet näill sivustoilla, kattele peiliin itse,äläkä mollaa muita, taitaa olla sulla aika surullinen elämä


    • mummeli öööäääööö

      Caprit ja liehuva tunika tai maataviistävä hame ( jalassa puuvillaset lahkeelliset pyöräilyhousut, ettei reidet hankaudu auki) ja kevyt tunika sekä mukavat sandaalit. Huivi päähän jos on kova helle. jne. Ei mitään hihattomia kukallisia kuvio juttuja vaan selkeitä yksivärisiä vaatteita. Toivottavasti löydät kivoja hellevaatteita, kohtahan jo alkaa aletkin, eikä helle vielä ole suuremmin kiusannut, onneksi.

      • 29

        Joskus myös vauvan talkista voi olla apua kohdissa, jossa iho hankautuu helposti helteellä.


    • ,

      Väljät pellavahousut, t-paita ja paitapusero, helma vyötärön päälle. En myös tykkää suurikuviollisesta kankaasta.

      • Muototietoinen

        Kapeauumaisen pitäisi toki korostaa uumaansa eli helma vyötärön sisään. Tiimalasi on in!


    • pullea jääkarhu

      Mä pukeudun myös, kuten toinen ketjuun kirjoittaja. Eli pitkä ohut salsahame kuminauhavyötäröllä. Hihaton toppi tai muu ohut paita. Tai sitten ohuet leggarit pitkällä tunikalla. Ostan lähes kaikki vaatteeni ellokselta.

      Kokeile ihmeessä täyspitkää salsahametta, jos sulla on kapea vyötärö! Mulla kanssa kapea vyötärö ja kokoa 52. Maha jää hameen alle piiloon ja vartalonmyötäinen toppi korostaa muotoja, paljastamatta läskejä. Pidän surutta hihattomia toppeja. Jos jotakin häiritsee läskit käsivarteni, niin katsokoon muualle!

      Ei saisi näin lihavana neuvoa muita ylipainoisisa, mutta jos häpeät noin paljon kilojasi ettet kehtaa edes toppeja pitää, ehkä sinun olisi parempi motivoitua laihduttamaan. Jos kesä on vaateongelman vuoksi kärsimystä?

      Mä kärsin ennemminkin talvella kun mulla on aina kuuma. Käytän talvella lähes aina vain syystakkia, lukuunottamatta yli 15 asteen pakkasia..

      • Katseleva mies.

        Miksi te tonni-daamit peittelette pulskeuttanne ollenkaan?
        Olkaa omia itsejänne kaikkine rasvavyöryineen.
        Minä miehenä ihailen naisissa avointa lihavuutta.
        Siinä on kaikki unohtamatta eroottista näkemystä.

        Jos se on noin vakava itsetunto-ongelma miksi tyytyä kiloihinsa.
        Silloin ne on karistettava keinolla millä hyvänsä.

        Mutta. Luonto (geenit, perimä ym) antaa läskit ja laihuuden.
        Olkaatten tyytyväisiä runkoonne. Silmänruokaa on enemmän sata kiloisessa
        kuin neljäkymmen kiloisessa riuku kepissä.


      • normi naista!
        Katseleva mies. kirjoitti:

        Miksi te tonni-daamit peittelette pulskeuttanne ollenkaan?
        Olkaa omia itsejänne kaikkine rasvavyöryineen.
        Minä miehenä ihailen naisissa avointa lihavuutta.
        Siinä on kaikki unohtamatta eroottista näkemystä.

        Jos se on noin vakava itsetunto-ongelma miksi tyytyä kiloihinsa.
        Silloin ne on karistettava keinolla millä hyvänsä.

        Mutta. Luonto (geenit, perimä ym) antaa läskit ja laihuuden.
        Olkaatten tyytyväisiä runkoonne. Silmänruokaa on enemmän sata kiloisessa
        kuin neljäkymmen kiloisessa riuku kepissä.

        sinähän vedät paini-ihanteet ihan äärimmäisyyksiin!miten olisi normaalipainoinen nainen.55kg-75kg.pituus 155-170cm!


      • Katseleva mies. kirjoitti:

        Miksi te tonni-daamit peittelette pulskeuttanne ollenkaan?
        Olkaa omia itsejänne kaikkine rasvavyöryineen.
        Minä miehenä ihailen naisissa avointa lihavuutta.
        Siinä on kaikki unohtamatta eroottista näkemystä.

        Jos se on noin vakava itsetunto-ongelma miksi tyytyä kiloihinsa.
        Silloin ne on karistettava keinolla millä hyvänsä.

        Mutta. Luonto (geenit, perimä ym) antaa läskit ja laihuuden.
        Olkaatten tyytyväisiä runkoonne. Silmänruokaa on enemmän sata kiloisessa
        kuin neljäkymmen kiloisessa riuku kepissä.

        SAMAA MIELTÄ, KESÄ SE ON LIHAVALLAKIN JA PUKEUDUN JUST NINKUIN MINULLE SATTUU SOPIMAAN. EN VÄLITÄ MITÄ MUUT AJATTELEVAT VAAN MIKÄ ON MINULLE MUKAVINTA. NE AJAT OVAT MENNEET NUORUUDEN MUKANA ETTÄ VÄLITTÄISIN TOISTEN MIELIPITEISTÄ. EN VOI LÄSKEILLENI MITÄÄN JA PAKKOHAN SE ON JOHONKIN PUKEUTUA. ENEMMÄN HALOOTA SAIS JOS VIELÄ ILKOSILLANI JUOKSENTELISIN.
        HYVÄÄ KESÄÄ VAAN KAIKILLE PULLUKOILLE


      • RintavaVaanEiReitevä

        Voi kultapieni nauraja.. Enpä ole tätä kroppaani vegaanina ahdannut mitään. Olen vain rehellisesti rehevä nainen :D Lääkärit eivät voi sanoa mitään painosta kun se on lähinnä lihaksissa ja isoissa luissa, saavat neniillen ;) "some girls are bigger than others" sanoi viisas mies M.
        Toki eriasia on syömishäiriöiset..
        Voi raukka sinua kun luulet että vain ahtamalla ollaan isoja, minulla on kehitysvammainen veljentyttö joka on 10v. lähemmä jo 170cm pitkä ja painaa 93kg, sillä hänen kehitysvammaansa kuuluu isokokoisuus. Eikä todellakaan olla ahdettu sille pennulle ruokaa vaan lähinnä kytätään mitä hänelle annetaan. Eli hän on saanut geenien mukana isokoisuuden ;)


      • läskileski ;) <3

        " ########## "...minäkin olin vielä sinun iässäsi hoikka...suorastaan laiha. Neljä lasta synnyttänenä...jokaista odottamaan alkaessa painoni oli 49-51kg ja pariviikkoa synnytyksestä olin takaisin lähtöpainossa. Neljättä lasta kun aloin odottamaan niin äitini sanoi mulle että enään ne kilot ei sitten lähdekkään.vaan jää ja lisää tulee. En uskonut, vaan sanoin että tietysti lähtee kun on aikemminkin lähtenyt...no, eipä lähtenytkään ja lisää on vaan tullut. No, en kyllä haluaisikaan enään olla niin laiha, mutta olisihan se mukava olla normi kokoinen...mutta kun se laihduttaminen ei oikein onnistu niin täytyy tyytyä tähän ja yrittää etten enään tästä lihoisi lisää.

        Eikö kuitenkin tärkeintä ole se mitä ihminen on sisältä? Olen edelleen se herttainen, mukava ja hassunhauska tytteli nyt 50 vuotiaana kuin silloin 20 vuotiaanakin...nyt vain varustettuna elämänkokemuksen tuomalla huumorilla (joskus vakavuudekkakin) ja osaan nauraa myös itselleni :))

        Lihavat on lepposia....mut en voi sanoa ettei me keksitä kepposia ;)


    • farkkuna vaan

      Samat farkut kuin muulloinkin, samat puserot kuin muulloinkin. Jos on kuuma, sitten on. Talvella pidän pelkkiä farkkuja -20:neen asteeseen, -35:ssä laitan toppahousut jalkaan. Pitkiksiä en käytä koskaan. Shortseja ja hameita kotona, ihmisten ilmoille en niillä mene milloinkaan.
      Isokokoisten vaatteet ovat yleensä kammottavia kirjavia kaapuja joita ei voi edes katsoa.

      • nepukatneessari

        Pistä nyt ihmeessä paitaa ja takkia päälle, äläkä pelkissä farkuissa kulje. Kengät on kanssa kova juttu, ei palellu varpaat, ihan tiedoksi vaan.


      • fsfsgds
        nepukatneessari kirjoitti:

        Pistä nyt ihmeessä paitaa ja takkia päälle, äläkä pelkissä farkuissa kulje. Kengät on kanssa kova juttu, ei palellu varpaat, ihan tiedoksi vaan.

        Puhuttiinkin vaatteista ei kengistä *budum tss*


    • PlusSizeGirl

      Saa minua neuvoa laihduttamaan. Laihdutinkin reilusti, noin 30kg joku vuosi sitten. Ja vaikka hikosin hulluna 3-4 kertaa viikossa salilla, ne allit käsivarsissa oli ja pysyi :( Ne ei lähde kuin leikkauksella ja tosiaan häpeän käsiäni. Onhan se hienoa, että toiset kehtaa näytellä itseään missä kunnossa vaan, mutta minä en jaksa sitä tuijotusta...
      Elämä heitti eteen kaikkea p*skaa ja lihoin ja lihoin taas...kyllä minä vielä joskus otan taas itseäni niskasta kiinni...Mutta ei se hetkessä tapahdu ja tämäkin kesä on vain elettävä silti,helteineen!

      Eilen piti käväistä kaupungilla ja mulla oli farkut (kääräisin hiukan lahkeita lyhyemmiksi) ja musta t-paita, sellainen miesten osastolta, oikein pitkä ja peittävä. Tuuli kivasti, ettei hiki tullut. Mutta kyllähän sitä haikeana katsoo noita hoikkia ihmisiä, kun niin nätteinä voivat kuljeskella tuolla auringonpaisteessa. Itsellä on aina sellainen "norsu posliinikaupassa-fiilis".

      Kavereiden kesken olisi tarkoitus istua piknikille joku nätti päivä ja huoh taas...Istu nyt sitten auringonpaisteessa musta kaapu päällä. Mutta minkäs teet.

      Mä kokeilin yhellä kirpparilla tuollaista pitkää hametta, hiukan sellainen ryppypintainen. Sitäkö tarkoitettiin? Ei sovi mulle. Näyttää takapuoli,jos mahdollista,vielä entistä suuremmalta. Ja menee jotenkin reisien ympärille, kun on niin kevyttä materiaalia. Ei hyvä.

      • vbkhhgl

        Niitä tukijoita on kunnon hihoillakin ja trikoocaprit jalkaan niin on kevyt asu piknikille. Ote ostin Marimekon tunikan. 3xl kelt pohja ja kukkia ja kuvioita, retrotyyliä. Aluks tuntu oudolta nyt nyt olen sitä pitänyt. Ja hihat on kunnolliset. Se on niin pitkä että alle vaan tiukat caprit, mustat ja menoks. Ja kun kaverit ja ihan muutkin on kehunu miten pirtee ja kiva asu mulla :D


      • vbkhhgl
        vbkhhgl kirjoitti:

        Niitä tukijoita on kunnon hihoillakin ja trikoocaprit jalkaan niin on kevyt asu piknikille. Ote ostin Marimekon tunikan. 3xl kelt pohja ja kukkia ja kuvioita, retrotyyliä. Aluks tuntu oudolta nyt nyt olen sitä pitänyt. Ja hihat on kunnolliset. Se on niin pitkä että alle vaan tiukat caprit, mustat ja menoks. Ja kun kaverit ja ihan muutkin on kehunu miten pirtee ja kiva asu mulla :D

        Piti sanoa että niitä tunikoita :P
        Kirjotusvirhe paholainen!


      • VInksu95kg

        Pitkät vaaleat housut ja lahkeet vähän käärittyinä niin että nilkat paistaa, kirkkaat läskipohjasandaalit, väljä tunika jonka voit vyötärön kohdalta vetää nyöreillä vähän kireämmäksi ja näyttävät korvikset. Tee hiuksille jotain kivaa ja käytä laadukkaita koruja.

        Mitäs sitten t-paidat joissa on leveä (ei syvä) kaulus niin että voit pitää toista olkapäätä paljaana?


    • 17+13

      bikinit... uuuh... mä tykkään! :)

      • irsku

        Entäs ilman bikineja?Olen paksu ja laitan aina mistä mä tykkään muita ihmisiä huolematta, ne vain vieraita ja tuntemattomia ja mä en ajattele minkäläisiä ajatuksia heidän päässä minun kohtaan, kaikkein tärkein asia että näissä vaatteissa mä tykkään itsestä.


      • 17+13
        irsku kirjoitti:

        Entäs ilman bikineja?Olen paksu ja laitan aina mistä mä tykkään muita ihmisiä huolematta, ne vain vieraita ja tuntemattomia ja mä en ajattele minkäläisiä ajatuksia heidän päässä minun kohtaan, kaikkein tärkein asia että näissä vaatteissa mä tykkään itsestä.

        Miks ei ihan nature... Laihat on ihan yliarvostettuja. Vähän tukeva se olla pitää! Tosin miehenä olen pitäny itseni kunnossa mutta nainen joka vähän pyöreä ja puskurit kun...


    • DOH!

      Pukee hieman itsekunnoitust niskaan ni ei tartte muuta! Paskat muitten mielipiteistä..

      • lihava saa vapautuks

        Olen samaa mieltä, jos kyseessä on tila, jota ei tuosta vaan muutetakaan. SIlloin muiden mielipiteillä ei niin väliä, jos sen ansiosta voi pukeutua yhtä mukavasti kuin muut.

        Mutta noin ylipäätään en ole lainkaan sitä mieltä, että "paskat muitten mielipiteistä". Haluaisin että ihmiset ajattelisivat enemmän sitä, miltä näyttävät jos vaan pystyvät siihen.


    • zebra68

      ..piukat bikinit,naisessa pitää olla muotoja,pehmeitä...

    • t0veri

      itelläki hankaluuksia löytää kesä vaatteita! yksinkertaisesti kaupoissa ei oo isommille ihmisille suunniteltuja vaatteita.. onha niitä kokoja kaupoissa mut ne ei oo suunniteltu istumaan lihavimpien päälle.. turhauttaa shoppaillut aina!
      miusta isoille ihmisille käy tunikat, pitkät topit ja semmoiset maksi mekot kesällä..
      mutta haaremi housuja en suosittele.. ne näyttää laihojenki päällä nii naurettavilta :D kuin olisi tavaraa pöksyissä :D

      • samassa venheessä

        Netistä löytyy ainakin yksi todella hyvä ISOJEN TYTTÖJEN kauppa. Siellä on mallitkin samaa kokoa kuin asiakkaat. Kauppa on nimeltään FULL FIGURE ja
        sekin positiivista että eiellä on hinnatkin ihan kohtuulliset. Minä ainakin pidin heidän vaatteistaan. Vielä en ole ostanut mutta tilaan kyllä jotain ihanaa vaatetta.
        Käykää tytöt katsastamassa. Hyvää kesää "alleille " ja kaikille isoille ihanille meille : ) : )


      • isoja tyttöjä, yök
        samassa venheessä kirjoitti:

        Netistä löytyy ainakin yksi todella hyvä ISOJEN TYTTÖJEN kauppa. Siellä on mallitkin samaa kokoa kuin asiakkaat. Kauppa on nimeltään FULL FIGURE ja
        sekin positiivista että eiellä on hinnatkin ihan kohtuulliset. Minä ainakin pidin heidän vaatteistaan. Vielä en ole ostanut mutta tilaan kyllä jotain ihanaa vaatetta.
        Käykää tytöt katsastamassa. Hyvää kesää "alleille " ja kaikille isoille ihanille meille : ) : )

        Mikä siinä muuten on, että aina kun puhutaan isokokoisista naisista käytetään tuota oksettavaa peitenimeä "isojen TYTTÖJEN" kauppa, vaate tms.? Jos puhutaan erityisen pienikokoisille suunnatusta mallistosta puhutaan kuitenkin aina naisista, etuliitteellä petit tms. Miksi lihavat ovat aina tyttöjä ja ne puolijoukkueteltat aina isojen tyttöjen vaatteita?? Suurin osa on kyllä ihan jotain muuta kuin tyttömäisiä ja ikääkin monella on monta vuosikymmentä. Jos ei kestä kuulla käsitettä "liike lihaville naisille", kannattanee laihdutta...


    • löysästi pakattu

      Ei lihavia naisia ole, ne on vähän löysemmin pakattuja.
      Eiköstä näin ole?

    • liilis

      Itse en oo isokokoinen, mutta suosittelisin jotain kivaa ja naisellista polviin asti olevaa kellohelmaista hametta (voi olla kuvioitu ja värikäs, miten ite haluu, tuo pirteyttä lookkiin), sit sen kanssa vaikka yksivärinen toppi, siihen hameeseen sopiva väri tietenkin, ja siihen päälle joku tosi ohut neule tai mikä lie sen nimi nyt sit onkaan. Sellanen kesäneule, pituuden saa päättää itse. Sekin mieluiten yksvärinen. Tuo saattais olla nuorekas ja freesi asu, eikä tarvis käyttää esim. legginsejä.

      Mutta jos kerta sulla takapuoli on suuri, eikä sitä haluisi korostaa tuolla kuvioidulla hameella, niin sitten ottaa vaikka tumman hameen samalla pituudella, ja pistää sitä väriä tai kuviota yläkroppaan.

      Kannattaa väri ja kuvioasioissa luottaa omaan makuun, mutta on hyvä muistaa että kyllä isompikin nainen saa näyttää hyvältä ja pukeutua naisellisesti. Tärkeintä on se että luottaa itseensä ja hymyilee :) Hyvää kesää!

      • 3xlmatami

        Hihaton toppi, päälle väljä lyhythihainen miesten paita, puntilliset alushousut ja väljähelmainen yli polvien ulottuva hame, siinä minun kesävaatteet.
        Farkut ja legginsit liian paksuja helteelle. Itse käytän myös hihattomia alleista huolimatta, tuntuvat niin kevyiltä. Seppälän, HenkkaMaukan ja Kappahlsin osastoilta olen löytänyt isoja kokoja, Hameita ompelen joskus itse, ei vaikeaa kuminauha tai nyörivyötäröllä. Niin ja olen ostanut isoja shortseja Dressmannilta, niillä en kyllä kehtaa kaupungilla kävellä isojen reisieni takia. Olen aina käyttänyt miesten paitoja jakkuina. Postimyyntifirmoista saa ihania pellavavaatteita, jotka ovat viileämmän tuntuisia kesällä, esim. löysiä pitkiksiä. Lisään myös erilaisia koristeita, vaihdan napit kivemmiksi, nauhoja ym. ja näin ne ovat minun vaatteitani.


      • todella hyvin sanottu. varsinkin toi viimeinen kohta.


      • liilis

        Kannattaisko sun käydä Nissenillä? Ota edes erilainen asenne.

        Tän keskustelun alottaja juurikin kysyi mitä pukisi päälle helteellä, joten tottakai selostan yksityiskohtaisestikin mun oman kannan/idean. Ei pitäis sua haitata. Tää keskustelu ei oo tarkotettu tollasille jonninjoutaville kommenteille, vaan juurikin avun ja muiden ideoille pukeutumisesta.

        Ja muuten, onko sulla jotain perustelua miksi itseensä luotto ei olis tärkeintä?


    • huooohf

      mä ihan hoikka vartaloinen mutta selluliittia löytyy ja muutenkin löysää vähän liikaa! en todellakaan halua esitellä jalkojani ja koko kesä ahdistaa! sitten kun töissä vielä niin kuuma niin huh huh. pidän kuitenkin farkkuja töissä ja pitkähihaista, noissa käyn myös välillä kaupassa TAI laitan mustat/ihonväriset sukkahousut ja mekon jotta sellut peittyvät! kädet myös ongelma ja yleensä laitan just jotain peittävää päälle.. eipä mulla mikään kuuma vielä näillä 20 asteissa tule. shortsien käyttäminen edes pullukkana ei ole mielestäni hirveää jos on kiinteä tapaus. mutta ymmärrän apta vaikka olen hoikka. legut/mustat paksut sukkahousut ja tunica on kyllä hyviä peittäjiä. katson myös kateellisena JOKAISTA myös PULLUKKAA joka uskaltaa pukeutua kesällä semmoisiin mukaviin lyhyempiin shortseihin/toppeihin!!

      • vapaus34

        Mitäpä jos edes yhden kerran huviksesi kokeilist pukeutua ei niin peittävästi. On meinaan aika vapauttava kokemus huomata, ettei ihmisiä edes kiinnosta.


      • Vinkki toimii

        Käytä kosteusvoidetta, jossa on vähän sävyä mukana, sellut peittyy ihan riittävän hyvin.


    • laard69

      Mahdollisimman mukavasti, että jaksaa pysytellä sisätiloissa

    • teilen musser

      itellä on tota painoa ja ylimäärästä kaikkialla mutta en anna sen vaikuttaa pukeutumiseen. laitan sen aamulla päälle mikä tuntuu hyvälle ja jos joku toteaa että ei tuolla keholla saa pitää tuollaisia vaatteita niin mitä sitten muiden mielipiteellä ei ole väliä olen tälläinen enkä muuksi muutu

    • ämmi1972

      'Juu saat varmaan kiitettävän läjän "laihduta heti itsesi ja terveytesi takia"-sarjan viestejä, itse kehottaisin pysymään asiassa.
      Vähän isokokoisempana tässä olen paininut ajoittain samojen asioiden kanssa. En tosin ole ihan samassa sarjassa, mutta huomattu on - isoille naisille tarjotut "teltta"-mallit on aivan käyttökelvottomia. En tajua miksi kaupat eivät vaan yksinkertaisesti voi tarjota samaa vaatetta kaikille, koot ylö 54 asti. Ne on yksilöllisiä ominaisuuksia jos joku haluaa peittää esim. muhkuraisia reisiään, ei niitä kaikille homogeenisesti ilmaannu vaikka painoa olisikin. Miksi haluta tai tarvita yleensäkään peitellä mitään - eikö se riitä, että pukee itsensä nätisti ja siististi? En minä niiden "katseenkestävien" 36-koon edustajien monestikin muhkuraisia paikkoja halua sen kummemmin nähdä. ;)

      Pari sääntöä;
      ajattele mittasuhteitasi, liian pitkät tai lyhyet vaatteet ovat rumia
      käytä normaalin näköisiä sopivasti istuvia vaatteita eikä telttoja tai tiukkoja
      älä piiloudu mustaan, se ei pienennä ketään, keskivahvat sävyt ovat sellaisia jotka tekevät jokaisesta hiukan "huomaamattomamman" jos näin halutaan
      nettikaupoista löytää yllättävän hyvin vaatteita hyvinkin isoja kokoja kotiin tilata ja siellä kokeilla, jos ei halua ostaa voi käyttää palautusoikeuttaan
      läskien häpeäminen vie elämäniloa, keksitään me isot likat joskus muutakin tekemistä ;) meistä jopa tietty porukka tykkää, eikä kaikkia voi miellyttää

      • 20+9

        Samaa vaatetta ei voi kaavoituksen puolesta tehdä sekä pienellä että isolla mitoituksella. Vaatteesta tulee silloin nimenomaan se teltta, mitoitus ei mene yksi yhteen pienessä koossa ja isossa koossa. Esim. 36-kokoisessa vaatteessa ry-vy-ly-suhde ei ole sama kuin koossa 46. Siksi eri mallistot.


    • järjen ääni

      Tää paikka on täynnä epäempaattisia paskoja ja sovinistisia ja seksistisiä miehiä. Noi miesten kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa. Mikä siinä on, että naisen pitäisi olla miestä varten näytillä? Parhaat päivänsä nähneet miehet terassilla ovat kovimpia arvostelijoita, naurettavaa. Ei kannata kuunnella muiden vaatimuksia ulkonäöstään, sillä niitä riittää.

      Sinä, joka häpeät kilojasi, toivon, että voisit rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet!

      • HymyileväPullukka

        Viestisi on ihana, kiitos. Se piristi minua hirmuisesti. Upeaa kesää!


      • pa

        itsekin kuulut samaan kategoriaan. oisit jättänyt sanomatta "parhaat päivänsä nähneet" niin olisi vielä ollut asiallinen teksti mut tuliki samanlainen vihateksti kuin muistakin


    • Lihava mies

      Pukeudu kuule ihan siten kuin itsestä hyvältä tuntuu!
      Antaa muiden olla mitä mieltä vaan.
      Kannamme ylpeänä kilomme

    • yks allitar vain

      itse olen samaa kokoluokkaa, ostin joku aika sitten itselleni pari ohuesta kankaasta olevaa tunikaa , materiaaleina pellavaa ja intian puuvilla , ne kun ovat aika vilpoisen ja mielyttävän tuntuisia hellesäällä.

      ostamani tunikat olivat sellaisella puolipitkällä hihalla, sen alle voi halutessaan laittaa hihattoman topin , hihattoman kapealinjaisen hellemekon tai kotelomekon.

      tunikan kanssahan voi käyttää leggisejä ,pyöräilysortseja ja kapealinjaista hametta joka on polven yläpuolelle tai nilkkapituista,- tai capreja jotka ovat ohutta mutta napakkaa ja joustavaa kangasta.

      oletkos koskaan kokeillut hihattomien mekkojen tai toppien päälle , sellaista ohuesta , ilmavan pitsisestä materiaalista neulottua/ virkattua tai ommeltua neuletakkia / poleroa , puolipitkällä hihalla?

      mielestäni sellainen antaa meille allittarille pikkasen "armoa" eikä ole hellesäällä kovin hiostavakaan.

      olisikin todella kivaa jos vaatteiden tekijät ja kauppojen sisäänostajat osaisivat tehdä / tilata myös meille isokokoisillekin yksinkertaisia perusvaattemalliston , yksivärisinä ja hillitymän kuviollisia .

      aikas usein näkee kaupoissa isokokoisille tarkoitettut vaatteet ällötys kirjavilla , mummo malleilla sekä isoilla kukkakuvioilla olevia vaatteita :(

      itse olen myös törmännyt sellaiseen ilmiöön että meidän isokokoisten puseroiden helmapituus on usein aika lyhyt , jos muutoin pusero ok, kuosiltaan ja väriltään .

      Yksivärisiin vaatteisiin voi aina luoda ilmettä erillaisilla asusteilla , kengät,laukut, vyöt , huivit , korut , hiukset ja kynnet voi olla värikkäät ja näyttävät , niin isokokoinenkin ihminen voi kokea olevansa tyylikäs ja kaunis.

      Aurinkosta kesää :)

    • minä vaan

      Itse olen ihan normaalin kokoinen naikkonen, mutta mun mielestä mulla on kans vähän paksut käsivarret ja kaikissa kuvissa kiinnitän aina huomiota....käsivarsiin... en kuitenkaan yritä peitellä niitä kesäisin vaan ajattelen, että ja paskat.. ihan sama jos on vähän paksummat käsivarret. Itellä vaivaa noi .. jenkkakahva pirulaiset ja jos ostaa housuja niin jos ne menee kiinni, on ne liian löysät reisistä ja pepusta ja jos on muuten sopivat niin ei mee kiinni. Itse näin ollen käytän pelkkiä vyötäröhameita ja mekkoja. Teetin itselleni juuri omien mittojen mukaan aivan mahtavan kellohelmaisen mekon, joka siis korostaa tissejä ja korostaa vyötäröä, mutta jättää sen ongelma-alueen piiloon.. suosittelen... ja jos sä sanoit vielä että sun vyötärö on kuitenkin kapeampi niin todellakin kellomekot hihoilla kannattaa kokeilla =)

    • kiva kesä

      Osta luonnonmateriaaleista tehtyjä vaatteita, keinokuituisissa hikoaa enemmän.

      Kun olin isompi, kokoa 48, kävin usein ostamassa Zizzistä vaatteita. Sieltä löytyy muutakin kuin niitä kamalia isoprinttisiä telttoja. Seppälänkin isojen tyttöjen osastolta löysin tänä kesänä yllättäen kivan mustavalkoisen kesähameen tosin nyt olen pienentynyt kokoon 44.

    • 24235

      Korsetti,verkko sukat ni wau

    • missäsuvaitsevaisuus

      mietin vaan,miksi monet vastaukset ovat niin ilkeät.....

      • liilis

        Sen takia koska jotkut ihmiset ei vaan ymmärrä että ihmisiä on monen kokosia.


    • ETSI HETI OMPELIJA!

      Te pullukat, jotka ette löydä kaupoista mieleisiä hellevaatteita ja muutenkaan kauniita ja istuvia asuja.Koettakaa löytää jostakin ompelija, joka ompelee teille mittatilaustyönä itse suunnittelemianne vaatteita tai samanlaisia asuja, joista löytyy kaupoissa vain pieniä kokoja.Pullukat joskus joutuu maksamaan näin teettäen hiukan enemmän yksilöllisistä vaatteistaan.
      Ei kaikki ompelijat tosin halua hyötyä isokokoisille ompelemisesta, vaan auttavat mielellään vaateongelmissa ja ottavat ihan kohtuu hinnan työstään.
      Kankaitakin löytyy monenlaisia, on paksumpaa ja kevyempää ja mieleisiä kuoseja löytyy kaikille.
      Moni ompelija tekisi valtavan tilin, kun alkaisi suunnittelemaan ja ompelemaan isoille tytölle kauniita kesävaatteita.
      Uskon, että ne suorastaan revittäisiin käsistä!
      Tälläinen ompelija jättäisi typerät vaateteollisuuden vaatesuunnittelijat ja tuottajat, markkoinoijat kevyesti varjoonsa.
      Näkeehän tuolla kauppojen vaaterekeillä, ettei siellä isolle ihmiselle koskaan mitään kaunista ja tyylikästä ole tarjolla.
      Ei vaateteollisuudessa viitsitä aivoja käyttää, eikä ymmärtää että kaikenkokoiset ihmiset haluaa pukeutua kauniisti, tai ainakin mukavasti.
      Kukahan ilkeä ihminen ja joku kukkakeppi, niitä isojen tyttöjen vaatteita oikein suunnittelee?
      Taitaa oikein nauttia ja pirullisesti vielä nauraa, suunnitellessaan lyllerölle.
      kesämallistoa.
      Itse ainakin nauran heidän mauttomille ja rumille luomuksilleen.Teetän asuni aina etevällä ompelijalla, jonka töihin olen todella tyytyväinen.
      Kaikkia pöllöjä sitä onkin ohjaantunut vaatesuunnittelijan hommiin!

      • Entäs jos pullukka jojoilee painonsa kanssa, eikä siis pysy yhdessä koossa?


    • BITTIS

      MOI VAAN.
      IHMETTELIN SINUN KIRJOITUSTASI VAIKKA OLEN ITSEKIN ISOISO.KOKONI ON 54-56.KÄYTÄN PUOLIHAMETTA POLVEEN ASTI TAI PUOLISÄÄREEN SEKÄ HELTEELLÄ HIHATONTA PAITAA.KÄYTÄN MYÖS HIHATTOMIA MEKKOJA.VAATTEENI OSTAN CELLBESILTÄ TAI ELLOKSELTA.JOKAINEN ON OMANLAISENSA.KYLLÄ MINÄ AINAKIN NAUTIN KESÄSTÄ JA LÄMPIMISTÄ ILMOISTA.VIHAAN TALVEA.

    • gg nsfgnfsg

      Mahtuisiko budjettiin, että ostat mieluisaa kangasta ja annat ompelijan tehdä muutaman hyvän kuteen? Esim. pari alaosaa ja pari yläosaa, joita kaikkia voi yhdistellä keskenään.

      Värianalyysi! Omaan ihoon ja tukkaan sopivat värisävyt saavat jokaisen näyttämään paremmalta, varsinkin kasvot. Ei ainakaan kannata verhoutua kokonaan mustaan, ellei satu kuulumaan siihen vähemmistöön (ns. talvi-ihmiset), joille musta nimenomaan sopii. Mielestäni mustaa kannattaa karsia muutenkin, varsinkin yläosista, jotka tulevat kasvoja vasten; musta on aivan liian kova.

      • ei mustalle

        Hyvä pointti tuo värianalyysi.
        Musta ei muuten sovi kaikille talvityypeillekään ellei iho ole erittäin hyväkuntoinen ja kuulas. Meissä suomalaisissakin talvityyppejä, mutta harvalla meistä on luonnostaan niin tummat hiukset ettei väriä vaihtamalla saisi itselle paremmin sopivaa sävyä. (esim. lenita airisto, taattu talvityyppi)


    • Viehkoja ihaileva

      Pukeudu niin, että tunnet itse olosi hyväksi. Veisaa viis muitten ajatuksista, kun et voi kuitenkaan tietää mitä ihmiset oikeasti ajattelevat.

      Jokainen, joka on sinut itsensä kanssa ja viihtyy olossaan, säteilee sitä myös ulospäin... ja kerää ihailevia katseita.

      Olisi kurjaa, jos kaikki olisivat samanlaiseen kunkin aikakauden muottiin valettuja. - Viime vuosisadan puolivälissä naiset miettivät, miten voisivat saada lisää lihaa luittensa päälle, jotta heistä tulisi viehättävämpiä.

      • helppoako

        Niin, ap:hän täällä kyseleekin millaiset vaatteet näyttäisivät hyviltä jotta voisi tuntea olonsa hyväksi. Harvapa meistä tuntee olonsa hyväksi tyhmännäköisissä kuteissa, mutta ei osaa silti itse päättää, mikä näyttäisi parhaimmalta. Tämän näkee hyvin kaikenmoisissa stailausohjelmissa, joissa stailattavat muuttavat tyylinsä täysin ja ovat tyytyväisiä siihen että joku kertoo miten kannattaa pukeutua.


    • suurin ongelma on kauppojen valikoima, joko ne on tädeille tai kokoja ei löydy

    • :)

      Mie käytän kesäisin enimmäkseen legginsejä, caprimittaisia ja täyspitkiä. Niiden kanssa tunikaa/lyhyttä mekkoa, sekä hihalla että ilman. Joskus myös hameita legginsien kanssa. Vaikka kauppojen tarjonta nyt ei tän kokoiselle ole tietenkään ihan samaa tasoa kuin pienempikokoisille, löytyy meidänlaisillekkin paljon ihania kesävatteita! Tietenkin se on aina vähän tuurissaan kuinka paljon löytyy kun erilaisia vartalotyyppejä meissäkin on. Kesä on ihanaa aikaa ja miusta on silloin just ihana leikitellä eri vaateyhdistelmillä eikä tartte pukeutua toppatakkeihin. Minä pukeudun niinkuin hyvältä tuntuu ja jos jotakin ei miellytä, voi todellakin katsella muualle niinkuin joku jo tässäkin ketjussa mainitsi! :)

    • reilu 100kg

      Jokaiselle löytyy ottaja.

      Älkää siis pitäkö linjojanne piilossa.

      Siinä missä toinen kiihottuu ni toinen oksentaa.

      Ennemmin pidän tärkeenä ettei pää kärsi, joka vaikuttaa myös suhteeseen.

      Hyväksy ittesi.

      • Köyhä unelmoija

        Jaa-a...kerro toki mistä löytyy se "ottaja" tälläselle ujolle 175/94 kokoselle naiselle??!! Jos tietäisin juoksisin jo:))


    • kokkeile

      Lähtisin korostamaan vyötäröäsi. laittaisin puolihihaisen suuren paidan ja siihen vyön. Joustavat trikoot tai hengittävät muut housut suhteellisen pitkahelmaisen paidan alle. Kaunis vyö, kaunis vyötärö! Pirtsakat kengät. Tunnet olevasi nainen, et säkki.

    • tsau

      Itse teen kesävaatteeni. On iso- ja pienikuviollista kukkakangasta sekä yksiväristä. Suosin pellavaa kesäksi tai puuvillaa. Viskoosi on myös hyvä. Ompelen Burda Plus kaavoilla. Tosin riippuu ihan numerosta, löytyykö sieltä itseäni miellyttäviä malleja. Joskus vuosia sitte löytyi sellainen lehti kuin Sabrina, jossa oli paljon hyviä malleja. Enää en ole tuota lehteä löytänyt kaupoista. Joten kyllä nyt päällepantavaa löytyy ja duunikavereilta kyselen tekemistäni vaatteista jotta kehtaako pitää ja tähän saakka lupa on myönnetty :)

    • pullukka

      moi, käyppäs tsekkaamassa blogia MORE TO LOVE siinä on 2 tyllykkää jotka pukeutuvat kivasti koosta huolimatta. heiltä saa kivoja vinkkejä pukeutumiseen :) ihania vaatteita myy nettikauppa FOREVER 21.

    • laittaisin

      Miten olisi sifonki ,ilmavaa ja kevyttä?

    • Entinen plussize

      Paljon jo tullut vinkkejä itse pukeutumiseen. Luonnomateriaalit, bolerot, napakat puuvillaleggarit, caprit ym. Tyylin päätät itse oman makusi mukaan.

      Itse voisin siis lisäillä vaikka muutaman nettisaitin mistä löytää ihan mukiinmeneviä xl-vaatteita. Ulkomaathan nyt on aivan ja paras vaihtoehto, koska siellä tehdään myös "normivaatteista" pluskokoja toisin kuten täällä pikkukylässä jota suomeksikin kutsutaan... Täällä ei läskeille ilmeisesti ole suotavaa pukeutua normaaleihin vaatteisiin, vaan telttoihin tai mummomalleihin jne. Ja vinkkinä: Moneen paikkaan tosiaan kun voi maksaa PayPal toiminnolla, helppoa, nopeaa ja vaivatonta, sekä hyvin usein halvempaa kuin Suomessa pluskoot :)

      Halens.fi (

    • jxi

      kaupan setä kiittää kun näkyy uhkeat muodot rintamuksen kohdalla naisilla ;)

    • ennen lihava

      käytä tunikaa ja capreja, A linjaiset paidat ja hameet on hyvät pyöreälle, jos käytät hameita laita alle jotkut pyöräilyshortsit tai vastaavat kun noi sisäreidet aina tuppaa hankaamaan toisiaan vasten, olin ennen tosi isokokonen, mut koko oli jotain 44-46 mut nykyään 38-40, sain tiputettua pois kiloja, mut ei ne allit siitä mihkään katoa, ja muutenkin kun on pehmeitä kohtia kehos, olen ihan hyvänäkönen ja seksikkääksi on kehuttu, sillon kun olin vielä isokokoinen katsoin vaatteet jotka istuu hyvin ja peittää samalla, ja asenne se on joka ratkaisee, kun olin isokokoinen olin ihmisten ilmoilla mini hameissa kaikki muodot näyttävissä vaatteissa, itsetunto kohalla ja pää pystyssä, jos tuntee olonsa kauniiski ja seksikkääksi sillä ei oo väliä minkä kokonen on, yritä tuntea että olet kaunis ja näytä se kaikille, itsevarma nainen on kaunis, ja huom olen vain 161 cm pitkä :)

    • Ellakuu

      Minusta on ihanaa kun on kaikenlaisia ihmisiä. Ja huomaan juuri persoonalliset ihmiset. Hymyä ja kesää oli sit millainen tahansa. Noita samannäköisiä ihmisiä on aivan liikaa. Heissä ei ole mitään mielenkiitoista tavallisineen vartaloineen. Ja pukekaamme vaan rohkeasti niinku halumme, viis muista. Kaikkia ei vaan voi mielyttää ja hyvä niin!

    • hersy

      saako antaa kannustusta,minä ainkin tykkään pulleista naisista ja meitä on paljon vaikka itse olen ns normaalipainoinen ei mua haitta vaikka tytössä on kiinnipitämistä

    • -ihana kesä-

      Itse olen ollut myös lihava...mutta tammikuussa 2012 alkoi armoton kilojenpudotus. Nyt voin onnellisena todeta että se kannatti..pitkästä aikaa saan taas pukea päälle lyhyitä hameita eikä tarvi miettiä että miltä näytän.

      Mutta pyöreäkin voi olla kaunis... itse suosittelisin että joku ompelija tekis juuri sulle pari kivaa paitaa ja toppia.. ompelija näkee ainakin mitä kohtaa kannattaa korostaa :) sinullakin on varmasti sellainen.
      Ja kivat korvikset, hiukset laitettua , kivat korkkarit yms..tekee myös paljon.

      Iloa kesääsi :)

    • FairyTale

      Ite käytin ennen pelkkiä muodottomia, liian isoja "säkkejä ja telttoja" joissa näytin vielä kamalammalta kuin muutoin. Lähinnä mustaa ja muita tummia värejä, joiden taakse ei TODELLAKAAN pääse "piiloon", vaan näyttää pikemminkin entistä isommalta. Ensin ajattelin että en voi käyttää kauniita vaatteita ennen kuin laihdun normaali- tai ihannepainoon. Sitten annoin periksi ja ostin muutamia mielestäni kauniita, värikkäämpiäkin vaatteita ja kerään rohkeutta käyttää niitä. Aina kun menen "ihmisten ilmoille" olemuksellani nöyristellen ja olemassaoloani anteeksi pyydellen, ihmiset katsovat uskoakseni entistä enemmän, pahastikin. Kun taas kannan itseni sinä iloisena, puheliaana, luovana karjalaistyttönä kuin olen hoikempanakin ollut, pyytelemättä anteeksi keneltäkään olemassaoloani, ihmiset eivät joko kiinnitä ollenkaan huomiota tai katsovat ihan tavallisesti, jopa hyväksyvästi. Liian peittäviä "telttoja" ei kannata käyttää mutta ei toki liian paljastaviakaan, liian muotoja nuolevia vaatteita. Kohtuus kaikessa ja kultainen keskitie kunniaan tässäkin asiassa. Tiedän kyllä, itse olen ylipainoni aiheuttanut syömällä liikaa, mutta nyt olen laihtunut n. 6kg terveellisesti ja suunta on koko ajan alaspäin. Liikaa lihomiset tai laihtumiset eivät ole niin yksioikoisia asioita kuin luulisi, vaan kyse on yleensä henkisistä ongelmista. Opettelen rakastamaan, kunnioittamaan ja arvostamaan itseäni niinkuin muitakin ihmisiä, silloin voin hyvin henkisesti ja olen tasapainossa ja sinut itseni kanssa. Vain siten voin laihtuakin, hyväksymällä itseni läskeineni kaikkineni. Aina löytyy niitä jotka katsovat pahasti, jopa huutelevat perään mutta ajattelen niin, että se on heidän ongelmansa, ei minun. Täytyy tunnustaa että olen niin turhamainen, että haluan laihtua ensisijaisesti ulkonäköni, sitten terveyteni takia, vaikka asian tulisi varmasti olla toisin päin. Minulla on onnekseni ihmisiä ympärillä jotka rakastavat minua kiloineni kaikkineni. Rakkautta riittää ja säteilen sitä onnea ympäristöönikin! Onnellista kesää kaikille, olit sitten millainen hyvänsä!

    • hersy

      Ei tasaisen pöljät ymmärrä yhtään mitään,jokuhan voi nakertaa näkkiläipää vaikka vuoden ja eikun lihoo,ja joku voi syödä vaikka valaan päivässä ja ei näy missään ,kannatee miettiä mitä päästelee puuntäyteisestä päästään(normaalipaino vaikka mitä söis)

    • pulluska

      Lihava ei löydä vaatteita. Kokoa 50/54 vielä saattaa olla. Itse olen LIHAVA, mutta nytt olen puottanut painoa 27 kg ja olen vieläkin lihava, mutta löydän jo vaatteita tai itseasiassa ne tulevat ulkomailla olevan ystäväni kautta. Onneksi miulla on hyvät sääret, että voin pitää capreja ja hametta.

      • pulluska1

        miksi osa tekstistä jäi pois??? Capreja ja pitkä tunikaa voi käyttää,


      • pulluska2
        pulluska1 kirjoitti:

        miksi osa tekstistä jäi pois??? Capreja ja pitkä tunikaa voi käyttää,

        jäi vieläkin - täällä ei näköjään saa mainita muita foorumeja, mistä saa isoja vaatteita eli hu u to net ja lärvistä fa ce bookista. Siellä on kivja ryhmiä meille pullukoille - ihanaa kesää kaikille


    • sinertävä alli

      Usein hieman pyöreämmät naiset/miehet ovat iloisempia ja mukavia ihmisiä. Se mitä on siellä sisällä, se kyllä ratkaisee, ei ulkomuoto. Itse olen myös isokokoinen, varsinkin keskivartalosta. Mutta eniten mua harmittaa jaloisssa olevat suonikohjujen alut. Sen vuoksi en viitsi olla shortseissa yleisillä paikoilla. Onko muilla vastaavaa ongelmaa.

    • mitäpä jos lakkaat välittämästä mitä muut ajattelee ja pukeudut ihan niinku haluut?

    • Itsellä on ollut sama murhe jo vuosia kunnes alkuvuodesta päätin et nyt riitti! Nyt on vaatekoko 42-44 eli tiputettavaa on vieläkin mutta huomattavasti helpommin saa kivoja kuteita...Itse ostelin aika paljon huutonetistä vaatetta kun koko 48 luokkaa...
      Caprit ja tunika-yhdistelmä eri versioina oli minunkin suosikkini :)

    • tyylilyyli kokoa 48

      Bolerot ovat minun kesäni ja allieni pelastus :). Eli vartalon (koon 48) verhoan johonkin kivaan toppiin, mielellään hiukan väljään. Sitten kiva koru ja korvikset niin näyttää huolitellummalta. Boleroita omista useita, niitä yhdistelen sitten toppeihin. Antavat hyvin armoa alleille! Ja sitten näitä ohuita neuletakkeja/trikootakkeja käytän myös toppien kanssa, pidän niitä auki.

      Mustia housuja tulee käytettyä usein, niissä ei muhkurat niin näy. Lahkeita käärin jos ilma on helteinen. Olen joskus ostanut topshopista englannista maternityosastolta (juu saa nauraa :D) mahtavalla tosi napakalla ja n. 15cm leveällä resorilla varustettuja capreja ja ne pitää huippuhyvin jenkkikset kurissa. Eipä ole tullut täällä mieleen kurkata vastaavia vaatteita ;-). Olen kyllä löytänyt perushousuja ihan hyvin. Farkut jotenkin leventävät omaa ahteriani, niitä en käytä.

      Olen myös kokeillut muotoilevia alusvaatteita, bodyja ja vyötärölle laitettavia tukituubitoppeja. Hyvin istuvat ja toimivat, eivät näy vaatteiden päälle ollenkaan! Parantavat myös huomaamatta ryhtiä kun kurvit tulee kivasti esille ja jotenkin antavat itseluottamusta lisää. Suosittelen koittamaan. Tosin eivät kyllä ole mitään helleilmojen pelastajia, mutta esim. kesäiltana voisi toimia jos ei halua, että läskiröllykät vie kaiken huomion kivasta topista.

      Sitten käytän kyllä ihan surutta hameita ja tunikoita, välillä aika lyhyitäkin. Niihin sitten alle napakat legginsit. Mitä tukevampaa kangasta, sitä parempi.

      Kenkien kanssa olen tarkkana ja ostan vain nuorekkaita ja naisellisia. Monesti näkee tukevampien pyyhältävän jossain eccoissa ja ties missä terveyssandaaleissa. Se kyllä minusta oikein korostaa ei niin treenattua ulkonäköä ja antaa raihnaisen ja tanttamaisen vaikutelman. En ymmärrä mikis pitäisi alistua sellaiseen vaikka painoa olisikin pienen kylän verran, niin kuin meikäläisellä. Kaikkein kiikkerimmät ja korkeimmat piikkikorot jätän sorjasäärille, mutta muuten kyllä vannon naisellisten ja muodikkaiden kenkien nimiin!!!

      Ja vielä yksi juttu ihan off topic... lihavuutta voi lieventää olemalla muuten huoliteltu ja viimeistelty. Korosta parhaita puoliasi niin ihmiset kiinnittävät niihin enemmän huomiota ja itsekin varmasti tunnet olosi mukavammaksi ja viehättävämmäksi. Mars kampaajalle ja hiukset kuntoon! Sitten meikkaat parhaat puolet vielä naamasta esiin ja ei kun baanalle. Pelkkä hymykin kaunistaa paljon ja antaa iloisen vaikutelman:). Ei ison tarvitse tyytä vähempään tai kokea mitään alemmuuskomplekseja taikka piilotella itseään, nautihan kesästä siinä missä muutkin!

    • VadelmaBreezyjuoma

      Niin niinkuin joku tuolla sanoikin niin siltä miltä itsestä tuntuu, jos joku huutelee niin huudelkoon. Kunhan ei ala lukittautumaan kotiin sen takia, että joku huutelee jos haluaa nauttia kesästä. Itse pulskana miehenä vielä 20 kiloa ylipainoa ja olen kokoajan tässä laihduttamassa, että toki laihtudutuskin on vaihtoehto itse nyt saanut pois sentään edes 5 kiloa. Eihän se ole kiva kun joku haukkuu mutta ei pidä välittää. Ja vinkkinä toki kannattaa esim youtubesta tai netistä lukea pukeutumis vinkkejä. Jossain tv ohjelmassa oli jotain jossain kun pullea nainen ei ollut tyytyväinen kurveihinsa ja sitten annettiin hänelle vaatteita jotka sopisivat niin kyllä niitä on vaikka mitä ja tässä esim kait jotain... en kokonaan katsonut mutta kannattaa vaikka youtubesta ettiä ihmisten videoita asiasta...
      http://www.youtube.com/watch?v=f-ZUf8Q7Yrk&feature=relmfu.
      http://www.youtube.com/watch?v=o7YwwgYVezE&feature=relmfu

      En tiedä mitkä on plus size rajan alkaminen, mutta itsehän sanon plus size naisista vain että wau miksi niinkuin joku sanoi peittelette itseänne kyllä plus sizekin voi olla uimapuvussa, kaikilla pitää siihen olla vapaus ja nauttia elämästä siinä missä laihoillakin. Jos se jotain häiritsee se on hänen ongelmansa, jos joku siis huutelee antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tai sitten laihuttaa niihin mittoihin joista itse tykkää, tiedän itse että eihän se ihan helppoa ole kun pitää ruuasta ja herkuista, mutta kyllä se siitä kun vaan jaksaa yrittää ja yrittää joillakin asioilla motivoida itseään että tuloksia tulee. Mutta ei laihduttaminen mitään mustaa magiaakaan ole, pelkkä ruokavalio ja liikuntaa siinä kaikki. Mutta tsemppiä sinulle ja kesääsi yritä nauttia kesästä.

    • Ite kannan läskini

      Aivan uskomatonta, suorastaan järkyttävää tekstiä. Alkuperänen kysymyshän oli miten pukeutua siihen ei taida auttaa neuvo laihduttaa. Eikä ollut kyse siitäkään että onko ottajia vai ei. Itsetuntu alkaa heiketä kenellä tahansa jos kokee ettei häntä hyväksytä sellaisena kuin on. Itse kannustaisin pukeutumaan vaatteisiin jotka itseä miellyttää ja joissa viihtyy. Se jo lisää itsetuntoa roimasti kun tuntee olonsa *kotosaksi* vaatteissaan. Se että ihmiset toisinaan pukeutuu siten miten muodin mahtava laki vaatii mutta eivät koe vaatteita päällään omiksi huokuu heistä kilometrin päähän. Se vasta epävarmaksi tekeekin.
      P.S Olemmehan kaikki ihmisiä siinä missä kolibri, korppikotka ja pingviini ovat kaikki lintuja.

      • VadelmaBreezyjuoma

        Ilmeisesti sinun allasikin olevat tekstit olivat vastausta hieman viestiini... Joo ehkä poikkesin aiheesta, mutta siis tarkoitin että laihduttaminen on myös yksi tapa jos tuntee ettei voi pukeutua, jos vaatteita ei löydy jos on liikaa painoa niin voi laihduttaa yksi asia sekin ja jos oma paino siis itseään haittaa niin miksei. Ja mielestäni voin hieman puhuakkin tästä koska itsekkin pullukka olen ja ei minellakkaan kaikki vaatteet käy vaikka miespuolinen olenkin ja ylipainoinen. Olet mielestäni oikeassa pitäisihän se liikkua sellaisissa vaatteissa missä haluaa, niin hän mielestäni sanoin kijroituksessani, että kyllähän sitä saa pukeutua miten haluaa jos huutoja tulee ei kannata välittää. ei kannatakkaan mitään ihmeen fashionia katella ja kanattaa vaan siksi että olsi jotenkin cool tai olisi ajan hengessä jos niistä vaatteista ei oikeasti tykkää ja ei tunne oloaan kotoisaksi. Mutta siis joo ehkä tämä laihdutus ei kuulunut tähän sinänsä neuvomiseen miten pukeutua mutta laitoin mielestäni edes muutaman linkin jossa siitä ilmeisesti edes jotenkin puhuttiin niissä videoissa. Mutta onhan lihavissa esim sitä jos puhutaan että pitää mennä uimapukusillaan rannalle saattaa monella lihavalla jäädä tekemättä no mikä siihen lääke, noh laihduttaa jos se hieno uimapuku ei siihen asiaan tehoa ja haluaisi kuitenkin käydä rannalla kuin kakikki muutkin mutta oma ylipaino ei anna myöten... noh ok lopetan jo tämän laihdutus asian. Mutta yritin vain olla kannustava, olenhan itsekkin samassa tilanteessa vaikka itselleni aika sama mitä päälleni laitan kohan on sii kotoisaa en siis todellakaan seuraa muotia. Mutta kyllä sitä itselläkin pitää hieman olla normaalista poikkeavat farkut, kun normaalivartaloisen farkut eivät mene edes reisistä eteenpäin. Joo pitää mennä ehkä kirjoitan jotain vielä, jossette suutu liikaa


    • tsemppiä:)

      kiva, että joku miettii pukeutumistaan:)

      kaikki ei vaan sovi kaikille, oli minkä kokonen tahansa.

      tunika on aina hyvä ja alle legginsit tai caprilegginsit, ja tietty tunikan materiaali ei ole hyvä olla trikoo tai keinokuitu, ja tarpeeksi pitkä tunika. (kivoja materiaaleja on mm. intianpuuvilla, viskoosi, puuvilla, silkki :) pellava)

      pitkä farkkupaita on aina jees:) laita alle caprilegginsit ja vielä niiden päälle samanvärinen hame (samaa materiaalia kuin legginsit). legginsejä ja trikoohameita (voi olla tätä materiaalia farkkupaidan alla) löytyy h&m:stä.
      kappahlissa on yleensä hyvä valikoima tunikoita.

      jos on oikein kuuma, niin toppi ja vaikka pellavahame..

      vähän joskus on pakko jotain paljastaa.. eikä se mitään haittaa, jos on siisti.
      liika paljastaminen on aina liikaa, hoikallakin...

      katso koko tarkkaan, kun ostat vaatteita.. ja pyydä myyjän apua.

      • tsemppiä:)

        niitä legginsejä ja trikoohameita (samaa väriä pitää olla) löytyy varmaan paremmin ellokselta, ja taitaa se hamonen olla vähän pidempikin.. ja näitten päälle tottakai pitkä farkkupaita tai tunika.. käy vaikka iltaisin :)

        ja aina tottakai legginsien päälle ainakin takamuksen peittävä tunika tms.


    • Pötikkämallia

      Legginsit on pääsääntöisesti erittäin törkeän näköisiä lihavilla. Ne on mäntin näköisiä myös normaalivartaloisilla. Tyhmiä asusteita joihin jokainen suominainen vauvasta vaariin sonnustautuu!

      Ainut kellä legginsit näyttää kauniilta on nuoret likat, mutta he on nuoruuttaan sieviä vaikka verhoituisi perunasäkkiin.

      Epäpukevia on rintavilla myös hehtaari-t-paidat joissa on pieni kaula-aukko. Caprit ja sandaalit lyhytjalkaisilla ja lyhyt toppi, kaikki lisää pötikkämallia.

      • tgyhujik

        Legginssit ovat kuitenkin aika paljon kivemmat kuin paljaat muhkurareidet ja sääret. Että leggarit päälle vaan mieluummin kuin hame ilman niitä.


      • Legginshautomot
        tgyhujik kirjoitti:

        Legginssit ovat kuitenkin aika paljon kivemmat kuin paljaat muhkurareidet ja sääret. Että leggarit päälle vaan mieluummin kuin hame ilman niitä.

        Kaikkein karsein yhdistelmä on pitkä tylsä t-paita jota jostain syystä on ruvettu kutsumaan tunikaksi ja sen alla valkoisiin tai mustiin legginseihin survottu paidan alta vilkkuva perse. Sitten vielä lenkkarit jalassa ja lippis päässä!!!

        Suomalaiset naiset pukeutuvat pääsääntöisesti rumasti. Miksi ihmeessä ei käytetä mekkoja ja hameita, jotka kesäaikaan ovat ihanan ilmavia.

        Muhkuraiset reidet saa toki piiloon jo polvipituisella hameella!

        Helmasta vähän kellottuva hame ja kankainen edestä napitettava pusero jonka pituus peittää palleaan ja mahaan salakavalasti kertynyttä löllöä on oma salainen aseeni.

        Olen varma että tämä ihmetapa 30 asteen helteessä kulkea tiukoissa mustissa legginseissä nostaa huomattavasti gynekologien tuloja sekä apteeekkien hiivalääkkeiden menekkiä! Mikä tuoksu lemahdelleenkaan päivän helteisellä terassilla kaljaa kumoavista leggins-kaunottarista!


      • 14+5
        Legginshautomot kirjoitti:

        Kaikkein karsein yhdistelmä on pitkä tylsä t-paita jota jostain syystä on ruvettu kutsumaan tunikaksi ja sen alla valkoisiin tai mustiin legginseihin survottu paidan alta vilkkuva perse. Sitten vielä lenkkarit jalassa ja lippis päässä!!!

        Suomalaiset naiset pukeutuvat pääsääntöisesti rumasti. Miksi ihmeessä ei käytetä mekkoja ja hameita, jotka kesäaikaan ovat ihanan ilmavia.

        Muhkuraiset reidet saa toki piiloon jo polvipituisella hameella!

        Helmasta vähän kellottuva hame ja kankainen edestä napitettava pusero jonka pituus peittää palleaan ja mahaan salakavalasti kertynyttä löllöä on oma salainen aseeni.

        Olen varma että tämä ihmetapa 30 asteen helteessä kulkea tiukoissa mustissa legginseissä nostaa huomattavasti gynekologien tuloja sekä apteeekkien hiivalääkkeiden menekkiä! Mikä tuoksu lemahdelleenkaan päivän helteisellä terassilla kaljaa kumoavista leggins-kaunottarista!

        Kyllä ne paljaat reidetkin vaan hautuu siellä hameen alla! Hiki vaan haaroista valuu, jos kauan siellä terassin paahteessa istuu... Sekö on parempi sitten?


      • pakko pitää
        Legginshautomot kirjoitti:

        Kaikkein karsein yhdistelmä on pitkä tylsä t-paita jota jostain syystä on ruvettu kutsumaan tunikaksi ja sen alla valkoisiin tai mustiin legginseihin survottu paidan alta vilkkuva perse. Sitten vielä lenkkarit jalassa ja lippis päässä!!!

        Suomalaiset naiset pukeutuvat pääsääntöisesti rumasti. Miksi ihmeessä ei käytetä mekkoja ja hameita, jotka kesäaikaan ovat ihanan ilmavia.

        Muhkuraiset reidet saa toki piiloon jo polvipituisella hameella!

        Helmasta vähän kellottuva hame ja kankainen edestä napitettava pusero jonka pituus peittää palleaan ja mahaan salakavalasti kertynyttä löllöä on oma salainen aseeni.

        Olen varma että tämä ihmetapa 30 asteen helteessä kulkea tiukoissa mustissa legginseissä nostaa huomattavasti gynekologien tuloja sekä apteeekkien hiivalääkkeiden menekkiä! Mikä tuoksu lemahdelleenkaan päivän helteisellä terassilla kaljaa kumoavista leggins-kaunottarista!

        Hameiden ja mekkojen ongelma on sukkahousut. Isoja sukkiksia ei juuri suomen markkinoilla ole ja ne vähätkin ovat ns. haarakiilallisia. Itselläni haarakiilalliset sukkahousut valuvat alas. Toinen ongelma isoissa sukkiksissa (jos sellaiset löytää) on se, että ne kyllä ylettävät kainaloon saakka, mutta jalka/ sääriosa on liian lyhyt. Ne sukkikset täytyy päälle pukiessa vetää niin tiukasti ylös, että joka toinen kerta ne hajoaa jo siinä vaiheessa. Ja vaikka saat ne ylös haaroväliin asti, liikkuessa ja istuessa ne valuvat ja reidet tai haarojen saumat hankaavat ihon rikki.

        Itse pidän leggareita täyspitkän hameen alla. Hikoiluttaa kyllä, mutta minkäs teet. Ilman ei voi olla, koska reidet hankaavat kävellessä ihon rikki. Talkki ei auta, kokeiltu on. Kuin myös Compeed- rakonestopuikko. Se kestää pari tuntia, mutta jos täytyy koko pvä kulkea jossain, iho menee sitten jo rikki compeedista huolimatta.


    • willget

      on kyl pakko sanoa taas jotain... jos oot kroppaas tyytyväinen ni turha kai sitä on peitellä. Makujako on monia ni anna palaa vaikka bikineissä. mut jos tuntuu että on liikaa kiloja ja häpeät niitä ni kannattaisko tehä asialle jotain?? meinaan että ylleensä sitä ite aiheuttaa ulkonäköpaineet yms, ainoa joka asialle voi tehä jotain on sinä ja vain sinä ;) Mut hyvää kesää !!

    • Hellehatuttaa

      Olen kokoa 50 , lyhyehkö, mahaa on ja takamusta, mutta vyötärö ja yläkroppa pienempi. Helle hatuttaa myös, ja pahimpina hellepäivinä käyn useita kertoja suihkussa tai pysyttelen viileissä kauppakeskuksissa tai kellarissa tms.
      Minun vinkit:
      - Osta värikkäitä yksivärisiä paitoja, joissa syvä kaula-aukko ja pienet hihat. Tai toppeja sekä niiden päälle joku iso kevyt pusero. Kappahlista ja LIndexistä olen löytänyt näitä (vaikka niissäkin liikkeissä löytyy myös niitä kauheita välteltäviä mummokuvioituja telttoja)
      - Alaosat osta tummia yksivärisiä kevyestä kankaasta olevia pitkiä housuja tai capreja. Intersportista löytyi kivoja mustia urheilucapreja. Tarvittaessa lyhennä pitkistä housuista.
      - Hameita ja mekkoja on vaikea löytää, yleensä minun päällä ne ei näytä hyvältä. Näitä voit yrittää haeskella erikoisliikkeistä tai netistä.
      - Kesällä helteen aiheuttamiin hiertymiin apukeinoja ovat hajuton vauvantalkki, hameen alla joko puristavat lahkeelliset selluliittihousut tai sivele ongelmakohtiin liukastevoidetta, niin ei hiki haittaa /hankaa pahasti.

    • iso-irma

      Kesä on ahdistavaa aikaa, kun pitää piilotella itseään ja verhota
      itsensä isoihin telttoihin, ettei läskit näy.
      Painoin vielä 5 vuotta sitten vain noin 60-65 kiloa, sitten lopetin
      tupakoinnin vuonna 2008 ja aloin sen jälkeen ahmia herkkuja
      tupakantuskaan. Se oli ihan sairaalloista syömistä.
      Painoa on tullut nyt yli 30 kiloa ylimääräistä.
      Paino vaihtelee nyt noin 94-98 kilon välillä.
      Lääkäri sanoi, että tämä nykyinen ylipainoni on yhtä suuri
      terveysriski, kuin aiemmin oli tupakointini. Olen ehkä "sairaampi"
      nyt kuin tupakoidessa. Lonkkia särkee, verenpaine on korkea, en
      tahdo saada sukkia jalkaan enkä kengännauhoja kiinni, kun vatsa
      on tiellä. Kaupoissa liikun haikein mielin, kun tarjolla on kauniita
      kesävaatteita, puseroita, hameita, mekkoja jne. ja ihania korkkareita
      naisille, mutta mitään nättiä ei ole tarjolla tällaisille isoille ja lihaville,
      vain rumia telttoja, yleensä nekin synkkiä värejä, koska tummat värit
      hoikentaa.
      Toivottavasti vielä joskus hoikistun ja voin pukeutua kesällä ihaniin,
      naisellisiin vaatteisiin, ettei lopun elämää tarvitse kulkea näissä
      rumissa mustissa löysissä kokoon 52 tunikoissa, mitä nyt käytän
      ja kuminauhavyötäröisissä housuissa.

    • kolmekyetkakss

      Hyvä ystäväni painaa n. 120kg ja on vartalonmalliltaan tiimalasi. Hän käyttää aina korkokenkiä ja nättejä koruja, ja laittaa hiuksensa kauniisti. Hänestä säteilee, että viihtyy vartalossaan, joten on aika se ja sama mitä hän päälleen laittaa. Useimmiten hänet näkee naisellisissa a-linjaisissa, polvipituisissa mekoissa/ hameissa ja tyköistuvissa (rintoja korostavissa) siisteissä puseroissa. Kaikenkokoisille ihmisille paras asuste on tyytyväisyys itseensä. Sinuun kiinnitetään paljon vähemmän huomiota, kuin mitä itse kuvittelet - joten on turha häpeillä ulkonäköään! Vain erityisen kauniit ihmiset saavat osakseen tuijotusta ja supinaa, me muut unohdumme toisten mielistä samantien. :)

      • Tyytyminen

        Onnen tyttö tuo ystävättäresi. Kaikki lihavat eivät silti voi viihtyä vartalossaan, koska siinä ei ole tiimalasin muotoja. On yhtä helppoa sanoa todella isokokoiselle "ole tyytyväinen itseesi" kuin "mene ostamaan itsellesi hyvinistuva mekko".

        Ap:hän tässä yrittää kysellä vinkkejä pukeutumiseen voidakseen olla tyytyväisempi itseensä. JOstainhan se tyytyväisyyskin otetaan, ei suinkaa tyhjästä.


      • nilkat ei kestä

        On ihan pakko kysyä mistä löytyy korkokenkiä, joiden korot kestävät suuren painon? Itsekin olen lähes 120 kg ja kenkäfriikki. Hoikempana käytin aina korkkareita. Kun paino alkoi olla 100kg, alkoivat korot napsahdella poikki. Myöskään nilkat ja päkiät eivät kestä yhtään korkokenkiä. Ihmettelen suuresti ystäväsi nilkkoja.. tässä painoluokassa nilkat ja polvet alkavat olla kovalla rasituksella muutenkin, saati korkkareiden kanssa.


      • Läskipunkeroinen
        Tyytyminen kirjoitti:

        Onnen tyttö tuo ystävättäresi. Kaikki lihavat eivät silti voi viihtyä vartalossaan, koska siinä ei ole tiimalasin muotoja. On yhtä helppoa sanoa todella isokokoiselle "ole tyytyväinen itseesi" kuin "mene ostamaan itsellesi hyvinistuva mekko".

        Ap:hän tässä yrittää kysellä vinkkejä pukeutumiseen voidakseen olla tyytyväisempi itseensä. JOstainhan se tyytyväisyyskin otetaan, ei suinkaa tyhjästä.

        Viihdyn hyvin tynnyrin muotoisessa vartalossani ja pukeudun niin kuin itse haluan! Ei ole pakko katsoa, jos ei pidä. Saa aivan vapaasti olla tykkäämättäkin.


    • jijaffkjapojfadiofas

      napakat ja oikean kokoiset alusvaatteet.itse yritän pukeutua muodikkaasti vaikka en 38-40 kokoa, joten hommasin ajan kanssa parit hyvät napakat farkut hm:ltä ja cellbekseltä, polviin asti olevia suoralinjaisia tvillihameita ellokselta ja paksua napakkaa trikoota olevan kellohameen hm:ltä.puuvillaiset polviin saakka olevat sortsit hm:ltä.legginssejä pitkiä kävelymatkoja/kylmiä päiviä varten esim.hameen kaa tai pitkän paidan kaa pidettäväks.nyt leveä joustava vyö korostamaan vyötäröä.musta bleiseri on pelastanut ei niin kuumina päivinä monesti joko farkkuja kaa tai hameen kaa.kenkiä ja laukkuja kokeilen viimeisenä ja mietin käyttötarkotusta, kesäl käytän paljon sandaaleja ja ballerinoja.laukku baariin pieni ja kaupungille/reissuun isompi.paljon erilaisia ja eri värisiä paitoja.yritän hämätä erilaisillta materiaaleilla ja väreillä ja kerroksilla olemaan enempi x mallinen.lemppareita pitkät hihattomat napakat topit gina tricotilta,joko monta päällekkäin tai sitten pitkähihaisen alle et helma näkyy.peitän lantiota sen leveimpään kohtaan saakka sillä.käytän joskus heltäälläkin pitkähihaista, jos mielestäni paljastan liikaa pintaa jaloistani, ni peitän ylhäältä tai päinvastoin. halenssilta löysin v-kauluksellisia pitkähihaisia paitoja, ommeltu kietaisumallisen näköseks.anttilassa ja elloksella on sellaisia pitkähihaisia ja hihattomia missä keskellä kulkee röyhelö,tykkään hm:n perhoshihaisesta v-kauluksisesta paidasta tai olen laittanut senkin alle topin esim. kun laitan sortsit, mutta kellohameen kanssa menee sellaisenaan.omistan pari mekkoa, ne v-kauluksisia ja vähän a-linjaisia helmasta polviin saakka ja ihan puuvillaa.bleiserin tai huivin tai boleron kaa nekin toimivat. käytännössä tiedän suht kohta vartalonmuotoni, yritän korostaa hyviä puolia ja peittää huonoja. väreinä suosin luonnonläheisiä värejä tai varmoja valintoja, topit/jotkut paidat on sit kausi värejä vähän piristämässä.peilin edessä katson mikä toimii ja mikä ei.siitä vaan rohkeesti kokeilee ja leikittelee vaatteilla.=))))

    • InSide>out
    • c(:

      kannattaa hankkia jokin paita tm, jossa on pystysuoria raitoja, se kaventaa. kun taas vaakasuotat raidat tekevät pyöreemmän näköseksi (:

    • PAHA OLO

      Oikeasti ärsyttää tämä nykyihmisten ajattelutapa ja napaansa tuijottelu.
      Joka samperin tuutti ja lehti on täynnä kirjoitusta lihavuudesta niinkuin muuta maailmassa ei olisi. Pienelle lapselle aletaan jo neuvolassa jauhamaan syömisestä ja jos sattuu oleen 1 g liian painava joutuu heti tarkkailuun. Murrosikäiset surullisena yrittävät olla mahdollisimman laihoja ja vahtaavat peilistä minkänäköisiä ovat. Muusta ei enää välitetä ja se tosiaan näkyy tässä yhteiskunnassa ja pahemmaksi vain muuttuu.
      Oikeat asiat unohdetaan ja eivät saa palstatilaa ja kukaan ei välitä enää mistään mitään.
      Herätkää hittolainen

    • iso tytteli

      Cellbesillä on isojen naisten vaatteita eikä mitää kovin kalliita,sielä minä tilaan ja mukavia ja hyvännäköisiä on.. tosin paljon hihattomiakin,mutta mä käytän sitten boleroo päällä..

    • 155cm/120kg

      Erilaiset kaavut ovat kivoja. Itse ostan kesäisin kangaskaupasta esim. kukkakuvioista kangasta johon vain reijän keskelle tekemällä saan ihania kaapuja jotka peittävät muodokkaan vartaloni. Itse en kuitenkaan ole lihava.

      • 178/105

        Minä olen sinua huomattavasti pidempi ja hoikempi ja todellakin olen lihava. mihinkään kaapuihin en silti itseäni piilota.


    • Mä tässä eräänä iltana aloin kattella netistä isojen tyttöjen vaatteita, ni linkeistä paljastui vain muodottomia ja rumia, mummomaisia telttoja! Siis ei mitään sellaista, mitä ois kiva laittaa päälle. Siihenpä loppui mun netistä mettästämät isojen tyttöjen vaatteet :( Samoissa vaatteissa vuodesta toiseen, kun ei mitään sopivaa löydy, kuin ani harvoin. Tykkään väreistä ja värikkäitä vaatteita pyrin ostamaankin, mutta sit jossain kaupan lasiovissa näytän tosi isolta värikkäissä vaatteissa.
      Hameita( eri pituisia), legginssejä ja capreja, t-paitoja ja muutama tunika, niillä mennään.

      • Isompi iita

        Ihan Netanttilassa ja Hobby Hallissa on kyllä isoja kokoja ihan nättejäkin vaatteita! Ja aika monista tavallisistakin vaatteista löytyy xxl-koko! Olen n. 80-kiloinen eli en keijukainen ja aina olen löytänyt hyvästi vaatteita, vaikka olenkin tavallaan väliinputoaja, eli tavallisista vaatteista se xl on usein pieni, sen sijaan isojen tyttöjen koot ovat minulle ihan hehtaarisia. Olen liikunnallinen ja teen ruumiillista työtä, eli olen paremminkin venäläistä kuulantyöntäjää muistuttava kuin läskipallero, siinäkin on yksi syy, miksi on vaikea löytää vaatteita. Usein olen ostanut esim. t-paitoja ja farkkuja miesten osastolta. onneksi tyylini on muutenkin sporttinen ja rento, en ole naisellisia hörhellyksiä kaivannutkaan.


    • PMHJJHTVJNSVNSKOVHKT

      Pukeudu miten haluat. Jospa joku henkilö tulee vastaan ja nauraa sun vaatteiles, niin sano katopas omia vaatteitas. Hän kyllä tuntee syyllisyyttä

    • jäätelökioski

      Heippa.

      Itse suosittelen käyttämään vaaleita pellavavaatteita, pitkiä leveitä housuja, tai mekkoa. Joku taisikin jo mainita että tuntuu viileämmiltä helteellä, se on totta. Sifonki on tosi ohutta kangasta, ja väljänä sellainen on täydellinen jos alla on vaikka toppi, koska sifongista näkyy läpi. Tummat vaatteet tosin imee sitä lämpöä, joten en suosittele käyttämään kesäisin, ainakaan helteellä. Olen itse tosin kokoa 40, en siis mikään hoikkeli, ja juuri siksi pidän väljistä kesävaatteista. Niissä ei hikoa, voi pyöräillä, kävellä, eivätkä pääse hiertämään.

      (Toinen juttu minkä olen huomannut toimivaksi, on ompelutaito. Ostan yleensä kilohintaisia kankaita, vaikkeivät ole ihan sitä laadukkaampaa, ja ompelen itse kesävaatteeni.)

      • ,,,,,,,

        Löysin joskus tarjouskankaista silkkiä, ja tein siitä kahdet shortsit, ovat muuten helteellä tosi ihanat, ei hiosta, kuin toinen iho.


    • =)

      Käytä hameita, shortseja ja t-paitoja! Mitä väliä vaikka ihmiset näkisivät läskisi? Kukaan ei ole täydellinen. Ja sitä paitsi, mitä läskimpi, sitä sexympi!

    • overpainoinen

      Onneksi työpaikalla on tehokas ilmastointi ja työmatkakin taittuu ilmastoidussa autossa, niin ei tarvitse hikoilla. Vapaa-aikana ja lomalla en lähde helteellä minnekkään kotoa, ellei ole aivan pakko. Ulkona en ole helteellä lainkaan.
      Pari vuotta sitten, kun oli todella kuumaa monta viikkoa ja lomani sattui olemaan juuri silloin, en käynyt kuukauteen lainkaan ulkona, ainoastaan kaupassa. Vietin koko lomani sisällä tuulettimen äärellä elokuvia katsellen ja nauttien hyvästä ruoasta.
      Mitään pukeutumisongelmia ei helteellä ole, kun en liiku ihmisten ilmoilla
      kuumina päivinä. Kotona voi olla lähes ilkosillaan helteellä, kun ei ole ketään
      katselemassa.
      Juu, jotain tarttis tehdä eli pudottaa painoa, mutta minkäs teet kun on perso kaikelle hyvälle sapuskalle.

    • pullukkapallero

      Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat! Itse olen suunnilleen samaa kokoa kuin sinä (vaatekoon mukaan ainakin) aiemmin tuskailin tuon saman ongelman kanssa, kesälläkin pidin päällä pitkähihaisia ja farkkuja eli kuuma oli! Nyt kuitenkin rupean olemaan sen verran sinut itseni kanssa että uskaltaudun pitämään t-paitoja (topit ei tule kysymykseenkään tosin vieläkään) ja farkutkin jo ajoittain vaihdan polvi pituisiin hameisiin. Tiedän että on hiton vaikea olla miettimättä mitä muut ajattelee, mutta yritä. Minulla itselläni todella iso itsetunnon kohottaja oli kun värjäytin ja laitatin hiukset kuntoon, nykyisin yritän keskittyä siihen miten hyvältä uusi hiustyyli näyttää sen sijaan että miettisin miten pahasti allit taas viuhtoo ;)

    • jaskat!

      Mitä heevattia tarvii kinuttaa hellevaatteista?
      Kun läskien vaatetus kai alkaa olla ihan omissa hyppysissä.
      Mieheni, paksumahainen, on tähän asti ostanut Finn-Karelian housuja.
      Nyt kuultiin, että sekin on mennyt konkkaan.

      Minä inhoan valmistajia, joille vain "kultainen keskitie", eniten myyvä, on tarpeeksi.

      • Sofia-75

        :D :D ei hitsi, repesin ihan täysillä tosta: "Mieheni, paksumahainen, on tähän asti ostanut Finn-Karelian housuja. Nyt kuultiin, että sekin on mennyt konkkaan." Jaksoin tän koko ketjun lukee ajatuksella ja keskittyen, mutta tää oli NIIN hauska lopetus, että täytyy nyt mennä nukkuun, tuli hyvä mieli!!! :D


    • vanhempi lady

      Hei. Olen itsekin varsin tukeva noin 50-vuotias nainen. En kuitenkaan häpeile omaa lihavuuttani. Käytän kesäisin toppeja ja yoga-housuja tai hametta, tai sitten kesämekkoja. Oikein kuumana päivänä saatan turvautua uima-asuun tai bikineihin. Ei se ole minun häpeäni jos joku katsoo eikä näky miellytä, ei ole pakko katsoa.

    • kaunis iso nainen

      Anna mennä vaan ja ole oma iso ittes, mitäpä väliä sillä on mitä muut ajattelee, itsevarma ja rohkea nainen on ihan aina kaunis!!!

      Ole oma itsesi ja ylpeä siitä!

      Toisin sanoen, pistä päälle, mikä sinusta on kaunista, älä mieti turhia!

    • ex52-54

      Laitan tähän nyt linkin, saitti on käytännössä luotettavaksi todettu ja täältä löytyy meille isoillekkin naisille kivoja, normaaleja vaatteita.

      http://www.yoursclothing.co.uk/

      Persoonallisemmasta lookista ihan perus juttuihin, hinnatkin ovat ok. Toimitus kesti 2 viikkoa.

      Oma paino pudonnut elämäntapa muutoksen vuoksi ja reilu kuukausi sitten ostin ensimmäisen normaali puolen vaatteen koossa 46.

    • Ymmärrän <3

      "PlusSizeGir"...Oli pakko vastata sille kun kirjoitus oli kuin omani :) Juuei eilen olin etsimässä itselleni jotain kivaa tunikaa...no en tietysti löytänyt, koska kaikki on joko hihattomia tai sitten liian pieniä :( samaa kokoa käytän kuin sinä ja niitä ei meinaa löytyä kuin jostain lorellasta ja ne maksaa sitten ihan sairaasti. Olenkin nyt päättänyt hommata ompelukoneen ja alkaa tuunaamaan noita vaateita hiukan että mahtuvat päälle ja ovat sitten ainakin myös yksilöllisiä kun olen ne ite tuunannut....vaikken ole mikään ompelija mutta luulen että osaan laittaa lisäkaistaleita vaateisiin...ainakin yritän. Pakko se on kun ei pysty maksamaan niin hirveesti vaatteesta. Isot koot ei ole juuri koskaan alennuksessa vaan niistä saa maksaa sika hinnan.

      Joo, en ole ajatellut laihduttaa...tai ole kyllä, ja yrittänytkin...vaan kun en laihdu. Ihan sama syönkö paljon tai vähän ja liikunko vaiko en, niin tuntuu että mitään ei tapahdu. Masentavaa. En vaan jaksa enään yrittää kovin paljoo.

      Ymmärrän täysin aloittajaa. Yritän kuitenkin nauttia kesästä siten kuin vaan pystyn.

      Hyvää Kesää kuitenkin

      • ...

        Ylhäältä alas asti väljä hihaton hiukan kellotettu harsomaisesta kankaasta tehty kesämekko
        kauniin, isokokoisen, itsevarman mustaihoisen naisen yllä.
        Oli upea ilmestys.


    • Manna

      Tuo on todella suuri ongelma! Minäkin vihaan hellekesiä. Uimarannalle tai uimahalliin en kehtaa mennä. Aina on käytettävä T-paidan päällä löysää, pitkähköä jakkua tai tunikaa. Töissä ja autossani on ilmastointi, mutta auta armias, kun 25 asteessa astuu konttorista tai autosta ulos, niin hiki virtaa. Lisäksi käytän vain mustia vaatteita, koska silloin en näytä niin valtavalta, mutta nehän suorastaan imevät auringon lämpoä.

      • Aamun virkku

        Mä oon aina rakastanu kesää,kiloistani huolimatta,tykkään aamuisin seikkailla ulkona tollasen tunnin joka kerta,heti herättyä,sit kahvii ja suihku.Älä käytä mustaa,se vaikuttaa mieleenkin,reippaasti vaa väriä päälle,en tajuu kun esim.Lorellas on kauheita t,ruskeita ,pallo/viirupaitoja,hintaan joku 149e,en ikinä pistäs päälle vaika saisin ilmaseks.Viime kesänä 4kk aikana sain tiputettua,kävelemäl sen tunnin aamuisin 21kg! Suosittelen,kokeilkaa jos mä onnistuin ,onnistuu muutkin,pitäs vil 10kg karistaa ja sehän lähtee. :)


      • Tankeropunkero

        Se on harhaluulo, että tummat vaatteet muka hoikentavat! Päinvastoin, mustassa lihava näyttää entistäkin massiivisemmalta ja painavammalta. Samoin todella suuret xxxl-paidat vain suurentavat entisestään, kuten myös suuret kuvioit kankaissa! Värikkäät, yksiväriset, hyvin leikatut vaatteet vievät huomion vartalon ääriviivoista, sen sijaan huomion voi kiinnittää esim. kauniisiin kenkiin, jos jalat ovat kuitenkin sirot, kuten ylipainoisellakin usein on, tai esim. näyttäviin kaulakoruihin, isot värikkäät puuhelmet ovat kesällä kivat. Jännä kampaus ja erikoiset silmälasit vievät myös katseet vyötäröltä kasvoihin. Muhkeamuotoinen voi mieluusti käyttää avaraa pääntietä puseroissa, sellainen myös "pidentää" kaulaa (tietenkin vain, ellei kaksoisleuka ole kovin huomattava) Käytännön seikkana olen huomannut, että lihava hikoilee helposti ja esim. reidet hautuvat hikinäppylöille, joten pyöräilyshortsit on parempi vaihtoehto kuin liehuva kesähame. Shortisien kanssa käy hyvin pitkähkö tunika, mutta senkään koon kanssa ei kannata liioitella, sillä ylimääräinen kangas näyttää helposti lainapeitteeltä norsun ympärillä. Uima-asuna paras on yksivärinen, huomiota herättämätön perusuikkari, shortsihousut leventävät ja lyhentävät paksuja jalkoja ja bikinit eivät todellakaan imartele pallomahoja! Aina kannattaa korostaa niitä vartalon kohtia, joihin on tyytyväinen, esim. itse olen lyhyt ja paksu, mutta minulla on silti kauniit sääret ja jalkaterät, joten käytän paljon farkkushortseja ja korkeakorkoisia sandaaleita. Tukevan vyötäröni verhoilen tyylikkäästi istuvaan, väljähköön puseroon, jossa saa olla mielellään joku jännän mallinen kaulus tms. huomion vievä yksityiskohta muualla kuin vyötärössä. isojen tyttöjen vaatteet ovat tosiaan usein aika hirveitä, mutta onneksi ihan nättejäkin löytyy esim. Nansolta. Liian pieni vaate on hirveintä mitä päällensä voi vetäistä!


    • Aamun virkku

      Hellou,olipa hyvä alotus,ite oon jo päälle 50v ,nainen ja muuten ok,mutta mun maha! On jätte stuur,mä käytän helteel pikkasen polven päälle ulottuvia capreja,ostin Dressmannilta 3xxlll paitoja,yksvärisiä,ne sopii kivasti,sit hiukset ponnarille/nutturalle,suihkun raikaana ,hipasu huulipunaa,ja hyvää tuoksua,olen valmis seikkailuun.Saman väriset korvikse,mitä on paitakin,se näyttää kivalta,siisteys ja puhtaus on tärkeitä. :D

      • Aamun virkku

        Se on kyl outoa,ettei tuhdeille naisille ole kunnon vaatekauppoja,vaik meitä kyllä piissaa,sama kenkien kaa,mun koipi on joku 41,vaikee löytää nättejä kesäkenkiä,jos ois rahaa ja liiketajua,oisin sellasen putiikin jo pistäny aikoja sitte pystyyn. :D


    • CCairr

      Anteeksi, mutta mä tunnen itseni jo jäätäväksi sotanorsuksi koska olen 177/80 ja ihan esimerkkinä vyötärönympärykseni on 76cm.. Ja koska olen lihonut, en suo itselleni tänä kesänä ainuttakaan rantapäivää, vaan voin kertoo että juoksen ja käyn salilla ja jumpissa ihan koko kesän. Ja vaikka kuinka helle on pukeudun lököfarkkuihin ja xxl-t- paitoihin koska en tosiaankaan halua läskejäni esitellä, eikä sitä pitäisi kenenkään muun tehdä.. Mä en voi sille mitään, mutta säälin ihmisiä jotka päästää itsensä siihen kuosiin, että joutuu käyttään xxxxl vaatteita.. koska aina voi laihduttaa..

      • 178/105

        Minä en ainakaan sääliäsi kaipaa. Opettele rakastamaan älä rankaisemaan itseäsi!!!!!!


      • Voi taivas!

        Miksi noin hoikka nainen tulee tänne jeesustelemaan ja haukkumaan toisia!? Muutama vuosi sitten kun pystyin laihduttamaan itseni samaan kokoon, olin todella tyytyväinen "hoikkuuteeni" kun painoindeksi oli normaalin ylärajalla. En tiedä mikä sitten tuli mutta jojo pyörähti toiseen suuntaan ja nyt olen 178 cm ja 107 kg ja vyötärönympärys kirjataan kolmella numerolla, siksi tuollaiset kommentit pistää näkemään punaista. Oletin että kun olin löytänyt sopivan liikuntamäärän ja ruokailutavat päästäkseni normaalipainon rajalle, siitä olisi helppo jatkaa samoilla kuvioilla. Eipä vaan ollut, paino nousi vaikka liikunta ja ruokailutavat säilyi samana joilla olin laihtunut.


    • iso on upeaaa...

      Pukeudu kelin mukaan ja ole oma itsesi niin teen minäkin ja olen todella iso mies nämä tunteet varsinkin naisilla on usein kuviteltua...että kaikki katsoo kyllä maailmaan isoja mahtuu :) iloitse siitä että olet muodokas ja suomalainen nainen joka on parasta mitä minä tiedän lanka laihuus ei ole mikään ihanne joten helle mekkoa ja hihatonta päälle ja shoppaan....jos on ongelmia nehän on sitten ihan muilla kun sulla eli katsojan omassa päässä :) nauti kesästä täysin rinnoin!!

    • Pilkku

      Cellbesillä on kauniita kesävaatteita isokokoisille. Puuvilla on miellyttävä materiaali. Puseroita löytyy puolipitkähihaisina (peittää käsivarret). Pitkän tunikan tai puseron kans leggarit. Korut saa olla näyttäviä, värikkäitä. Rannekorut kiinnittää huomion vyötärölle, mutta kaulakorut sopii hyvin.Värejä ei kannata pelätä, kesällä voi olla räväkkä.

    • natural

      Ellokselta löytyy uimamekkoja (uimapukuja), jotka hoikentaa ja peittää, joten rannallekin voi mennä.
      Ei kannata pukeutua liian leveisiin housuihin vaan pikemminkin kapeisiin ja puserokaan ei kannata olla liian leveä, vaan esim. tunika, jossa rintojen alla empireleikkaus.
      Isot kuviot lihottaa entisestään.Samoin poikkiraidat.
      Värikkäät sävy sävyyn viritelmät näyttävät hyvältä.
      Mekon tai hameen värisävyyn sopivat sukkahousut saavat näyttämään pidemmiltä.
      Yhdistä topit bleiseriin tai farkkutakkiin.

    • Tsemiä! (:

      Kyllä ne allit käsistä ja muualtahii lähtee pois ja ilman leikkausta.
      Pitää vain olla kärsivällisyyttä ja tehdä oikeanlaisia harjoituksia. Itse joku vuos sitten onnistuin (:

      Tsemiä vua ja toivottavasti löytyy mukavia vuatteita! (:

    • 175/130

      Mulla taas ongelmana on, että kun ostan isojen kokojen housuja, jää reisiin aina sivuille tyhjät pussit eli mitkään farkut ja muut housut ei istu. Mulla on läski kertyny keskiosaan vartaloo eli on ylempi ja alempi makkara. Ja kun on mahan kohalta sopivat housut, niin reisissä on tyhjää ja joudun ompelemaan ne pienemmiksi. Oon tosi iso tyttö: 175/130, mut en kuulemma näytä niin painavalta. Mitähän sekin tarkoittaa, mulla on kyllä lihastakin aika paljon...

    • minää4

      Miksi pitäisi olla LAIHA ja HOIKKA? Hyi että. Pitää olla juuri oma itsensä. Ne, jotka tässä kirjoittaa, että miten näyttää hoikalta...menkää itseenne.

      • Qwerty

        "Hyi että!"
        Mitä niin pahaa on hoikkuudessa? Jos saa olla lihava, miksei saisi olla hoikka?


    • Minä haluaisin..

      ..käyttää ihan niitä samoja vaatteita kuin normaalivartaloiset, mutta koot loppuvat kesken. Myös talvitakkien ja ulkoiluvaatteiden löytäminen on hankalaa. Haluaisin ostaa laadukasta ja ajatonta, mutta enimmäkseen joudun hankkimaan huonolaatuista "kertakäyttökamaa". Niiden muutamien kauppojen, jotka myyvät isoja kokoja, valikoima on niukka ja usein ei-minun-makuuni. Mallisto ja kankaat ovat usein samanoloisia vuodesta toiseen. Lisäksi vaatteet ahdetaan rekkiin tiukasti ja rekit sijoitetaan tiheästi (että pullukkavaatteet eivät veisi kallista liiketilaa?) niin etten mahdu kulkemaan. Ellos ja Cellbes sekä moni muu postimyyntifirma on kokeiltu useasti eikä varsinkaan laatu miellytä. T-paidoissa ja muissa puseroissa on ehdottomasti oltava hihaa niin, että allit jäävät kankaan alle. Jotkut pulskat ovat siitä onnellisia, että käsivarret ovat kiinteät, mutta useimmille eivät hihattomat käy kuin yksin ollessa :-) Sitten minusta vaikuttaa, että esim. Lindex ja KappAhl pienentävät koko ajan tarjontaa (?) ja H&M:n kaikissa liikkeissä ei isoja kokoja ole lainkaan. Seppälästä ei kelpaa mikään - vaihtelua kaivataan!

    • Minä mies poulisena ajattelen aika vähän mitä muut tutkii minun olemusta. Pistä vaan ne kuteet päälle missä hyvä olla,tää elämä on liin lyhyt alkaa arpomaan toisten mielipiteitä.Olihan se joku tutkimus tästä asiasta,että suurin ongelma on oman pään sisällä koska ei sinua nyt kukaan ammatikseen kyylää,muijakseen kyllä mutta sehän on kai tervettä.Vietä pukeutumisvapaa kesä,käy Virossa niin siellä ei ole suomalaisten möllitely kultuuria,ei minuakaan tuijotettu vaikka olen rampa näkyvästi.

    • läskitlöllyyvaan

      Reisitaskuhousujen tyyliset housut, kuitenkin ilman niitä reisitaskuja, caprimallia :) Hihaton paita, ei mikään teltta vaan suht tiukka ja ohut neule jossa pitkät tai 3/4hihat, ehkä vyötäröltä nauhoilla kiinni solmittava, asusteena pitkä kaulakoru (nostaa huomion kasvoihin).

      Joo oon tavallaan sitä mieltä et ihan sama mitä muut ajattelee, mut en silti haluu pukeutuu mihinkää telttoihin.. Marimekon värikkäät printtitunikat ja muut on kauheita just sellasia läskien ihmisten vaatteita, ei niitä! Ei aina niitä leveitä tunikoita, vaan tyköistuvia paitoja ja mekkoja, ei ainakaan ylhäältä alas asti mitään yksiväristäkään telttamekkoa. Perusfarkut, paitapusero, siistit kengät, balleriinat maybe.

      Asusteilla kiinnität huomion pois niistä läskireisistä yms. Korut, kengät, laukku, huivit, vyöt, meikit, hiuskorut.

      Yks juttu vielä. Muistakaa ihmiset hoitaa jalkojanne! Mikään ei oo kauheempaa kuin muuten tyylitelty ihminen sandaaleissaan, mutta kantapäät kovettumilla ja halkeilee, yök!

    • pellavaa helteellä

      Väljiä pellavahousuja ja -paitoja. Ne ovat vilpoisia ja tyylikkäitä.

    • Palstalaisille tiedoksi, että kyseisen ketjun aihe (tai sen nosto suomi24:n etusivulle) aiheutti sellaisen viestitulvan, ettei koskaan ;)
      Olen yhdessä ylläpidon kanssa siivonnut sivustoa moneen otteeseen ja tästä johtuen viestiketju ei ole enää varmaankaan kovin looginen. Pahoittelut tästä.

      Korostan edelleen, että keskustelun aiheena on isokokoisen ihmisen pukeutuminen. Siis vain kesäpukeutuminen. Siihen nyt kaivataan vinkkejä ja linkkejä.
      Ketjun aiheena ei ole laihduttaminen, ei geeniasiat, ei ruokavinkit eikä isokokoisen ihmisen seksielämä :) Näille kaikille em. asioille on Suomi24:n sivustolla omat palstansa.

      Ps.
      Oli järkyttävää huomata sontaviestejä lukiessani, kuinka rumasti ihmiset kirjoittavat lihavista ihmisistä ja kuinka on vallalla käsitys, että vain hoikka nainen on oikeasti nainen :/

      Aurinkoista viikkoa meille kaikille!

    • vaateaate

      Ei paljoa lohduta, että "jokaiselle löytyy ottaja", kuten muutama on kommentoinut. Mitä, jos on jo "otettu" ja haluaisi vinkkejä fiksuun pukeutumiseen ihan sen takia, että jotain on päällä oltava eikä viitsi ihan suohirviöltä tai hutsulta näyttää?! Kaikki eivät todellakaan pukeudu erityisesti vastakkaista sukupuolta varten.

    • näin minä

      Olen 48-kokoinen omenalihava, käytän suht avarakaulaisia lyhythihaisia tunikoita ja polven alle ulottuvia leggingsejä. Ellokselta löytyi viime kesänä kivoja. Rintojen alta olen kapeimmillani, joten sellainen siitä kohtaa kapea tai rypytetty sopii mielestäni parhaiten. Millään ei saa kaikkea piiloon, mutta hieman saa tällä tyylillä huiputettua. Hieman korkoa sirohkoissa sandaaleissa niin olo tuntuu kepeämmältä ja jalat pidemmiltä. Hiukset nätisti kiinni, omasta mielestä ainakin.

    • Curvy89

      Olen 52 kokoinen päärynä, käytän korkeavyötäröröisiä vaaleita pellavahousuja ja valkoisia leggingsejä. Yläosana pidän lyhyitä toppeja ja kylmemmällä ilmalla lyhyitä hupparitakkeja. Minulla on lyhyt selkä ja pitkät jalat, jonne massa on pääosin kertynyt. Pidän tiukkoja vaatteita ja suosin valkoista, juuri kesäisin. Isot tytötkin voivat näyttää hyviltä valkoisissa ja tiukoissa vaatteissa, :)

    • Suvikki74

      Reilu koko niin tyyli kuin tyyli käy.

    • aijaijai alli

      Itse nykyisin isona naisena en ymmärrä, miten te voitte käyttää farkkuja kesäkuumalla? En edes omista sellaisia, koska minusta ne on epämukavimmat housut mitä voi olla. Olen itse hameihminen - tuntuu että harvinaisuus nykyisin! Toimistollamme taitaa olla peräti yksi tai kaksi muuta. Hame on kesälläkin viileämpi. Minulla on joskus ollut ihan oikeat säihkysääret *huoh*, mutta kyllä ne nytkin kestää sen, etten pidä mitään maksimekkoja. Ne olisi kauhistus. Meillä on kesäisin töissä kuuma helteillä, saattaa mennä 30 asti. Vaikeeta on, kun en myöskään halua esitellä runsaita käsivarsiani: Yleensä kevyt paitapusero (mieluisin on nyt kulunut puhki). Sen voi välillä riisua, alla lyhythihainen tai hihaton toppi.

      Pitäisin myös korkokenkiä jos selkäni/polveni kestäisivät. Mutta ennen kesää käyn aina jalkahoidossa: ne karheat kantapäät ovat karmeat sandaaleissa, lakatut varpaankynnet on kivat.

      Nyt vaan pitäisi löytää se kevyt, ilmava pue/riisu nopeasti -tyyppinen paitapusero. Onneksi pääsin eroon 7 vuoden vaihdevuosi-hikoilusta! Syöpälääkitys loppui ja niin yletön hikoilukin.

      Mitä noille alleille voisi kotioloissa tehdä? Laihduttaa...juuh =)))

      • .....

        Harsomainen kangas, josta kietaisumallinen tunika, kävi mielessä ed perusteella?


      • Hankala tilanne

        Olen nyt uudessa työssä ja näin talvella vielä selviää housuasullakin. Työtovereilta olen saanut kuulla että kesällä lämpötila pyörii 30 paikkeilla joten virka-asuun on hankittava hame vielä ennen kesää. Se vaan että virka-asuun kuuluu hameen kanssa sukkahousut, joten pitää vielä selvittää onko ne helteellä pakolliset (sitten on vaan laitettava hyvin ohuet). Virka-asun paitapuseroksi valitsin vähän isomman ja väljän mallin niin ei tule niin kovin kuuma, toinen vaihtoehto on T-paita joka tuleekin kesällä käyttööni.


      • Hankala tilanne
        Hankala tilanne kirjoitti:

        Olen nyt uudessa työssä ja näin talvella vielä selviää housuasullakin. Työtovereilta olen saanut kuulla että kesällä lämpötila pyörii 30 paikkeilla joten virka-asuun on hankittava hame vielä ennen kesää. Se vaan että virka-asuun kuuluu hameen kanssa sukkahousut, joten pitää vielä selvittää onko ne helteellä pakolliset (sitten on vaan laitettava hyvin ohuet). Virka-asun paitapuseroksi valitsin vähän isomman ja väljän mallin niin ei tule niin kovin kuuma, toinen vaihtoehto on T-paita joka tuleekin kesällä käyttööni.

        Tuo helleongelmakin selvisi, sukkahousut ei ole virka-asun kanssa aivan pakolliset. Paljain säärinkin saa olla, mutta varpaat pitää olla peitettynä. Eihän ne nilkkasukat ole kovin tyylikkäät mutta eivät ainakaan ole kuumat.


    • littlesaara

      Itse olen kokoa 44 ja olen tunikoiden suurkuluttaja. Eli kesällä on yleensä aina tunika, leggarit ja sitten joku paita siinä päällä. Kuuma kyllä tulee, mutta eipähän tarvi hävetä omia muhkuroita, kun kävelee.

    • Suspendergirl94

      Minä olen kokoa 54 ja aikaisemmin olen pitänyt t-paitaa ja verryttelyhousuja. Nyt ostelin elloksesta korkea- ja joustovyötäröisiä stretch farkkuja ensi kesää varten. Ensi kesänä siis lyhyitä toppeja, t-paitoja ja stretch -housuja. Minulla valtavan leveä lantio ja kapeampi ylävartalo, joten mitään tunikaa ei kannata laittaa, koska se kävellessä nousee ylöspäin. Parempi pitää vain lyhyitä paitoja ja jos jotain muuta häiritsee 155cm leveä takamukseni, niin sitten häiritsee =o)

    • Suspendergirl94
    • Nuori nainen

      Olen 52 kokoinen päärynä, lyhyt selkä ja pitkät jalat. 171/110. Käytän vaaleansävyisiä leggingsejä ja strech -housuja ja lyhyitä t-paitoja ja toppeja. Kylmemmällä säällä sitten matalavyötäröisiä tiukkoja farkkuja. Kun näitä aikaisempia tekstejä lukee, niin joo olen iso tyttö ja minulla on allit. Vaatteet on tiukat ja alusvaatteet näkyy läpi, mutta mitäs sitten. Ei ole olemassa mitään koodia miten erikokoisten ihmisten tulee pukeutua, kukin laittaa päälleen mitä haluaa ja mikä tuntuu mukavimmalta.

    • isohko 14v tytsy :/

      ite oon 162/86 ja käytän hihatont toppii ja farkku shortsei ja mun koko on 44 :)

      • isohko 14v tytsy :/

        ja tosiaa ostan vaatteeni Ginast, H&M ja seppäläst, mut enite Ginast:)


    • iso92

      Mä olen kokoa 52 158/118 omena. Käytän valkoisia korkeavyötäröisiä housuja ja korkeavyötäröisiä joustofarkkuja, niiden kanssa t-paitoja. Omenamallisena pakko pitää korkeampia malleja, muuten housut tippuu. Myös jeggingsejä voi pitää mutta pitää olla korkeutta. Oikeen helteillä käytän pallomekkoja olkaimilla ilman leggareita. Alle vaan jotain mahdollisimman pientä.

    • KillerCatt

      Oikeesti, miksi ihmiset käyttää pyöräilyhousuja mekkojen alla? Tulee ihan aika kuumat oltavat. Itse käytän helteellä kellohameita/mekkoja ja siellä alla ihan perus alushousuja eli hipstereitä tai joskus jopa stringejä, joku täällä mainitsikin talkin, jota voi sitten laittaa reisiin ettei hankaa. Mekkoja myydään mm. cybershopissa tai erikoisliikkeissä. Sitten toiseksi, jos me kaikki isommat ihmiset pukeudutaan leggareihin ja tunikoihin, niin mehän näytetään kaikki samoilta. Mä laittaisin farkkusortsit tai caprit ja niiden kanssa lyhyen t-paidan, koska ei niitä muotoja kannata alkaa peittelemään, vaan kantaa ylpeänä kilonsa. Ne jotka täällä jakavat laihdutusvinkkejä, voi mennä jakamaan niitä muualle, täällä oli tarkoitus keskustella siitä mitä laittaa helteellä päälle. Itse olen ihan tyytyväinen omaan kehooni vaikka joku voisi läskiksi minua kutsua, mutta itse pidän itseäni muodokkaana. Pituutta on 165 ja painoa en ole katsonut sen jälkeen kun puntari ylitti 100:n. Vaatekoko on 52, joten kyseessä on isokokoinen nainen.

      Mutta niin, riippuen kelistä niin suosittelen myös panostamaan muihin seikkoihin, silmälasit ja kampaus vievät huomiota pois vartalosta, jos jotakin se hävettää. Mutta älkää ihmeessä pukeutuko telttoihin tai niihin pyöräilysortseihin jos ette muuten fillarointia harrasta, ne näyttää karmeilta olivat ne minkäkokoisen ihmisen päällä tahansa. Musta olis kiva nähdä muitakin isompia ihmisiä, jotka pukeutuvat rohkeasti, mutta tyylikkäästi näyttäen ylpeästi muotonsa yms.

      • leggaritunika

        Minä en käytä pyöräilyhousuja, mutta polven alle yltäviä legginsejä kyllä. Luulisin että samasta syystä joku käyttää niitä pyöräilyhousuja, eli siksi että ne ovat hyvät helteelläkin, tunikan kanssa oiva yhdistelmä. Ei liian kuuma, kun ei mitään hirveän paksuja pistä. Tummat leggarit vielä aika kivasti kaventavat vaikutelmaa, shortseissa jalkani näyttävät huomattavasti paksummilta. Leggingsien kanssa ei tarvitse talkkien kanssa läträillä. Minua ei haittaa sekään vaikka muilla on leggings tunika -yhdistelmiä, miksi pitäisikään haitata? Ei edes kaikilla ole, ja niitähän on myös normaalivartaloisilla ja hoikilla. Niitäkin, tunikoita varsinkin on tosi erilaisia. Ja saahan sitä asuyhdistelmää vaihdella, minullakin on muunlaisia asuja, vaikka tuo suosikki onkin, ja käytän varsinkin kun haluan näyttää hyvältä. Makuasiahan sekin, minusta legginsit eivät näytä karmeilta, vaan enimmäkseen hyviltä. Ehkä jos on oikein vänkyrät jalat (laihalla varsinkin), näyttää huonolta. Pyöräilyshortseja en kyllä aikoihin ole ihmisillä nähnyt, muilla kuin niillä pyöräilijöillä, joten oletan että tarkoitat oikeasti legginsejä.

        Minulle taas ei mitenkään sovi kellohameet eikä mekot yleensäkään, kun on omenavartalo. Aina näyttää yömekolle tai äitiysvaatteelle. Vartalotyypistähän se on kiinni, pienempivatsaiselle varmasti sopivatkin, vaikka ylikuormaa olisikin.

        Minua ihmetyttää tuo edellisen kirjoittajan asenne: älkää sitä, älkää tätä, näyttää pahalta, tehkää niin kuin minä teen. Kaikille ei sovi se mikä sinulle ehkä sopii, minä olen siitä yksi esimerkki. Ja näköjään myös kauneus on katsojan silmässä, moni muukin legginsejä vihaa, lähinnä miehet, mutta se on heilläkin vain se kummallinen mielikuva ja ajatus omalla kohdalla, että sama kuin olisi pitkät kalsarit :D vaikka aika eri asiasta kuitenkin kyse. Minä hyvin harvoin olen nähnyt naista, jolle legginsit eivät sovi, varsinkin kun lantio tietysti kuuluu niiden kanssa olla peitetty. Paljon kamalampi minun silmiini on nykyinen ihoon pureutuva skinny jeans- muoti, ahdistavan näköistä ja rumaakin vaikka olisi kuinka hyvät jalat ja hoikka vartalo.


    • Werrrrrrrr

      Minä oon 48-50 kokoinen nuori nainen. Käytän ihan vaan sortseja jotka on joko noin polviin asti tai lyhyemmät. Tai capreja. Väreinä musta ja valkoinen. Sitten ihan normi ta paitoja, joissa hihat eivät kuitenkaan saa olla liian lyhyet eivätkä liian tiukat vaan puolipitkät ja vähän väljemmät. Kun noi käsivarret on jonkun verran paksut, en halua esitellä niitä..

      Paidat on muuten ihan normi paitoja, massun kohdalta pitää olla jonkun verran väljät jotta läskit ei näy. Inhoan tiukkoja paitoja, niistä näkyy makkarat läpi.

      Tykkään myös kun kaula aukko on sopivan iso, ei kuitenkaan liian iso jotta tissit ei näy lävitte. En tykkää tiukoista, korkeista kaula aukoista, tulee ahdistava olo.

      Niin ja paidoissa käytän väreinä enimmäkseen mustaa. Johtunee tosin siitä kun paidat mitä löydän sattuvat olemaan yleensä mustia. Tykkään myös paljon turkoosista, alan jo kyllästymään koko hiton mustaan. Myös valkosia käytän, kunhan eivät ole läpinäkyvät.

    • Anonyymi

      Kirjoitit tosi hyvän kirjoituksen, kiitos siitä sinulle. Täällä on RVA samoissa ajatuksissa jopa joskus tuskaa on Puketumine vuoksi..
      Olen 49v Rva Pulukka muotoinen, 159cm ja 84/86 kg paino vaihtele. Tälle painolle en voi mitää,ja olen tähän tyytyväinen, siitä huolimatta olen mielestäni kyllä nuorekas mukiin menevä pulukka tiukka lihanen ole en kä ole mikää löysä Läski sitä en ole.. Työ asuni on ollut tiukka Jakupuku, Olen Ravintolassa Kassa pääliko, / tarjoilija. Mutta nyt työt katkesi keväällä tmän koronan myötä. Asumme K:Suomes. Meillä Rivitalo asunto, että erittäi viihtyisä Vapaa-ajan asunto, että Matka Auto. Mutta Mieheni työt ovat säilynyt ennalla, matka työ työmaa Päällikö tehtävissä, joutuu olemaa2den Vk matkoillakin. Mutta Tähän Meidän Pulukka tyyli Naisten Puketumine Vapaa Aika Että Kesä huvilalla edustus Vaatetus. // Siihen en suostu mihinkää Mummo Luuki muotii.
      Minä olen tykästynyt, reisitasku hiekkapestyt pökät. Niistä Kyllä PYLLY muodo tule kyllä hyvin Esille. Että tommonen poletti tyyli PAITA missä Kyllä rintavarustus tulee huvin Esille rintavako jarintoje Pullistus // Mutta me Naiset RVAT, ne on Meidän omat, aiva kaikki mikää näkyy..
      Vapaa ajan asunnolla vaatetus on sellainen, että sillä pitää pystyä jotain tekemää KUTE Auton imuroinut, en väitä että se sivellisempiä näkyjä on, mutta tehtävä ne on,
      JA jos olemme rehellisiä Minä en lähde vapaa-ajan Asunnolle piilosille kyllä niistä vaatuksista omat Pullukka muotoni nakyy rehellisesti ja hyvinkin reilusti,, jopa sexismi tulee mielee. Tähän kysymykset kun on nää lihavat reidet, ja joutuu tekee töitä huvilalla ja pajoki kävelee, lämpösellä ilmalla, helteellä, Reisi Haroje sisäpinnat kärsii hankautuu.. Olen tilannut ERIKOISLIIKKEISTÄ. NYLÖNSATINI ALKKAREITA, MISSÄ ON 15CM LAHKEET,,
      EI HANKAA HINKKA LIHVT REIDET VASTAKKAI JA OVAT HEMMETI JÄPÄKÄT PYLLYY JA HAAROJE VÄLII,, JA OVAT HELVETI SEXSIKKÄÄT. MINÄ PIDÄN AIVA HELVETISTI NÄISTÄ. // ETTÄ TÄLLÄISEE AJATUKSEN TUO TYYLI PYLLY TARJOILIJA, KANSSA SISARUKSILLE.

    • Anonyymi

      Itse käytän kesälläkin isoja takkeja ja collage- tai toppahousuja. Takin alla AINA polvimittainen huppari. Siltikin tunnen, että muut ihmiset näkisivät muotoni ja tukevuuteni ja se ahdistaa niin paljon, että liikun yleensä vain öisin paitsi kaupassa pitää joskus käydä ja toisinaan jossain muuallakin.

    Ketjusta on poistettu 138 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe