Sinne menivät

mädäntykää

Erosin reilu viikko sitten miehestäni todella monen vuoden suhteen jälkeen. Suhteessa oli paljon pahaa ja myös paljon hyvää, Mutta mies käytöksellään viimeisen vuoden aikana ajoi minut eroamaan. En sitä halunnut, mutta mies selkeästi halusi, olin hänen luokseen yhtä tervetullut kuin homesieni. ei vaan saanut sanottua. No, nyt häntä lohdutellaan ja on marttyyri, voi reppanaa.

Se mikä nyt ketuttaa, on "paras" ystäväni. Hän oli käymässä luonani, katsoi ja kuunteli kuinka itkin miestä. Jatkoi siitä sitten matkaansa. Seuraavana päivänä soitan hänelle, ei vastaa. Hänellä huumetaustaa, josta pääsemässä eroon pikkuhiljaa, joten huolestuin ettei ole retkahtanut, ja tästä syystä soitin uudestaan muutaman tunnin päästä.
Kysyin missä on? Ei kuulemma tiedä.... Ajattelin että jaaha, retkahtanut, ja tivasin että kerrohan nyt.
No, Tämä paras ystävä istuu siellä entisellä miehelläni. Istui koko päivän. Ja ilmeisesti myös yön...

En voi aikuisia ihmisiä käskeä, kenen kanssa saa olla ja kenen ei, mutta mielestäni ystävältäni, joka juuri oli vielä vakuutellut olevansa tukenani, aikamoisen paskaa käytöstä.

Illalla yritin vielä soittaa hänelle. Hylkäsi puheluni.

Toivotanpa sitten teille molemmille hauskaa matkaa helvettiin. Ansaitsette toisenne. Minä jään tänne nielemään kitkerää myrkkyä joka nousee suuhuni kun teitä ajattelen, en saa henkeä. Mutta väliäkö sillä, kunhan Teillä on hauskaa.

Typerä vuodatus mutta johonkin pakko purkaa, sattuu nimittäin niin pirusti :(

12

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rajua touhua

      Voimia sinulle.Usko et noi 2 horoa saa vielä palkkansa ja se ei tule olemaan mitään hyvää.

    • älä ota takaisin

      Toisaalta oli hyvä että totuus selvisi. Olisi ollut inhottavaa aloittajan kannalta jos mies olisi kilpailuttanut kahta naista ja roikottanut epätietoisuudessa. Nyt voit jättää miehen kun tiedät totuuden. Kyllä irtipääseminen on paljon helpompaa kun tietää totuuden eikä jää arvailujen varaan.
      Vaikka se nyt sattuukin, niin epätietoisuus ja roikottaminen ovat vielä pahempia.
      Äläkä ota sitä miestä takaisin jos se kuitenkin päättää kontata luoksesi.

    • oppeliini1

      Vain ole iloinen että pääsit kertaheitolla kahdesta saastapesästä eroon!

      Jos ystäväpiirisi muutkin jäsenet kuuluvat tuohon samaan luokkaan, olisikohan aiheellista heittää kaikki ulos piiristäsi ja alkaa hakea kunnon ystäviä jotka osaavat ja haluavat käyttää aivokapasiteettiaan aivan pikkuisen korkeammalla tasolla.

      Sinun on täydellisen tarpeetonta viettää aikaasi katuojan loassa.Kaikki ihmiset eivät suinkaan asusta siellä!

    • ap

      Kiitos paljon sanoistanne. Mietin jo että olenko kohtuuton kun "suutun" ystävälleni.

      Taitaa suru helpottaa, vaihtuu näköjään pirunmoiseen kiukkuun.

    • hjnkj

      Et ole kohtuuton, vaan sanoisin että itse en ikinä olisi tuollainen ystävä.Ystävien miehiö tai exmiehiä ei nussita. Tuollaisia ystäviä ei tarvi kukaan.Voimia!

    • neiti.......

      Surusi on täysin ymmärrettävää tuossa tilanteessa. Ensinnäkin erosit pitkäaikaisesta rakkaastasi, mikä oli jo tosi iso pala, minkä jälkeen ystäväsikin pettää sinut ja sekaantuu mieheesi. Olin itse lähes samanlaisessa tilanteessa vuosi sitten, ja sydän siinä särkyi.
      Ei kannata kuitenkaan lannistua, sillä jossain vaiheessa tajuta, että kaikelle on tarkoituksensa. Se että välisi katkesivat kumpaankin, voi tarkoittaa sitä, että heistä olisi muuten voinut olla ennemmin tai myöhemmin vielä enemmän harmia. Onneksi sinulla on varmasti muita ystäviä, joille voit puhua. Kunnon ystävät auttoivat minut pahimman yli, ja niin uskon myös sinun ystäviesi ja/tai muiden läheistesi tekevän. Ne ihmiset, jotka auttavat sinua hädän hetkellä, ovat aitoja ystäviä.
      Paljon voimia!

      • loukattu

        Voimia sinulle!! Olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa. Ex mieheni sekä ex ystäväni suhde ei kestänyt kuukautta pidempään kunnes kummatkin soittivat minulle peräkanaan anteeksipyyntö puheluita...silloin haistatin kummalekin v*tut ja kuljin nokka pystyssä vastaan. He saavat kyllä vielä ansionsa mukaan ja tuollainen "ystävä" ei ole todellakaan ystävä.


    • ap

      Näin perjantaina kuinka kävelivät miehen asunnolle kuin vanha pariskunta. Voisi kuvitella että tämä on alkanut jo ennen eroa. Saatanan horoperseet.

      Paskaa postilaatikosta? Ehei, minä aion olla tämän kaiken yläpuolella, parempi kuin ne. En katkeroidu, vaan menen haistelemaan uusia tuulia. Toivottavasti heistä tulee onnellisia, narkki ja alkoholisti. MUAHAHA.

      Nyt keskityn vain olemaan ihana, oma itseni. Aloitan uuden harrastuksen kun on taas aikaa, ja nautin kesästä OIKEIDEN ystävieni kanssa

      • <Mie vaan>

        Hyvä juttu, tseppiä! :) Äläkä vaivu hetkeksikään murehtimaan menneitä. Ansaitset parempaa ja tulet sitä varmasti saamaan! :)


    • ap.

      No mites, nyt on tullut uusia "mielipiteitä". Se ystäväni oli kaupungissa koska on muuttanut aiemmin täältä pois ja asuu nyt kauempana. Ylipäätään entisen mieheni nähnyt vain muutaman kerran, minun kauttani.

      Nyt kuulemma olen suuttunut turhasta. Eivät kuulemma tehnyt muuta kuin dokailivat. Koko viikon. Ja se eukko nukkui siellä, samassa sängyssä.

      Entinen ystäväni soitti minulle, kysyi vieläkö olen vihainen. pyysi anteeksi. En antanut. Oli kerennyt jo poistua kaupungista, samainen mies oli jopa saatellut asemalle.

      Jos olisi edes tullut täällä olo aikanaan puhumaan tuo "ystävä" niin olisin saattanut kuunnella. En enään. Helppohan se on soitella sieltä 400km päästä et hei sori.
      Puoli tuntia puhelun jälkeen tulee mieheltä viesti, joka ei siis kertaakaan ole ottanut yhteyttä eron jälkeen. Ihmettelee miksi heitän hyvän ystävän pois, olen suuttunut turhaan.

      Olenko?

    • 44323423423243

      Tässäpä sinulla hyvä vinkki.

      Anna noiden kahden olla. Älä enää vastaa heidän soittoihin tai viesteihin vaikka kuinka tekisi mieli. Niin kauan kun pyörit tämän saman asian ympärillä, tulet vaan satuttamaan itseäsi ja vaarantamaan tulevat suhteesi niin kavereihisi kuin seuraaviin kumppaneihin.

      Fiksuna ihmisenä katkaiset siis vain välit ja annat heidän tehdä mitä haluavat keskenään. Älä edes yritä saada mitään itsellesi tietoon mitä he tekevät, koska sinä et tästä asiasta pääse ylitse ennen kuin lopetat pitämästä yhteyttä heihin.

    • ap.

      Sitä minäkin olen mieltä. Sen lisäksi mies nyt yhtäkkiä haluaisi "puhua eron selväksi", näin viikkojen jälkeen. Miksei puhunut yhdessä olon aikana, vaikka kuinka yritin, vastaus oli aina : En tiedä, en mieti tuollaisia...

      Miksi minun pitäisi mennä hieromaan suolaa haavoihini, juuri kun alan päästä jaloilleni? Jokainen yhteydenotto on askel taaksepäin.

      Taidanpa vain vastata jos vielä soittelee ettei ole mitään puhuttavaa enään. Viimeinen piste tälle draamalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      102
      6448
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      83
      4933
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      105
      3191
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      3032
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2235
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1616
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1211
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1192
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1106
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      884
    Aihe