Olen 22-vuotias tyttö ja olen ollut yhdessä poikaystäväni kanssa reilut kolme vuotta. Viime syksynä tapasin tytön, jonka kanssa minulla synkkasi kaveritasolla heti. Meillä oli samanlainen huumorintaju, hän vaikutti fiksulta, aidolta, oikeudenmukaiselta ja suorapuheiselta ihmiseltä. Hän tuli myös hyvin toimeen poikaystäväni kanssa. Aluksi kaikki oli siis paremmin kuin hyvin.
Pikkuhiljaa minusta alkoi kuitenkin tuntua, että hän on vähän liiankin kiinnostunut poikaystävästäni ja hänen seurastaan. Kaverini oli aina kyselemässä, että missä poikaystäväni oikein on, miksei hän ole kotona, miksen ottanut häntä mukaan opiskelijabileisiin tms ja aluksi luulinkin, että hän oli vain huomaavainen minua kohtaan, kun tällaisia aina kyseli. Sitten aloin huomata, että hän vaikutti aina tosi pettyneeltä, jos poikaystäväni ei ollut mukanani yhteisten kavereiden illanvietoissa. Silloin kun mies oli mukana, lyöttäytyi kavereni heti hänen seuraansa, muuttui tosi nauravaiseksi ja saattoi viettää koko illan jutellen hänen kanssaan ja sanoi tuskin muutaman lauseen minulle.
Tiedän, että seuraava kuulostaa ehkä lapselliselta, mutta mielestäni on myös outoa, jos tyttöpuolinen kaverini lähettelee useammin viestejä ja kirjoittelee poikaystäväni seinälle kuin minulle. Itse kun aina pidän tarkoituksella kaikin puolin etäisyyttä kavereideni miehiin (olen tietysti ystävällinen, mutten liian), ettei tule mitään väärinkäsityksiä. Kuitenkin outoa, jos kaveri pitää enemmän yhteyttä poikaystävääni kuin minuun, eikö?
Tässä muutama esimerkki hänen käytöksestään (on enemmänkin, mutta en muista kaikkia), joita en yksittäistapauksina tosiaan pidä vakavina asioina, mutta se, että nämä kaikki ovat sattuneet juuri TÄMÄN kaverin kanssa, alkoi se minusta olla epäilyttävää:
1) Kaveriporukalla leffassa poikaystäväni oli istumassa viereeni, kun kaverini sanoi että poikaystävän pitäisi mielummin istua hänen viereensä, koska mies on niin pitkä ja peittäisi minun vieressä istuessaan takana olevien näkyvyyden. Jutteli ja kuiskaili miehelleni koko leffan ajan.
2) Olimme menossa yhteisten kaverien illanvietosta bileisiin pyörillä, mutta minulla ja poikaystävällä ei ollut pyörää. Ystäväni vain päätti että on käytännölllisintä jos poikaystäväni "kyytsää" häntä, ei minua. Minä menin sitten toisen tyttökaverin tarakalla, kun en halunnut vaikuttaa mustasukkaiselta.
3) Kerran kun hän sanoi jotain ja poikaystäväni kääntyi ympäri ja sanoi "Mitä kulta" kun luuli että minä puhuin (meillä on samankuuloiset äänet kaverini kanssa), ystäväni kommentoi kovaan ääneen miten mieheni ei tunnista oman tyttöystävänsä ääntä.
4) Kaverini on hyvin kiivas sanomaan poikaystävälleni, jos hän mielestäni kohtelee minua väärin. Poikaystäväni on sanonut minulle, että tämä häiritsee häntä ja että hänestä tuntuu kuin ystävä tekisi tätä osoittaakseen, että poikaystäväni oikeasti välitä minusta.
Lopputulos oli, että en enää viihtynyt näiden seikkojen takia kaverini kanssa, enkä enää oikein luottanut häneen. Etäännyimme, ja nyt hän on muuttanut jo pois, eivätkä he enää ole yhteydessä poikaystävänikään kanssa. Jälkikäteen olen ajatellut, että olinko vain vainoharhainen ja heitin hyvän ystävyyssuhteen menemään mustasukkaisuuttani? Mitä mieltä olette? Missä menevät rajat, kuinka hyvä kaveri oman kaverin poikaystävän kanssa saa olla ja kuka nämä rajat määrittelee? Mitä jos kaverini oikeasti tunsikin itsensä todelliseksi sielunkumppaniksi poikaystäväni kanssa ilman mitään seksuaalisia tunteita ja minä pilasin kaiken: meidän ja myös heidän ystävyytensä!
Tarvitsisin kipeästi mielipiteitä ja kuulisin myös mieluusti kokemuksia, jos muilla on ollut samanlainen tilanne!
Kaveri ihastunut mieheeni?
12
1316
Vastaukset
- Vainoharhainenko?
Tulipas pitkä viesti... Toivon, että joku kuitenkin jaksaisi lukea ja vielä kommentoidakin!
- sellasta..
No se käveris yritti selvästi iskee miestäsi ja oli mustasukkainen kun olit sen miehesi kanssa. yritti saada sulle pahan mielen. Jotkut naiset ovat sellasii narttuja et ne yrittää toisen miestä ihan avoimesti iskeä. Sun olis pitänyt sanoo sille kaverilles jotain et näpit irti tai sellasta. Et sä siis ollut vainoharhainen. Toisen omaa pitää kunnioitaa vaikka siitä tykkäisikin ja sil kaverillas ei ollut puhtaita jauhoja pussissa.
- tertredwe4rfe
Et ole vainoharhainen. Kaveri yritti selvästi luikerrella ties millä verukkeilla sinun ja poikaystäväsi väliin, selvä kuin pläkki!
Luota siihen tunteeseen, mikä sinulle tuli - ja mistä nuo esimerkkitapauksetkin kertovat: kyseessä oli rankanlaatuinen "väliinkampeaminen" eikä mikään sielunkumppanuus!
On kirjoittamaton laki, ettei kavereiden siippoihin tai edes ex-siippoihin sekaannuta ja tällä kaverillasi ei ole / ollut puhtaat jauhot pussissa! Hyvä, että pääsit eroon tästä tapauksesta! - 9+16
Minulla on samanlainen kokemus jaettavana... Olen ollut mieheni kanssa 3 vuotta. Ennen seurustelua olimme kavereita n. vuoden, ja mies kulki silloin tällöin ystäväpiirini mukana baarireissuilla ja sen sellaisilla. Hänellä ei ollut koskaan juttua kenenkään muun kanssa, sillä olemme aina katsoneet toisiamme vähän sillä silmällä. Mutta kun aloimme seurustella, alkoi tapahtua...
Eräs kaverini olikin ollut salaa ihastunut mieheeni. Kun seurustelumme paljastui, alkoi kaverini käyttäytyä todella omituisesti. Hän yritti asiaa yhtään peittelemättä saada miehen sittenkin itselleen. Aluksi yritykset olivat hienovaraisempia, mm. "mitä kuuluu" -tekstareita, mutta sitten alkoi sadella kutsuja hänen kanssaan kahville, rannalle, mihin milloinkin... Ihmettelimme asiaa miehen kanssa yhdessä. Tilanne kärjistyi lopulta niin, että hän kertoi miehelle suoraan rakastavansa tätä, ja haluavansa tämän itselleen.
Mies torjui kaverini, ja tässä vaiheessa juttu tuli kaikkien muidenkin tietoon. Itse pysyttelin asiasta etäällä, sillä en ole mustasukkaista tyyppiä, enkä tosiaankaan pelännyt että mies vaihtaisi minut tähän toiseen naiseen. Draamaa kuitenkin syntyi, ja kaverini poistui lopulta omasta tahdostaan ystäväpiiristämme. Tästä on nyt siis jo aikaa, ja hän asuu nykyään kaukana meistä. Nyt hänellä on vihdoin ihan oma poikaystävä, ja hän on alkanut ottaa varovasti yhteyttä tänne päin. Tosin viestit hän laittaa minulle, ei miehelle. Haluanko hänet takaisin kaverikseni? No, porukkamme on iso joten kai hän siihen takaisin mahtuu, mutta en voi sanoa luottavani häneen. Mieheni sen sijaan on tapauksen ansiosta todistanut olevansa sekä lojaali minulle, että ystävällinen ja lempeä niille, jotka tällaisia temppuja tekevät.
Tulipa pitkä kertomus! Pahoittelut siitä :) - Vainoharhainenko?
Kiitos kun jaksatte vastailla! Tuntuu helpottavalta kuulla, että mielestänne vaistoni oli oikeassa. Poikaystäväni kun on vielä nykyäänkin sitä mieltä, että katkaisin välit (en siis sinänsä suoranaisesti katkaissut, mutta etäännyin) liian hepposin perustein, koska hänen mielestään kaverini oli yleisesti ottaen hauska ja mukava. Joskus kai miehet näkevät tällaiset tilanteet vain omalta kantiltaan... Miehestäni oli vain kiva, että sai positiivista huomiota ja että oli aina varmaa juttuseuraa illanvietoissa, eikä hän nähnyt sitä flirttailuna, koska kaverini ei suoraan mitään kuitenkaan yrittänyt tai sanonut. En syytä miestäni kuitenkaan mistään, koska hän kuitenkin on monet kerrat sanonut että tämä kaveri ei ole ollenkaan hänen tyyppiään, ja että hän on vain ollut kohtelias kaveriani kohtaan eikä siksi torjunut häntä, ja ymmärrän tämän täysin. Tältä kannalta katsottuna tunnen itseni jälleen typeräksi mustasukkaisuuteni takia :(
Lisää kommentteja, mielipiteitä ja kokemuksia olisi silti vielä kiva kuulla! - Vainoharhainenko?
Sinulle 9 16, kuulostaa että sinun tapauksesi on selkeämpi, ja olisit oikeutetumpi mustasukkaisiin tunteisiin kuin minä, ja silti pysyit erossa koko asiasta etkä millään tavoi yrittänyt rajoittaa tilannetta. Kuulostat tosi hyvältä tyttöystävältä! Voi kun itsekin osaisin olla kuin sinä... :(
Uskon, että on vaikea tilanne nyt miettiä, että hyväksytkö tämän naisen takaisin kaveripiiriin. Onko hän koskaan pyytänyt sinulta anteeksi käytöstään? Jos oikeasti nautit tämän kaverin seurasta, ja kaipaat ystävyyttänne, niin harkitse asiaa, mutta jos antaisit anteeksi enemminkin velvollisuuden tunteesta, niin sitten ei ehkä kannata. Itse olen tyytyväinen siihen, että oma kaverini asuu nyt kaukana eikä ole pitänyt yhteyttä, mutta silti joskus kaipaan ystävyytemme alkuaikoja, kun tuntui että olin vihdoin löytänyt hyvän ystävän jonka kanssa kaikki palaset loksahtivat kohdalleen...- 9+16
Tapaus oli tosiaan erittäin selkeä..... Ehkä annoin itsestäni vähän liian ruusuisen kuvan; olin kyllä järkyttynyt tapauksesta ja kaverini epälojaaliudesta. Olin vaan seurustelun alkuhuumassa niin täydellisen varma mieheni tunteista, että en pelännyt mitään. Siksi kai osasin pitää ajatukseni ominani. Tiesin, että kaverini saa tarpeeksi negatiivista huomiota asian takia muutenkin. Ja oikeassa olin! Kukaan ystävistäni ei enää oikein luota kyseiseen tyyppiin...
Hän on kyllä pyytänyt ainakin epäsuorasti anteeksi. On myös kertonut, kuinka hyvin minä ja mieheni sovimme yhteen ja kuinka onnellinen hän on puolestamme. En tiedä onko hän vilpitön, mutta ainakaan hän ei avoimesti enää lähde miestäni jahtaamaan.
En usko että voisin enää ruveta hyväksi ystäväksi hänen kanssaan. Jos joku pettää luottamuksen ja käyttäytyy epäasiallisesti, niin ei sitä voi koskaan unohtaa. Olen valmis hyväksymään kaverini takaisin porukkaan jos hän niin haluaa, mutta varautunut tulen aina olemaan. Uskoisin että sama koskee sinua? On toki ikävää kun ystävyys kokee kolauksen, mutta niin se vaan elämässä menee :(
- 42243243
22 ei ole tyttö vaan nainen.
niin kauan kun kutsut itseäsi tytöksi, et ole aikuinen. - AngryBöördi
Ole onnellinen että se joka vikitteli miestäsi oli kaveri, mulla ex vikitteli omaa siskoani! Onneksi ei vikittele enää!!!!!!
- Tanjuska
Eipä tuossa ole mitään epäselvää! Itse olisin varmaan ottanut kaverin puhutteluun ihan kahden kesken ja sanonut, että hänen touhuilunsa on niin selkeää, että sokeakin näkee mitä hän yrittää ja voisi lopettaa moisen touhun ennen kuin munaa itsensä ihan kokonaan :D Itselläni on ollut myös vähän samansuuntaisia kokemuksia. Mieheni työskentelee naisvaltaisella alalla ja näin ollen saa paljon huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Kerran yksi jopa laittoin miehelleni paikalliseen lehteen yhteydenottopyynnön treffimielessä, vaikka varmasti tiesi, että mieheni oli varattu! Saatiin siitä kyllä hyvät naurut :D Itseni ei ole koskaan tarvinnut ottaa ketään puhutteluun, koska nämä haaskalinnut eivät ole minun tuttujani. Annan mieheni hoitaa asiat ihan itse, koska luotan hänen kykenevän siihen :) En jaksa ottaa tällaisista tilanteista hirveästi pultteja, mutta sinun tilanteessasi oli hyvä pistää kaverin kanssa välit poikki. Ei tuollaisen ystävä voi olla.
- niin tai näin
Oon kuullu et tietynlaisia naisia kiinnostaa just erityisesti ne varatut miehet, kun se on kuulemma jonkunlainen vakuutus siitä, että miehessä on sitä jotain kun kerran muillekin kelpaa. Itse en kyl voi ymmärtää tämmöstä ajatusmallia yhtään...
- ...
Käyn tätä samaa läpi itsekin. Jotenkin häiritsevää, että minun kaveri onkin enemmän kaveri miehelleni. Ääneen kehuu tätä edessäni ihaillen, ottaa kontaktia enemmän, moikkaa häntä ja sivuuttaa minut.
Harmi sinänsä, kun luulin, että meistä olisi tullut hyvätkin ystävykset. Ja välien katkaisu on vähän hankala, kun niin moneen muuhunkin suhteeseen se vaikuttaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671