Naiset..???

Kannattekos te kondomeja myös meille miehillekkin aina laukussanne..? tarkoitan vain silleen, että jos käy niin, että miehellä ei sattuisi olemaan mukana ja siihen aikaan ei saisi enää mistään ostettuun, onko se jo nykypäivää, että naiset kantaa laukussa "varalta" kondomeja ?
9122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos harrastaisin randomseksiä vieraiden ihmisten kanssa julkisilla paikoilla, niin kansaisin kondomeja.
Mutta miten niin 'miehelle'? Molempiahan se suojaa.

Äänestä

Kondomit ovat aina laukussa mukana, vaikka todennäköisyys seksiin olisi alle promillen luokkaa. Ja sitä se onkin, koska en harrasta yhdenyön juttuja ja en halua irtosuhteita. Pidän kondomeja mukana kuitenkin aina, koska mikäli jättäisin niiden mukaan ottamisen vain niihin tilanteisiin milloin on aikomuksenakin harrastaa seksiä tai se toiveissa, niin todennäköisesti kondomit olisivat silloin sitten jossain muualla. Pidän minä tampoonejakin muutaman aina laukussani kaiken varalta, vaikka kuukautiset olisivat juuri loppuneet tms, samoin kuin avainnipussani on aina mukana polkupyörän avain, vaikka kulkisin autolla. Fiksu varautuu moniin epätodennäköisiinkin asioihin ennalta, kun siitä varautumisesta ei koidu mitään erityistä vaivaa tai harmiakaan, mutta varautumattomuus saattaisi joskus johtaa erittäin ikäviin tuloksiin.

Äänestä

Em kuljeta mukana, koska mennä sänkyyn mahdollisuus kohdallani on niin pieni.

Äänestä

Ei, kyllä ne on vaan mulle.. ;D Mies saa hakea omat. :D

Äänestä

Kokeneella pelimiehellä on aina kaksi kondomia lompakossa.

Iltapanolle ja seuraavan aamun aamuvarville.

Olen kerran nainut yhtä noin 20v lutkaa joka oli juuri eronnut suhteesta joka suuttui pahanpäiväisesti kun aloin nussimisen jälkeen kyselemään, että onko hän enemmänkin nussinut ympäriinsä. Rupesi huutamaan, että pidänkö häntä huorana vai minä.

No en kohteliaasti sanonut mitään vaan hymyilin vaan :) heh

Äänestä
  • Tässä siis tarinan opetuksena, että älkää ATM-aisurit koskaan kyselkö naisen menneisyydestä ENNEN aktia. Tämä että mies pitää naista käytettynä huorana tai nainen edes aavistelee jotain tälläistä on todellinen majour-turn-off ja saanti tyrehtyy siihen.

    Äänestä

  • ilmestyit palstalla samaan aikaan Naisasialooserin kanssa.

    Äänestä

  • Vielä selvennyksenä, että nussin tätä tavishuoraa tosiaan paljaalla, koska tavoistani poiketan ei lompakossani ollut yhtään kumia.

    Äänestä

  • Kummasti taas kirjoitti:

    ilmestyit palstalla samaan aikaan Naisasialooserin kanssa.

    Mikä ihme se on kun päivystämme molemmat palstalla 24/7. Kuten monet muutkin AT-miehet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*mietiskeliä kirjoitti:

Kannattekos te kondomeja myös meille miehillekkin aina laukussanne..? tarkoitan vain silleen, että jos käy niin, että miehellä ei sattuisi olemaan mukana ja siihen aikaan ei saisi enää mistään ostettuun, onko se jo nykypäivää, että naiset kantaa laukussa "varalta" kondomeja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu