Kun yksinäisyys kalvaa

Ole onnellinen kun saat vielä olla vapaa ja villi.

Onko masennuksesi paha? Jos on kannattaa varata aika lääkärille, tuollaisten ongelmien kanssa ei kannata jäädä yksin vaan puhua niistä jollekkin. Ja jos kukaan ei kovinkaan usein soita sinulle, mitä jos tekisit välillä niin päin että soitat itse kavereillesi? Kaikki ihmisisuhteet ovat vastavuoroisia, ne kaipaavat molempien osapuoltan panostusta. Jos otat harvoin yhteyttä kavereihisi niin voi olla että he luulevat ettet halua olla heidän kanssa tekemisissä. Kannattaa olla myös itse aktiivinen.

Komppaan edellistä, ihmissuhteet on vastavuoroisia. Joskus omaa panostusta tarvitaan enemmän, mutta se on investointi mikä kannattaa. Oletko työelämässä? Opiskeletko? Miten päiväsi kuluu noin pääpiirteissään. Jos vastaus on, että et opiskele, etkä käy töissä niin tämä asia sinun tulee korjata ihan esimmäiseksi! Elämässä pitää olla mielekästä tekemistä, jonkinlaisia tavoitteita, mitkä vie eteenpäin! Elämä kuljettaa, siihen olisi hyvä luottaa. Voit löytää itsesi mielenkiintoisten ihmisten ja asioiden parista, kunhan vain aktivoidut! Uusi harrastus? Nyt sitä positiivisuutta kehiin! Ja tsemppiä!!!

hiukan sama juttu mulla :( 20v nainen

Samaistuin suhun.. Mulla oli samat mietteet aikoinaan ja ymmärrän täysin.. Mutta haluan kertoa, että valoa todellakin löytyy tunnelin päästä.. Itseäkään ei koskaan kutsuttu mihinkään ja olin aina se jota pilkataan koulussa vaikka se nörtti en ollutkaan.. Mutta oli vaikeaa olla kotona ja miettiä mitä tekis.. Ja "kaverit" aina teki kaikkea "kivaa" muiden kanssa...
Myöhemmin huomasin, kun ikää tuli pari vuotta enemmän, että vaikka kukaan ei "hengannut" mun kanssa, niin osa oikeasti arvosti mua, koska olin aito ihminen.. Huomasin että ihmiset tuli mun luokse.. En ollut "suosittu", mutta olin aito ja vilpitön.. Esimerkkinä voin kertoa, että nykyään mulla on pari todella hyvää ystävää, ja monta ystävää ja kaveria joihin olen heidän kautta tutustunut.. Osa heistä oli niitä, jotka pilkkasivat mua ja kasvattivat mainettaan muita kiusaamalla, mutta HEKIN kasvavat jossain vaiheessa ja ymmärtävät minkälainen on "hyvä ihminen" tai "reilu" ihminen ja huomaavat kuka on tosi ystävä ja kuka ei..
Neuvoni sulle.. Kestä.. Tiedän tasan tarkkaan mitä koet (tai teksistäsi näin uskoisin) mutta usko mua kun kerron, että lopussa se kiitos TODELLAKIN seisoo.. Voisin tästä laittaa parikin esimerkkiä, mutta on totta myös se... Että et saa vetäytyä kuoreesi.. Yritä olla avoin ja reilu, vaikka muut ei sitä ymmärrä ja hakeudu sellaisten ihmisten luokse, jotka tuntuvat "omanlaisilta".. Mutta ÄLÄ luule, että loppuelämäsi olisi samanlaista..