Yksi tuotteliaimpia älykästä suunnittelua (ID) puoltavia tutkijoita on Wolf-Ekkehard Lönnig, geneetikko, joka juuri äsken jäi eläkkeelle Max Planckin kasvinjalostuslaitokselta Saksassa. Olemme kirjoittaneet Lönnigin työstä aiemminkin Evolution News & Views julkaisussa.
Lönnigin kirjoitukset osoittavat kuinka kasvinjalostuksen kokeellinen tutkimus voi edistää ja tukea älykkään suunnittelun teoriaa. Eräs Lönnigin ja kolmen kollegan artikkeli vuodelta 2007 Bioremediation, Biodiversity and Bioavailability -lehdessä yritti jäljittää kahden kukkakasvilajin evoluutiohistoriaa. Evoluutiobiologit uskovat näiden lajien olevan lähisukua keskenään. Tutkijat yrittivät mutaatiokokeiden avulla saada kasveja palautumaan takaisin ”alkeellisempaan” muotoonsa. He eivät onnistuneet tässä. Heidän selityksensä havainnoilleen tukevat yhtä älykkään suunnittelun perusideaa ja he viittaavatkin kirjoituksessaan Michael Behen työhön:
Useimmat uusista piirteistä eivät synny yksinkertaisten lisäysten kautta, vaan yhdistelemällä monimutkaisia geenitoimintojen verkostoja, tehden useimmista järjestelmistä palautumattoman monimutkaisia. (Behe 1996, 2004; katso myös Lönnig 2004), tällaiset järjestelmät eivät voi –- Dollon lain mukaisesti — palautua alkuperäiseen tilaan tuhoamatta samalla koko lajin hengissäsäilymisen kannalta välttämätöntä verkostoratkaisua.
Artikkeli lainaa ID-myönteisten tiedemiesten kirjoituksia: D. Axen artikkelit Journal of Molecular Biology julkaisusarjassa; M. Behen Darwin’s Black Box kirja; Behen and D. Snoken artikkeli vuodelta 2004 Protein Science julkaisussa; David Berlinskin kirjoituksia Commentary-lehdessä; William Dembskin kirjat The Design Inference, No Free Lunch, ja The Design Revolution; ja Stephen C. Meyerin artikkeli Proceedings of the Biological Society of Washington -julkaisussa, ja hänen artikkelinsa kirjassa Darwinism, Design, and Public Education; ja mainitsee myös kirjoituksia ID:n puolesta julkaisussa Debating Design.
Toinen Lönnigin artikkeli otsikolla Floriculture, Ornamental and Plant Biotechnology -sarjassa siteeraa myös kirjaa Darwin’s Black Box sekä muita Michael Behen kirjoituksia palautumattomasta monimutkaisuudesta. Kirjoitus lainaa myös Dembskin ja Meyerin teoksia sekä toteaa, että lajien synnylle mutaatioiden kautta on rajoituksia. Artikkeli jatkaa:
Kaikki viimeisimmät mallit ja tiedot joita on edistetty ratkaisemimaan ongelma, joka liittyy uusien kokonaisten toiminnallisten sekvenssien syntymiseen sekä uusien elinten ja elinjärjestelmien syntymiseen satunnaisten mutaatioiden kautta, ovat osoittautuneet huolellisen tieteellisen tarkastelun tuloksena täysin riittämättömiksi useiden tutkijoiden silmissä.
Lihansyöjäkasveja käsittelevässä luvussa Handbook of Plant Sciences kirjassa (John Wiley & Sons) Lönnig ja Becker toteavat, että “näyttää olevan vaikeaa edes kuvitella yksiselitteisiä valintaetuja kaikille tuhansille oletetuille välivaiheille ’pienin muutoksin’–skenaariossa, puhumattakaan tieteellisen (eli testattavan) hypoteesin muodostamista monimutkaisten lihansyöjäkasvien edellä tarkasteltujen rakenteiden alkuperälle.” He jatkavat Michael Behen lainaamista:
Lukijan kannattaa lisäksi pohtia seuraavaa ongelmaa. Charles Darwin esitti kumoajan omalle teorialleen (1859, s. 219): “Jos voidaan osoittaa, että on olemassa yksikin niin monimutkainen elin, joka ei ole mitenkään voinut muodostua lukuisten peräkkäisten ja vähäisten muutosten kautta, niin teoriani luhistuu täysin.” Darwin kuitenkin totesi, että hän “ei ole kyennyt löytämään tällaista tapausta.” Biokemisti Michael J. Behe (1996, s. 39) on parantanut Darwinin kumoajaa esittelemällä ja määrittelemällä täsmällisesti “palautumattoman monimutkaisuuden” käsitteen: “Palautumattoman monimutkaisella tarkoitan yksittäistä järjestelmää, joka koostuu useasta hyvin toisiinsa sovitetusta vuorovaikutteisesta osasta, jotka yhdessä osallistuvat perustoimintoon, siten että minkä tahansa osan poistaminen lopettaa järjestelmän toiminnan.” Jotkut biologit uskovat Utricularian ja useiden muiden lihansyöjäkasvien (Dionaea, Aldrovanda, Genlisea) ansamekanismien olevan ainakin hyvin lähellä ”tällaista tapausta” palautumattomasta monimutkaisuudesta.
Näin se evoluutioteoria kumoutuu
16
139
Vastaukset
- Mitä sanoo moloch
Lopuksi, Lönnig julkaisi tutkimuksen vuonna 2010 otsikolla “Mutageneesi kasvissa Physalis pubescens L. ssp. floridana: Jatkotutkimusta Dollon laista sekä toistuvan variaation laista.” Artikkelissa mainitaan uusdarvinismin epäilijöitä kuten Michael Behe sekä lista “lähes 900 Darvinismia tieteellisesti vastustavasta tutkijasta. Näistä todetaan:
Monet näistä tutkijoista nostavat esiin kysymyksen (muiden kysymysten joukossa), että miksi – kirjaimellisesti miljardien aikaansaatujen mutaatioiden sekä kromosomien uudelleenjärjestelyiden jälkeen – kaikki merkittävät mutaatiojalostusohjelmat länsimaissa ovat tulleet tiensä päähän, sen sijaan, että olisivat saaneet aikaan vallankumouksen kasvien jalostuksessa, joko peräkkäisten valikoitujen “mikromutaatioiden” (kumulatiivinen valinta nykyaikaisessa synteesissä) tai ”laajempien mutaatioiden” kautta… Ja miksi toistuvan variaation lakia jatkuvasti vahvistaa lähes äärettömästi toistuvien fenotyyppimutanttien kirjo joka ainoassa laajassa mutageneesikokeessa (kuten ennustettu) sen sijaan että ne tuottaisivat säännöllisesti uusia lajeja …
Lönnigin tutkimus keskittyy tietyn koppisiemenisten kasvien erityispiirteen alkuperään. Pidempien verholehtien muodostamaa suojaa hedelmän kehittämistä varten kutsutaan nimellä ”inflated calyx syndrome”, tai “ICS”. Tutkimuksen mukaan fylogeneettiset tiedot osoittavat, että uusdarvinistisen tulkinnan alla tämä piirre on joko menetetty useissa sukulinjoissa tai kehittynyt itsenäisesti useita kertoja. Jos jälkimmäinen on totta, niin miksi sitten niin monelta kasvilta yhä puuttuu tällainen ”lyhdyn” muotoinen suoja? Todettuaan, että jotkut uusdarvinismin kannattajat vetoavat ei-falsifioitaviin tuntemattomiin valintaetuihin, hän tekee johtopäätöksen, että uusdarvinismi ei tuota falsifioitavissa olevia ennusteita ja toteaa, että tämä ”enimmäkseen ei-testattavien selitysten (useimmiten pelkkää tarinointia) valtava määrä saattaa jo itsessään asettaa koko teorian tieteen ulkopuolelle.”
On kuitenkin olemassa toinen vaihtoehto, nimittäin tieteellinen älykkään suunnittelun hypoteesi. Lönnig toteaa, että, toisin kuin uusdarwinismi, ID näkemys on “falsifioitavissa mm. osoittamalla että ICS:n muodostumisen todennäköisyys pelkkien luonnollisten prosessien tuloksena on suuri, että sen määritelty monimutkaisuus on matalaa ja lopulta, tuottamalla ICS:ää satunnaisten mutaatioiden avulla lajille, jolla sitä ei ole.” Tutkittuaan useita monimutkaisia vaiheita, joita vaaditaan ICS:n syntymiseen, hän toteaa, että hänen tutkimuksensa “näyttävät tukevan Behen tutkimuksia (2007): näyttää olevan erittäin epätodennäköistä, että nykyiset evoluutioteoriat kuten synteettinen evoluutioteoria (jatkuva evoluutio pienin askelin) tai ”toivotun hirviön” näkemys (yhdellä tai muutamalla isolla hyppäyksellä) voisivat tyydyttävästi selittää ICS:n alkuperän.” Hän päättää yhteenvetoon: “Koko elävien eliöiden maailman synty uusdarvinistisin menetelmin näyttää enemmän kuin epäuskottavalta.”- darwinisti pelkää
Hyvin tieteellisiin tutkimuksiin viitattu, täysin tieteellinen kumous darwinismille.
- Krevo
Mukavaa että joku jaksaa kirjoittaa tänne näitä tieteellisiäin perusteluja asioille.
Olen jo alkanut kyllästyä lukemaan Molocin fakta-uskomuksia. - RepeRuutikallo
darwinisti pelkää kirjoitti:
Hyvin tieteellisiin tutkimuksiin viitattu, täysin tieteellinen kumous darwinismille.
Pekka Pekka, omakehu haisee Taivaaseen saakka.
"Mitä sanoo moloch"
Voisin sanoa paljonkin, mutta sinun kohdallasi se on turhaa. Osoitan sen vaikkapa niin, että vastaat tähän:
Kirjoituksesi mukaan nuo kokeet vahvistavat Dollon lain. Onko Dollon laki
a) Kreationistien kehittämä?
b) Evoluutioteorian puolustajan, paleontologi Louis Dollon 1893 ehdottama laki evoluution toiminnasta?
- Aivot narikasta
Wolf-Ekkehard Lönnig on tyypillinen fundamentalisti, joka lähtee johtopäätöksestä ja poimii tarkoituksenmukaisesti havaintoja, jotka tukevat hänen ennalta valitsemaansa johtopäätöstä. Näin ei synny tiedettä, vaan pseudotieteen kaapuun verhottua uskonnollista julistusta.
- evotiede etenee
Joo, kun noin olet kuullut Richard Dawkinsin herätyskokouksissa, niin kyllähän sen täytyy olla totta, ei mitään tieteellisiä tutkimuksia tarvita kumoamaan Lönnigin vertaisarvioitua työtä.
- tieteenharrastaja
Ei ole uutta, että älykkäästä suunnittelusta on kirjoitettu tieteellisen tuntuisia kirjoja.
Vanha asia on sekin, ettei tiedeyhteisö ole tunnustanut niitä tieteeksi ID:n kannattajiksi ryhtynyttä olemattoman pientä vähemmistöä lukuunottamatta.
- Susikovaerkki
"Olemme kirjoittaneet Lönnigin työstä aiemminkin Evolution News & Views julkaisussa."
Varmaankin samalla nimimerkillä (Voi voi,..). Jutussa on kyse on ihan perinteisestä ID-kusetuksesta.
Ensinnäkin tuo Evolution News & Views on ID-liikkeen ikioma web-julkaisu eikä mikään tiedelehti. Sen taustalla on ID-järjestö Center for Science and Culture ja se julkaisee ihan mitä tahansa paskaa, jos sen vain kuvitellaan tukevan ID-kreationismia.
Itse asiakin on esitetty erittäin harhaanjohtavasti. Kukaan ei nimittäin väitä palautuvaa evoluutiota (reverse evolution) erityisen todennäköiseksi tai yksinkertaiseksi - tai edes täysin jalostuksella toteutettavissa olevaksi. Jos aihe kiinnostaa, niin muistaakseni esim. New Scientist julkaisi aiheesta muutamama vuosi sitten ihan asiaakin.
Jo yksittäinen mutaatio on itsessään erittäin epätodennäköinen, saati sitten aiemman muutoksen palauttava toinen vastaava. Ja kaikki paitsi kreationistit tietävät senkin, että sukupolvesta toiseen tapahtuvat muutokset eivät aina synny yksittäisen muutoksen tuloksena eikä välttämättä pelkästään perimän muutoksin. Fenotyyppi on lukuisten tekijöiden yhteissumma, joista eräs on myös ympäristö itse.
Mutta niin sitä kreationismia taas edistettiin valehtelemalla, vai edistettiinkö?- illu pillu
"Ensinnäkin tuo Evolution News & Views on ID-liikkeen ikioma web-julkaisu eikä mikään tiedelehti. Sen taustalla on ID-järjestö Center for Science and Culture ja se julkaisee ihan mitä tahansa ******, jos sen vain kuvitellaan tukevan ID-kreationismia. "
Samanlainen siis kuin evokkien omat "tiedelehdet", kuten Nature ja Science. Missä ovat muuten todistees, tuollaisia perättömiä väitteitä voi heitellä kuka hyvänsä.
Loppu tekstistäsi on sitten sen laista mutua, että ei mitään rajaa... jotain tieteellistä tutkimusta heittää tähän? Et sinä mikään biologian asiantuntija ole, joten turha urputtaa vastaan. - RepeRuutikallo
illu pillu kirjoitti:
"Ensinnäkin tuo Evolution News & Views on ID-liikkeen ikioma web-julkaisu eikä mikään tiedelehti. Sen taustalla on ID-järjestö Center for Science and Culture ja se julkaisee ihan mitä tahansa ******, jos sen vain kuvitellaan tukevan ID-kreationismia. "
Samanlainen siis kuin evokkien omat "tiedelehdet", kuten Nature ja Science. Missä ovat muuten todistees, tuollaisia perättömiä väitteitä voi heitellä kuka hyvänsä.
Loppu tekstistäsi on sitten sen laista mutua, että ei mitään rajaa... jotain tieteellistä tutkimusta heittää tähän? Et sinä mikään biologian asiantuntija ole, joten turha urputtaa vastaan.Moloch on viesteissään viime kuukausien mittaan siteerannut lukemattomia biologian asiantuntijoiden tekemiä tieteellisiä tutkimuksia, kun taas sinä Pekka lahkoveljinesi et ikinä ainuttakaan. Valetiedettä kun ei lasketa.
illu pillu kirjoitti:
"Ensinnäkin tuo Evolution News & Views on ID-liikkeen ikioma web-julkaisu eikä mikään tiedelehti. Sen taustalla on ID-järjestö Center for Science and Culture ja se julkaisee ihan mitä tahansa ******, jos sen vain kuvitellaan tukevan ID-kreationismia. "
Samanlainen siis kuin evokkien omat "tiedelehdet", kuten Nature ja Science. Missä ovat muuten todistees, tuollaisia perättömiä väitteitä voi heitellä kuka hyvänsä.
Loppu tekstistäsi on sitten sen laista mutua, että ei mitään rajaa... jotain tieteellistä tutkimusta heittää tähän? Et sinä mikään biologian asiantuntija ole, joten turha urputtaa vastaan.Kts. hihupelle esim. tuolta http://phys.org/news150905616.html
Ja tuolta löytyy varmasti lisää: http://scholar.google.fi/scholar?hl=fi&q="reverse evolution"&btnG=
Artikkelisi vain esitteli haasteellisena asian, joka tieteenkin mukaan on sitä, ja vetelee sitten aiheesta tyystin omia johtopäätöksiään kirjoittajalleen ominaiseen (kts.alla) tapaan.
Kun et muuten kertonut lähdettäsi, vaan kopioit tekstiä tänne ikäänkuin omanasi, niin minäpä kerron. Tuon scheissen alkuperäinen kirjoittaja on Casey "the Baghdad Bob of creationism" Luskin ja suomennos löytyy Leisolan ID-sivustolta. Casey Luskin on tuttu kreatinisti ja lakimies, joka työskentelee Discovery Institutessa eli ID-sylttytehtaalla itsessään. Tuolla miehen esittely (american loonie #246):
http://americanloons.blogspot.se/2011/09/246-casey-luskin.html
- Heh !
>
Köh tuota, Nature ja Science julkaisevat tutkimustuloksia, jotka on tarkastettu. Kreationistien sivu julkaisee valikoituja uutisia. Näissä on "ihan pikkuinen" ero. Tosiaan, Nature ja Science ovat niitä julkaisuja, jotka määrittelevät mitä suurimmalla painoarvolla tiedettä, joten siis ainakin ne on tiedettä jos mikä.
Ehkä nimenomaan tiede onkin pahin vihollisesi ? - RepeRuutikallo
Miten ihminen, joka panee otsikkoon pilkun jälkeen pisteitä, osaa kirjoittaa näinkin hyvää suomea? Et kai Pekka vaan taas kopsannut tätä jostain?
Tietysti kopsasi, ei tuosta vajakista kirjoittajaksi ole.
Tekstn on suomentanut luultavasti Leisola itse, ja ainakin se on hänen yrityksensä ID-sivuilta kopioitu. Alkuperäinen kirjoittaja on Casey Luskin, tunnettu Disco-instituutin IDiootti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652