Itsellä 27 vuoden liitto takana ja olemme 54 ja 56 vuotiaita. Seksielämä on jäänyt kokonaan pois jo 5 vuotta sitten, mikä miehenä ei hyvältä tunnu ja on aiheuttanut paljon ongelmia.
Olisi vaan mukava tietää, onko tämä tilanne aika "normaali" jo näillä vuosilla, vai pitäiskö "keskimäärin" tällaisessa suhteessa vielä olla tai onko yleensä seksielämää.
Mikähän on 50 ihmisten tilanne yleensä? Olisi mukava kuulla samoilla vuosilla olevien tilanteesta ja vertailla, olenko jotenkin poikkeuksellisen onnettomassa liitossa, vaiko ihan normaalissa?
Ajatellut eroakin, mutta paraneekohan mikään muuten kuin vaan tilapäisesti ja kohta on taas sama mustapekka kädessä. Luultavasti uudessa suhteessa olisi ekan vuoden suht tyytyväinen, kunnes se naisen haluttomuus taas tulee eteen ja ollaan samassa lähtöruudussa, missä eron hetkelläkin.
Parisuhde ja seksi 50+
14
302
Vastaukset
- 11 + 6
Ei kaikilla noin käy, mutta normaalia on. Monella asiat on vieläkin pahemmin.
Meillä tilanne on vähän sama kuin teillä, vaikkakin seksi loppui jo alle 40 vuoden iässä.
Kuka sanoi, että elämän pitäisi olla kivaa? - Luukatojamuita
Naisena 55 v kirjoitan tähän, että seksielämää voi olla (meillä on) mutta aivan hurjan kovalla työllä. Orgasmi tulee Ilm.suurimmalle osalle naisista vaikeammin (poikkeuksiakin on), mutta esim. minulle vaatii kymmenen minuuttia kauemmin ja paikat on jälkeen kipeät limakalvonjen heikentyminen vuoksi. Hormoneilla tuli pientä apua. Mutta muita ongelmia. Lisäksi itsetunto fysiikan muuttuessa nollassa. Miehen pitää kehua enemmän ennen kun rentoudun ja pystyn riisuuntumaan. Ennen kiskoille innoissaan vaatteita päätäni, nyt peittelen. Mutta muunlaisiakin on, jotkut jopa piristyy, ei voi yleistää. Mutta vaihdevuodet on kyllä hurjat...
- Miten kävi?
Vielä lisäkysymys, että vaikuttiko vaihdevuodet haluja heikentävästi?
- 18
Mikäli molemmilla on fysiikka kunnossa ja ei ole läskejä kertynyt niin homma pelaa molemmin puolin.
Se vain on niin että kun katselee noita 50 ihmisiä, sekä miehiä että naisia niin melkoisia lihasäkkejä ovat, ei siis ihme että mikään ei toimi.
Ja täällä sitten vovivotellaan että kun ei enää kiinnosta. - Luukatojamuita
Meillä ei ole paino-ongelmia silti seksi monimutkaisempaa vaihdevuosien vuoksi. Kaikille, hoikillekin, naisille tulee tässä iässä myös vyötärölle kasvua ruumiinrakenteeseen muuttumisen myötä ja se hävettää.
- iloinen 52v
Miksi vanheneminen hävettää?????vai onko sun kumppani sua 20v nuorempi, sillon ymmärrän ulkonäköpaineet, mutta, jos olette kummatkin saman ikäisiä roikkuvalla makkaroilla varustettuja niin ei ole mitään hävettävää.
- Luukatojamuita
iloinen 52v kirjoitti:
Miksi vanheneminen hävettää?????vai onko sun kumppani sua 20v nuorempi, sillon ymmärrän ulkonäköpaineet, mutta, jos olette kummatkin saman ikäisiä roikkuvalla makkaroilla varustettuja niin ei ole mitään hävettävää.
Ei ole nuorempi, mutta urheilee. Miehet myös rapistuu hitaammin..
- erkki.
Et ole onnettomassa liitossa vaan olette ollu liian kauan yhdessä, puolisosi mielestä et ole enää haluttava ja et kiihota etkä kiinnosta häntä enään seksuaalisesti, tai muutenkaan.
Minun veljelläni oli sama juttu ja sitte tulikin yllätys, veljen muija oli jo monta vuotta ollu toisen kanssa, no erohan siitä tuli ja äkkiä.
Otappa sevää jos muijasi naiskentelee jonkun muun kanssa. - Cloetta...
Naimissa ollaan oltu 29 vuotta, ikämme mies 56 , vaimo 54. Seksiä on kerran pari kuussa, joskus harvemmin ja joskus useammin, se riippuu niin monesta asiasta. Onhan ne himot vähentyneet vaikka mukavaa keskenään onkin. Seksin tilalle meillä on tullut entistä enemmän yhteinen tekeminen ja esim. vain hyväileminen sängyssä.
Ollaan keskustelut asiasta ja olemme hieman ihmeissämme koska seksi on ollut meidän suhteessa aina tärkeää ja intohimoa on riittänyt; kai tähän on totuttava. Toisaalta emme ota paineita, seksiä on silloin kun on. Ja jos vain toinen haluaa, ei se ole este seksille - hyvää oloa voi tuottaa vaikkei itseä aina huvittaisikaan. - seksi on ihanaa
Minä täytän 50 ja seksi on parempaa kuin koskaan. Tosin vaihdevuodet ei haittaa ja miehen kanssa vasta 7 vuotta yhdessä. Seksi on vaan parantunut vuosi vuodelta. Välillä hormonit hyrrää kolmesti päivässä, väliin taas viikonkin paussi. Naisena minut pitää vauhdissa ennenkaikkea miehen huomaavainen käytös. Mies osoittaa huomiota joka päivä monenlaisilla teoilla ja kaiken saa takaisin naisen tyytyväisyytenä ja haluna olla myös miestä kohtaan hyvä.
Sanottakoon että nuorenpana silloisen miehen kanssa minun haluni kuoli vuodessa miehen huonon käytöksen saattelemana. Ei haluttanut olla hyvä toista kohtaan kun toinenkaan ei ollut.
Nyt meilllä käytössä seksileluja ja erektiolääkettä. Ilman lääkettäkin sujuu mutta väliin sitä haluaa leikkiä pitkän aikaa ja silloin pilleri on täydellinen apu. Keksimme kaikkea kivaa ja mukavaa ja yhdessä käymme suihkussa vaikkemme mitään hyväkroppaisia ole mutta se ei haittaa yhtään kun vierellä on oikea kumppani.- Cloetta...
Kuullostaa mahtavalta. Kiva lukea tällaisia kokemuksia.
- Kyseenalaistaja
Minullakin oli exäni kanssa seksiä yli 50-vuotiaana, samoin sen jälkeisessä suhteessa monta kertaa viikossa ja sain joka kerta orgasmin. Sillä miehellä oli joskus vaikeuksia, mutta siihen oli keino: rengas. Seksin ei todellakaan tarvitse loppua missään tietyssä iässä, ja jos uhkaa loppua, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Se vain on monista kovin noloa ja sitten mieluummin kärsitään hiljaa puutteessa kuin tehdään asialle jotain.
- JoukojaMaaret
Ei erotiikasta nauttiminen mihinkään häviä, vaikka ikää tulee. Vaimoni on 48, minä olen 62. Rakastelemme n. 3-5kertaa viikossa. Joskus useamman kerran peräkkäin. Täytyy olla huomaavainen ja ystävällinen ja arvstaa puolisoaan. Silloin on nautinnon antaminenkin toiselle mukavaa.
Olemme molemmat erittäin hyvässä kunnossa ja huolehdimme itsestämme. Potennsilääkkeitä ei ole tarvittu, mutta kun aletaan tarvita, niitä varasti käytetään. - Hyvä huvi
Jotenkin minua ihmetyttää nämä seksittömyysjutut. Aivan kuin jotkut pitäisivät luonnollisena, että yli 50-vuotiailla seksielämän jopa kuuluu vähentyä tai loppua. Olen lähes 60-v. nainen. Huolehdin kunnostani, en halua liikapainoa taakakseni. Aina olen pitänyt seksistä. Vaihdevuodet eivät intoa vähentäneet, paremminkin päinvastoin. Laukean useimmiten helposti ja välillä useita kertoja peräkkäin yhden rakastelun aikana. Ja arvatkaapa, tykkääkö mies. Potenssipillerit ovat meillä apuna tarvittaessa, ja leikkimielisyys ja välillä kokeilunhalukin mukana vuoteessa. Niin, emmekä ole mikään tuore pari. Yhdessäeloa toistakymmentä vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647