Miten aloittaa elämänkumppanin etsintä

miehenkuvotus

Olen 27-vuotias parisuhteista syrjäytynyt ATM. Monta vuotta mennyt ohitse niin, että olen ymmärtänyt, että parisuhteet eivät ole minua varten - ne ovat paremmille ihmisille. En ole yrittänyt mitään, vaan elänyt ihan tyytyväisenä yksin. Tietenkin aina välillä on pieni läheisyyden kaipuu iskenyt.

Viimeisen vuoden aikana sitten on kuitenkin kaipuu elämänkumppanin löytämisestä iskenyt. Olen yrittänyt lähestyä naisia, olen jopa käynyt treffeilläkin. Mutta aina tulee nenille. En vain osaa sitä oikeaa kuviota, miten naisia pitää lähestyä.

Ennelta tuntemattomien kanssa toimiessa olen huomannut olevani alkuun varautunut, ja tämä on kyllä karsinut naisiin tutustumista. Mutta lyhyen ajan kuluttua kyllä pystyn keskustelemaan ihan sujuvasti. Silloinkun olen onnistunut pääsemään tuosta alusta ohi, olen saanut järjestettyä treffit myöhemmällekkin ajankohdalle. Mutta siihen sitten onkin kaikki kaatunut, pystyn käymään 2-3 treffit ja niillä on mielestäni ihan mukavaa, sitten naisten mielenkiinto on loppunut. Olen vain täysin kykenemätön viemään asiaa jutustelua pidemmälle, en osaa lukea milloin on soveliasta tehdä aloite kosketuksen tai vastaavaan, joten ne jäävät tekemättä.

Muutama nainen olisi minut kännissä kelpuuttanut yhden yön seuraksi, mutta kokemuksesta tiedän etteivät ne sovi minulle, joten niitä en harrasta. Olen kyllä aina ehdottanut, että nähtäisiin myöhemmin - se ei ole sopinut.

Onkohan kohtaloni kärsiä aikaisemmasta tyhmästä päätöksestäni, joka oli päätös olla yksin, lopun eläämääni. Vai onko tästä enään mitään nousutietä ylöspäin. En mielestäni ole epätoivoinen, jonka pitäisi vain löytää nopeasti joku, vaan haluaisin tutustua ihmisiin syvällisemmin, ja mahdollisesti löytää sen kumppanini.

29

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8+2=

      Olet ihan hyvällä tiellä kohti parisuhdetta. Sinun ei kuitenkaan tule kohdella naista kuin haurasta mittaamattoman arvokasta antiikkiesinettä, vaan reippaasti naisena. Naisilla on normaalisti ihan samanlaiset seksuaaliset himot kuten miehilläkin.

      Itse koen, että se on ehkä jopa hieman loukkaavaa, jos mies koko ajan kohtelee kuin kaveria eikä osoita, että on kiinnostunut minusta naisena. En tarkoita, että heti ekoilla treffeillä pitäisi vongata sänkyyn, mutta esimerkiksi mies voi sanoa, että oli kiva tavata ja saako halata mukavien treffien päätteeksi. Se jo osoittaa, että mies haluaa läheisyyttä. Seuraavilla treffeillä voi jo halata heti nähdessä ja vaikkapa ohjata naista olkapäästä kohti oikeaa pöytää tms. Ei siis mitään koko ajan lääppimistä, vaan sitä, että koskettaminen on luontevaa. Voihan sitä toisten treffien päätteeksi kysyä, että saako antaa pusun läksiäisiksi:)

      • treffeillä

        Ei toimi kaikilla. Tuo lupien kysely on ikävää ja pyrkimys "ohjata" minua olkapäästä yhtään minnekään saisi minut suorastaan raivostumaan. En ole mikään koira talutushihnassa.

    • mies neuvo

      Pyydä tapaamaasi naista puisto-, rantakävelylle tai kaupunkikävelylle(ei mihinkään metsiköihin). Sillon voit luontevammin ojentaa käden, jos vaikka nainen kävelis käsikkäin kanssasi. Voit vielä sanoa, jos tarve, haluavasi pitää kädestä.

      Tämmöinen aloite on taatusti sovelias. Jos tällainen aloite torjutaan, niin se et ole sinä joka tässä häpeää, vaan häpeä on sen naisen.

      • penkkikammoinen

        "Pyydä tapaamaasi naista puisto-, rantakävelylle tai kaupunkikävelylle(ei mihinkään metsiköihin)."

        -tämä neuvo on hyvä

        "Sillon voit luontevammin ojentaa käden, jos vaikka nainen kävelis käsikkäin kanssasi. Voit vielä sanoa, jos tarve, haluavasi pitää kädestä.
        Tämmöinen aloite on taatusti sovelias. Jos tällainen aloite torjutaan, niin se et ole sinä joka tässä häpeää, vaan häpeä on sen naisen."

        -tämä neuvo taas kehno, harva aikuinen haluaa kulkea käsi kädessä, se on enemmänkin teinien tapa ja kokisin kiusallisena etenkin vasta tutustumisvaiheessa ensimmäisillä treffeillä käsi kädessä kulkemisen

        -sopivampaa ja ei kiusaannuttavaa koskettelua olisi esimerkiksi olkapään koskettaminen ohjatessa naista ja sanoen vaikka samalla "kävellään tätä kautta"

      • mies neuvo
        penkkikammoinen kirjoitti:

        "tämä neuvo taas kehno"

        Miten niin kehno. Jos sinä häpeät, niin mitä sitten. Eikä sitä tarvitse heti eka treffeillä ensimmäisenä kättä pyytää. Tätä voi ajaella vaikka testinä jolla mies testaa josko saisi koskettaa ja halata. Ei ole tarkoituskaan kulkea väkisin käsikkäin, etenkään jos ei tee molempien mieli.

        Omalta kohdaltani voin sanoa, että kyllä tämmöinen käden ojennus/puolisyli/kainalo avaus ele mieheltä on ihan toimiva juttu. Toki ele pitää ajoittaa liikkeellelähdön hetkeen. Voihan vaikka pysähtyä ihailemaan maisemaa, jotta saa tuon liikkeellelähtöhetken järjestettyä uudestaan, kunnes uskaltaa kättä nostaa. Tuossa on sekin, että nainen saa tilaisuuden kieltäytyä, jollei ole valmis. Ota huomioon ettei tätä elettä miehen tarvi hävetä.
        Osa naisista tarttuu ojennettuun käteen, osa tulee suoraan kainaloon ja osa häpeilee.

        Sillä ei ole aivan lopullista merkitystä onnistutko käteen koskemisessa eka tapaamisen loppupuolella vai tokassa tapaamisessa. Aina ei tarvitse edes syntyä kosketusta. Jatkon kannalta tässä on oleellista se, että olet aloitteen tehnyt. Nainen tulkitsee kuitenkin tämmöisen pienieleisen aloitteen selvänä kiinnostuksenasi. Se voi olla ratkaiseva asia siinä, että pääsetkö myöhemmin tutustumaan naiseen syvällisemmin tai tapailemaan häntä pidempään.

        Jos menet koskemaan naista yllättäen olkäpäähän, niin joku voi pitää tätä jopa ahdisteluna. Annatko naiselle mahdollisuuden väistää tai tulla vastaan? Se seikka värittää nykyisessä kaksinaismoralistisessa maailmassa sen voiko tavallisempi mies koskea naiseen tai ainakin antaa turvattoman ja epävarman tunteen asiassa. Playerit ei tästä tavis miesten ongelmasta ymmärrä paljoakaan.

      • mustispeppers

        Musta olis aivan ihanaa kulkea käsikädessä, ei ehkä ekoilla treffeillä, mutta toisilla jo. Me naisetkin, kai olemme siten erilaisia ja vain kokeilemalla voi tietää :)

      • nörtti hörtti
        penkkikammoinen kirjoitti:

        "Pyydä tapaamaasi naista puisto-, rantakävelylle tai kaupunkikävelylle(ei mihinkään metsiköihin)."

        -tämä neuvo on hyvä

        "Sillon voit luontevammin ojentaa käden, jos vaikka nainen kävelis käsikkäin kanssasi. Voit vielä sanoa, jos tarve, haluavasi pitää kädestä.
        Tämmöinen aloite on taatusti sovelias. Jos tällainen aloite torjutaan, niin se et ole sinä joka tässä häpeää, vaan häpeä on sen naisen."

        -tämä neuvo taas kehno, harva aikuinen haluaa kulkea käsi kädessä, se on enemmänkin teinien tapa ja kokisin kiusallisena etenkin vasta tutustumisvaiheessa ensimmäisillä treffeillä käsi kädessä kulkemisen

        -sopivampaa ja ei kiusaannuttavaa koskettelua olisi esimerkiksi olkapään koskettaminen ohjatessa naista ja sanoen vaikka samalla "kävellään tätä kautta"

        Hassua, että oma mitätön kokemus puhuu täysin toista, mitä sanot tuossa hyväksi ja huonoksi. Eli, ei ratankävelyä eka (koska osa pitää liian romanttisena jos ei tunneta), vaan mielummin jotain toimintaa (jotain millä on selvä kesto). Tämän jälkeen toisella on mahdollisuus lähteä tai sitten siitä voidaan jatkaa ranta/puisto kävelylle jos synkkaa hyvin.

        Jos nainen kokee käsikkäin kävelyn liian teinimäisenä, niin nainen yleensä sitten ottaa käsiverresta kiinni, jos kuintekin on suotuisa kosketukselle, (eli voihan sen käsikkäin kävelyn sijasta voi tarjota myös käsivartta). Olkapäästä ohjaamisesta mulla ei ole kokemusta, mutta ajatuksena se ainakin kuulostaa vähän riski alttiilta, (ainakin itse miellän siihen liittyvän tietyllä tavalla ei tasa-arvoisuuden, siis pomo/alainen -asetelma, enkä ehkä itse pitäisi jos nainen toimisi niin).

      • nörtti hörtti
        nörtti hörtti kirjoitti:

        Olen mies, jos ei selvinnyt tuosta..

      • discovery-74
        mies neuvo kirjoitti:

        "tämä neuvo taas kehno"

        Miten niin kehno. Jos sinä häpeät, niin mitä sitten. Eikä sitä tarvitse heti eka treffeillä ensimmäisenä kättä pyytää. Tätä voi ajaella vaikka testinä jolla mies testaa josko saisi koskettaa ja halata. Ei ole tarkoituskaan kulkea väkisin käsikkäin, etenkään jos ei tee molempien mieli.

        Omalta kohdaltani voin sanoa, että kyllä tämmöinen käden ojennus/puolisyli/kainalo avaus ele mieheltä on ihan toimiva juttu. Toki ele pitää ajoittaa liikkeellelähdön hetkeen. Voihan vaikka pysähtyä ihailemaan maisemaa, jotta saa tuon liikkeellelähtöhetken järjestettyä uudestaan, kunnes uskaltaa kättä nostaa. Tuossa on sekin, että nainen saa tilaisuuden kieltäytyä, jollei ole valmis. Ota huomioon ettei tätä elettä miehen tarvi hävetä.
        Osa naisista tarttuu ojennettuun käteen, osa tulee suoraan kainaloon ja osa häpeilee.

        Sillä ei ole aivan lopullista merkitystä onnistutko käteen koskemisessa eka tapaamisen loppupuolella vai tokassa tapaamisessa. Aina ei tarvitse edes syntyä kosketusta. Jatkon kannalta tässä on oleellista se, että olet aloitteen tehnyt. Nainen tulkitsee kuitenkin tämmöisen pienieleisen aloitteen selvänä kiinnostuksenasi. Se voi olla ratkaiseva asia siinä, että pääsetkö myöhemmin tutustumaan naiseen syvällisemmin tai tapailemaan häntä pidempään.

        Jos menet koskemaan naista yllättäen olkäpäähän, niin joku voi pitää tätä jopa ahdisteluna. Annatko naiselle mahdollisuuden väistää tai tulla vastaan? Se seikka värittää nykyisessä kaksinaismoralistisessa maailmassa sen voiko tavallisempi mies koskea naiseen tai ainakin antaa turvattoman ja epävarman tunteen asiassa. Playerit ei tästä tavis miesten ongelmasta ymmärrä paljoakaan.

        "Eikä sitä tarvitse heti eka treffeillä ensimmäisenä kättä pyytää."

        Samaa mieltä, useimmat seurustelevat aika pitkään ennen sitä. :-D

      • Misu<3
        penkkikammoinen kirjoitti:

        "Pyydä tapaamaasi naista puisto-, rantakävelylle tai kaupunkikävelylle(ei mihinkään metsiköihin)."

        -tämä neuvo on hyvä

        "Sillon voit luontevammin ojentaa käden, jos vaikka nainen kävelis käsikkäin kanssasi. Voit vielä sanoa, jos tarve, haluavasi pitää kädestä.
        Tämmöinen aloite on taatusti sovelias. Jos tällainen aloite torjutaan, niin se et ole sinä joka tässä häpeää, vaan häpeä on sen naisen."

        -tämä neuvo taas kehno, harva aikuinen haluaa kulkea käsi kädessä, se on enemmänkin teinien tapa ja kokisin kiusallisena etenkin vasta tutustumisvaiheessa ensimmäisillä treffeillä käsi kädessä kulkemisen

        -sopivampaa ja ei kiusaannuttavaa koskettelua olisi esimerkiksi olkapään koskettaminen ohjatessa naista ja sanoen vaikka samalla "kävellään tätä kautta"

        "-sopivampaa ja ei kiusaannuttavaa koskettelua olisi esimerkiksi olkapään koskettaminen ohjatessa naista ja sanoen vaikka samalla "kävellään tätä kautta""

        Kyllä mun mielestä toi miehen neuvo oli parempi, mutta ihmiset tykkää eri asioista. :) Tää tuntuis mun mielestä vähän omituiselta, en mä siitä pahastuis, mutta se tuntuis aika vieraalta ja epäluontevalta. Käsikädessä kävely taas on ihanaa! :) Sanoo 25 vuotias nainen.

      • treffeillä

        "Tämmöinen aloite on taatusti sovelias. Jos tällainen aloite torjutaan, niin se et ole sinä joka tässä häpeää, vaan häpeä on sen naisen. "

        Ei aloitteen torjumisessa ole mitään häpeällistä, jos ei ole kiinnostunut.

    • Pleihjeri

      Lue pelimiesoppaita ja opi oikeat niksit. Naiset on loppupeleissä aika helppoja, kunhan tiedostaa vaan mitä ei kannata tehdä ja mitä kannattaa.

      • miehenkuvotus

        Olen joskus yrittänyt niitä lukea, ei mitään hyötyä. Enemmänkin minua vain alkaa tympäisemään niiden lukeminen. Jotenkin neuvot ovat vain niin teennäisiä, eivätkä sovellu minulle. Mutta toisaalta se taitaa olla todellisuutta, ja kohtaloni on olla yksin.

    • adfffff w22 jgtt
    • Naisellinen nainen

      Elämänkumppania ei etsitä se löytyy itsestään.

      • Siis

        Tai sitten ei löydy.

      • Naisellinen nainen
        Siis kirjoitti:

        Tai sitten ei löydy.

        Silloin kannattaa mennä suihkuun ja olla oma itsensä.

      • Siis
        Naisellinen nainen kirjoitti:

        Silloin kannattaa mennä suihkuun ja olla oma itsensä.

        Useilla miehillä se on nimenomaan se omana itsenänsä oleminen suurin este naisen löytämiselle.

      • Naisellinen nainen
        Siis kirjoitti:

        Useilla miehillä se on nimenomaan se omana itsenänsä oleminen suurin este naisen löytämiselle.

        Silloin kannattaa kammata hiukset ja ostaa uusia vaatteita.

      • todellisuus on toist
        Naisellinen nainen kirjoitti:

        Silloin kannattaa kammata hiukset ja ostaa uusia vaatteita.

        Jos miesten yksinäisyys olisi suihkussa käymisestä ja vaatteiden ostamisesta kiinni niin koko ongelmaa ei olisi olemassakaan. Taidat olla vielä lapsi?

      • Naisellinen nainen
        todellisuus on toist kirjoitti:

        Jos miesten yksinäisyys olisi suihkussa käymisestä ja vaatteiden ostamisesta kiinni niin koko ongelmaa ei olisi olemassakaan. Taidat olla vielä lapsi?

        Kannattaa mennä harrastuksiin (Esim. tanssimaan) ja hankkia kavereita.

      • opintojen lomalla M
        todellisuus on toist kirjoitti:

        Jos miesten yksinäisyys olisi suihkussa käymisestä ja vaatteiden ostamisesta kiinni niin koko ongelmaa ei olisi olemassakaan. Taidat olla vielä lapsi?

        Olen testannut tuon. Mua stailas ammattilainen vaatedesigneri. Ei ollu sillä mitään vaikutusta naisiin. Eipä treffeille lähtenyt kun yksi neito, mutta sekin jäi siihen yhteen kertaan. Edes halaamaan ei suostunut kun treffit päätyi. Vältteli mua seuraavat kaks kuukautta.

        Eli ihan sama lopputulos olitko miehenä mallin näköinen vai ihan perus puhtaissa vaatteissa. Jos jokin auttaa, niin pukekaa yks tosi räikee vaate tai esine tavallisen asunne lisäksi. Semmonen kun on, että itseäkin kummastuttaa, niin varmasti naiset kiinnittää huomiota ja silloin on helpompi päästä juttusille.

    • miehenkuvotus

      Kiitoksia vinkeistä tosissaan vastanneille. Toi kädestä pitäminen esimerkiksi lenkillä on hieman kinkkinen juttu, siinä pitäisi ostata lukea toista henkilöä hyvin, jotta tietäisi kenen kanssa se voi onnistua. Treffien päätteeksi halaaminen on kyllä ihan luonnollista, varsinkin jos treffeillä ollut mukavaa. Se ei ole ollut ongelma, toisaalta olen kyllä tottunut halaamaan naispuoleisten kavereideni kanssa tavattaessa.

      • määvaanjoo

        Muista vielä se että tosia ihmisiä oppii tulkitsemaan vain harjoittelun kautta, eli reippaasti treffeille vaan, ja vaikka ei tärppäisikään (parisuhdetta ajatellen) oppii kuitenkin lisää naisten kanssa olemisesta :)

        Ja ihmiset ovat sen verran erilaisia ettei ole yhtä selvää kaavaa minkä mukaan edetä. Kannattaa reippaasti, mutta toista kunnioittaen/kuunnellen, tehdä aloitteita (esim toi koskettelu "puolivahingossa" mistä yllä puhuttiinkin), ja sitten lopettaa jos ei saa vastakaikua. Harvemmin kukaan loukkaantuu siitä että joku osoittaa hienovaraisesti kiinnostusta, mutta ahdistluksi menee jos toinen ei osaa lopettaa jos ei saa vastakaikua!

    • miehenkuvotus

      Kyllähän taitaa olla ongelman syy ja juuri omassa päässäni. Niin pitkään olen ollut yksin, että vain uskon olevani kelvoton. Ja se näkyy läpi. En uskalla olla oma itseni. En uskalla tuoda tunteitani tarpeeksi esille, tai sitä mitä minä tahdon.

      Olen liian kohtelias ja myötäilevä, ja annan itsestäni huonon vaikutuksen. Tiedän olevani hyvä tyyppi, mutta en osaa tuoda sitä oikealla tavalla esille. Annan luultavasti vaikutelman sellaisesta tossusta perässä vedettävästä miehestä, mitä en todellisuudessa ole. Sanomalla, että olen hyvä tyyppi en todellakaan ylennä itseäni muiden yläpuolelle. Tiedän, että minussa on hyviä puolia, mutta myös paljon kehitettävää. Kehittyminen vain tulee vaatimaan paljon työtä, ja sitä olen valmis tekemään.

      Ei nykyinen moderni nainen tahdo perässä vedettävää miestä, kuten en minäkään tahdo naista, jolla ei ole omaa tahtoa. Kumppanin tulee tarjota haastetta oikealla tavalla, vain sitä kautta suhde voi pysyä mielenkiintoisena ja palkitsevana. En vain jotenkin tätä ole aikaisemmin ymmärtänyt.

      En tiedä johtuuko juuri tästä kyvyttömyydestäni tuoda omia hyviä puolia esille se, että naispuoleiset kaverit näkevät minut osaltaan mahdollisesti hyvänä kumppaniehdokkaana jollekkin, mutta taas tapaani vapaat naiset eivät. Kaverini näkevät sen sisäisen vahvuuden, mikä minulla on, mutta treffeillä ennalta tuntemattomien naisten kanssa en ole osannut tuoda sitä esille oman epävarmuuteni takia. He näkevät vain minut kilttinä tahdottomana tapauksena.

      Tavallaan se, että en ole osannut ( en osaa edelleenkään) tuoda itseäni oikeassa valossa esiin on johtunut kokemattomuudestani naisten kanssa. Myöskin pelko itsensä avaamisesta toiselle on aiheuttanut sitä. Olen vain yrittänyt toistella itselleni kelpaamattomuuteni johtuvan siitä, että olen hieman lihava ja kiltti mies.

      Todellisuudessa kelpaamattomuuteni luultavasti johtuu siitä, etten ole antanut itsestäni todellista vaikutelmaa, koska olen pelännyt mitä siitä voi seurata. Jos avaan itseni toiselle ihmiselle, voidaan minua satuttaa. Eli olen pelännyt mahdollisia seuraamuksia. On ollut vain helpompaa todeta olevansa kelpaamaton ATM, kuin haastaa itseään ja avata itsensä tunteille.

      • tykuylk

        Aivan turhaa vatvomista ja ylianalysointia. Ei ihmekkään, että et naista saa.

    • luuseritsuohon

      Noh, jokos on löytynyt? Eipä ole tainnut! ATM=ATM=ATM Ota opiksesi, siitä ei nousta.

    • nostalgiaa juu u

      No onnistuitko kääntämään kelkan ja löytämään naista? Ei taida tuossa iässä enään onnistua, tämä varoitukseksi nuoremmille.

      • miehenkuvotus

        No eipä onnistunut ei. Liian myöhäistä kait. Jostakin ihan ihmeellisestä paikasta kumpusi vuosi sitten toivoa, aivan turhasta. Nyt on taas vuosi mennyt ja en ole kelvannut kuin känniseksi panoksi, sitäkin harvoin, ja vieläkin harvemmin olen tilaisuuden jättänyt käyttämättä.

        Nyt on vuosi yritetty toiveikkaasti, mitään siitä ei seurannut. Eiköhän se nyt ole aika tunnustaa tosiasiat ja luopua lopullisesti toivosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe