Minun naisystäväni jonka kanssa olen seurustellut kohta kolme vuotta oli yksinhuoltaja äiti jolla 4.5v poika.
Ongelmana on että minä en saa sanoa omaa mielipidettäni asioihin enkä tunne että naiseni arvoistaisi minua vaan haluaa polkea ja määrätä kaikessa.
Esimerkki yksi: Poika tekee asioita jotka katson että ei saa tehdä kuten lyödä koiraa metallipampulla, sanon että tuo on väärin ja moitin ja emäntä vaan totetaa että leikkiä!
Sitten eukko suuttuu niin perkeleesti lapselleen että mua hirvittää katsoa sitä. Mun mielipiteillä ei ole normaalissa arjessa minkäänäköistä arvoa ja tunnen itseni enemmän tässä suhteessa naiseksi kun mieheksi.
Eukko tekee väärin, tässä tapauksessa varasti minulta sitten minä haluan sanon asiasta mielipiteeni normaalilla äänellä ja hän alkaa huutamaan ja puollustelemaan tekojaan eli kääntää tilanteen aivan toisinpäin! Minunhan se pitäisi huutaa tossa.
Me ei voida keskustella asioista koska se on ihan sama mitä sanon me mennään kuitenkin hänen säännöillään.
Alkukin oli yhtä helvettiä kun kaikki naiset joiden kanssa olin tekemisissä oli jotenkin uhkia ja mustasukkaisuus ampui ihan yli se asia onneksi alkaa helpottamaan. Kestikin muutaman vuoden.
Ei osaa keskustella huutamatta, "minä teen kaiken, minä teen tuon ja tämän" siinä tuntee itsensä aika loukatuksi koska tuntuu että mitä minä teen sitä ei todellakaan huomata. Vien roskat kysymättä, hoidan kauppa-asioit, vien muksun hoitoon sillontällön, korjailen autoa, hommaan tavaroita, pesen astiat sillontällöin, vien pyykit kuivumaan ym ym ym ym!
Mutta valittaa vaan kun hänen pitää muka kaikki tehdä ja lapsi on hoidossa 7 tuntia päivässä jonka ajan vaan köllöttelee mutta kyllä tekee myös jotain en sitä kiellä. Ruuat ym. Sitten poika tulee kotiin ja alkaa n. 15min päästä hirveä huutoa lapselle jostain ihan pienistä asioista ja toteamus ettei koskaan saa olla rauhassa!
Vaikka poika olisi ukkilassa ja mummilassa viikonlopun niin ensimmäinen puoltuntia on yleensä rauhallista mutta sitten taas räjähtää. Mä en tiedä miten pitkään tätä kestän.
En voi tästäkään asista keskustella koska ei sitä kuunnella ja vähätellään kaikkea mitä minä teen. Onko ainut vaihtoehtoa lähteä kävelemään ?
Tempperamenttinen päällepäsmäri
miesvain
1
373
Vastaukset
- akalla viiraa
Mun mielestä huutaminen, lyttääminen, usein toistuva pahantuulisuus ja itsensä jalustalle nostaminen ei ole temperamenttisuutta vaan sekopäisyyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944