Kasvaako lihas vain roinaamalla, ei!

isotiukkabody

Lihas kasvaa vain hormoneilla

Raakaa Faktaa

" lihakset kehittyy sen jälkeen kun isket hormoonipiikkiä persuukseen.

kaikki puheet natukehityksestä on täyttä humpuukia. ihmistä ei ole luotu kehittämään lihaksia vaan selviytymään metsikössä ja luolassa eläimiä metsästäen. siihen ei tarvita lihaksia vaan kestävyyttä ja taitoa. kehonrakennus on siis kaikin puolin perverssi laji kun siinä taistellaan ihmisen luontaista perimää vastaan. eri asia on esim. marathon, korkeushyppy yms yms joista olisi oikeasti jotain hyötyä myös tosielämässä, jos elettäisiin yhä kivikautta."

Ei pidä paikkansa, ihminen on tarvinnut voimaa ja lihaksia alusta asti näyttämään kaapin paikka lauman alfa-uroksena. Myös heimojen välisessä kamppailussa lihasvoima on alusta asti näytellyt tärkeää osaa.
Kestävyyttä ja taitoa tarvitaan myös, mutta niiden rinnalla lihasvoima on samanarvoinen, kuten myös äly. Monipuolinen voimaharjoittelu ja lihasten kasvatus = voiman kasvatus on siis ihmisen ja erityisesti miehen luontainen ominaisuus.

"Lihakset ei kasva kuin vain ja ainostaan piikittämällä, ja se on FAKTA. lisäravinteet on pelkkää bisnestä jolla sumutetaan typeriä hölmöjä, ihan niin kuin moni muukin bisnes nykyään. eli vastaus kysymykseesi kuuluu näin, jos haluat saada kaiken irti lihaksistasi, ota hormoonivalmisteita tasaisesti pitkin päivää ja syö paljon rasvaista ruokaa (luit oikein: rasvaista), liikaproteiineilla ihminen ei tee mitään, sen sijaan rasva ja hormonit yhdessä luo sitä lihasmassaa."

Täyttä skeidaa. Lihasmassa kasaa myös ilman mömmöjä. Kisakuntoonkin pääsee ilman roinaamista oikealla harjoittelulla, ravinnolla, itsekurilla ja pitkäjänteisyydellä. Voi olla että jossain Mr. Olympia-tasolla kaikki ovat roinattuja, mutta eihän kukaan suomalainen sinne pääsekään. Muilla tasoilla on mahdollisuus kehittää tarpeeksi lihasmassaa pärjätäkseen lavoilla.
Tuosta olen samaa mieltä että lisäravinteet on periaatteessa turhia, jos ruokapuoli on kunnossa. Edes palkkaria ei tarvitse ostaa ravintolisänä, vaan ruualla pärjää, kunhan tuntee ja tietää mitä syödä ja koska.
Rasvan liikasyönti on aivan turhaa. Jos haluaa näkyvät lihakset ja tiiviin, timmin bodaajan kropan, kannattaa rasvat ottaa hyvälaatuisista lähteistä ja jättää kaikki turha rasva pois.

"Mieti nyt vielä kuitenkin pari kertaa ennen kuin aloitat. kuten sanoin, lihasten kasvatus on ihmisluontoa vastaan ja keinotekoinen lihasten kasvatus lisää sydän- ja aivoinfarktiriskiä sekä sydämen laajenemista ja siitä johtuvia oireita."

Sen sijaan luonnollinen bodaus ilman roinaamista pitää toimintakykyä yllä vähentää elintasosaireuksia ja niistä aiheutuvaa kuoleman riskiä.

http://www.voice.fi/uutiset/terveys-ja-hyvinvointi/nuoret-ottakaa-mallia-talta-nayttaa-maailman-vanhin-naiskehonrakentaja/23/39578
Nuoret ottakaa mallia - tältä näyttää maailman vanhin naiskehonrakentaja
Jos kaipaat inspiraatiota kesäkuntoon tulemiseksi, kannattaa katsoa nämä videot 75-vuotiaasta naiskehonrakentajasta.

2

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisävuosia

      http://www.bbc.co.uk/news/magazine-18346128

      Täältä kannattaa katsoa miten 75-vuotias vetää punnerruksia toinen jalka ilmassa ja leuanvetoja, joihin suurin osa parikymppisistäkään ei pysty.
      Ja "mummelin" iho ja vartalokin on kuin kolmekymppisellä.
      Sanotaan että bodaus elämäntapana (ilman roinaamista) on aina plussaa.

    • lihasmassa

      Nämä nuoret poijat jotka täällä itkee ettei natuna lihas kasva ja kaikki on kiinni vain "hyvistä geeneistä" ei ymmärrä että lihasmassan saaminen vaatii työtä, pitkäjänteisyyttä ja itsekuria. Oikeanlainen hyvä treeni ja ravinto sekä lepo ovat avainasiassa. Roinaaminen nopeuttaa ja jossain määrin parantaa tuloksia, mutta naturaalina pääsee ihan tarpeeksi pitkälle. Kukaan meistä suomalaisista ei kuitenkaan aivan Mr. olympia-tasolle pääse todennäköisesti, vaikka mitä tekisi. Amatöörikisaajan tasolle kylläkin on mahdollisuuksia monilla.
      Jos koitat olla hoikka mallipoikamainen ja syöt kuin kärpänen, niin et takuulla koskaan saa lihasmassaa merkittävästi. vasta kun alat syömään enemmän, mutta terveellisesti alkaa kasvu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe