Steroidien käyttö tuo elinvuosia lisää

-Jaska78.

Eräs ulkomaalainen lehti on todennut tämän, sekä onhan asia todistettu myös päivänvalossa. Oikeaoppinen roinaaminen ja bulkkaaminen yhdessä lisäävät kuntoa ja edistävät terveyttä mm. lihassoluja korvaamalla, lisäksi useiden steroidien on todettu "uudistavan" kroppaa ja tämän takia monet vanhemmat ihmiset ( 60 ) ovat saaneet lisää elinvoimaa hormonien ansiosta.
Julkisuudenhenkilöiden suosima kasvuhormoni ja anaboliset aineet ovat myös toimineet ns. "nuorennuslääkkeenä" monille.
Kasvuhormonin ongelmana on vain sen kova hinta.

Bulkkaamalla monet steroidit toimivat paremmin mm. käyttäjien keskuudessa tunnettu anabolinen steroidi Deca Durabolin. Bulkatessa kehon rasvapitoisuus lisääntyy ja täten testosteronin toiminta kiihtyy ( rasva edesauttaa testosteronin toimintaa ). Voima ja terveys kohoaa siis paremmaksi kuin koskaan ennen.

On osattava vain välttää pimeiden markkinoiden eli "underground" myyjien kauppaamia väärennöksiä. Haitallisten sivuaineiden vuoksi ne eivät ole suositeltavia kuin pieninä määrinä ja vähäisin käyttöjaksoin ainoastaan.

34

3639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Harhajaska

      >Eräs ulkomaalainen lehti on todennut tämän, sekä onhan asia todistettu myös päivänvalossa.

      -Oletettavasti harhainen talibanihihhuli ei kuitenkaan tule esittämään tätä lehden nimeä ja numeroa, josta asian voisi tarkastaa. Saatikka linkkiä tuohon tutkimukseen.

      Koitappa nyt nimimerkki jaska vähän ryhdistäytyä, ettei meidän tarvitse nauraa huutonaurua kuorossa tässäkin ketjussa sinulle ja sinun deluusioillesi.

      Muihin väitteisiin pureudutaan tarkemmin joku toinen päivä.

    • -Jaska78. Gold.

      Taidat vaan itkeä yksinäsi, kun ei tänne muut juurikaan ole tulleet minun faktojani kumoamaan vai löydätkö omien viestiesi lisäksi montaakaan vastaväitettä?
      Et löydä, siinäpä se. Sodit vain yksin meitä muita vastaan, jotka vannomme voiman, bulkkaamisen, sekä steroidien nimeen ja ymmärrämme näiden asioiden terveydelliset edut.

      On typerää sotia yksin kokonaista liittoa vastaan. Sorry, bro.

      • Harhajaska

        Kuten oletinkin, emme saa siis edelleenkään mitään tietoa asiasta. Vain pelkkiin voimakkaisiin harhoihin perustuvia talibanihihhulin aivopieruja.

        Jouduit lisäksi aloittamaan uuden ketjun, kun edellinen kävi ilmeisesti vammailevalle hihhulille liian kiusalliseksi. Et edelleenkään ole pystynyt osoittamaan, edes teoriassa, miksi nopeutunut aineenvaihdunta muka lisää elinajanodotetta; vaikka tätä useasti pyydettiin. Et myöskään koskaan kertonut, mitä "jne." tarkoitti ensimmäisen viestisi lopussa. [Koska et harhoissasi keksinyt mitään sanottavaa, lisäsit perään "jne."] Mutta kun näitä "ja niin edelleen" asioita pyydetään sinulta, et pystykään osoittamaan mitään. Vai pelottaako sinua, että murskaan jälleen deluusiosi ja joudut painumaan syvemmälle kyykkyyn naurunalaisena?

        Mikäli joku tulee aivan uutena lukemaan tätä ketjua, linkataan tänne siis tämä vanha ketju, josta kaikki alkoi ja nimim. Jaska joutui luikkimaan pakoon naurunalaisena ja kyykytettynä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10714688

        [Tämähän on yksi merkki siitä, että alleen kuseva harhainen talibanihihhuli on joutunut kyykistymään, kun joutuu aloittamaan keskustelun uudelleen. Pyrkimys aloittaa keskustelu muka puhtaalta pöydältä. Mutta toki tulemme tässäkin ketjussa saattamaan tämän harhaisen hihun naurunalaiseksi.]

        Saanko sen lehden nimen ja numeron, sekä sen tutkimuksen, että voimme edes alkaa ruotimaan lähteidesi luotettavuutta?

        >On typerää sotia yksin kokonaista liittoa vastaan.

        -En ole nähnyt Sinulla yhtään liittolaista. Kerrotko, ketä nämä liittolaiset ovat [oletettavasti seuraavaksi tähän ketjuun alkaakin postaamaan nimim. jaskan hyvät kaverit, kuten "jouni"]

        Ääniä vammailevan harhaisen hihun päässä ei lasketa liittolaisiksi.


      • puhdas body

        Marko Savolaisellekin oli tosi hyvät terveys vaikutukset, meinasi mies kuolla. Hormoonit on huijareiden juttuja. Miten itseään pystyy peilistä katsomaan kun koko elämä on huijausta.


    • Harhajaksa-fani

      Jaska saattaa olla oikeassa, että jossain lehdessä lukee steroidien eliniän odotusta pidentävästä vaikutuksesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nuorena tai keski-ikäisenä (16-65) aloitettu steroidien käyttö tekisi mitään hyvää keholle. Se miten noita steroideja vedetään yleensä niin on takuu varmasti elimistöä tuhoavaa, siitä laitan pääni pantiksi.

      Huomatkaa myös, että artikkeli ja tieteellinen artikkeli on kaksi tyystin eri asiaa. Jaska on voinut lukea tieteellisen artikkelin aiheesta muun muassa geriatria lehdestä (jos talibani osaa lukea suomea) jossa puhutaan pienen teston käytön pidentävän eliniän odotusta miehillä joiden luonnollinen testotaso on laskenut. Tottakai se toimii heille nuorennuslääkkeenä, mutta silti nuo määrät mitä steroidie annetaan ovat varmaan sadas- tai kymmenesosia siitä mitä tyypilinen hormoonienkäyttäjä punttihommissa käyttää.

      Bulkkaaminen toisin Jaska, kuten olen jo sanonut niin mitä enemmän sitä ruokaa tunget kurkustasi niin sitä aikaisemmin sinua odottaa luonnollinen kuolema. Tuota bulkkaamista tukevaa tieteellistä artikkelia et tule koskaan löytämään.

    • -jaska.

      "Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nuorena tai keski-ikäisenä (16-65)"

      Keski-ikä? Tuskin se nyt noin alhainen olisi edes tavallisella natutreenarilla tai juopolla. Eiköhän keski-ikä ole 50 ikävuoden kohdilla. Siihen tulee terveellisiä elämäntapoja noudattavan pyrkiä.
      Melkoisen lyhyt elämä sinulla ja mielestäni 16 vuotias on kylläkin lapsi. 30 vuotias sen sijaan nuori aikuinen. Mietipäs nyt itse kun kyselet 90 vuotiaalta mitä mieltä hän on meistä kolmi tai nelikymppisistä niin olemme vielä elämänkaaressa aika nuoria.
      On turha vähätellä itseään, koska 40 vuotias ansaitsee jo arvostusta mitä taas 20 vuotta nuorempi ei niinkään ansaitse. Omassa filosofiassani 20 vuotias on perässä hiihtävä oppipoika, joka vasta opettelee elämään tässä suuressa ja pahassa maailmassa.

      "Bulkkaaminen toisin Jaska, kuten olen jo sanonut niin mitä enemmän sitä ruokaa tunget kurkustasi niin sitä aikaisemmin sinua odottaa luonnollinen kuolema. Tuota bulkkaamista tukevaa tieteellistä artikkelia et tule koskaan löytämään. "


      Eli mielestäsi ylensyöminen tappaa :)
      Kuulehan.... Näitä luonnollisia kuolemia ovat kokeneet jo alle 80 vuotiaana tsiljoonat ihmiset ilman että ovat koskaan olleet ylipainoisia ja asiahan on hyvin suhteellinen. Se missä kunnossa olet vaikuttaa paljon asioihin, sekä elämäntavat yleensäkin.
      On siis mahdotonta sanoa kuka kuolee ja kuinka aikaisin. Ei ole pakko olla ylipainoinen koko aikaa, se voi olla vain tietty vaihe elämässä. En minäkään painanut kuin 85 kiloa muutama vuosi sitten ja olin siihen laihduttanutkin, enkä pitänyt koko dieettiä edes terveellisenä. Käytin Nutrilettiä ja hölkkäsin. En tietenkään koko aikaa.
      Koska lihasmassaa oli, niin näytin melkoisen laihalta. Silmät seisoi päässä kuin linnunpojalla.

      Ei tässä iso ole oltu kuin muutaman vuoden ajan ja haitallisen ylipainon saisin pois jos haluaisin. Kunto on silti erinomainen, sen huomaa patikoidessa luonnon rauhassa.

      Kyllä ruoasta saa nauttia jos elämäntavat ovat muuten kunnossa ja roinaaminenkin oli vain pieni vaihe elämänkaaressa.

      • Lokimies.

        Sulla on sellasia luetunymmärtämis ongelmia, että ei viitsi edes kommentoida.


    • -Jaska.

      No minullehan ei tämän palstan aiheilla yms. ole pskankaan väliä. Mitä nyt välillä aina auon päätäni täällä hyppiville akateemikko mulipäille ihan vttuillakseni.

    • vekepake

      jaskaootko puliukko, millanen kalu sul on?

    • scat man

      Jaska söi eilen minun kakkani kuusaan urheilutalolla. Sain orgasmin sen johdosta.

      • Roina pehmentää pään

        No teillähän noi roinat näytää sekoittavan pään samalla lailla kuin A.Breivikillä!


      • Jussi salost
        Roina pehmentää pään kirjoitti:

        No teillähän noi roinat näytää sekoittavan pään samalla lailla kuin A.Breivikillä!

        No Breivik veti Winstrolia, ei ihme jos pää pehmenee. Kunnon thaikkua sen pitää olla, oikein sellasta tahikkunaisen pimpissä muhenutta thaikkua, sillä se rauta nousee eikä mene pää sekasi välillä kun käy thaikuissa miehissä, se sekoo näihin suomalaisiin naisiin monenki pää mut ei sekoo kun saa välillä käydä miehissä thaikuissa.


    • ei ole totta

      Täyttä p a s k a a.

      Eräässä tieteellisessä julkaisussa todettiin että roinaaminen lyhentää elinikää jotakuinkin 20-30 vuotta.

    • -Jaska.

      "No Breivik veti Winstrolia, ei ihme jos pää pehmenee. Kunnon thaikkua sen pitää olla, oikein sellasta tahikkunaisen pimpissä muhenutta thaikkua, sillä se rauta nousee eikä mene pää sekasi välillä kun käy thaikuissa miehissä, se sekoo näihin suomalaisiin naisiin monenki pää mut ei sekoo kun saa välillä käydä miehissä thaikuissa. "


      Ja taas meni väärin.
      Breivikillä oli jo ennen steroideja omat filosofiansa, eli eivät liity mitenkään steroidien käyttöön pölvästi.

      "Eräässä tieteellisessä julkaisussa todettiin että roinaaminen lyhentää elinikää jotakuinkin 20-30 vuotta. "

      Ja sinä uskoit.

    • voitto tuli

      "Eräs ulkomaalainen lehti on todennut tämän..."



      Ja sinä uskoit.

    • -Jaska.

      Selitäpä meille sitten että mitkä seikat saavat elin-iän lyhenemään 20-30 vuodella, kun käytetään anabolisia aineita? Miten ne sen tekevät ?
      Jos esim. minä ja muut käydään terveystarkastuksessa ja siellä todetaan että kaikki on kuten pitääkin niin mitä siihen pitäisi sitten sanoa?

      Kerrotko seuraavaksi kuinka lyhyt elämä on tupakoijilla, viinan läträäjillä, tavallisilla punttipaavoilla, jotka ahmii ylimäärät proteiinia tai joilla on joku vitamiininpuutos...

      Esim. millä määrillä ja kuinka pitkällä aikavälillä haitat näkyvät?
      Suurin osa suomessa saatavista aineista on PSKAA 100% joten niillä ei ole edes mitään haittoja, tai mitä nyt lattiavaha voi ihmiselle tehdä.

      Ensin uskotaan ja sitten käytetään ite, sitten myydään eteenpäin...

      Ei noilla ole enää mitään vaikutusta kun ne on jo lopetettu ja siirrytty terveellisempiin elämäntapoihin.
      Maailmanlopunkin piti jo olla, mutta ilmeisesti emme huomanneet sitä tai aivomme eivät vaan kyenneet sitä käsittämään, kuten ei muurahainenkaan käsitä että me olemme täällä, jossain, ulottuvuudessa..


      On lisäksi täyttä pskaa toi Breivikistä lässyttäminen.

      Herralla tosiaan oli omat filosofiansa. Pää oli jo valmiiksi sekaisin kuten se oli näillä kotimaisillakin haulipommi yms. tappajilla.
      Breivik suunnitteli roinaamista jo ennen iskua tullakseen aggressiivisemmaksi, mutta tuskinpa äijä siitä mihinkään muuttui. Suurin osa roinaajista on rauhallista porukkaa, mutta jos joku kerran kilahtaa niin heti pannaan syyksi roinaaminen, vaikka kilahtaisi ilman sitäkin.

      KIlahtamisia tapahtuu nimittäin känni-ääliöillä eniten!

      • lou ferrigno

        Roinaaja kaveri tappo vaimonsa ja näitä kuumakalle roinaajia on maa täynnä, ettei höpistä satuja.


    • matalan talon Eero

      Jaska nyt kuule kuuntele. Jos nykylääketieteellä pystyttäis tuollain vaan tarkastaan onko mikään vialla niin oltais kaikki terveitä. Sehän siinä onkin kun roinan kaikkia tuhoamismekanismeja ei tunneta. Nekin jotka tunnetaan niin ei niitä voi mitenkään seurata niin että käyttö olisi turvallista. Se on ihan harhaista ajattelua.

      Miksi joka vitunkusipää roinari ottaa aina tuon viinakortin esille. No siksi kun ne ei osaa muuten puolustautua. Jos sun ainoa vaihtoehto on alkaa juoda viinaa ja tappaa ku lopetat roinaamisen ni roinaa ihan rauhassa punkki.

      ROina nakertaa ja tuhoaa elimistöä salakavalasti, paljon salakavalammin kuin viina. Juoppo ei hyvässä kunnossa ole koskaan ja aina vaan heikkenee, mutta roinari tuntee olevansa voimissaan ja eloisa. No ei tartte selittää kyllä mä tiedän totuuden, että moni roinari on vasin tuskainen vaikka esittää kovaa jätkää ja hyvinvoivaa. Kyllä mä tiedän kun tunnen näitä ihmisiä. Siellä on paikat paskana eikä ne korjaudu, ties minkälaisia psyykkisiä ongelmia ja olemus helvvetin hatara vaikka ulos näyttää ok mieheltä.

      kerroppa jaska kun olet pitkään käyttänyt, että loppuuse potenssi kun vetää steroideja tarpeeksi kauan? siis tauon aikana tai kun lopettaa?

    • -Jaska.

      "Siellä on paikat paskana eikä ne korjaudu, ties minkälaisia psyykkisiä ongelmia ja olemus helvvetin hatara vaikka ulos näyttää ok mieheltä."

      Psyykkisiä ongelmia? Nyt unohdit sen asian, että esim. testo ei ole mikään huume. Testo ei aiheuta hallusinaatioita, eikä skitsofreniaa kuten tekevät kannabis mietonakin huumeena yms.
      Testosteroni on mieshormoni, eikä se perusmäärillä sekoita kenenkään päätä, mutta ilman testoa onkin asia jo toinen -> seuraa masennusta.
      Entä anaboliset steroidit? Ne ovat yhteydessä mielialaan. Itse en ainakaan tunne itseäni masentuneeksi vaan pirteäksi. Itseni lisäksi monet muutkin käyttäjät ovat huomanneet teston tuoman pirteyden ja paremman olon. Mies tarvitsee testoa. Parantaa elämänlaatua.
      Kaikilla ei psyyke horju hormonien takia. Nämä psyykenhäiriöt tulevat yleensä jakson loputtua, kun oma tuotanto laskee. Se miten se vaikuttaa kuhunkin, on oma asiansa.

      "Siellä on paikat paskana eikä ne korjaudu, ties minkälaisia psyykkisiä ongelmia ja olemus helvvetin hatara vaikka ulos näyttää ok mieheltä."

      Ei minulla ole ainakaan sisäelimet lainkaan pskana vaan täysin ehjinä.
      Ehkä se olemus kertookin sen totuuden joissakin tapauksissa.

      "Jos nykylääketieteellä pystyttäis tuollain vaan tarkastaan onko mikään vialla niin oltais kaikki terveitä. Sehän siinä onkin kun roinan kaikkia tuhoamismekanismeja ei tunneta. "

      Ja siksi ei voida tehdä jokaiselle käyttäjälle johtopäätöksiä että se ja se kuolee tuolloin jne.

      "Miksi joka vitunkusipää roinari ottaa aina tuon viinakortin esille. No siksi kun ne ei osaa muuten puolustautua. "

      Koska läheltä on nähty että viina tuhoaa maksan ja vie tosiaankin terveyden, myös toisen terveydenkin jopa siinä ohella.
      Lue -> alkoholismi

      "kerroppa jaska kun olet pitkään käyttänyt, että loppuuse potenssi kun vetää steroideja tarpeeksi kauan? siis tauon aikana tai kun lopettaa? "

      n. 3 vuotta mutta en yhteen putkeen. Joukossa on varmasti myös ollut sellaisia aineita jotka eivät ole toimineet laisinkaan eivät ole sisältäneen ehkä mitään.
      Potenssi toimii yhä. Potenssin kasvun huomaa kuurilla toki, mutta ei se ole loppunut taukojenkaan aikana.
      Ainoa asia joka roinassa minua kaduttaa, on seksihalujen uupuminen, joskaan ei täydellisesti ja oma tuotanto yleensä palaa aikanaan tai siihen saa ainakin lääkettä. Asia toki huolestuttaa.

      Tällä hetkellä pallit on vielä normaalit ja tulee kuin tykin suusta.

      • Harhajaska

        >Psyykkisiä ongelmia?

        -Eiköhän jokaisella roinaajalla ole jonkin asteen psyykkisiä ongelmia. Ei välttämättä niin suuria, että ne vaatisi hoitoa, mutta ei minkään ylimääräisen substanssin peneroiminen omaan kehoonsa ole normaalia käyttäytymistä. Etenkin kun otetaan motiivit huomioon. Kyseessähän on vain oma alennustila, jota pyritään nostamaan kemiallisin menetelmin. Olet tämän itsekin myöntänyt toisessa ketjussa. Se on vain sijaisegon synnyttämistä.

        >Nyt unohdit sen asian, että esim. testo ei ole mikään huume. Testo ei aiheuta hallusinaatioita, eikä skitsofreniaa kuten tekevät kannabis mietonakin huumeena yms.

        -Ensin sanot näin, ja heti perään näin:

        >Testosteroni on mieshormoni, eikä se perusmäärillä sekoita kenenkään päätä, mutta ilman testoa onkin asia jo toinen -> seuraa masennusta.
        Entä anaboliset steroidit? Ne ovat yhteydessä mielialaan. Itse en ainakaan tunne itseäni masentuneeksi vaan pirteäksi. Itseni lisäksi monet muutkin käyttäjät ovat huomanneet teston tuoman pirteyden ja paremman olon.

        -Kannabis ei käsittääkseni aiheuta hallusinaatioita ja skitsofreniakin on erittäin harvinainen sivuvaikutus. Sen sijaan se aiheuttaa käyttäjissään euforista olotilaa. Juuri kuten kuvailet testosteroninkin vaikutuksia. Kerrataanpa vielä sanomasi:
        >Ne ovat yhteydessä mielialaan. Itse en ainakaan tunne itseäni masentuneeksi vaan pirteäksi. Itseni lisäksi monet muutkin käyttäjät ovat huomanneet teston tuoman pirteyden ja paremman olon.

        -Taas siis harhainen hihhuli sortuu itse siihen, mistä meitä muita syyttää. Syytät meitä siitä, että liioittelemme steroidien riskejä [jotka kuitenkin ovat tieteellisesti tutkittuja], mutta liioittelet itse kannabiksen vaaroja puolustellaksesi omaa steroidien käyttöäsi.

        Uskot siis itse, että kannabiksen käyttäjät näkevät hallusinaatioita ja sairastuvat skitsofreniaan, mutta et usko steroidien tehneen sinulle mitään vahinkoa.

        Harhainen hihu siis kompastuu oikein tyylikkäästi savuverho -argumentaatiovirheeseen [Ignoratio elenchi]. Huomatkaa, että argumentaatiovirheisiin sortuminen on suora seuraus siitä, että vammailija on joutunut kyykistymään faktojen edessä.

        >Ei minulla ole ainakaan sisäelimet lainkaan pskana vaan täysin ehjinä.

        -Ja sinä tiedät tämän, mistä? Omat tuntemuksesi ei suinkaan ole mitenkään luotettavia, vaikka sinä itse pidätkin omia deluusioitasi jopa tieteellisten julkaisujen yläpuolella.

        >Ehkä se olemus kertookin sen totuuden joissakin tapauksissa.

        -Mikä v*tun olemus? Väittääkö harhainen hihhuli jo, että pystyy ihmisen olemuksesta kertomaan, onko ihmisellä esimerkiksi maksasairauksia. Ei v*ttu, miten pihalla tuollainen harhainen yli-iso pihatonttu voi ollakaan!

        >Ja siksi ei voida tehdä jokaiselle käyttäjälle johtopäätöksiä että se ja se kuolee tuolloin jne.

        -Siksi tehdään tieteellisiä tutkimuksia, että niistä pystytään irroittamaan tiettyjä parametrejä, joilla on vaikutusta esimerkiksi elinajan odotteeseen. Kukaan ei tee kenellekään henkilökohtaisia johtopäätöksiä.

        >Koska läheltä on nähty että viina tuhoaa maksan ja vie tosiaankin terveyden, myös toisen terveydenkin jopa siinä ohella.
        Lue -> alkoholismi

        -Taas siis hihhuloiva pihatonttu vetää omia johtopäätöksiään. Siis jokainen, joka ottaa viinaa, tuhoaa oman maksansa ja terveytensä? Sinun logiikkaasi myötäillen näin. [Jos tuollaisen harhaisen hihun ajatusmaailmaa voi mitenkään kuvailla sanalla logiikka]

        Keith Richards on polttanut tupakkaa 9 vuotiaasta, siis 55 vuotta, juonut viinaa [paljon] yli 40 vuotta, käyttänyt heroiinia niin paljon kuin sielu sietää ja miedot huumeet kuului miehen lavarepertuaariin vielä yli 60 vuotiaana [varmasti vieläkin], silti hän on perusterve karvan verran alla 70 vuotias mies. Voidaanko siis sanoa, että tieteelliset tutkimukset viinan, tupakan ja huumeiden vaaroista ovat huuhaata. Kuten myös harhaisen hihun kuvitelmat maksan ja terveyden menetyksestä, koska Keith Richards on terve?

        Myöskin itse marsalkka Mannerheim joi päivittäin teräviä paukkuja, silti eli yli 80 vuotiaaksi. Puhumattakaan Winston Churchillin viinamääristä, joka joi päivittäin itsensä umpihumalaan ja eli silti 90 vuotiaaksi.

        Mitenkä nyt käy harhaisen hihun deluusioille, kun viina ei tapakkaan kaikkia, eikä kaikkien maksa petä. Pitääkö siis kaikki alkoholista tehdyt tutkimukset mitätöidä, koska täysi alkoholisti on elänyt yli 90 vuotiaaksi?

        >oma tuotanto yleensä palaa aikanaan tai siihen saa ainakin lääkettä.

        -Ja mistähän vammailija tällaista on lukenut?

        Ja edelleenkin se ulkomaalainen lehti ja sen numero puuttuu, sekä tämä päivänvalossa tehty tutkimus. Onko harhainen vammailijahihhuli antamassa näitä tietoja, vai joudummeko toteamaan, että nekin oli vain omien harhojen tuotantoa?


    • liikunnalla iloa

      Harhaa, metsään menee jos muutat toimintaa hormooneilla.
      Liikunta, lepo, hyvä ruoka auttaa, itsetunto ja idea sekä aivot pysyvät maan tasalla .
      Olen voittanut 15 mitalia juniori ja senioritasolla, sm ja pohjoismaiden kisoissa
      Nautin urheilusta, ystävistä, jännityksestä.
      Hormoonit auttavat varmaan, mutta se on kusetusta
      Loppupelissä aivot ja keho kärsivät sekä pahinta on että huijaat itseäsi ja ehkä muitakin

    • testos72v

      Aloitin testojen käytön 64-vuotisena 4 vuotta salilla aloittamisen jälkeen. Energia alkoi kerta kaikkiaan hupenemaan. Sain urheilulekurilta reseptin.
      Olen nyt 72v ja tarmoa riittää kohtuullisesti kotiin ja salille.
      Eturauhasen PSA arvoa seuraan vuosittain. Toistaiseksi se on pysynyt selvästi viitearvojen keskitason alapuolella.
      En ole ajatellut elinvuosien määrää mutta tämänhetkinen laatu on vähintään tyydyttävä.

      • JaskaJokinen78

        terveellä miehellä pysyy testotasot yleensä samana mitkä oli 30 vuotiaanakin.
        joskus ylikunto voi kostautua kun liikaa rehkii, niin myöhemmällä iällä voi tasot
        heilahdella..


      • Anonyymi
        JaskaJokinen78 kirjoitti:

        terveellä miehellä pysyy testotasot yleensä samana mitkä oli 30 vuotiaanakin.
        joskus ylikunto voi kostautua kun liikaa rehkii, niin myöhemmällä iällä voi tasot
        heilahdella..

        Eivät pysy samana! 30v testotaso = 70v testotaso? Ei ole uskottava väite. Jos olisi totta niin olisit ratkaissut ikuisen nuoruuden mysteerin.


    • honkanummella

      Olen 53v ja nähnyt monen hormonien käyttävien tuttujen kuolevan ennenaikaisesti.Ja nyt puhutaan ajasta 1985-2015.Kyllä ne näyttävät lisäävän äkkikuolemia,siitä ei pääse mihinkään.Kyllä se patologin pöydällä näkyy jos olet 10-25 vuotta käyttänyt hormoneita.Sitä voi ulkonäkö olla nuorekas mutta sisäelimet kertoo ihan muuta.Moni tuttu on kuollut suoraan sanottuna aineisiin pikku hiljaa.

    • JaskaJokinen78

      yleensä köyhyys on ongelmana bodauksessa.
      jää lompakko ja mies laihaksi kun ei ole varaa hankkia niitä
      kaikkia lisäravinteita ja kaloreita.
      ei sekään hauskaa varmasti ole..

    • JaskaJokinen78

      mutta voihan sitä tietysti sitten ne kaverit tukea, vähän samalla tapaa
      kun esim. lapsena rötöksen poluille lähtivät ns. "huononperheenpojat"
      ja välittivät varastettuja fillareita niille "välittäjille"...
      onhan sekin "Jonkinlaista " elämää..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Roina tuhoaa kaiken hyvän kolesterolin ja tuhoaa kollageeniä. Tuloksena on, että kehon biologinen ikä on paljon vanhempi mitä kronologinen ikä.
      On ihmisryhmä joilla roina pidentää elinikää, heillä on lihassurkastuma tauti kuten Duchennen lihasdystrofia. He kuolevat nuorina kun lihakset ovat liian heikkoja ylläpitääkseen keuhkojen toimintaa. Roinalla näitä lihaksia voidaan vahvistaa ja elinikää ja kuntoa parentaa.

      Kaikilla muilla roina vanhentaa kehoa tehokkaasti.

      • Anonyymi

        Aivan, kuten alkoholikin vanhentaa rutkasti pitkäaikaiskäytössä...


      • Anonyymi

        Monta totuutta.
        Olen käyttänyt testogeeliä reseptin mukaan nyt 15vuotta huomaamatta mitään ihmevaikutuksia suuntaan tai toiseen.
        Palautuminen treeneistä on ehkä parempaa geelin ansiosta.
        Samoin yleinen pirteys ml. vanhan vaimoni "ahdistelu".
        Eturauhanen sallii keskeytymättömät yöunet viikoittain ka. viitenä yönä.
        Hyvälaatuinen kolestroli on reilusti yli viiteavominimin. Jatkuvasti yli 2:n.
        Kelju Trigly on vastaavasti reilusti alle viitemaksimin. Jatkuvasti alle 1:n.
        Olen 80v hauras vanhus. 172cm. 80kg. Rasvaton paino 70kg.
        Salitreeneihin on ollut tehtävä aiempaa enemmän vaihtelua ja rytmitystä. Geelistä huolimatta palautuminen heikkenee kuten myös suoritusteho. Jähyävä suoritus heikkenee hitaimmin.
        Kahden pitemmän geelitauon jälkeen oli oma tuotanto todettu ikäiselleni erinomaiseksi. Viimeinen S-Testo lukema oli 22.
        Geelausajan arvot sitä luokkaa, että urheilulekuri alkoi ehdottelemaan mahdollisuutta maksuttomaan HIV-testiin?! Epäili tietenkin vanhan vaimoni aktiivisuutta ja ikäiseni olemattomia mahdollisuuksia vapailla markkinoilla.
        32,50€/kk on mielestäni pieni hinta tästä olotilasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monta totuutta.
        Olen käyttänyt testogeeliä reseptin mukaan nyt 15vuotta huomaamatta mitään ihmevaikutuksia suuntaan tai toiseen.
        Palautuminen treeneistä on ehkä parempaa geelin ansiosta.
        Samoin yleinen pirteys ml. vanhan vaimoni "ahdistelu".
        Eturauhanen sallii keskeytymättömät yöunet viikoittain ka. viitenä yönä.
        Hyvälaatuinen kolestroli on reilusti yli viiteavominimin. Jatkuvasti yli 2:n.
        Kelju Trigly on vastaavasti reilusti alle viitemaksimin. Jatkuvasti alle 1:n.
        Olen 80v hauras vanhus. 172cm. 80kg. Rasvaton paino 70kg.
        Salitreeneihin on ollut tehtävä aiempaa enemmän vaihtelua ja rytmitystä. Geelistä huolimatta palautuminen heikkenee kuten myös suoritusteho. Jähyävä suoritus heikkenee hitaimmin.
        Kahden pitemmän geelitauon jälkeen oli oma tuotanto todettu ikäiselleni erinomaiseksi. Viimeinen S-Testo lukema oli 22.
        Geelausajan arvot sitä luokkaa, että urheilulekuri alkoi ehdottelemaan mahdollisuutta maksuttomaan HIV-testiin?! Epäili tietenkin vanhan vaimoni aktiivisuutta ja ikäiseni olemattomia mahdollisuuksia vapailla markkinoilla.
        32,50€/kk on mielestäni pieni hinta tästä olotilasta.

        "Olen 80v hauras vanhus. 172cm. 80kg."
        Itse olin aloittaessani voimailun 180cm, 52kg... Ei sua kyllä mitenkään voi hauraaksi sanoa.

        Onko ollut kaljuuntumista, vai oliko jo ennen lisätestoa? Eihän testo toki kaljuunnuta muuta kuin DHT alttiiden karvatuppien hiukset. Siksi joillain kovillakin roinareilla on täysi tukka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olen 80v hauras vanhus. 172cm. 80kg."
        Itse olin aloittaessani voimailun 180cm, 52kg... Ei sua kyllä mitenkään voi hauraaksi sanoa.

        Onko ollut kaljuuntumista, vai oliko jo ennen lisätestoa? Eihän testo toki kaljuunnuta muuta kuin DHT alttiiden karvatuppien hiukset. Siksi joillain kovillakin roinareilla on täysi tukka.

        Minusta hauras vanhus on ilmaisuna hupaisa ja ikäreitä leimaava.
        Alkuaan voimakas ja luonnonkihara, ruskea tukka on harmaantunut ja harventunut mutta pälveä ei ole ilmaantunut.
        Geelin levityspaikkaan, ylävatsaan on ilmaantunut lisäkarvastoa. Olkapäissä ei näy mitään.

        Ultrauksessa todettu aortan läpän vuotaminen haittaa palautumista.
        Kyseinen takaiskuventtiili ei toimi kunnolla ja lihakset eivät hapetu kuormituksen jälkeen.
        Kapea pyramidi maksimiin ei häiriinny niin pahasti kuin tasaraudoilla pitemmät, 8 ja 10 sarjat. Tänään vedin normitangon hack kyykyssä pyramidin 6 + 4 + 2 + max. 150kg ja sama takaisin. Ei tuntunut paljoakaan koivissa mutta esimerkiksi maven 5:n sarjat ykkösinä 1,3 x oma paino likimain halvaannuttaa koivet tönkkökävely kuntoon.
        En ole kokenut salilla merkkiäkään ikärasismista jos sellaiseksi ei laske salilla liikuntatunnilla opettajan johdolla käyvien 9-luokkalaisten töllistelyä.

        U-lekuri ymmärsi ikääntyvän ilmiön kuntoilutarpeen ja siihen liittyvän palautumisen heikkenemisen eikä reseptin mukaan hölvätystä geelistä ole ollut mitään haittaa.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe