Kumppanin kielen opiskelu

Olemme tavanneet Briteissä ja puhuimme ensimmäiset kaksi vuotta kotikielenä englantia. Japanilaisen vaimoni muutettua Suomeen, hän kävi kaksi vuotta suomenkielen kursseja ja samalla muutimme kotikielen pikkuhiljaa suomeen.

Motiivi tähän oli ensisijaisesti suomalaiseen yhteiskuntaan integroituminen, opiskelujen helpottuminen, työn saanti ja suomalaisten ystävien saanti. Hyvin on oppinut eikä oppi ole mennyt hukkaan.

Minä osaan japaniksi vain pari kohteliaisuussanaa ja puhelinfraaseja. Miksi minä opettelisin japania? Muuttamatta Japaniin en ikinä oppisi huonolla kielipäälläni muuta kuin tankeroa maitokauppajapania. Ei sillä syvällisesti tunteita ilmaistaisi puolin eikä toisin. Kirjoittamaan opettelusta nyt on turha haaveillakaan.

Hirveän urakan motiiviksi ei todellakaan riitä, että vaimosta olisi "ihan kiva", jos osaisin japania. Aivan umpihullu idea.

Moikka!

Mies opiskelee suomea ja puhuukin sitä melko hyvin, välillä tosin sanamuodot saattaa olla jotain muuta kuin oli tarkoitus.
Itse opiskelen miehen äidinkieltä. Mukava kun miehen ei tarvitse kaikille tulkata kokoajan. Tällä hetkellä olen oppinut puhumaan ja selviydynkin melko hyvin itsekseni. Tietysti virallisemmissa asioissa suosin myös miehen läsnäoloa, että varmasti tulee kaikki selväksi. Lukeminen myöskin sujuu melkolailla ongelmitta, kirjoittaminen on seuraava projekti. (Kielessä hyvin paljon painomerkkejä ja sanoja, joita käytetään riippuen onko nainen vai mies.)
Kotikielenä alusta asti ollut englanti, mutta on ruvennut vähitellen muuttumaan ihan vain meidän kahden kieleksi.
Pakko sanoa, että miehen kielen opettelu on ollut haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Puolison äidinkielen opiskelu on tehnyt asioista paljon helpompia kun ei kokoajan tulkkiakaan tarvitse, kuten alussa.