tunnevammaisia, seksimaanisia, heikkoja, aikuisia ikipoikia

Teemu Milto

By n23v.

Naiset luulevat voivansa kohdella lähestyviä miehiä ennakkoluuloisesti, koska he yleistävät tuon stereotyypin kaikkiin miehiin, eivätkä usko sitä, että aidosti seksuaalinen intressi ei ole samaan aikaan seksimaaninen intressi. Seksi on sinussa nainen, se on minussa miehenä. Rohkeimmat 30 tekevät sitä siinä toivossa, että ihmissuhde johtaisi emotionaalisesti tasapainoiseen ja vastavuoroiseen rakkaussuhteeseen. Sekä naiset että miehet tekevät yhden yön suhteita, koska mikä tahansa suhde on suhde, eikä sen laatua ole varaa eikä pidä lajitella kaiken tulevan suhteen kustannuksella. Seksin pyytäminen ei ole automaattisesti merkki miehen eikä naisen narsistisesta persoonallisuudesta. Tämän koin itse naisen pyytäessä sitä. Seksi on luonnollista miehen ja naisen välistä kanssakäymistä, jota ei voi kieltää siksi, ettei se sisällä tunneasioita. Hyvä suhde kuitenkin edellyttää, etä tunneasiat hoidetaan joko ennen tai jälkeen seksin.

Kun 20 jotain naiset väittävät, että miehet ovat tunnevammaisia, seksimaanisia, heikkoja, aikuisia ikipoikia, he eivät käsitä seksin keskeistä osaa kahden aikuisen ihmisen ihmissuhteessa. He eivät ole varmoja siitä, että ovatko vielä tyttöjä, jotka tekevät niin kun isä sanoo, vai aikuisia, jotka tekevät päätöksiä omasta elämästään. Eläköön seksi! Eläköön rakkaus! Eläköön elämä!

14

1863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20 jotain N

      Naiset, niin kuin minä, voivat helposti väittää miesten olevan jotain edellä mainittua sinun kaltaistesi takia. Ja seksin tarpeen määrä ja sinun ajattelu tapasi eivät ole mitään valtakunnallisia standardeja, jotka ovat kaikilla samat.

    • Teemu Milto

      Anteeksi mitä? Minun kaltaisteni? Heh heh. Olethan 20 ja hyvästä syystä. Seksi tarve on "valtakunnallinen" (tai sen yli). Minä väitän, että kun kasvat aikuiseksi, se seksuaalinen käyttäytyminen ole enää niin vaikea aloittaa. Eikä se todista mitään tunnevammaisuutta. Kun teet aina niin kuin isäsi sanoo, olet vielä lapsi. Bless your heart.

    • retzuiop

      Teemu Milto. Ultimate loser.

      • jakautunutmieli

        Niin totta.. välillä huo..rittelua ja välillä rakkaus kaiken kestää.

    • mies 86

      Mielestäni ihan hyvä aloitus Teemulta. Tottahan se on, että parikymppisten naisten on helppo lähteä yleistämään samanikäisiä miehiä itsekkäiksi ja tunnevammaisiksi jos eivät janoa muuta kuin seksiä. En itsekään halunnut siinä iässä. Tekeekö se minusta narsistin? Haloo. Ajatelkaa ihmistä vaihteeksi kokonaisuutena. Valtaosa miehistä tuskin haluaa sitoutua parikymppisenä mutta jos joku tällä palstalla haluaa toisin todistaa niin siitä vaan.

      • mies32

        Mahdoton puhua näin mutuna valtaosan puolesta, mutta itse olen kyllä käsittänyt, että lähes kaikki miehet ja naiset ovat aina sinkkuina ollessaan valmiita aloittamaan seurustelun jos oikea vastinkappale tulee vastaan.
        Näin olen itsekin ollut jostain sieltä 14-vuotiaasta lähtien, päivääkään en ole sen jälkeen tainnut ajatella, että en olisi valmis sitoutumaan jos vaan tarpeeksi ihastuttava nainen tulee tarjolle.

        Omasta miehisestä näkökulmastani ihminen, joka on päättänyt, että ei halua sitoutua ja sen takia ohittaa jopa sykähdyttävimmät rakkaustarinanpoikaset, on luonnevikainen.
        Joten tässä mielessä ymmärrän niitä tässä ketjussa väitettyjä 20-vuotiaiden naisten näkemyksiä. Tosin nuo väitteetkin ovat fantasiaa. En usko 20v naisten laajemmin ajattelevan, että miehet ovat tunnevammaisia ja sitoutumishaluttomia.

        Melkein ennemmin uskoisin, että niitä välttämättä sinkkuna pysymistä haluavia miehiä alkaa löytyä 30 ikäisistä, jotka ovat jo oppineet, että yksin on ihan hyvä tai ovat katkeroituneet naisille syystä tai toisesta.

      • mies 86
        mies32 kirjoitti:

        Kuulostaa ihan loogiselta... tosin saattaa kestää aika pitkään ennenkuin tarpeeksi ihastuttava nainen tulee ilmestyy lähipiiriin. Henkilökohtaisesti uskon myös, että aito halu muodostaa parisuhde ja jakaa oma elämänsä toisen kanssa edellyttää myös tietynlaista varttuneisuutta ja kypsyyttä ihmiseltä. En tosin väitä, että ns. henkisesti keskenkasvuiset eivät tuntisi toisinaan samanlaista halua läheisyyteen,
        mutta ehkä aikuisten kenkiin astuminen kuitenkin omalta osaltaan edesauttaa kykyä sitoutua ja tuomaan aitoa tunnetta peliin. Mutta jep. Oikeassa olet ja mitä alussa mainitsemaasi teoriaan tulee niin ainakin haluan uskoa sen olevan totta.

      • mies32
        mies 86 kirjoitti:

        Yksi "kypsyyden" osoitus ehkä on se, että lopettaa sen aivan täydellisen puolison ja suhteen etsimisen ja oppii, että suhteeseen voi kasvaa hitaamminkin ja lopputulos voi kuitenkin olla yhtä hyvä kuin sen haaveiden prinssin / prinsessan kanssa olisi ollut. Tai monesti parempikin. Melkein aina kuitenkin yksinäisyyttä parempi, ellei sitten ole sellainen harvinainen poikkeustapaus, joka voi paremmin yksin kuin hyvässäkään suhteessa.

        Tavallaan tälläinen "kypsyminen" on siis juuri sitä kirottua tyytymistä. Mutta näinhän se ihmisen elämä menee. Harva toteuttaa kaikkia teini-iän haaveitaan millään elämän osa-alueella. Ja lopulta, ehkä vähän tyytymisen pakottamanakin,
        alkaa ajattelemaan, että ne haaveet olivat alunperinkin lapsellisia, eikä niitä edes enää haluaisi toteuttaa.

        Tämä "tyytyminen" parisuhteessa tietysti lisää sitoutumismahdollisuuksia, kun tälläinen ihminen voi yrittää suhdetta paljon useamman kanssa, kuin sitä valkoisella hevosella ratsastavaa prinssiä odottava teinityttö.

        Totta. Onneksi Taylor Swiftkin on alkanut hiljaa palautumaan maan pinnalle eikä enää viljele samalla tavalla epärealistista kuvaa miehistä ympärilleen julkisuuteen. Lienee sekin naikkonen jo tässä vaiheessa useamman mieh...

        Enpä taidakaan päättä tuota lausetta vaan menen nukkumaan.

    • ketjuketjuttaja

      hyvä ketju....

      • 7344

        Mikä on pointtisi?

    • REEFROG

      Kylä se on niin nota kylä.......

    • 3309

      Vastenmielisyyden tunteen voi ilmaista vaikka millaisilla sanoilla. Näitä sanoja todennäköisesti riittää naisilla miehille, jotka lähestyvät heitä seksuaalisesti. Seksi voi olla hauskaa, upeaa, herkkää ja mitä milloinkin, eikä naisten kannattaisi tuomita miestä seksimaanikoksi vain siksi, että tämä kykenee seksiin ilman tunnesidettä. Vonkaamiseen väsyminen on silti ihan ymmärrettävää ja silloin voi vastenmielisyyskin nostaa päätään.
      Moni nainen kokee, että seksi kuuluu tunnesiteen luoneiden ihmisten välille, eivätkä halua tehdä sitä puolituttujen tai tuntemattomien kanssa. Tämä ajattelumalli ei tee heistä pikkutyttöjä, vain erilaisia kuin aloittaja.

    • Kilpapyöräilijä25

      Hyvä kirjoitus Teemulta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe