Kirjoittelen taas kun tänne kirjoittelu tuottaa hyvää onnea. Nytkin on paskahätä. Toisen kerran tänään. Mahtavaa. Juon juuri maidolla terästettyä kahvia. Tuskin maltan odottaa paskantamisen jälkeistä punnitusta. Kai tämä sitten motivoi kun jonnekin lupaa laihtua eikä itsekseen mieti asiaa. Syömättä olen pärjännyt 75% vuorokaudesta tähän mennessä. Aiempi ennätys mulla on 3,3 kg laihtumista syömättä. Taisi olla vuonna 2010 ja aikaa siihen meni 69h. Muistan silloin miettineeni nälkäisenä että vielä 3h niin olisi tasan kaksi vrk ollut paastoa, mutta tyydyin siihen. Nyt olisi hyvä tilaisuus tehdä monenlaista henkilökohtaista historiaa. Laihtua ennätyksellinen 3,8 kg paastoten ja olla 2 vrk tasan syömättä. Pidättelen tässä ensin jonkin aikaa ynisten tyytyväisenä ja pusken paskanpäätä ulospäin niin että se hipaisee alushousua ja imaisen sen imuvoimalla takaisin sisälle kunnes kakka on koostumukseltaan vellimäistä ja vuota kuin ripulia uimahousuihini. Huomasin että mulla on jalassani uimahousut eikä alushousut justiin. Yynngh, ai kun tekee euforiaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Euforia
Jaa, no ei tämä olekaan ihan euforiaa tämä paskanpidätyksestä aiheutua olotila, koska euforialla tarkoitetaan parasta hyvänolontunnetta. Aina oppii uutta. Täyteläiseltä tuntuu reiässä.
Euforian kaltainen tyydytys
11
84
Vastaukset
- teevadit
Onko sulla joku paska-/pierufetissi? Nää sun jutut tuntuu näin maallikosta ihan typerille.
- Lihavan tuskaisuus
Eivät nämä juttuni ole typeriä vaan laihdutukseen liittyviä ja kertovat elämästäni. Lisäksi yleissivistävyys, jota toin ansiokkaasti muun ohella esiin, on aivan muuta kuin typeryyttä.
Ei minulla ole pieri tai kakkafetissiä. Mistä sinä sellaista olet pieneen päähäsi saanut? Minulla nyt on laihdutus menossa ja kakkaamallalaihtuu parhaiten.
Jos jotakin fetissiä haetaan niin mulla voi mahdollisesti olla laihtumisfetissi, jonka seurauksena saa naisen pyörimään lähelleni rakkaudesta lässyttämään.- teevadit
Kyllä ne pullero pallerotkin kuule puolisoksi kelpaa, jos ei ihan älyvapaa ole olemukseltaan. :-)
Tuo on harhaa luulla, ettei pullero kelpaa kelleen. Pitää olla hoikka tms. Ei tartte. - teevadit
teevadit kirjoitti:
Kyllä ne pullero pallerotkin kuule puolisoksi kelpaa, jos ei ihan älyvapaa ole olemukseltaan. :-)
Tuo on harhaa luulla, ettei pullero kelpaa kelleen. Pitää olla hoikka tms. Ei tartte.tai korjaan ME pullero pallerot. :-) etten anna huonoa kuvaa toisista pullero palleroista. Kun itsekin olen pullero pallero. Ja kaiken aikaa vaan paisun lisää.
- Lihavan tuskaisuus
teevadit kirjoitti:
Kyllä ne pullero pallerotkin kuule puolisoksi kelpaa, jos ei ihan älyvapaa ole olemukseltaan. :-)
Tuo on harhaa luulla, ettei pullero kelpaa kelleen. Pitää olla hoikka tms. Ei tartte.Kakalla kävin aiemmin illalla ja olen syömättä ollut reilut 22h. Puntarissa en käynyt. Säästän sen huomiselle. Kyllä pullero voi jollekin kelvata mutta laadusta joutuu silloin tinkimään ja naisella on epäkunnioittavampi suhtautumistapa. Pummimisyrittäkättäriä tulee tiuhemmin vastaan. Hoikkana niitä tuli vastaan harvemmin ja naiset panttasivat ensimmäisen pummimisyrityksen kanssa kauemmin. Sen olen oppinut ettei naiselle kannata tarjota missään vaiheessa mitään. Siitä ne innostuvat siihen puuhaan.
Olipa painoni huomenna mikä tahansa niin pyrin jatkamaan syömättä koko lauantain. Oikeastaan voin sen tässä luvatakin. Sunnuntain alkaessa on paastoa takana 2 vrk. Katsoin illalla peiliin ja silmäni olivat väsyneet ja sellainen on olokin vaikka kahvia olen juonut. Teen tässä uuden lupauksen syömisen suhteen. Odotan kunnes painan 95,0 kg ja syön sitten seuraavan kerran. Tämä sen takia, kun olo on sellainen että musta voisi siihen olla ainakin teoriassa.
Englanti meni Ruotsia vastaan 1-0 johtoon. Se tarkoittaa, että käytännössäkin onnistun tässä haasteessa. - teevadit
Lihavan tuskaisuus kirjoitti:
Kakalla kävin aiemmin illalla ja olen syömättä ollut reilut 22h. Puntarissa en käynyt. Säästän sen huomiselle. Kyllä pullero voi jollekin kelvata mutta laadusta joutuu silloin tinkimään ja naisella on epäkunnioittavampi suhtautumistapa. Pummimisyrittäkättäriä tulee tiuhemmin vastaan. Hoikkana niitä tuli vastaan harvemmin ja naiset panttasivat ensimmäisen pummimisyrityksen kanssa kauemmin. Sen olen oppinut ettei naiselle kannata tarjota missään vaiheessa mitään. Siitä ne innostuvat siihen puuhaan.
Olipa painoni huomenna mikä tahansa niin pyrin jatkamaan syömättä koko lauantain. Oikeastaan voin sen tässä luvatakin. Sunnuntain alkaessa on paastoa takana 2 vrk. Katsoin illalla peiliin ja silmäni olivat väsyneet ja sellainen on olokin vaikka kahvia olen juonut. Teen tässä uuden lupauksen syömisen suhteen. Odotan kunnes painan 95,0 kg ja syön sitten seuraavan kerran. Tämä sen takia, kun olo on sellainen että musta voisi siihen olla ainakin teoriassa.
Englanti meni Ruotsia vastaan 1-0 johtoon. Se tarkoittaa, että käytännössäkin onnistun tässä haasteessa.Ei syömättömyys ole fiksu tapa laihduttaa. :-) Sillä voi saada sysäyksen, mutta jos et sä syö kroppa heittää säästöliekille. Sit kun sä syöt se ahmii kaiken talteen, koska ei tiedä milloin taas saa ruokaa.
Pitäs syödä tasaiseen tahtiin, että ruoansulatus pysyy käynnissä ja kroppa ei ala haalimaan varastoon. Mut katsoa vaan mimmosta ruokaa syö ja minkä verran. :-)
Ei periaatteessa ole lainkaan vaikeeta laihduttaa, jos vaan haluaa. Alku on aina hankalin, se että pysyy kurissa sen suhteen mitä naamaansa mättää. Itellä ei ole määrä ongelma. En pysty syömään isoja määriä mitään kerralla, tulee ylös.
Mutta riippuen pöperöstä, se voi olla hyvinkin ylituhtia ja sit jos ei liiku paljoa. Eli kuluta, niin sehän kasaantuu kroppaan. Ja alkaa paisumaan. Kyllä kevyempänä jaksaa paremmin, jos on paljonkin ylipainoa. Kelle sitten mikäkin määrä on paljon, se on yksilöllistä.
Yksi vielä juoksee runsailla kiloillaan, kun toinen samoilla määrillä jo läähättää kävellessään. Mimmonen on peruskuntokin pohjalla. Mulla on suht hyvä. Parempikin vois toki olla. Ja on ollutkin.
Mä en nyt usko tohon sun laatu juttuun lainkaan. :-)
- Lihavan tuskaisuus
" Laihduttaminen on ihmisen tietoista toimintaa painon laskemiseksi. Ylipaino ja lihavuus aiheuttavat terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia, ja sen vuoksi merkittävästi ylipainoisille suositellaan laihtumista. Normaalipainoa pienemmälläkin laihtumisella saavutetaan merkittävä hyödyllinen vaikutus. Laihduttaessa haitallinen vatsaontelon sisäinen rasva vähenee suhteellisesti enemmän kuin ihonalainen rasva. Siksi 5-10 % painonlasku voi parantaa merkittävästi diabetesta, verenpainetautia, veren rasvahäiriöitä ja muita sairauksia. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Laihduttaminen
Ala sinäkin laihduttamaan. Laihdutuaaika ei välttämättä ole herkkua mutta kun joitakin kiloja lähtee niin kyllä se hyvää tekee. Haastan sinut laihduttamaan 4 kiloa kuukaudessa. Jos menee nopeammin niin saahan sen pois vaikka muutamassa päivässä. Itse huomaan jo nyt, että siivoaminen on kevyempää kuin eilen.- teevadit
Mä en voi nyt ottaa haastetta vastaan, koska raskaana ollessa ei ole fiksua laihduttaa. Voi laihtua toki, muttei vasiten laihduttaa. :-)
Tuo laihduttaminen tulee olemaan kuitenkin vielä edessä jossain kohtaa. Nyt sitä on vaan keskityttävä olennaisempaan. :-) - ei näin
teevadit kirjoitti:
Mä en voi nyt ottaa haastetta vastaan, koska raskaana ollessa ei ole fiksua laihduttaa. Voi laihtua toki, muttei vasiten laihduttaa. :-)
Tuo laihduttaminen tulee olemaan kuitenkin vielä edessä jossain kohtaa. Nyt sitä on vaan keskityttävä olennaisempaan. :-)Hälyttävä trendi: laihduttaminen raskauden aikana
Julkaistu 03.07.2011
Julkkisnaiset ja huippumallit ovat jo pitkään olleet kuuluisia siitä, että he tiputtavat raskauskilot vaan muutamassa viikossa synnytyksen jälkeen. Nyt on kuitenkin tullut esiin vielä hälyttävämpi trendi: mommyreksia. Mommyreksikko on nainen, joka ei halua lihoa, vaan päämääränä on pysyä mahdollisimman laihana koko raskauden ajan. Hyviä esimerkkejä tästä ovat Victoria Beckham ja julkkis-stylisti Rachel Zoe.
Urheileminen ja terveellinen ruokavalio raskauden aikana on tietenkin hyväksi naisen keholle, mutta asioita ei saa liioitella. Varsinainen laihduttaminen raskauden aikana rasittaa kehoa, mikä taas vaikuttaa sikiön kehitykseen. Normaali painonnousu raskauden aikana riippuu naisen vartalosta, mutta on keskimäärin noin 8-15 kiloa.
Helpoiten mommyreksiaa esiintyy naisilla, jotka ovat korkeassa asemassa ja joiden työhön tai elämänlaatuun ulkonäkö on voimakkaasti yhteydessä. Jotkut naiset yrittävät pitää painonsa kurissa äärimmäisin keinoin siinä pelossa, ettei lihavampana miellyttäisi kumppaniaan. Ulkonäköpaineet ovat kovat, eikä edes lasten saanti saa heiluttaa venettä. Jotkut naiset saattavat jopa jättää imettämisen väliin, ettei se sotkisi heidän urheiluntäyteistä päivärytmiään.
Mommyreksia on yhdysvalloissa jo suhteellisen yleistä, ja rantautunut jo liike-elämän puolellekin. Internet on pullollaan raskaana oleville suunnattuja urheiluvaatteita ja suosittu äitiysvaatesuunnittelija Rosie Pope kertoo joutuneensa lisäämään valikoimiinsa XS-koon.
Lähde, Terveyskirjasto , New York Times - Nasdaq
ei näin kirjoitti:
Hälyttävä trendi: laihduttaminen raskauden aikana

Lähde, Terveyskirjasto , New York TimesVankkaa dataa.
Pienenä korjauksena esittäisin, että korkeassa asemassa toimiva nainen ei missään olosuhteissa ensisijaisisesti pyri miellyttämään kumppaniaan. Etusijalla on aina hienorajaisesti hahmoteltu yleinen status, eli työergometria.
Puolisolle on varattu kaikki vapaus.
- Lihavan tuskaisuus
Painoa olen tänään punninnut kolmesti. Ensin oli 101,3 kg klo 6.30. Sitten klo 12.30 kävin kahdesti puntarissa. Ensin oli 100,1kg ja heti perään 100,6 kg. Ja nämä tulokset kun olen ollut syömättä. Vaakani on sellainen, että se näyttää lähes joka kerta uuden painon kun siihen kahdesti menee tyyliin alle minuutin aikana.
Antaa mennä säästeliääseen energiankulutukseen. Minä en ahmimaan ala. Kunhan peiliin katson ja kysyn itseltäni: alkaisitko seurustelemaan tuon näköisen kanssa? Niin kauan kuin vastaus on etten alkaisi niin ahmimiseen en soru kun suuhun laita ruokaa kuin vasta painotavoitteisiin päästyäni ja silloinkin syön ennaltavalitun suunnitelman mukaan ja ennalta-ajatellun määrän. Mulla se tarkoittaa isoa ananaspurkkia.
Seuraava syöntini on 95 kg vaikka hieman ahdistaa ajatella sitä, etten ole pitkään aikaan laihtunut juurikaan. Eilen oli 100,5 ja tänään 100,1 ja 100,6 kg. Eilisen painon perusteella odotin nopeampaa painonlaskua. Mutta ei mitään. Lupaus on tehty ja en sitä muuta vaikka kuolisin. Ja ei tähän tilastollisesti kuole. Komeaksi kyllä muuttuu.
Tässä tämä. Olen ollut syömättä reilut 1,5 vrk. Laitan lisäkommentteja seuraavan kerran kun painan 99,2 kg eli svutan ensimmäisen lupaikseni. Silloin on hyvä kuulostella itseään uudemman kerran ja onko alistunut olo tai kiukututtaako jotenkin. Muutama vinkki tässä on tullut jo tajuttua. Nestettä, light limua juomalla paljon ja iltaisin alkaessa väsyttämään kannattaa mennä nukkumaan heti, sillä väsyneenä alkaa helpommin syömään, sillä olo voi olla sellainen ettei uni tule. Jos ei uni tule alle 5 minuutissa eikä ole sellaista oloa että uni tulisi niin sitten taas ylös sängystä ja valvomista 3h lisää ilman syömistä.
Seuraavaan syöntiini on painoa 5,6 kg. Käyn nyt tästä eteenpäin punnituskerralla kahdesti puntarissa ja jos painot ovat eri lukemat niin mainitsen painavamman lukeman. Toivottavasti pääsen pian kertomaan laihtumisuutisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652