Toisessa homoseksuaalisuuta käsittelevässä kirjoituksessa on ajauduttu sivuraiteelle.
Olen vastannut seuraavaan esitykseen:
"Kristinusko on monoteistinen eikä polyteistinen. "
tällä tavoin:
Kristinusko ei ole monoteistinen, se on polyteismia, jossa koetetaan kiemurtelemalla saada kolme persoonaa yhdeksi olemukseksi.
Juutalaisten jumala on yksi persoona yhdessä olemuksessa ja on sitä aina ollutkin. Juutalaisten jumalalla ei ole sellaista poikaa, mitä kristityt tai edes Jehovan todistajat esittävät. Juutalaisten odottama messias oli i h m i n e n, jonka piti vapauttaa kansa sortajien ikeestä ja tuoda messiaaninen aika tullessaan.
Juutalaisuuskin kuitenkin on kehittynyt monoteismiksi mutkien kautta, voisi sanoa, että se on kehittynyt henoteismistä monolatriaan ja siitä monoteismiksi.
Toinen kirjoittaja kehottaa kysymään asiaa messiaanisilta juutalaisilta.
Ensinnäkin sellainen selvennös, että messiaaniset juutalaiset eivät ole juutalaisia, he ovat kristittyjä. Juutalaisten mukaan Jeesuksen seuraajat eivät ole juutalaisita. Juutalaisille raamattu on yhtä kuin tanak, eli protestanttisen raamatun vanha testamentti.
Toinen selvennös: kolmiyhteiseen jumalaan uskova kristillisyys ei ole monoteistinen, se on polyteismiä. Kolme persoonaa yhdessä olemuksessa EI ole yksi. Juutalaisten jumala on YKSI persoona YHDESSÄ olemuksessa, aivan eri asia kuin mitä Rooman kirkko aikanaan otti Nikaian kirkolliskokouksessa viralliseksi kristinuskon dogmiksi.
Juutalaisuuskin on saanut vaikutteita naapurikansoilta, ja juutalaiset tunnetusti palvoiviat muitakin jumalia. Eksiilin aikana tilanne muuttui ja Jehovasta tuli vähitellen a i n o a oikea jumala.
Mitä tulee Jeesukseen jumalan persoonana/poikana, on selvää, että hän saattoi pitää itseään messiaana, jota juutalaiset odottivat vapauttamaan kansan valloittajien ikeestä ja tuomaan messiaanisen ajanjakson tullessaan.
On kuitenkin huomattavaa, että juutalaisten messias on i h m i n e n, kuningas joka tuo rauhan ja poistuu aikanaan.
Monetkaan kristityt eivät tiedä sitä, että juutalaisten messias on aivan eri asia kuin kristittyjen messias, eikä heidän jumalansakaan ole sama.
Tiedoksi palstan muutamille kirjoittajille:
2
<50
Vastaukset
## Kristinusko ei ole monoteistinen, se on polyteismia, jossa koetetaan kiemurtelemalla saada kolme persoonaa yhdeksi olemukseksi. -
Juutalaisten odottama messias oli i h m i n e n, jonka piti vapauttaa kansa sortajien ikeestä ja tuoda messiaaninen aika tullessaan. ##
Ei, vaan muista uskonnoista poiketen niin kristinuskolla kuin juutalaisuudellakin ja lisäksi islamilla on varma käsitys yhdestä Jumalasta. Selvästi Kristus on JHVH kristinuskossa.
Ja kyllä Raamattu riittävän selvästi osoittaa jo toorassa 8meidän V.T.), että Vapahtaja on Jumala itse. Mm:
Jesaja 9:5 (9:4) ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan.
6 (9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
MUTTA juutalaiset ymmärtävät Jeesuksen olevan JHVH vasta kun aika on . . .
Room. 11:24
Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
antti- H.b.S
"Ei, vaan muista uskonnoista poiketen niin kristinuskolla kuin juutalaisuudellakin ja lisäksi islamilla on varma käsitys yhdestä Jumalasta."
Kolme persoonaa yhdessä olemuksessa on kaksi liikaa, siitä tulee väen vängällä polyteismiä. Varsinkin kun kaikki kolme ovat yhdenveroisia.
Jesja ei puhu tuossa kohden mitään Jeesuksesta, eikä jumalasta.
Aiemmassa luvussa profeetta puhuu omista lapsistaan ja perheestään, he ovat ihmeinä Israelissa herran merkkinä:
18 Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut, me olemme Herran Sebaotin merkkeinä ja ihmeinä Israelissa, hänen, joka asuu Siionin vuorella.
"Raamatussa mainitaan kaksi Jesajan poikaa, jotka oli annettu hänelle tunnusmerkeiksi ja ihmeiksi Israelissa.[4] Sear-Jasub oli Ahasin päivinä riittävän vanha menemään isänsä mukaan, kun Jesaja vei viestin tuolle kuninkaalle. Nimen Sear-Jasub merkitys on ’pelkkä jäännös palaa; jäljelle jäävät palaavat’. Tämä nimi oli profeetallinen sillä tavoin, että yhtä varmasti kuin Jesajalle syntyneelle pojalle annettiin tuo nimi, yhtä varmasti Juudan valtakunta hävitettäisiin aikanaan ja vain jäännös palaisi pakkosiirtolaisuuden ajan jälkeen.[5] Tuo pieni jäännös palasi, kun Persian kuningas Kyyros antoi säädöksen, joka vapautti sen Babylonista 70 vuotta kestäneen vankeuden jälkeen."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jesaja
Lisäksi ei ole mitenkään tavatonta, että raamatussa verrataan ihmisiä jumaliin. Sana kun on käännettävissä eri tavoin.
Esim. Ps. 82 kertoo jumalista, jotka selvästi ovat ihmisiä.
Myös Jeesuksen sanotaan sanoneen viitanneen tuohon kohtaan.
Selvästi juutalaisuutta tuntematon kristinusko on selittänyt vanhan testamentin kirjoituksia omiin tarpeisiinsa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647