Luottamuspulaa

Läheiset ystäväni valehtelivat minulle ja selittivät asian sillä, etteivät halunneet loukata minua. Minä hyväksyin asian ja olin valmis antamaan kaiken anteeksi pienen läksytyksen jälkeen. Petokset kuitenkin jatkuivat lupauksista huolimatta. Ystäväni juonivat selkäni takana siten, että minä jäin kaikesta aina ulkopuolelle. He eivät kuitenkaan voineet ymmärtää, miksi minulla oli siitä paha mieli, mutta kun itse tein pienen virheen (en halunnut heitä seuraani kun olin pahoilla mielin) niin he alkoivat vältellä minua entistä enemmän.

Nyt minulla on vaikeuksia luottaa enää viimeisinkään itselleni läheisiin ja tärkeisiin ihmisiin, kun valheiden kierre johti ystävyyssuhteen päättymiseen. Minä en välejämme päättänyt, vaan siedin kaiken loppuun asti. En voi ymmärtää mikä meni vikaan. Syytä haen itsestäni, sillä miksi he muuten olisivat välimme katkaisseet. Nyt minä en tiedä miten jatkaa elämää tai miten luottaa jälleen muihin ihmisiin tai ylipäänsä itseeni. Vai voiko täällä edes luottaa keneenkään? Ovatko kaikki ihmiset pohjimmiltaan pettureita?
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ovat,olen nyt 26 ja olen tullut siihen tulokseen,liian kiltit ei pärjää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Läheisiinsä pettynyt kirjoitti:

Läheiset ystäväni valehtelivat minulle ja selittivät asian sillä, etteivät halunneet loukata minua. Minä hyväksyin asian ja olin valmis antamaan kaiken anteeksi pienen läksytyksen jälkeen. Petokset kuitenkin jatkuivat lupauksista huolimatta. Ystäväni juonivat selkäni takana siten, että minä jäin kaikesta aina ulkopuolelle. He eivät kuitenkaan voineet ymmärtää, miksi minulla oli siitä paha mieli, mutta kun itse tein pienen virheen (en halunnut heitä seuraani kun olin pahoilla mielin) niin he alkoivat vältellä minua entistä enemmän.

Nyt minulla on vaikeuksia luottaa enää viimeisinkään itselleni läheisiin ja tärkeisiin ihmisiin, kun valheiden kierre johti ystävyyssuhteen päättymiseen. Minä en välejämme päättänyt, vaan siedin kaiken loppuun asti. En voi ymmärtää mikä meni vikaan. Syytä haen itsestäni, sillä miksi he muuten olisivat välimme katkaisseet. Nyt minä en tiedä miten jatkaa elämää tai miten luottaa jälleen muihin ihmisiin tai ylipäänsä itseeni. Vai voiko täällä edes luottaa keneenkään? Ovatko kaikki ihmiset pohjimmiltaan pettureita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu