Vähemmän sosiaaliset naiset ilmoittautukaa!

Lihava yksinhuoltaja, jolle riittää koira ja dildo.

Keski-ikäinen, normaalikokoinen, pikkusen rupsahtanut, osa-aikasosiaalinen erakko, viihtyy paremmin kotona yksin kuin bilettämässä tai ompeluseuroissa.

25v, pitkät blondit hiukset ja ruskeet suuret silmät, naapurintyttömäisen kaunis ja hoikka,parisuhteiden määrä 3. Tykkään olla ihmisten parissa niin töissä kuin vapaalla mut viihdyn vallan mainiosti yksinkin, ja oikeastaan koen tarvitsevani sitä aika paljonkin. En ole seurapiiriperhonen, en ravaa baareissa ja lauantai-iltana näen itseni paljon ennemmin juoksemassa iltalenkkiä kuin torilla ihmispaljoudessa. Kavereita miulla on montakin mut sellaisia joiden kanssa ihan enemmän pidän yhteyttä ja jotka ovat kyllä ystäviä eivätkä kavereita niin ihan kourallinen ja en koe sen enmpää tarvitsevanikaan. Isossa porukassa olen enemmän kuuntelija kuin keskustelun vetäjä. Riippuu silti porukasta kuinka tuttuja ihmisiä siinä on. Miulle ei oo väliä onko mies miun kaltainen vaiko yltiösosiaalinen, kohan miekin kelpaan hänelle tällasena kuin mie oon. En häpeä itseäni. Miehellä ei tarvitse olla tolkuttomasti kavereita. Jos hän on täysin yksin niin se haittaa silloin jos hän sen takia "takertuu" minuun ja tuntisin olevani hänen elämänsä ainoa ihminen ja sisältö.

Nostan lisävastausten toivossa.

-30 , ulkonäkö 7, parisuhteiden määrä 3.

- En kaipaa ihmisiä ympärilleni, kuin äärimmäisen harvoin, enkä varsinkaan koskaan suuria ihmisjoukkoja. Mulla on muutama läheinen ystävä ja jonkin verran kavereita ja ihme kyllä melko paljon tuttuja. Tosin suurin osa ovat lapsuus- ja nuoruusajan peruja, jolloin olin sosiaalisempi ja pidin enemmän ihmisistä. Viihdyn kuitenkin parhaiten yksin.

- Huomaan ihastuvani aina itseni vastakohtiin, eli miehiin joilla on suuri kaveripiiri ja vielä kaiken lisäksi merkittävä asema siinä kaveripiirissään. Ja kyllä he ovat aina olleet ns. supliikkimiehiä. Itse taas olen hiljaisempi, enkä nauti lainkaan puhumisesta vain puhumisen vuoksi.

- Olen ollut nyt useamman vuoden sinkkuna, enkä etsi parisuhdetta. Nettideittejä en ole koskaan kokeillut. Aiemmat parisuhteeni ovat muodostuneet yhteisten tuttujen tai yhteisen kaveripiirin kautta.

Lähes puolet naisista on introvertteja.

Keski-ikäinen, ihan OK kaikin puolin ja vain muutama vakava parisuhde ollut, en helposti ihastu saati rakastu. Ystävyyteen tarvii niin paljon siksi mulla ei niitä juuri ole ja kavereita en kaipailekkaan juttelumielessä kun sillon tällöin, riippuu tietenkin kaverista.
Olen melko epäsosiaalinen, tykkään olla omissa oloissani mutta se vaihtelee, välillä kaipaa säpinää ja tekemistäkin.
Mulle kelpais mies, jolla ystäviä ja kavereita, mutta sopivasti, jos liikaa ne saattaa viedä pian kokonaan ajan kuluessa:)
En ole takertuja enkä mustis luonteeltani:)

Kyllä mä aika epäsosiaalinen olen, ei ole nykyisellä asuinpaikalla yhtään ystävääkään. Työkaverit eivät tahdo olla mun kanssa tekemissä vapaa-ajallaan, olen pyydellyt heitä mukaani juttuihin, he eivät pyydä vastaavasti mua mihinkään, jos keskenään tekevät jotakin. En myös osaa tunkeutua mukaan, enkä haluakaan, kun tulee tunne, ettei mua kaivata sinne. Sanoin yhdelle kyllä suoraankin, ettei mulla täällä ole ketään, jonka kanssa menis mihinkään, mutta eipä hän tainnut ymmärtää, tosin olen häntä pyytänyt kuntosalille ja hiihtämään, ihan hirveän hikisiin paikoihin, no way :D

Viihdyn kyllä itsekseni, olen ollut sellainen yksinäinen lapsi, mutta tarvittaessa mulla kyllä on kavereita piisannutkin :) Olin kaveripiirissä ollut se, joka keksi minne mennää viikonloppusin, hommasin välillä kuskeja, yms. Maalla asueneet vissiin tajuavat tämän, että lähdettiin Dickoihin alle 100 kilsan päähän tai säteellä :P

Parisuhteessa mulla menee aikaa, ennenkuin annan periksi ja rakastun, miehet yleensä eivät tätä voi ymmärtää. Kaiken pitäisi tapahtua heti. Hyvä ettei olla kirkonportailla seuraavana suvena. Viime aikoina tosin hiljaista tällä saralla :DD

- 22, en osaa arvioida, 0

- vähemmän sosiaalinen ja introvertti. Viihdyn useimmiten yksin, en aina. Kavereita kourallinen

- Itseni kaltaisen tai sosiaalisemman, samapa tuo. En häpeä, mutta todella sosiaalista miestä voisi varmaan häiritä minun epäsosiaalisuuteni. Ei haittaa jos mies on täysin yksin, tosin miehen pitäisi kyetä normaaliin kanssakäymiseen kavereideni kanssa.

Ikää on... riittävästi :)
En mikään kurppa, mutta en missikään.
Eronnut
Tuttuja on, kavereita en kaipaa.
En ole ujo enkä tuppisuu, mutta viihdyn paremmin yksin.
Parempi jos miehellä vähän kavereita. Silloin riittäisi aikaa myös kotiin ja kumppanille.

Olen 26v nainen, normaalivartaloinen, en millään tavalla kaunis, arkisen näköinen. Parisuhdetta ei ole koskaan ollut. Olen ulkoilmaihminen ja päiväni kuluvat töiden ja harrastuksen parissa, olen huono tutustumaan ihmisiin "ilman syytä" vaikka työ- ja harrastuskavereita on paljon ja muutama pidempiaikainen ystävä on joita tapaan muutaman kerran vuodessa. En käy baareissa ja vältän kissanristijäisiä joten voi tietysti olla etten miestä koskaan löydä. Jos näin kuitenkin kävisi luulen että kovin menevä tapaus ei minun kanssani viihtyisi. En häpeä epäsosiaalisuuttani mutta joillekin ihmisille tuntuu olevan kovin kummallista etten ole löytänyt elämänkumppania. Mies voisi hyvin olla vaikka samanlainen yksinäinen kulkija kuin minäkin, sittenhän meitä olisi kaksi :)

Ikää 31 v., olen normaalipainoinen, kurvikas ja nätti. Pari lyhyttä suhdetta 10 vuotta sitten. Muutoin sosiaalisesti rohkea esim. työelämässä, mutta "miesten ja naisten välisissä jutuissa" olen ujo. Netin kautta on ollut helpompi tutustua miehiin tai työelämässä, mutta muutoin ei ole juuri mahdollisuuksia, sillä viihdyn todella hyvin itsekseni. Voisi sanoa, että yksin ollessani lataan akkuja, jotta jaksaa esim. työelämässä sosialisoida ja harrastaa small talkia. Suurin osa ihmisistä ennemminkin vie minusta energiaa kuin antaisi sitä lisää. Johtunee siitä, että harvemmin on kenenkään kanssa samalla aaltopituudella ja luontaisesti löytyisi pohjattomasti juteltavaa. Keskustelisin mieluusti esim. yhteiskunnallisista asioista (huumori ei ole kiellettyä) tai ylipäänsä laajemmin elämään liittyvistä asioista, mutta suurin osa ihmisistä tuntuu elävänsä oman elämänsä keskiössä ja puhuvan lähinnä siitä. Kanssakäymisen rajoittuessa vain sellaiseen, minä kärsin, mutta toki yritän kärsivällisesti kestää.

Kavereita ja ystäviä on kourallinen, mutta en koe heidänkään kanssa olevani samalla aaltopituudella, joten tulee pidettyä yhteyttä ja nähtyä vain silloin tällöin. Olisin todennäköisesti sosiaalisempi, jos ympärillä olisi enemmän ihmisiä, joiden seurasta pidän ja nautin. Jos löytäisin miehen, joka olisi kanssani samalla aaltopituudella niin toivoisin hänen mieluummin olevan sosiaalisempi ja tuovan mukanaan elämänsä kiinnostavia ihmisiä, joihin tutustua. Jos epäsosiaalisuus johtuisi samoista syistä kuin itselläni niin se ei haittaisi, kunhan hän ei takertuisi minuun ja antaisi minulle edelleen omaa tilaa, jossa levätä.

Ikä 21, arviota ulkonäöstä en osaa sanoa, suhteiden määrä 0.
Taidan kyllä olla vähemmän sosiaalinen. Viihdyn hyvin yksinkin, kavereita on jonkin verran ja he haluavat olla usein ilman minua.
Haluaisin suunnilleen samanmoisen miehen kuin minä. En häpeä luonnettani. Ei haittaa jos mies on täysin yksin.

28 v, nätti ja hoikka, 4 kpl.

-Viihdyn erinomaisesti yksin, kaipaan seuraa kaikenlaiseen tekemiseen, urheiluun, leffaan, luontoon, joskus jopa baariin. Seuraa saa usein kysymällä. Joskus oli puutetta kaverista ja löysin netin kautta tyttöseuraa.

-Kavereita on joitakin, ystäviä pari kappaletta. Heitä tapaan ehkä 2-3 x kuussa.

-Mieheni on ehkä vähän puheliaampi kuin minä. Välillä toivoisin olevani supliikimpi, mutta olen tietoisesti päättänyt olla muuttumatta vain miellyttääkseni muita. Osaan tarpeen tullen jutella ja heittää läppää ja ottaa viina jos ei muuten suju.

Ikä 21, vaaleat hiukset, tummanvihreät suuret silmät, ulkonäölleni antaisin ehkä 6, koska en ole kovin itsevarma. Parisuhteita 0.

Olen aika introvertti ja kavereita tasan kaksi. Viihdyn pienemmissä porukoissa.

En halua, että mies olisi liian sosiaalinen ja/tai aktiivinen, koska pidän enemmän rauhallisista ihmisistä. Arvostan myös erilaisuutta enkä tuomitse ketään pienistä virheistä luonteessa tai ulkonäössä. Kunhan hän on välittävä ja aina paikalla kun tarvetta on.

- Ikää 19 vuotta, ulkonäkö alle keskitason muttei susiruma sentään, parisuhteita tämä yksi joka taitaa olla paraikaa jontkaan menossa.

- Pidän itseäni intoverttina. Ystävinä minulla on lähinnä yksi kaveriporukka joka koostuu itseni mukaan seitsemästä henkilöstä, ja tapaamme keskimäärin muutaman kerran kuussa, välistä vaihdetaan facebookissa nopeean kuulumisia. Pidän tätä tilannetta aika ideaalisena. Viihdyn heidän ja muidenkin ihmisten seurassa, mutta sosialisointi tuntu kuluttavan jotain henkistä "patteria" ja on aina helpotus palata omiin oloihinsa lepäilemään.

- Hmm... väliä on ensisijaisesti mielestäni sillä, ettei mies haluaisi liiaksi toteuttaa sosiaalisuuttansa minuun. Käytännössä joko ekstovertti, jolla on laaja kaveripiiri eikä häntä siksi kiusaa että haluan olla paljon omissa oloissani tai sitten introvertti. Yksinäinen ekstovertti olisi se hankalin tapaus. En varsinaisesti koe häpeäväni, mutta joskus tuntuu että joudun puolustautumaan oikeuttani olla rauhassa. Ihmiset tuntevat kokevan sen jotenkin loukkaavana, että joskus sosiaalinen kiintiöni on niin täysi etten toivo seuraa. Väkisinkin siitä välillä komplikaatioita tulee.

Olen keski-ikäinen, usein mainitaan nuorekkaaksi, koska liikun paljon. Tälläytyneenä olen ok-näköinen, au naturel -tilassa tavallinen. Minut jos kenet voi nimetä introvertiksi. Yksinolon koen normaaliksi, en poikkeustilaksi. Miehen pitäisi olla tarpeeksi samaa maata kanssani. En jaksaisi miestä, jonka on tehtävä vaikutus jokaiseen kanssakulkijaan ja jonka on jatkuvasti loistettava kaveriseurueiden vauhdikkaana keskipiseenä. Toisaalta sellainen mies ei myöskään sietäisi tällaista naista.

Ikä 23. Ulkonäköni on arkinen, mutta arvioin olevani enemmän nätti kuin ruma. Olen lyhyt, hoikka ja persjalkainen. Hiukset ovat puolipitkät ja maantienväriset. Takana yksi useamman vuoden pituinen seurustelusuhde.

Olen introvertti. Viihdyn yksin. Minulla ei ole yhtään kaveria, paitsi seurustelukumppanini. Opiskelupaikassani on sellaisia hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa voi vaihtaa pari sanaa, mutta en vietä heidän kanssaan aikaa opiskelujen ulkopuolella enkä laske heitä kavereikseni.

Mieheni on aika pitkälti kaltaiseni erakko, mikä on hyvä asia. Hänellä on muutamia kavereita, joita hän tapaa harvakseltaan. Täysi kaverittomuuskaan ei kuitenkaan haittaisi, olenhan itsekin sosiaalisesti epäonnistunut. En halua päästä luonteestani eroon kumppanin avulla, vaikka joskus häpeänkin olla sellainen kuin olen. Enemmän olen kuitenkin helpottunut siitä, että ei tarvitse tavata miehenkin kavereita. Vaikka viihdynkin yksin, perheeni on silti minulle tärkeä, enkä haluaisi niin epäsosiaalista kumppania, että hän ei haluaisi tavata vanhempiani ja sisaruksiani edes muutaman kerran vuodessa.

45 hyvin nuorekas, yksin viihtyvä, meikattuna kivan näköinen, ilman ruma. Ei aikaa seurustella yrittäjyyden takia. Aiemmin vakavia suhteita 2 ja lukuisia yksipuolisia ihastuksia.

Ihastun taiteellisiin fiksuihin, sopivasti sosiaalisiin, en koheltajiin. Jos ehtisin seurustella, haluaisin että minä "riittäisin" esim. veneilylle 1-2 viikkoa mutta koko kesä kaksin jossain mökillä, ei kiitos. Molemmilla saa ja pitää olla omat menot ja sitten vaikka viikonloppu yhdessä ja yksi ilta viikolla. Eli samanlaista etsin kuin itse, ehkä vähän jämäkämpää ja sporttisempaa joka innostaisi minuakin : )

En näe tilanteen jatkuvan kauan tulevaisuuteen vaan ohjelmassa on painon pudotus, työn vaihto ja kivan miehen löytäminen : )

24-vuotias, ulkonäöltään urheilullinen ja tavallinen, ei yhtäkään parisuhdetta takana.

Pidän itteeni kyllä sosiaalisena, vaikkakin viihdyn paljon yksin. Harrastukset on lähinnä yksilölajeja ja se on sellaista omaa aikaa. Tykkään välillä viettää koti-iltojakin omissa oloissa, mutta sitten vastapainoksi viihdyn ystävien kanssa tehden jotain.
Baareissa en hirveesti käy ja jos käyn, niin ehdottomasti joku mukava istumapaikka hyvässä seurassa.

Mieheltä toivon normaalia sosiaalisuutta, mutta ei ole kauheesti väliä omistaako kuinka suuren kaveripiirin. Mieluiten pieni kuin suuri. Viime tapailusuhteessa ei kauheesti imarrellut, että ulkona ollessa vastaan käveli miehen puolituttuja toisensa perään...
Ja eipä sillä ole väliä, jos miehellä ei ole oikeestaan yhtään ystävää, kunhan mies osaa antaa mulle tilaa ja itse on tyytyväinen tilanteeseensa.

En häpeä omaa tilannetta. Oonkin aina ollut ns.oman tiensä kulkija, enkä tarvi kuin nämä muutaman läheisen ystäväni ja läheisen perheeni ympärilleni.