Olen ollut yhdessä puolisoni kanssa vajaat 10 vuotta. Koko suhteemme ajan puolisoni on sairastanut kroonista sairautta, jota ei ainakaan nykytietämyksellä pystytä parantamaan.
Puolisoni käy töissä normaalisti. Arki-illat menevät niin, että puoliso tulee n. klo 17 töistä, syö ruuan, katsoo telkkaria/tietokonetta, menee nukkumaan klo 20 täysin rättiväsyneenä. Pyöritän arjen käytännössä yksin. Yhteisiä harrastuksia ei ole, kun voimia hänellä ei niihin ole viikolla ja viikonloput menevät myös työviikosta toipumiseen. Arkea leimaa lääkityksen ja itse sairauden aiheuttamat oireet/sivuvaikutukset, kuten huono/etova olo, väsymys, kivut.
Miten saisin voimaa jatkaa elämää puolisoni rinnalla (sairastumatta itse)? Mistä saisin voimaa ymmärtää ja tukea?
Itse olen myös työssäkäyvä. VIime aikoina on tuntunut, että ilmapiiri kotona on kiristynyt. Itselläkin väsy painaa työpäivän jälkeen, enkä jaksa aina ymmärtää toisen huonoa oloa. Tuntuu, että minun täytyy aina olla suhteessamme se vahvempi/ymmärtäväpi osapuoli, enkä koskaan itse saa olla se heikko tai tukea kaipaava. Olen välillä katkera siitä, mitä kaikkea haluaisin tehdä parisuhteessa, mutta en pysty. En voi siis sanoa, että olisin "sinut" puolisoni sairauden kanssa. Tätäkö tämä elämä on, kysyn itseltäni nykyään usein. Olisiko parempi yksin? Olenko raukka, jos lähden, koska puolisoni on sairas?
Miten muut puolisot olette pärjänneet puolisonne sairauden kanssa? Mistä voi ammentaa voimaa tulevaan?
Miten jaksaa kroonisesti sairaan puolison tukena?
tulevaisuus???
1
60
Vastaukset
- tiedän mitä se on
Sinun pitää ehdottomasti hoitaa itseäsi. Tarvitset psyykkistä tukea jaksamiseesi. Onko paikkakunnallasi terveyskeskuspsykologia? Jotta jaksat parantumattomasti sairaan puolisosi rinnalla sinun olisi hyvä saada säännöllisesti keskusteluterapiaa. Se auttaa, siellä saat purkaa tunteitasi ja olla tuettavan roolissa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672