Tiede sanoo, että nykyihminen on ollut olemassa

H.b.S

jo liki 200 000 vuotta. Vieläkö adventistit uskovat raamatulliseen esitykseen siitä, että jumala loi ihmisen 6000 vuotta sitten? Mikäli näin on, miten selitätte ristiriidan itsellenne uskottavasti?

22

90

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päättymätön aika.

      Kristitty on olemassa iankaikkisesti.
      Se varmaan on suurempi kysymys sinulle.

      Uskomattomalle, aika päättyy.

    • DNA elämänkoodi

      Oletko keksinyt, kuinka tämä ihmisen rakenne on Jumalallinen, vaikkakin maasta, Aadamin / maan kaltainen, maaksi tulee jälleen.

      Mutta minkä kellon tiede on jo löytänyt ihmisestä, joka kertoo Luojan ajasta, sitä käy koko luomakunnan aikakoneisto.

      Luku on 22. Luomakunnan todistus, noin vihjeenä, pieni lisävihje on kromosomit.

      Sattumaako?

    • H.b.S

      Huomatkaa, että aloituksessa on kysymys.

      • kysymyksiin.

        Sulla on vastauksissasi niin paljon epäuskonväittämää Hengellisiin, että pitää ensin päivittää ihmisen lähtökohta Jumalaansa, ollaan jostain lähtöisin ts. alkuperäistodistus.
        Toisaalta, mikä on ollut maan remontti aikanaan, tämä vedenpaisumus.
        Siitähän viestii eri tarinat eripuolilta maapalloa. Aasiasta Oseaniaan, Eurooppaan, Afrikkaan ja Amerikkoihin. Kaikilla näillä kansoilla on kultturiperinnössään, historiassaan, muisto vedenpaisumuksesta. Miten tämä olisi mahdollista, jos vedenpaisumusta ei olisi ollut..

        Mikä on luomakunnan ikä, Jumalahan on aina ollut, niin aikalaskelmat on pois otettu.
        Ei raamattua ole pantu kelloksi, mutta pelastukseen sillä on sanoma, sekä se, että kaikki luodaan uudeksi. Sitä ei tiede ole selittänyt, mutta Sana on.
        Mutta vielä palataan tämänpäivän tieteen väittämään ja raamatun kertomaan.
        Karttakirja ei näytä 1. Moos 2 luvun kohdalla, neljää jokea ja on väitetty raamatun puhuvan pötyä, eli siinä olisi virhe. Vedotaan symboliikkaan jne..
        Niin, Irakin alueella ei kartalla ole, kuin Tigris ja Eufrat. Ei näy neljää jokea.
        Mutta aikaa sitten lähetettiin Landsat-satelliitteja, jotka kuvaavat maata yksityiskohtaisesti. Siinä kuvauksissa on huomattu, että Irakin, antiikin Mesopotamian alueella, josta Raamattu puhuu, on neljä jokea. Yksi on maan alla, toinen on kuivunut, mutta sen reitti näkyy. Täsmälleen neljä jokea, niinkuin Raamattu sanoo. Satelliitin avulla saimme sen tietää. Eli ei kaikkiin raamatunarvostelijoihin kannata luottaa, Raamatun sana on Jumalan Sana.

      • H.b.S
        kysymyksiin. kirjoitti:

        Globaalia vedenpaisumusta ei ole ollut, se on sula mahdottomuus. Jo Egyptin dynastioiden jatkumo kertoo tämän.
        Erilaiset legendat vedenpaisumuksesta voivat perustua johonkin paikalliseen tapahtumaan, joka on tapahtunyt jossain kauan sitten, mutta kyseessä voi olla myös pelkkä peikkotarina jolla on haluttu istuttaa uskoa kansaan.

        Raamattu on ihmisen sanaa, ei minkään jumalan. Ja raamatusta ihmiset ovat kovasti kaikkea laskeneet, myös sen kauanko siitä on kun jumala heidän mielestään loi ihmisen. Tulos liikkuu noin 6000 vuodessa. Juutalaisen kalenterin mukaan vielä vähemmän, nyt noin vuosi 5722 luomisen jälkeen.
        Tämä ohittaa mennen tullen tosiasiat.

    • Luulis että näin se

      Raamattu 1. Moos. 2:15 sanoo että "Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt."

      Se tapahtui ca 6000 vuotta sitten sen Raamattu kertoo erittäin selvästi.
      Kuinka pitkiä ne luomis päivät olivat - siitä ollaan erimieltä kai adventistienkin keskuudessa.

      • teille ihmettä.

        No, mitä vastaat itse, "luomispäiviin"!?

        Jokuhan selittää, että päivä olisi 1000 vuotta, ... mutta?

        Olisiko se inhimillisempää uskoa, kuten Darvinistit, selittää luomista, että olisi uskottavampi, niin lykästään hieman rajumpia aikamääreitä.

        Entäpä, millä mittarilla ajattelit sopivan Uuden taivaan ja maan luomiseen?

        Pantaisiinko siihen jotain, että tulee inhimillisen järjen mittoihin ja ihminen voi nyökyttää myöntyvästi, että "avot," noin se on, vaikka ei ollut paikalla.

        Mitens katselet Merkkejä, taivaalla? Onhan ne pantu meille huomioitavaksi?
        Heb. tau, on merkki, kirjain ja lukuarvo.
        400. Sattumaako? Merkki siis luomisessa. 1:400 välimatkat ja halkaisijat.
        Aurinko, kuu ja maa. selittää auringonpimennykset.
        Kuun halkaisija on yksi neljässadasosa Auringon halakisijasta.
        Jumala asetti suuren ja pienen valon, paikoilleen. ts. Jumalan laittama.
        Suhdeluvut, ! Siinä nyt sitten selitellään luomispäiviä ja vuosia, tahi tuhansia?!
        Niin palataan sanaan merkki, heprean kirjain tau, tarkoittaa merkki. Mutta se tarkoittaa myös numeroita ja se on 400.
        Entäpä Einstein ja hänen kuuluisa kaavansa, E=mc^2.
        Energia on yhtä kuin massa kertaa valonnopeus toiseen.
        Jumalan sana ennakoi 3500 vuotta sitten Einsteinin kaavan.
        Raamatussa lukee, että alussa Jumala loi taivaan ja maan.
        Se tapahtui energian muodossa. Tässä on energia, Raamatussa lukee, että maa oli muodoton ja tyhjä. Oli pimeys, ei elämää, ei muotoja, ei mitään, oli siis tyhjyys.
        Luomisen alku tapahtui energian muodossa, "Tulkoon valo!" Valo toinen elementti.
        Einstein osoitti, että valonnopeus on maailmankaikkeuden vakio. Ilman valoa ei ole muotoja. Ensimmäinen luomisteko oli energia, sitten valo ja sitten muodot, massa. ja, ja, Raamattu kertoi sen, 3500 vuotta sitten ennakkoon.

      • Maa ja vesi.
        teille ihmettä. kirjoitti:

        Luomisesta ensimmäinen muoto on, minkä näemme, kuiva maa.
        Maa ja vesi. Molemmat eri paikoissaan. Mitä sitten tarkoittaa 1. Moos 10 ja 1. Aik. 1 luvussa Pelegin aikaan vedoten,silloin maa jaettiin.

        Onko mannerten erkaneminen? Alkujaanhan mantereet oli kiinni toisissaan ja ne jakaantuivat myöhemmin.

        Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka, Afrikka, Aasia,Australia, Antarktis. Ne jakautuivat myöhemmin.
        Raamattu sanoo, että kuiva maa tuli näkyviin. Vesi oli siis ympärillä ja kuiva maa yhdessä paikassa.

      • Pelegin aikaan.
        Maa ja vesi. kirjoitti:

        Jumalan Sana on ennakoinut täydellisesti asiat kirjaansa.

    • Eimeollaapinoita ♫

      Tiede pystyy jäljittämään nykyihmisen dna ja geenitutkimuksin (ns.homo sapiens) noin 6500 vuoden päähän. Tämä on kiistaton totuus.

    • ihmetten minäkin

      Sanohan miksi se on sinulle niin tärkeää - kuinka kukin uskoo?

      • H.b.S

        "Sanohan miksi se on sinulle niin tärkeää - kuinka kukin uskoo? "

        Ei se ole tärkeää. Se, että toisia tuomitaan ja luokitellaan satukirjan perusteella, eikä edes kyetä perustelemaan ja keskustelemaan asiosita, sillä on merkitystä.

    • H.b.S

      "Tiede pystyy jäljittämään nykyihmisen dna ja geenitutkimuksin (ns.homo sapiens) noin 6500 vuoden päähän. Tämä on kiistaton totuus. "

      Laita ihmeessä todisteet asiasta.

    • luomisen tuska

      Ristiriita selitetään Raamatussa näin: " Älkää luottako yhteenkään ihmiseen"...sillä ihminen pettää
      terv, benedi

      • alex.kasi

        Niin - ei Raamattu ole ristiriidassa itsensä, kanssa vaan kaikenlaisten oppien kanssa joita sen sanotaan tukevan ... mutta joit se ei tue. Pahin niistä on usko kuolemattomaan sieluun joka sekoittaa Raamatun tehokkaasti kaikkinen ikuisine piinoineen, kuinka ne kukin sitten näkeekin.

        alex

    • jarlau

      Hei

      Täällä ei kukaan anna koskaan kirkon lausuntoja. Tämä on keskustelupalsta.
      Tänne ei mitään virkojakaan voida perustaa.

      Planeetat ovat olleet ties kuinka kauan. Raamattu kertoo tarkkaan koko raamatun pelastusopin historian ja tuo aika on 6000 vuotta.

      Siitä sitten johtopäätös että maapallon elävän luominen on ollut 6000 v sitten.

      Israelin kalleimmat aarteet olivat sukukirjat. Siksi on ollut helppoa jäljittää aikaa.

      Sukukirjat kaikki katosivat kuitenkin 70 jkr roomalaisten hävittäessä Jerusalemin.

      Jokaisella ihmisellä on omat mielipiteet ja ovat erilaisen tiedon varassa.
      Jokainen ei osaa opettaa. Huomioi se.

      Kirkon lausuntoja voit katsoa kirkon kotisivuilta.

      yst. kesää
      jari

      • alex.kasi

        Joo - näin minäkin asian näen - se on Raamatun kertomus joka alkaa ca 6000 vuotta sitten .. ja sillä ei tosiaankaan ole paljoakaan tekemistä kuinka kauan luomisprosessi otti .. Minä tiedän että monet pitävät kiinni 6:sta 24 tuntisesta päivästä koska raamatussa käytetään luomispäivistä samaa sanaa kuin tavallisesta päivästä -(eikä se munua häiritse) se ei kuitenkaan minulle tarkoita että olisi kyseessä 6 24 tuntista päivää. Minä kutsun luomis päiviä Jumalan päiviksi - ajoiksi jotka Raamatun kertomuksessa jaoittevat luomisen 6:teen eri jatksoon.

        Totuus on että avaruus on rajaton ilman loppua tai rajaa - ja siksi sillä ei ole esimerkiksi keskipistettä tai alkua tai loppua ja se on aina ollut olemassa - aina ilman alkua ja se tulee aina olemaan olemassa ilman loppua - avaruus on kertakaikkiaan ikuinen ja siitä ikuisuudesta on Jumalakin ..

        Tämäkin voisi olla askel eteenpäin ihmisellä kun tämän tajuai

        alex

    • H.b.S

      Jaa jaa. Ihminen nyt on kuitenkin ollut olemassa kauemmin kuin 6000 vuotta, sillä minkä mittaisia luomispäivät ovat adventismin mukaan olleet, ei oikeastaan ole merkitystä.
      Raamattua kirjaimellisesti lukevat kun saavat aikaanAadamin luomisesta noin 6000 vuotta joka tapauksessa. Plusmiinus muutama vuosisata.
      Tämä jo vesittää sen, että raamattua voisi tulkita kirjaimellisesti.

      • Hah.

        Miksi sitten tulkkaat raamattua niin kirjaimellisesti? Sinulla taitaa olla omia vaikeuksia ja estoja elämässäsi joita purat tuntemattomana nimimerkin takaa pilkkaamalla sinulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Syyksi riittää että he eivät ole kanssasi samaa mieltä.

      • H.b.S
        Hah. kirjoitti:

        En mielestäni pilkkaa ketään, toisin kuin sinä. Panettelet surutta ihmisiä, joiden mielipiteistä et pidä.

    • Yritä edes yrittää

      Älä naurata, puhutko sinä tieteestä?? On meillä siinä tiedemies - voi hyvänen aika.

      • H.b.S

        Teillä?
        Ei vaikuta olevan teillä tiedemiehiä liikkeellä, mutta en sitä ole odottanutkaan. Juutalaiset taitavat olla harvinainen edustus tiedemiesten joukossa, ja nämäkin ovat yleensä sekulaareja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe