Arkisissa tilanteissa lähestyminen

Npv

Kirjoittelin tuonne sinkut-palstalle aloituksen aiheessa jossa kerroin olevani kokematon kolmenkympin rajapyykin ohittanut mies. Asia ei varsinaisesti liity siihen, mutta kun tuokin asia ujostutttaa niin tahtoisin kysyä naisen iskemiseen liittyvää asiaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä siihen miten naista tulisi lähestyä jokapäiväisissä askareissa tai arkisissa tilanteissa.

Tapahtuipa tämä sitten kaupassa, työpaikalla, torilla tai vaikkapa jossain museossa.
On yleensä oletettua että jos mies lähestyy esimerkiksi baarissa tai ravintolassa että kiinnostus on romanttinen tai seksuaalinen, mutta tuntuu että suomalaisessa yhteiskunnassa lähestyminen näissä muissa tilanteissa on jotenkin tahditonta.

Kohtaan kuitenkin päivttäin naisia työssäni ja toisaalta tietysti kaupungilla liikuttaessa. Mutta miten herättää se toisen sukupuolen huomio positiivisella tavalla ja miten naiset suhtautuvat lähestymisiin tuntemattomalta mieheltä?
Lähdettekö miehen kanssa kahville ja jos lähdette niin oletteko kiinnostuneet miehestä vai lähdettekö vain kohteliaisuudesta vaikka kiinnostuta ei välttämttä ole?

Kysyn asiaa koska noista tilanteista en ole koskaan saanut ketään mukaan kahville ja kuitenkin siellähän suurimman osan naisista tapaa.

15

1179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysyjä9012

      Jos ei voi lähestyä arkisissa tilanteissa niin - missäs muuallakaan?

      En ole ikinä baareissa tai vastaavissa mestoissa koskaan ollut liikkeellä iskumielessä, muttei olisi muutenkaan tullut mieleen edes yrittää vastaavaa.

      Niin, että mielenkiinnolla jään myös odottamaan neuvoja...

    • pukulintu

      Okei veljet, elikkä kun te kävelette vaikka jossain puistossa nyt kesäisin tai vaikka kirjastossa/kahvilassa/kadulla/kaupassa/museossa/taidenäyttelyssä/lenkillä/keilahallissa/baarissa jne. ja näette sen mielestänne todella kauniin naisen, on teillä jo se syy mennä puhumaan hänelle.

      Ei sen aloituksen tarvitse olla mitenkään erikoinen, voitte vain mennä ja sanoa vaikka jotain tilanteeseen liittyvää tai jotain täysin hullua mutta kuitenkin kiinnostavaa/hauskaa ja huomiota herättävää. Tai miksei, voithan aina mennä ja sanoa naista kauniiksi mutta itse aina oletan että nainen tietää sen ja myös senkin että haluan tehdä tuttavuutta.

      Esimerkiksi otetaanpa kirjasto, olet kirjastossa ja näet naisen istumassa ja lukemassa kirjaa tuolilla. Voit mennä hänen viereensä ja kysyä vaikka että ''voiko tähän istua?'' ja sitten vaikka että mitä kirjaa hän lukee ja voitte vähän keskustella vaikka lempikirjoista jne. ja samalla tutustua. Tähän voin sanoa että itse olen huomannut että kannattaa ojentaa naiselle kätesi ja sanoa nimesi ja kätellä (ei mitenkään virallisesti kummiskaan) vaan silleen ''kauniisti''?

      Kyllä, vaikka siellä kirjastossa olisikin täysin hiljaista niin voit silti mennä puhumaan hänelle, ei se mitenkään outoa olisi (miksi olisi?) eikä teidän tarvitse huutaa kun juttelette eli ette varmaankaan häiritse mitenkään erikoisen paljon muita lukioita. Lisäksi kun olette tutustuneet voit kysyä naiselta jos hän haluaisi lähteä kanssasi kirjastossa olevaan kahvilaan vaikka kaakaolle (eikö tälläinen ole vakio kaikissa kirjastoissa/museoissa?). Itse suosittelen että sinä tarjoaisit tuon kaakaon koska ainakin täälläpäin se maksaa vain 0,80€ ja voitte siellä sitten jutella paremmin. Lisäksi voihan olla että naisella itsellään ei ole rahaa mukana koska hän oli tullut vain lukemaan kirjaa.

      Mitä sitten kaakaon jälkeen? - pyydät naiselta numeron ja jos hän antaa niin sovit vaikka treffit :)

      Kannattaa aina miettiä itsesi naisen tilanteeseen, niin tiedät mitä tehdä jne. Elikkä esim. kuvittele että joku kiva nainen tulisi juttelemaan sinulle kun olet kaupassa ostoksilla. Se olisi kivaa vai mitä? (ainakin jos hän olisi mielestäsi täydellinen!) Eli naiset suhtautuvat lähestymiseen samalla tavalla kuin miehetkin. Riippuu kuitenkin paljon yksilöstä itsestään, miten asian ottaa.

      Positiivisella tavalla herätät huomiota kun olet itsevarma, hauska ja kiinnostava! Toki ulkonäkökin on plussaa, mutta en ole varma katsovatko naiset sitä niin paljon. Monet tuttavani ovat miehiä ja aika kovasti ylipainoisia mutta tyttöystävät ovat kuin missejä, eli uskoisin että eivät niin paljon. Tosin riippuu aina yksilöstä!

      Parhaan tuloksen saat kun osaat vain pitää naisen kanssa hauskaa, etkä mieti mitään puheenaiheita valmiiksi mihinkään tilanteeseen. Tämä taito tulee vain harjoittelemalla. Kun sanoit että et ole saanut vielä ketään kahville, niin luulen että et ole vielä puhunut kovin monelle naiselle.

      Vaikka saisit 100 pakit peräkkäin, niin on mahdollisuus että se 101 nainen lähtee kanssasi sinne kahville/kaakaolle eli älä masennu pakeista, äläkä ole epätoivoinen kun juttelet naisille niin hyvin menee :)

      • Npv

        Mutta se kahville lähtö ei tarkoita etteikö pakit tulisi.
        Naiset katsovat ennen kaikkea ulkonäköä ja miehen miehekkyyttä ja seksuaalista itsevarmuutta noissa tilanteissa.
        Jos sitä ei ole niin mitkään pehmeät mukavat keskustelut eivät auta.
        Useasti olen saanut keskustelun aikaiseksi naisen kanssa, mutta vain pari on suostunut kahville eikä kukaan treffeille.
        Onnistumissuhde on siis jotain monista kymmenistä 50 /2 ja treffeille heistä siis 0.


      • tubauuno
        Npv kirjoitti:

        Mutta se kahville lähtö ei tarkoita etteikö pakit tulisi.
        Naiset katsovat ennen kaikkea ulkonäköä ja miehen miehekkyyttä ja seksuaalista itsevarmuutta noissa tilanteissa.
        Jos sitä ei ole niin mitkään pehmeät mukavat keskustelut eivät auta.
        Useasti olen saanut keskustelun aikaiseksi naisen kanssa, mutta vain pari on suostunut kahville eikä kukaan treffeille.
        Onnistumissuhde on siis jotain monista kymmenistä 50 /2 ja treffeille heistä siis 0.

        Kahville suostuminen on käytännössä sama kuin treffit, ainakin omassa mielessäni. Jos siinä on yhtään sellainen "ei työkavereina eikä välttämättä kavereinakaan" -fiilis.


      • 3467869

        Tässä viestissä on järkeä. Ainut kysymys on, että mistä kaivaa se rohkeus lähestyä ja jatkaa aloitteidentekemistä, jos pakkeja tulee ovista ja ikkunoista? Minulla ongelma on lievä r-vika, miksi en kehtaa puhua tuntemattomille.


      • veetieemeli

        pukulinnun ohje on kyllä toimiva naisen pokailun perusrunko jota voi sitten itse soveltaa sopivaksi.

        Mielestäni ehkä kaikkein tärkein tekijä on se itseluottamus, sillä jos jollain on merkitystä kun yritätte niitä naisia käyttötarkoituksiinne saada.

        Itse en mikään adonis tai älynjättiläinen ole, mutta osaan kyllä puhua itseni tilanteesta kuin tilanteesta "voittajaksi".

        Jos tulee pakit niin ei siitä saa masentua, ei aina mätsää.

        Ja sama ohje mitä urheilussa pätee tähänkin, harjottelu tekee mestarin ja kova harjottelu maailman mestarin.

        Good Luck!


      • Dino Rex

    • bcvbd

      Omalla kohdalla en varmaankaan lähtisi ulos, jos mies on täysin tuntematon ja näen hänet ensimmäistä kertaa. Numeron voisin ottaa vastaan, mutta en tiedä soittaisinko takaisin.

      Sen sijaan, jos mies on mulle tuntematon, mutta olen nähnyt häntä useaan kertaan aiemmin, voisin lähteäkin ulos.

      Mutta, jos mies ei ulkonäöllisesti sytytä yhtään, en lähtiisi ulos kummassakaan tapauksessa.

      • Npv

        Tuo viimeinen kommenti on vähän sen laatuinen niinkuin odotinkin. Uskoisin että en varmaan sytytä 99% naisista yhtään. Pitäisi osata valita sitten se 1% ketä ne ovat.


      • .mies32
        Npv kirjoitti:

        Tuo viimeinen kommenti on vähän sen laatuinen niinkuin odotinkin. Uskoisin että en varmaan sytytä 99% naisista yhtään. Pitäisi osata valita sitten se 1% ketä ne ovat.

        Lue toi Dino Rexin perusasiat kirjoitus linkki.


    • Karu todellisuus

      Kopioin tämän tekstin aiemmasta viestistäni toisessa aiheessa, eli Suomessahan mies voi lähestyä naista vain kahdessa tapauksessa:
      A: Jos mies on naiselle tuttu esim. kaveripiiristä, koulusta, harrastuksista ym. ainakin x vuotta ja saavuttanut näin naisen silmissä riittävän sosiaalisen statuksen, jolloin nainen uskaltaa ehkä aloittaa läheisemmänkin suhteen tähän pelkäämättä mitä muut saattaisivat ajatella. Tämä usein edellyttää että olet ns. kova jätkä.
      B: Baarissa, parhaiten silloin kun naisen veressä on tarpeeksi promilleja ja "nyt vain sattuu päätymään" harrastamaan miehen kanssa vaakamamboa. Jos ei mies ole aamulla kadonnut ja satutaan vaihtamaan numeroita, voi nainen jopa haluta nähdä kyseisen miehen uudestaankin (tämä edellyttää sitä että seksi myös oli tarpeeksi hyvää). Näin nainen voi ihmettelijöille sitten kertoa että "no se nyt vaan jotenkin tapahtui" kieltäytyen ajattelemasta tanssineensa juuri korttinsa oikein pelanneen miehen pillin mukaan.

      Jos tätä palstaa jotkut naiset lukevat, niin myöntäkää vain kohdallanne asioiden olleen juurikin näin :D Vai väitättekö muka tosissanne lähteneenne jonkun kadulla vastaan tulleen tuntemattoman hyypiön matkaan???

      • Mannschaft

        Tuohon baarikohtaan lisäisin, että joskus vain vaihdetaan puhelinnumeroita, ja päädytään sänkyyn muutamien tai useampien tapaamisten jälkeen.


    • Mr. Secret

      Vaihda maisemaa, haistata veet niille eukoille. Itse asun pikkukaupungissa. Tutut naiset ei ole kiinnostuneet. Edelleen en oo saanu naista koskaan baarista. Mutta kadulla tilanne onkin toinen, on tullut mukaani ja jopa ihan ilman promilleja.

      Jos jotkut sarjamurhaajatkin saa naisen mukaan, mikset sinä saisi? Ne on vain naisia, ei niitten aivojen sisällä liiku mitään.

    • u89g87

      turpa kiinni siellä kirjastossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe