jelpp

hei. esitän nyt teorian ja haluan että joku kertoo kuinka tälläisessa tilanteessa toimia kun laihduttaa?

eli aamupalan ja lounaan väli meni pitkälle ja söin mahan täyteen terveellistä perusruokaa. ja kun edelleen olen täynnä lounaasta, muuta alkavat tehdä päivällistä! fyysiseti olo on tyytyväinen ja täysi mutta uuden ruuan haju herättää ruokahaluni ja maistan. kaloreita tulee liikaa ja en laihdu, päinvastoin.

voiko laihduttaja sanoa ei kiitos, en halua nyt syödä söin jo?
ja entä ne hajut, kuinka pääsen pakoon ruuan kutkuttavaa hajua? hermot menee!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan hyvin voit sanoa, että edellisestä ruokailustasi on vain pieni hetki aikaa ja että syöt päivällistä sitten myöhemmin tai vaikka seuraavana päivänä.
Sanoit hyvin, että halusi syödä ruokaa herää, mutta se on eri asia kuin nälkä. Alussa on varmasti vaikeaa opetella sanomaan ei tietyissä tilanteissa, mutta kannattaa pysyä vahvana, niin mieliteot alkavat pikkuhiljaa hellittämään ja opit tunnistamaan oman nälkäsi ja syömään vain sen verran minkä tarvitset oikeasti. Jotkut sanovat, että laihduttaessa kannattaa aina olla pieni nälkä. Se on siinä mielessä ihan hyvä pointti, sillä laihdutuksen aloittaneet ovat yleensä syöneet yli tarpeidensa ja mahalaukku on venynyt vähän turhan paljon, jolloin napa vetää liikaa ruokaa. Mahalaukku myös supistuu normaalimmaksi ajan kanssa, kun se tottuu pienempiin ruokamääriin, jolloin automaattisesti tuntee vähemmästä ruuasta olonsa täydeksi.
Jos ruuan tuoksut vetävät puoleensa liikaa, niin kannattaa vaikka lähteä lenkille tai pois tuoksujen lähistöltä.

Äänestä

Kannattaa syödä säännöllisesti noin 3-4 tunnin välein, mutta pieniä aterioita. Älä päästä aamiaisen ja lounaan väliä liian pitkäksi, se kostautuu myöhemmin. Jos tiedät että lounasaika venyy, niin syö välipala aamiaisen ja lounaan välissä, vaikka viili tai voileipä. Sitten lounaan jälkeen voit ajatella, että syöt seuraavan kerran taas 3-4 tunnin päästä, onko se sitten päivällinen vai joku muu ateria. Jos ruokaa tarjotaan jo tunnin päästä, niin tottakai voit sanoa ei kiitos - söin vasta tunti sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


plösö kirjoitti:

hei. esitän nyt teorian ja haluan että joku kertoo kuinka tälläisessa tilanteessa toimia kun laihduttaa?

eli aamupalan ja lounaan väli meni pitkälle ja söin mahan täyteen terveellistä perusruokaa. ja kun edelleen olen täynnä lounaasta, muuta alkavat tehdä päivällistä! fyysiseti olo on tyytyväinen ja täysi mutta uuden ruuan haju herättää ruokahaluni ja maistan. kaloreita tulee liikaa ja en laihdu, päinvastoin.

voiko laihduttaja sanoa ei kiitos, en halua nyt syödä söin jo?
ja entä ne hajut, kuinka pääsen pakoon ruuan kutkuttavaa hajua? hermot menee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu