Heippa. Nyt olis pulma. Mä aiheutan poikaystävälleni harmaita hiuksia olemalla raivostuttava (näin ainakin itse koen sen) nurisija. Oon huomionkipeä, tiedän sen itsekin, ja poikakin tietää, mutta häntä asia ei niinkään vaivaa. On vaan kurjaa, ku mua alkaa ärsyttään jos en kuule vähään aikaan kauniita kehuja tai lässytyksiä.
Sitte ei oo kellään hauskaa ku alan nuriseen että olis kiva kuulla niitä. Osaksi johtuu varmasti myös siitä, että ehkä kuulen vain sen minkä haluan kuulla. Ei tää nyt oo ajanut meidän parisuhdetta millään lailla kuilun reunalle, mutta mua itteä tää vaivaa ku alan paikkaileen poikaystävän sanomisia, että "miks et vois sanoa niin ja näin joskus?"
Tätä ei tapahdu aina, tulee välillä vaan sellasia "kausia". Sitte änkyröin ja se raukka tekee kaikkensa. Se on ihana mies, eikä siinä oikeasti ole mitään vikaa sinänsä, minussa on. Mutta what to do?
Oon hirveen onnellinen ja rakastunut, eikä paremmasta väliä, mutta siltiki oon kateellinen jos nään jonku ylionnellisen parin jossain. Tiedän että itse olen varmasti onnekkaampi, mutta ei se lohduta siinä vaiheessa. Ehkä mä
olen vähän itsekeskeinen. Tykkään lähettää kivoja tekstiviestejä pojalle, ja sanoa sille kauniita asioita. Hän lähettää sellaisia myös minulle. Ja tiedän, että hän on sen tyyppinen mies, joka ajattelee, mutta ei aina sano ääneen niitä asioita ja tunteita mitä siellä pyörii. Se näyttää sen enemmänkin fyysisesti pitämällä mua hyvänä, mutta kun kaipaisin niitä sanojakin.. Johtuuko tämä huonosta itsetunnosta vai mistä?
Kiitos, tässä tämänkertainen vuodatus. :)
Sitte ei oo kellään hauskaa ku alan nuriseen että olis kiva kuulla niitä. Osaksi johtuu varmasti myös siitä, että ehkä kuulen vain sen minkä haluan kuulla. Ei tää nyt oo ajanut meidän parisuhdetta millään lailla kuilun reunalle, mutta mua itteä tää vaivaa ku alan paikkaileen poikaystävän sanomisia, että "miks et vois sanoa niin ja näin joskus?"
Tätä ei tapahdu aina, tulee välillä vaan sellasia "kausia". Sitte änkyröin ja se raukka tekee kaikkensa. Se on ihana mies, eikä siinä oikeasti ole mitään vikaa sinänsä, minussa on. Mutta what to do?
Oon hirveen onnellinen ja rakastunut, eikä paremmasta väliä, mutta siltiki oon kateellinen jos nään jonku ylionnellisen parin jossain. Tiedän että itse olen varmasti onnekkaampi, mutta ei se lohduta siinä vaiheessa. Ehkä mä
olen vähän itsekeskeinen. Tykkään lähettää kivoja tekstiviestejä pojalle, ja sanoa sille kauniita asioita. Hän lähettää sellaisia myös minulle. Ja tiedän, että hän on sen tyyppinen mies, joka ajattelee, mutta ei aina sano ääneen niitä asioita ja tunteita mitä siellä pyörii. Se näyttää sen enemmänkin fyysisesti pitämällä mua hyvänä, mutta kun kaipaisin niitä sanojakin.. Johtuuko tämä huonosta itsetunnosta vai mistä?
Kiitos, tässä tämänkertainen vuodatus. :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hmm, jokainen meistä on onneksi erilainen, toinen kaipaa hellyyttä sanoin, toinen teoin. Toinen sanoo rakastavansa, toinen näyttää sen konkreettisesti.
Jännä vaan miten teillä menee huippuhyvin ja sitten sinä kehittelet ongelman tuollaisesta: etkö näe, että miehesi rakastaa sinua aivan valtavasti? Olisit tyytyväinen ja onnellinen etkä nurisisi ihan turhanpäiväisestä asiasta! :)
No ehkä se on niin, että kun kaikki asiat ovat lähes täydellisesti, niin on pakko kehitellä jotain, mikä olisi huonosti. Hän rakastaa minua valtavasti, tiedän sen. Ja minä häntä, luoja sentään. Ehkä opin tästä seuraavaksi kerraksi jotain, kun meinaan alkaa nurista ;) Kiitos avusta, tuo auttoi paljon. :)
Moi. Olet varmaan aika nuori joten samoin ehkä poikaystäväsikin? No, nythän on niin, että nuoret miehet ovat vielä aika epävarmoja ja kokevat jopa rakkauden-, ihailun- ja hellyydenosoitukset epämiehekkääksi. Samoin usein kotiaskareet, siisteys, työt, perheenhoito jne. vastuullisuus eli oikeasti miehekkäät asiat syövät vielä hiukan heikkoa itsetuntoa.
Nuorena miehekkääksi toiminnaksi koetaan viinanjuonti, tupakointi, autolla ajaminen lujaa, sotkeminen, asioiden rikkominen, huutaminen, tappeleminen jne. kummalliset asiat. Joillekin nämä jäävät ihanteiksi läpi elämän, mutta nämä pojat aikuisena ovatkin niitä pummeja tai vankilakundeja.
Eli odottelet kaikessa rauhassa vähän aikaa ja ohjaa kaveriasi maltilla kohti aikuisuutta.
Niin, noinhan se asia on, mutta hän on aivan erilainen tuon asian suhteen. Hän ei koske viinaan eikä tupakkaan, ei ole koskaan koskenutkaan.Eikä ole mikään riitapukarikaan. Totta, olemme molemmat vielä melko nuoria.
Kiitos vinkeistäsi :)
Kaikki miehet eivät yksinkertaisesti osaa kertoa tunteistaan sanoilla. He toimivat fyysisesti.
Mutta kuitenkin osasin lukea itseäni rivien välistä; olen samanlainen ja tullut siihen tulokseen, että elän puutteessa, jonka takia kitisen ja motkotan jatkuvasti.
Jos saisin enemmän, olisin tyytyväisempi. On meilläkin ollut aikoja, jolloin en todellakaan olisi halunnut enempää;-), jolloin en myöskään nalkuttanut. Olen yrittänyt tämän kertoa miehelleni, muttei hän näytä asiaa ymmärtävän...
Luulen, että asialla ei oo yhteyttä tähän. Se vaan kuuluu mun luonteeseen, enkä osaa selittää sitä sen enempää. Oon vaan niin äärimmäisen hellyydenkipeä. Koitahan sinä saada tolkutettua miehelle järkeä päähän ettet sinä enää nalkuttais ;)