Adventistit uskovat raamattuun ja pitävät sitä

H.b.S

kaikin puolin oikeana, jos olen asian oikein ymmärtänyt. Miten te siis selitätte esim. evankeliumien erilaisen ajoituksen Jeesuksen kuolemalle ja Markuksen evankeliumin epähistorialliset tapahtumat?

Mar. 14:

12 Ja ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä, kun pääsiäislammas teurastettiin, hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle: "Mihin tahdot, että menemme valmistamaan pääsiäislampaan sinun syödäksesi?"

17 Ja kun ehtoo tuli, saapui hän sinne niiden kahdentoista kanssa.

Kaikki tästä eteenpäin tapahtuva on niisankuun 15. päivän tapahtumia.

Kyseessä on PYHÄ.

Markuksen kirjoittaja siis laittaa juutalaisen papistonkin liikeelle pääsiäissapattina.

Lisäksi niisankuun 14. ei ole happamattoman leivän juhla, vaan 15. päivä.
Näin ollen kirjoittaja on ehkä tottunut käyttämään kalenteria, jossa vuorikausi ei vaihdu auringon laskiessa.

Toisin sanoen Mark. Matt. ja Luuk sijoittavat Jeesuksen vangitsemisen niisankuun 15. päivään, mikä on juutalaisen lain mukaan ehdottomasti kielletty.

Johannes ilmeisesti pysyy paremmin juutalaisen lain puitteissa... ?

Matti Myllykoski tuo esiin kirjoituksessaan Jeesuksen oikeudenkäynnin lähteet (Suomen Eksegeettisen Seuran julkaiosuja 53, Alkukirkko ja juutalaisuus) kohtia, jotka osoittavat Markuksen evankelimin kestämättömyyden historian valossa:

1. Kuolemantuomiosta käytäviä oikeudenkäyntejä ei saanut pitää yöllä
2. Sapattina ja juhlapäivinä ei saanut pitää oikeudenistuntoja
3. Kuolemantuomiota ei saanut julistaa itse oikeudenkäynnissä, van vasta seuraavana päivänä
4. Jumalanpilkaksi, josta aina rangaistiin kuolemalla, katsottiin vain jumalan pyhän nimen lausuminen. Se, että joku väitti olevansa messias tai ihmisen poika ym. ei voinut aiheuttaa syytettä jumalan pilkasta.
5. Jeesuksen oikeudenkäynti ei tapahtunut neuvoston kokoushuoneessa vaan ylimmäisen papin talossa.
6. Kuolemantuomiosta päätetäessä piti kuulla syyttävien lisäksi myös puolustavia todistajia.
7. Tähän liittyen yksimielinen tuomio on oikeuskäytännön vastainen

20

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • H.b.S

      Eipä näytä tulevan perusteluja

    • hanki elämä itse

      ja entäs sitten - sinä et näy pitävän raamattua oikeana siis mitä valitat.

    • H.b.S

      Aika vaikeahan tuohon on vastaperusteluja antaa, varsinkaan sellaisia joilla olisi merkitystä.
      Selvää kauraa, joka todistaa Markuksen evankeliumin olevan tapahtumia ja juutalaisuutta tutnemattoman henkilön kirjoittama.
      Kirjasta muuten löytyy muitakin epäloogisuuksia.

      • Hösiställe.

        Höbsi nyt muistelee vain vanhoja. Sinä kehut, kuinka tässä uusitaan kysymykset säännöllisesti, ennen taisit kirjoittaa vähintään viikon välein, mutta nyt sanot harventavasi kuukauden väleiksi.

        Katsele sieltä vanhoista teksteistä, kyllä ne sieltä löytyy.


      • H.b.S
        Hösiställe. kirjoitti:

        Höbsi nyt muistelee vain vanhoja. Sinä kehut, kuinka tässä uusitaan kysymykset säännöllisesti, ennen taisit kirjoittaa vähintään viikon välein, mutta nyt sanot harventavasi kuukauden väleiksi.

        Katsele sieltä vanhoista teksteistä, kyllä ne sieltä löytyy.

        Ei löydy ja nyt annat väärää todistusta taas ihmisestä.

        Mitä jumalaa palvot?


    • qwere

      Evankeliumien esitykset Pontius Pilatuskesta ovat myös epähistoriallisia. Pilatus esitetään heikkona miehenä, joka joutuu kyselemään kansalta mitä hän saa tehdä ja mitä ei.
      Historia tuntee aivan toisenlaisen Pilatuksen, jonka otteet olivat häikäilemättömiä ja juutalaisista piittaamattomia.
      Evankeliumien esitys Pilatuksesta sopii kristityille, jotka pyrkivät tuossa vaiheessa Rooman suosioon ja tiesivät juutalaisten tuottamasta päänvaivasta Roomalle.

      • pyh!

        Väärin. Pilatuksella oli yksi heikko kohta ja se oli suhde keisariin. Sitä juutalaiset onnistuneesti käyttivät Pilatusta vastaan. Evankeliumit ovat oikeassa, te väärässä.


      • pah!
        pyh! kirjoitti:

        Väärin. Pilatuksella oli yksi heikko kohta ja se oli suhde keisariin. Sitä juutalaiset onnistuneesti käyttivät Pilatusta vastaan. Evankeliumit ovat oikeassa, te väärässä.

        Niinkö? Sen heikon kohdan vuoksiko hän oli piittaamatin juutalaisista ja heidän uskonnostaan ja jumalastaan?


    • pyh!

      Myllykoski on väärässä. Juutalaiset olivat valmiit rikkomaan omia lakejaan ja sääntöjään raivatakseen Jeesuksen tieltään. Markus on oikeassa, Myllykoski ja sinä väärässä.

      • pah!

        Myllykoski ja moni muukin on huomannut nuo ongelmat.
        Kristityt näkevät juutalaiset pahan mörkönä, jotka tappoivat heidän jumalansa. Millainen jumala muuten voidaan tappaa?

        Jos Jeesus olisi ollut niin merkittävä kuin esität, hänestä olisi jäänyt dokumentteja, toisin kuin nyt.
        Markuksen kertomus sisältää muutakin epäjohdonmukaisuutta, jotakaksi muuta synoptista evankeliumia koettaa korjata.

        Markus on aivan pihalla.


    • pyh!

      Höpsis. Tuohon ajoitusasiaan löytyy yksinkertainen selitys, jonka konservatiivit tutkijat ovat antaneet ja aikapäiviä sitten. Liberaalit vain jankkaavat omaa tietämättömyyttään. Kansa söi pääsiäisaterian lähes päivää aikaisemmin kuin papit. Se oli yleinen käytäntö.

      • pah!

        Jaa, johan oli juttu. Satuja satujen perään?


      • TimoFlink
        pah! kirjoitti:

        Jaa, johan oli juttu. Satuja satujen perään?

        Ei, kyllä asia todellakin on niin, että kansa ja papisto söivät pääsiäisaterian eri aikaan. Asia on dokumentoitu useammassakin Johanneksen evankeliumin kommentaarissa.


      • . . .
        TimoFlink kirjoitti:

        Ei, kyllä asia todellakin on niin, että kansa ja papisto söivät pääsiäisaterian eri aikaan. Asia on dokumentoitu useammassakin Johanneksen evankeliumin kommentaarissa.

        "Ei, kyllä asia todellakin on niin, että kansa ja papisto söivät pääsiäisaterian eri aikaan. Asia on dokumentoitu useammassakin Johanneksen evankeliumin kommentaarissa. "

        Laitappa sitten viitettä dokumentteihin.


    • on kummaa

      Mielenkiintoista on myös se, että useimmat ajalta ennen ja jälkeen sata yaa olevat historioitsijat ja kirjoittajat eivät tiedä Jeesuksesta mitään.

      • TimoFlink

        Roomalaisia ei kiinnostanut henkilö, joka heidän mielestään oli vain rikollinen, koska Pilatus oli hänet tuominnut. Tällaisen näkemyksen omaava ihminen tuskin kirjoittaa Jeesuksesta mitään. Analogia voisi olla tällainen: kuinka moni ihminen nykyisin kirjoittaa Jeesuksesta yhtään mitään, jos häntä ei kiinnosta koko kysymys?


      • sopii ajatella
        TimoFlink kirjoitti:

        Roomalaisia ei kiinnostanut henkilö, joka heidän mielestään oli vain rikollinen, koska Pilatus oli hänet tuominnut. Tällaisen näkemyksen omaava ihminen tuskin kirjoittaa Jeesuksesta mitään. Analogia voisi olla tällainen: kuinka moni ihminen nykyisin kirjoittaa Jeesuksesta yhtään mitään, jos häntä ei kiinnosta koko kysymys?

        "Roomalaisia ei kiinnostanut henkilö, joka heidän mielestään oli vain rikollinen, koska Pilatus oli hänet tuominnut."

        Roomalaisia ei siis kiinnostanut henkilö, joka paransi sairaita ja herätti kuolleita?
        Todellisuudessa jos Jeesus olisi tehnyt kaikkia noita mainittuja asioita, hänet olisi rahdattu Roomaan parantamaan eliitin vaivat ja hänestä olisi kirjoitettu ja hänet olisi tunnettu. Jopa Johannes mainitaan vaikka hänetkin teloitettiin..


    • laa laa

      weak.

      eli nyt yrität perustella raamatun vääräksi olettaen, että nuo 7 esittämääsi kohtaa ovat muuttumaton totuus, jotka ei voi olla väärin. Ikään kuin juutalaiset eivät olisi mitenkään voineet rikkoa omia lakejaan. Entäs jos Jeesuksen oikedenkäynti ei mennytkään juutalaisen oikeuskäytännön ja lakien mukaan? Parhaat historialliset todisteet ovat evankeliumeissa, eikä niiden historiallista todistusarvoa vähennä hiukkaakaan, että ne on mukana raamatussa, paitsi ehkä sinun mielestäsi.

      Ja eikä raamattu ole sanasta sanaan täysin absoluuttista totuutta siten kuin yrität esittää, vaan se on kokoelma kirjoituksia, joissa on kulttuurisia vivahteita ja kerronnallisia tehokeinoja, lainauksia yms. Esim bileamin puhuva aasi tuskin on tarkoitettu historialliseksi tosiasiaksi. vai mitä

      • selkiskos?

        "Ikään kuin juutalaiset eivät olisi mitenkään voineet rikkoa omia lakejaan."

        Sinä osoitat että he ovat rikkoneet omia lakejaan.

        "Parhaat historialliset todisteet ovat evankeliumeissa"

        Valitettavasti evankeliumit ova kirjoitettu paljn Jeesukse kuoleman jälkeen ja niitä on sorvattu sopivasti.

        Selvästikään Markuksen kirjoittaja ei ole noudattanut juutalaista vuorokausirytmiä ja kalenteria, ikä muutenkaan ollut tietoinen juutalaisista tavoista.

        Pelkkä kyseenalaistaminen ei ole perustelu mihinkään, sitä kutsutaan pseudokritiikiksi. Aloituksen asioille on perusteet, niiden kyseenalaistemiseen ei riitä esitys siitä, että juutalaiset rikkoivat omia lakejaan.


    • helel

      Aivan selvää kauraa, evankeliumien kirjoittajat ovat olleet juutalaisuudesta niin viearaantuneita, että ovat kirjoitelleet puuta heinää.
      Luultavasti kuvitellen omia aivoituksiaan joltain pyhältä hengeltä saaduiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe