Kuplassa

Erosin reilu viikko sitten vuoden kestäneestä suhteesta, ja kysyeiselle jätkälle menetin neitsyyteni ym.. suhteemme aikana olin ihastunut silloiseen parhaaseen kaveriini, meillä oli sutinaa ja suutelimme..sain tehdä päätöksen hän tai poikaystäväni. valitsin poikaystäväni. suhde jatkui noin puoli vuotta ja tiesin tehneeni väärin mutta se oli jo menneisyydessä. suhteemme oli moukkuista, välillä meni tosi hyvin välillä päin persettä. jätkä kohteli minua mielensä mukaan ja syytän osaksi häntä siitä, että ylipäätään "päästi minut ihastumaan toisee". joka tapauksessa hän jätti, ja meillä meni ennen sitä jo pitkään huonosti, ja käsittelin tätä erossa oloa jo silloin. ja olen päässyt yli hänestä, itkut on itketty. eromme hetkellä tämä sama ystäväni oli tukenani ja sai minut paremmalle tuulelle. eilen olimme aamuun asti parvekkeella jutellen niitänäitä ja meillä oli ihan mieletöntä! nyt tunne olevani ihastunut tähän samaan jätkään. tänään eksäni tuli taas puhumaan minulle että haluaa nähdä lähiaikoina jne. kavereilleen on kuitenkin sanonut "muijii sataa ku taivaalt" jne. ehkä se nyt huomas ettei kukaan niistä "muijista" välittäny niinkun mä. haluaisin alkaa rakentaa suhdetta tämän toisen kanssa ja jättää tämän pelimiehen historiaan.. ongelmana on että tämä toinen on varattu.. heidän suhteensa on kuulemma loppusuoralla, mutta syy meidän eroon oli se että kolmas sekaantui siihen, (siis exälläni oli toinen ja toisia) joten en halua tehdä samaa. jotenkin ikävöin myös eksääni, mutta jotta suhteemme toimisi taas, se vaatisi aikaa ja syvällisiä keskusteluja! joten olen taas kahden vaiheilla enkä tälläkertaa halua valita väärin. joten vinkkejä? tiedän että tämä hyvä ystäväni kohtelisi minua niin paljon paremmin. mutta mahdollisuudet ovat jossai välillä 0-100..
4161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jätä nyt ainakin se poikaystävä rauhaan ettet häntä satuta lisää! Ja jos tämä toinen on varattu, niin jätä hänet myös rauhaan. Kasva itseksesi ehjäksi ihmiseksi, katso sitten uudestaan.

Äänestä

Tuskin eksäsi tulisi luoksesi jos olisi niitä muita... Olet kait jonkinlainen hätäkeino tässä tapauksessa.

On myös epätodennäköistä että haluaako tämä toinen tyyppi kuitenkaan olla kanssasi... Ei se eroaminen kovin helppoa ole ja onko tämä tyyppi sellaista ajatellutkaan....

Äänestä

Noh, onhan tuo nuoruus suloista! Et ole itsekään kovin tosissasi missään, joten anna mennä fiiliksellä. Kyllä ajan kuluun sitten vähän vakavoidut. Koita välttää pelimiehiä, juoppoja, manipuloijia ja aggressiivisia jätkiä niin kokeiluistasi ei tule pahoja jälkiä. Jos et ole lapsia tekemässä niin aika sama kenen kanssa heilut, kunhan on kivaa. Hyvää kesää!

Äänestä

Voi herrajumala tuota naiiviutta, kohta olet panoringissä mukana, ennen kuin huomaatkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tällastatänään kirjoitti:

Erosin reilu viikko sitten vuoden kestäneestä suhteesta, ja kysyeiselle jätkälle menetin neitsyyteni ym.. suhteemme aikana olin ihastunut silloiseen parhaaseen kaveriini, meillä oli sutinaa ja suutelimme..sain tehdä päätöksen hän tai poikaystäväni. valitsin poikaystäväni. suhde jatkui noin puoli vuotta ja tiesin tehneeni väärin mutta se oli jo menneisyydessä. suhteemme oli moukkuista, välillä meni tosi hyvin välillä päin persettä. jätkä kohteli minua mielensä mukaan ja syytän osaksi häntä siitä, että ylipäätään "päästi minut ihastumaan toisee". joka tapauksessa hän jätti, ja meillä meni ennen sitä jo pitkään huonosti, ja käsittelin tätä erossa oloa jo silloin. ja olen päässyt yli hänestä, itkut on itketty. eromme hetkellä tämä sama ystäväni oli tukenani ja sai minut paremmalle tuulelle. eilen olimme aamuun asti parvekkeella jutellen niitänäitä ja meillä oli ihan mieletöntä! nyt tunne olevani ihastunut tähän samaan jätkään. tänään eksäni tuli taas puhumaan minulle että haluaa nähdä lähiaikoina jne. kavereilleen on kuitenkin sanonut "muijii sataa ku taivaalt" jne. ehkä se nyt huomas ettei kukaan niistä "muijista" välittäny niinkun mä. haluaisin alkaa rakentaa suhdetta tämän toisen kanssa ja jättää tämän pelimiehen historiaan.. ongelmana on että tämä toinen on varattu.. heidän suhteensa on kuulemma loppusuoralla, mutta syy meidän eroon oli se että kolmas sekaantui siihen, (siis exälläni oli toinen ja toisia) joten en halua tehdä samaa. jotenkin ikävöin myös eksääni, mutta jotta suhteemme toimisi taas, se vaatisi aikaa ja syvällisiä keskusteluja! joten olen taas kahden vaiheilla enkä tälläkertaa halua valita väärin. joten vinkkejä? tiedän että tämä hyvä ystäväni kohtelisi minua niin paljon paremmin. mutta mahdollisuudet ovat jossai välillä 0-100..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu