Mustasukkaisuus menneisyydestä

Mennyttä vain

Miesystäväni on mustasukkainen menneisyydestäni, joka ei edes ole kummoinen. Olemme olleet yhdessä reilun vuoden ja rakastamme toisiamme paljon, mutta tästä aiheesta välillemme tulee riitaa aina silloin tällöin. Sen yhteydessä mies saattaa olla suuttuneena ja ärtyinen useamman vuorokauden ja tänä aikana vain tiuskii jos sitäkään. Hän piikittelee ja muistuttaa minua muutamasta exästäni tai henkilöistä joita olen tapaillut, eikä tunnu pääsevän menneiden asioiden yli, kun miettii, että olen joskus ollut sängyssä muidenkin kanssa kuin hänen. Emme edes ole enää kovin nuoria, minä olen 30 ja hän 34. Enkä pidä kehenkään näistä miehistä mitään yhteyttä, en ole pitänyt tapailun loputtua, ja kyse on vuosien takaisista asioista. Hän ei myöskään tunne näitä henkilöitä.
Olen ollut ennemminkin hyvin pidättyväinen seksin suhteen verrattuna tähän tämän ajan henkeen, mutta sekään ei miesystävälleni riitä. Hän ilmeisesti toivoisi, että olisin ollut neitsyt, vaikka hänellä itsellään on seksiseikkailuja ja naisia ollut huomattavasti enemmän kuin minulla miehiä. Sillä ei kuitenkaan tunnu olevan hänelle merkitystä.
Miten tämän asian yli voisi päästä?

4

260

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juuppi-

      Mies ei luota itteensä, eikä sitten sen takia myöskään sinuun.Miehellä itsetunto pohjassa.Kiukuttelee sulle kuin pieni lapsi.Jotain häiriöö sillä on mielenterveydessä oltava.Tasapainoinen aikuinen kykenee elämään tässä hetkessä ja antamaan sulle vapautta.

    • simasuuneiti

      Älä lähde mukaan kiukutteluun. Jos asiat on käyty kertaalleen läpi niin niistä ei tarvitse enää keskustella. Anna hänen mököttää itsekseen, et ole velvollinen lepyttelemään häntä.

    • Wandering man

      Yleensä tekis mieli pitää näissä asioissa miehen puolta, mut täs ei vain pysty.
      Olen sitä mieltä, että menneet kumppanit tavalla tai toisella vaikuttavat suhteeseen, mutta jos miehesikin on ollut vielä pahempi, ei hän voi sinulta vaatia enempää, kuin mitä itse on.

      Hän todennäköisesti jostain syystä haluaa tuolla tavalla vain loukata ja alistaa sinua.
      Jos noita juttuja tulee viel lisää, niin melkein kandee laittaa mies kiertoon.

    • 16

      -> ap

      Vastaus on yksinkertainen, ei mitenkään.
      Joko hyväksyt äijäsi tuollaisena tai sitten et, näin on näreet.

      Asia on täysin tunnepitoinen ja näin ollen järjen hallinnan tavoittamattomissa.

      Miehelläsi on sinkut palstaa siteeratakseni "YTM korkkaa ja ATM:lle jämät" syndrooma ja tähän ei ole vielä kukaan keksinyt mitään lääkettä.

      Mikäli suhteenne jatkuu niin välillä on hyviä kausia mutta aina tuohon aiheeseen palataan ja ennenpitkää tulee aiheuttamaan eron, miehsi nimittäin alkaa pikkuhiljaa tiedostamattaan jäähdytellä tunteitasi sinuun.

      Onnea valitsemallasi tiellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe