Pakko kirjoittaa tänne, ahdistaa. Minulla on pitkä parisuhde mieheni kanssa...yli 23 vuotta. Lapsia meillä on kolme, isoja jo. Ensimmäinen lapsenlapsikin kohta tulossa.
Minusta tuntuu että meillä ei ole enää MITÄÄN yhteistä. Paitsi nuo lapset.
Miehellani on harrastuksena ja kaverinsa. Minulla kolmivuorotyö ja koti. Ystäviä on, mutta kauempana, ei nähdä kovin usein koska työni haittaa osaltaan sosiaalista elämää. Olen usein yksin kotona. Mies harrastuksissaan...hänellä ei ole suhdetta, tiedän sen. En vain ymmärrä miten ollaan näin kasvettu erilleen? Mitään ei koskaan tehdä yhdessä, mieheni ei edes halua. Olen ehdottanut vaikka mitä. Yhteistä matkaa, elokuvia, teatteria...mikään ei kiinnosta. Emme ole siis koskaan missään oikein yhdessä. Jos muutamia kauppareissuja ei lasketa. Elämä on jatkuvaa vänkäämistä kaikista asioista, tuntuu että mitään emme saa hoidettua sovussa, kaikesta tulee sanomista puolin ja toisin.
Olen yrittänyt puhua kauniisti, koittanut halailla...minut vain työnnetään pois. Kyllä meillä silti seksiä suhteessa on, pari kertaa kuussa. Ja ihan hyvää sellaista.
Olen joskus aiemmin pannut mieheni seinää vasten ja tiukannut mitä hän oikein haluaa suhteelta? Vastaus oli kovan patistuksen jälkeen että kyllä han haluaa olla kanssani. Kuitenkin näiden riitojemme aikana joka kerran hän uhkaa lähteä..hommata oman asunnon. Jos riitaa on ollut vaikka aamulla, niin illalla hän on aivan normaali, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikä tajua ollenkaan kuinka paljon minua loukkaa. Ihan kuin häntä ärsyttäisi jo pelkkä läsnäolonikin välillä. Olen oikeasti aivan neuvoton, mitä teen?? En jaksa tätä enää kovin kauaa. Toivottavasti saan asiallisia vastauksia.
Minusta tuntuu että meillä ei ole enää MITÄÄN yhteistä. Paitsi nuo lapset.
Miehellani on harrastuksena ja kaverinsa. Minulla kolmivuorotyö ja koti. Ystäviä on, mutta kauempana, ei nähdä kovin usein koska työni haittaa osaltaan sosiaalista elämää. Olen usein yksin kotona. Mies harrastuksissaan...hänellä ei ole suhdetta, tiedän sen. En vain ymmärrä miten ollaan näin kasvettu erilleen? Mitään ei koskaan tehdä yhdessä, mieheni ei edes halua. Olen ehdottanut vaikka mitä. Yhteistä matkaa, elokuvia, teatteria...mikään ei kiinnosta. Emme ole siis koskaan missään oikein yhdessä. Jos muutamia kauppareissuja ei lasketa. Elämä on jatkuvaa vänkäämistä kaikista asioista, tuntuu että mitään emme saa hoidettua sovussa, kaikesta tulee sanomista puolin ja toisin.
Olen yrittänyt puhua kauniisti, koittanut halailla...minut vain työnnetään pois. Kyllä meillä silti seksiä suhteessa on, pari kertaa kuussa. Ja ihan hyvää sellaista.
Olen joskus aiemmin pannut mieheni seinää vasten ja tiukannut mitä hän oikein haluaa suhteelta? Vastaus oli kovan patistuksen jälkeen että kyllä han haluaa olla kanssani. Kuitenkin näiden riitojemme aikana joka kerran hän uhkaa lähteä..hommata oman asunnon. Jos riitaa on ollut vaikka aamulla, niin illalla hän on aivan normaali, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikä tajua ollenkaan kuinka paljon minua loukkaa. Ihan kuin häntä ärsyttäisi jo pelkkä läsnäolonikin välillä. Olen oikeasti aivan neuvoton, mitä teen?? En jaksa tätä enää kovin kauaa. Toivottavasti saan asiallisia vastauksia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ilmeisesti miehesi mielestä teillä ei ole mitään ongelmia..? Kuten sanot, hänellä on harrastuksensa ja kaverinsa, ne riittävät hänelle sen lisäksi, että teillä on yhteinen "yritys nimeltä Perhe Oy". Mies ei varmaankaan tule edes ajatelleeksi, onko kaikki hyvin, oetko onnellinen ym - hänellä on asiat kunnossa, joten hän vain elää porskuttaa eteenpäin. Ei hän osaa sanoa, mitä haluaa suhteelta, vaan olettaa, että kaikki menee eteenpäin kuin itsekseen. Kokee ehkä olonsa ahdistuneeksi, kun kovistelet häntä asiasta, josta hänellä ei ole mitään sanottavaa..?
Eipä tuossa kovin moninaisia vaihtoehtoja ole, kun kumppani ei tunne tarvetta suhteessa mihinkään "kurssin tarkistukseen". Hän ei ymmärrä, miksi hänen mielestään ehjää pitäisi korjata. Riittääkö se sinulle, se sinun on itse päätettävä. Jatkatteko eloa rinnakkain puolikkaalla liekillä vai haluatko uudistaa elämäsi? Tuntuuko ajatus elämästä ilman miestäsi pahalta vai onko hän samantekevä sinulle?