Naimisissa.

Sofia222

Olen naimisissa Turkin Kurdi miehen kanssa. Naimisissa olemme ollet hieman alle kaksi vuotta.
Seurustelu sujui suhteellisen ongelmitta,mutta naimisin menon jälkeen asiat jotenkin muuttuivat.

Mieheni tekee ravintola alalla pitkiä työpäiviä ja kotiin tultuaan alkaa katselemaan
omia ohjelmiaan joko tv:tä tai tietokoneelta. Meidän yhteinen aika on jäänyt aika vähäiseksi,koska hän ei esim. iltaisin kotiin tultuaan kuule kun puhun hänelle. Korvat siis erittäin kuulolla vain hänen omissa ohjelmissaa. Vapaa-päivinään hän nukkuu pitkään ja kun hän herää olen valmistanut miehelleni aamupalaa. Aamiaisen jälkeen hän saattaa oleilla tietokoneella pari tuntia ja sen jälkeen lähdemme normaalisti kauppaan. Kaupan jälkeen mitä yleisemmin hän tuo minut ruoka ostoksien kanssa koti ovelle ja ilmoittaa,että menee tapaamaan kaveriaan.
Useimmiten päästyään töistä mieheni ei tule suoraan kotiin vaan hän menee veljensä kotiin ja kello voi olla vaikka ja mitä,kun hän viitsii vaivautua tulemaan kotiin.

Rahan kanssa hän ns. pihi. Mieheni antaa minulle oman osuutensa meidän yhteisitä laskuista,mutta yleensä saan pyydellä rahoja. Vuokran puolikkaan hän hoitaa itse.
Mieheni on siis asettanut rahan antamiselle rajan. Raja kulkee siinä 100€ tienoilla. Jos pyydän häntä tuomaan esim. maitoa tullessaan kotiin,niin hän saattaa vähentää sen seuraavassa kuussa pois rahoista. Välillä hän sanoo kuitenkin,että raha on loppu. Minä en kuitenkaan usko asiaa sillä mihin ihminen joka ei ostele itsellensä mitään tuhlaisi monta sataa euroa kuukaudessa.

En ole koskaan tavannut mieheni vanhempia. He siis asuvat Turkissa. Joskus olen kysynyt mieheltäni,että miksi hän ei koskaan pyydä minua mukaansa Turkkiin. Vastaukseksi hän antaa lauseen, minä en halua sinua mukaan. Hänellä ei ole toista vaimoa Turkissa,niin en voi ymmärtää,että mikä tässäkin on esteenä.

Vielä olisi yksi asia, lapsi.. Haluaisin vielä ainakin yhden lapsen. Minulla siis on yksi lapsi,mutta lapsi ei ole mieheni.
Kun yritän edes keskustella lapsista,mieheni jokseenkin saattaa suuttua. Hänen vastauksensa lapsi asiaan on,että kahden vuoden kuluttua voimme tehdä.
Erään kerran hän kuitenkin sanoi,että minun lapseni täytyisi olla muslimi.
Itse olen eri mieltä asiasta. Parhaiten mielestäni asian laita on se,että lasta ei kastettaisi mihinkään uskontoon vaan lapsi saisi itse valita mihin haluaa isompana kuulua.

Olen miettinyt avioeroa muutamia kertoja,mutta kuitenkin toinen puoli sisimmästäni sanoo,että jos hän vielä muuttuisi. Tai kasvattaisiko elämä häntä jollain tapaan muuttumaan. En tietenkään halua itseäni kehua tässä mihinkään suuntaan,mutta jos toinen on kuitenkin edes jollakin tapaa yrittänyt ja toinen ei noteeraa asioihin mitenkään,niin mahtaisiko olla ideoita avioliiton pelastamiseksi?

Kiitos jo etu käteen vastauksista. :)

2

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14 + 4

      Ihmiset muuttuvat yleensä huonompaan suuntaan.

      Älä rupea lapsentekoon, kun liittonne on tuossa kunnossa. Koska teillä ei ole yhteistä lasta, voit erota vapaasti, jos homma ei suju. Jos ero tulee, unohda miehet ja keskity lapsesi hoitamiseen.

    • 2

      -> ap

      Voi teita naiiveja yksinhuoltajia, muslimi on aina ennekaikkea muslimi ja toimii uskonnollisten koodien perusteella.

      Ilmassa alkaa olla suuren urheilujuhlan tuntua, ennen lopulista katastrofia kehoitan perääntymään ajoissa, kun se vielä on mahdollista.

      Onnea valitsemallasi tiellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      105
      7361
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      98
      5243
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3506
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3441
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2534
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      342
      1472
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      54
      1314
    Aihe