Yksinäinen taistelu työttömyyttä vastaan Itä-Suomessa

työukko_26

Ikäväkseni olen huomannut että tämä mitätön elämäni on ajautunut kesän kuluessa umpikujaan. Kiitosta en voi lähettää tästä kaikesta kun nimeltämainitsettomille vuokrafirmoille jotka röyhkeällä hyväksikäyttävällä ja ahneella asenteella ovat saaneet minut hankalaan tilanteeseen taloudellisesti, sekä voimaan henkisesti pahoin.
Taustoitan tilannettani sen verran että olen Itä-Suomesta enkä todellakaan pelkää tehdä töitä. Täällä työtilanne vaan on todella heikko eikä töitä ole tarjota kuin vuokrafirmoilla. Talven sitten tein lumitöitä eräälle vuokrafirmalle, jossa vaadittiin hyvää kuntoa ja käytettävissä olevaa autoa. Suostuin tähän ainoastaan sillä ehdolla että järjestäisivät minulle muita töitä jotta eläminen olisi mahdollista, tämä sovittiin. Työt tuli hoidettua kunnolla mutta näitä perkeleen muita töitä ei ikinä kuulunut ja kuukausitulot jäivät useimmiten alle 500 euron. Työt olivat yöaikaan hälytysluontoisia ja niihin oli mentävä vaikka mikä olisi ollut korvauksien uhalla, irtisanominen ei ollut mahdollista koska silloin ei näitä muita töitä olisi mahdollista saada. Kaiken lisäksi autoni hajosi auraamattomilla teillä ja olipa saatanan kiva pistää koko kk palkka auton korjaukseen, onneksi lumet lähtivät. Tällä hetkellä olen pk-seudulla toimivan vuokrayrityksen leivissä ja lupasivat kesälle runsaasti tietöitä kuten edellisvuonnakin (jolloin oli runsaasti kyllä). Nyt tilanne on se että mitään töitä ei ole ollut melkein 3 viikkoon eikä koko johtoporukka vastaa mihinkään yhteydenottopyyntöihin. Saa nähdä tekeekö kukaan yhtään mitään näille orjakauppiaille mutta sossunluukulle ei ylpeys anna periksi mennä vaikka velkaantuisin pahasti loppuiäksi perkele.
Keväällä hain tähän kaikkeen kyllästyneenä moneen koulutukseen mutta mihinkään en pääsemässä ole. Kilpailu tällä seudulla on sen verran tiukkaa että heikohkoilla lukion papereilla ja ammattikoulunpapereilla ei mitään asiaa minnekkään. Muuallekkaan en muuttaa haluaisi.

8

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • länkyn länkyn

      Tuttu Tuhkimotarina.

    • Hyvinvointivaltio

      - ongelma tässä on juuri se, että ihmiset alistuu itse hyväksikäytettäviksi.
      - Jo ei alistuttaisi, niin hyväksikäyttö loppusi siihen !!!! - HUOM !!!!

      Itse en ole kertaakaan alistunut kyykytykseen, pätkätyöhön, vuokrafirmojen sutenööritoimintaan, enkä muuhunkaan hyväksikäyttöön.
      En siis anna vetää itseäni hanuriin.
      Se on samoin kuin vankilassa, jos annat vetää itseäsi hanuriin, niin pian olet kakkien morsian.....

      Työttömän on aina pidettävä kunniastaan ja työn hinnasta kiinni.
      Itse pystryin melko pitkään pitämään perus-oikeuksistani kiinni.
      Vaadin aina palkaa. ja työsuhteen Ja ilman palkkaa ja kunnon työsuhdetta en tee töitä.

      Mutta kun työtilanne on vain yhä huonontunut, ( kiitos - kokoomus -politiikka ), niin nyt hyväksikäytöstä kieltäytyessäni sain kostoksi päättymättömän karenssin. Sen elinkautisen 5kk karenssin.
      Joten On taas täytynyt valita uusi tapa toimia. Nyt otan niin kuin markkinataloudessa otetaan, Otan muilta omalla luvalla ja kyselemättä. Kun osalla kansaa on omaisuutta ja tuloja liikaa, niin tällainen suora kansalaisen vero rikkaille tasaa kulutukykyä aidosti.

      • JH84

        Mielenkiinnosta kyselen, missä päin Itä-Suomea vaikutat? Itse asustan Savonlinnan seudulla, jossa ainakin Etelä-Savon surkein työtilanne..Olenkin todennäköisesti muuttamassa jonkin suuremman kaupungin läheisyyteen täällä, mutta onkohan tilanne muuallakin niin huono..

      • Suomen alasajo
        JH84 kirjoitti:

        Mielenkiinnosta kyselen, missä päin Itä-Suomea vaikutat? Itse asustan Savonlinnan seudulla, jossa ainakin Etelä-Savon surkein työtilanne..Olenkin todennäköisesti muuttamassa jonkin suuremman kaupungin läheisyyteen täällä, mutta onkohan tilanne muuallakin niin huono..

        Koko Suomi on massa-työttömyyden kourissa.
        Ja ne vanhat, ihmisiä työllistäneet teollisuusalueet, esim. metsäteollisuus, elektroniikka teollisuus, metalliteollisuus on yhä alasajossa.
        Töitä,,,, siis kunnon töitä palkalla on vaikea löytää mistään päin Suomea.
        Ikävä kyllä näin on.

        Mutta töiden sijaan on kyykytystä, kokoomus-Leipäjonot joka kaupuingissa.
        Ja Samaan aikaan Leikitään eu-pankkitukipeliä ja muuta poliittista hallinto isottelua.
        Ja suomen ja eu-rikkaita ja rikkaiden omaisuutta tuetaan verovaroin ( vero-ale, ek-mtk -tuet, keinottelun tuki ). Sekä eu-pankkituki...

        Kotimaassa maa köyhtyy. Kun Suomessa energian ja työnhinta ( työn sivukulut , maa- ja kiinteistökeinotttelun avulla ) , on nostettu pilviin niin työ lähtee maasta pois.
        Ja tämä Naivi oikeistopolitiikka ihailee yhä Irlannin talous-´tiikeriä ( velkavaroin tehtyä keinottelukuplaa.. ). Siksi suomessa yhä tuetaan keinottelua, omistamista, vero-alea.
        Mutta ei rehellistä työn tekemistä. Työtön ja pienyrittäjä ovat se alin kasti, ilman etuja.

        Itse olen nyt Kymenlaaksossa, täällä alas-ajetun metsäteollisuuden sydänalueella.
        Ja kun Täällä asiat on täysin hoitamatta. Metsäteolisuus jätti tänne vain saasteet.
        Töitä on vain harmaassa taloudessa Helsingin liepeillä.
        - Kun jätetään työn sivukulut maksamatta niin työn teko edelleen kannattaa.
        Kun siis jätetään ylisuuret kalliit kunnan ja valtion julkinen hallinto elättämättä niin työn teko suomessa kannattaa yhä !!! Samoin vihreät energiaverot tulee kiertää.

        Suosittelen kaikkien köyhille asetettujen tasa-verojen kiertämistä ja yhteiskunnan ulkopuolelle sijoittumista, niin näin toimien elintaso nousee kokoomus-hujjarin tasolle !!!

      • mars toimiin
        Suomen alasajo kirjoitti:

        - juu. tarttis tosiaan tehrä jotain.ja kiireesti.
        esim jos vähentäisi yhren kokoomushuijjarin päivässä, niin vuodessa olis jo 365 syöpäläistä vähemnän !!!

    • SAK syö

      Ammattiliitot ovat aiheuttaneet tuon tilanteen. Kukaan ei uskalla enää palkata normaalilla tavalla henkilöitä.

      • toinen spimuskump

        myös työbantaja leri on vastuussa

    • vinkkisetä

      Tuommosta se on köyhän prekariaatin arki. Joka puolelta porvaripuolueet tarjoavat vaihtoehtojaan ja lääkkeeksi on tukien katkaisu jne. Voi hyvänen aika.

      Mene ihmeessä sossuun ja hae toimeentulotukea ja kysy työkkäristä miten pitäisi menetellä - käytännössähän sinä siis työtön olet. Sinulla on ehkä tietämättömyyttä sen verran, että älä jätä nyt asioita hoitamatta. Paremmat rahat sä työttömänä saat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe